Case Hudler

Case Hudler

ViestiKirjoittaja Bosco » 17 Maalis 2010, 15:05

Aiemminhan ollaan tehty linjaveto näiden farmipelaajien maksimimäärät ylittävien, Eurooppaan siirtyneiden pelaajien suhteen, ettei näitä saa ottaa riveihinsä ennenkuin tekevät NHL:n sopimuksen, jonka jälkeen menevät normaalisti waiversiin jne. Tämä koskee esimerkiksi Jagria ja Zherdevia ja muita sopimuksettomia Euroopassa pelanneita pelaajia, jotka saa siis poimia vasta pelaajien tehtyä NHL-sopimukset. Tällaiset pelaajat pitää myöskin tiputtaa waiversiin näiden siirtyessä NHL:stä sopimuksettomina Eurooppaan pelailemaan. Tilanne on tuolta osin siis melko selvä.

Jiri Hudlerilla on kuitenkin Detroitin kanssa voimassaoleva sopimus (vaikka sitä ei esim. capgeekistä löydykään nyt). Käytännössähän siis Hudlerin olisi voinut poimia ihan sääntöjen puitteissa jo aiemmin kauden aikana riveihinsä, sillä kyseessä on sopimuksenalainen pelaaja ja olisi vaikuttanut joka tapauksessa siten palkkakattoon. Eipä ole tainnut tulla kenelläkään vaan mieleen, kuten ei itsellenikään, kun ei ole tästä kukaan kysellyt. Onko tämä hyvä systeemi vai pitäisikö sääntöihin laittaa esimerkiksi kohta, että sopimuksenalaiset, farmipelaajien maksimimäärät ylittävät pelaajat pitää tiputtaa joukkueesta pois näiden rikkoessa NHL-sopimustaan ja siirtyessä Eurooppaan; ja puolestaan nämä saa uudestaan poimia riveihinsä vasta kauden jälkeen (ja tiputettava uudestaan pois jos eivät kesän aikana palaa takaisin NHL:n)?

Joka tapauksessa halusin tuoda esiin että Hudler on poimittavissa roster-freezen jälkeen; normaalisti muiden vapaiden pelaajien tavoin waiversien kautta ensin ja vasta läpäistyään waiversit ihan vapaasti poimittavissa.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 17 Maalis 2010, 21:49

Bosco kirjoitti:Aiemminhan ollaan tehty linjaveto näiden farmipelaajien maksimimäärät ylittävien, Eurooppaan siirtyneiden pelaajien suhteen, ettei näitä saa ottaa riveihinsä ennenkuin tekevät NHL:n sopimuksen, jonka jälkeen menevät normaalisti waiversiin jne. Tämä koskee esimerkiksi Jagria ja Zherdevia ja muita sopimuksettomia Euroopassa pelanneita pelaajia, jotka saa siis poimia vasta pelaajien tehtyä NHL-sopimukset. Tällaiset pelaajat pitää myöskin tiputtaa waiversiin näiden siirtyessä NHL:stä sopimuksettomina Eurooppaan pelailemaan. Tilanne on tuolta osin siis melko selvä.

Jiri Hudlerilla on kuitenkin Detroitin kanssa voimassaoleva sopimus (vaikka sitä ei esim. capgeekistä löydykään nyt). Käytännössähän siis Hudlerin olisi voinut poimia ihan sääntöjen puitteissa jo aiemmin kauden aikana riveihinsä, sillä kyseessä on sopimuksenalainen pelaaja ja olisi vaikuttanut joka tapauksessa siten palkkakattoon. Eipä ole tainnut tulla kenelläkään vaan mieleen, kuten ei itsellenikään, kun ei ole tästä kukaan kysellyt. Onko tämä hyvä systeemi vai pitäisikö sääntöihin laittaa esimerkiksi kohta, että sopimuksenalaiset, farmipelaajien maksimimäärät ylittävät pelaajat pitää tiputtaa joukkueesta pois näiden rikkoessa NHL-sopimustaan ja siirtyessä Eurooppaan; ja puolestaan nämä saa uudestaan poimia riveihinsä vasta kauden jälkeen (ja tiputettava uudestaan pois jos eivät kesän aikana palaa takaisin NHL:n)?

Joka tapauksessa halusin tuoda esiin että Hudler on poimittavissa roster-freezen jälkeen; normaalisti muiden vapaiden pelaajien tavoin waiversien kautta ensin ja vasta läpäistyään waiversit ihan vapaasti poimittavissa.

Täältä Jaa ääni sille että Hudlerin kaltaiset tapaukset kategorioitaisiin samalla tavalla kun Zherdev ja Jagr esimerkiksi koska turha noihin on eroa tehdä. Se että Hudlerilla on sopimus olemassa seuraan niin ei mielestäni muuta tilannetta fantasy näkökulmasta.
Jos pelaaja palaa takaisin NHLään pelaamaan niin mielestäni tilanne on sama kun jos esim Zherdev tai Jagr tekisi sopimuksen NHL joukkueen kanssa.

EDIT: Jos tulee erittäin epätodennäköinen tilanne että joku jostain syystä rupeaa pomppimaan NHL:n ja Euroopan väliä kesken kauden pelaten ns. kahta liigaa samaan aikaan mielestäni tuollaista pelaajaa pitää silloin käsitellä kuten normaalia NHLssä pelaavaa pelaajaa.
TweetyLeaf
 
Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Golden AWe » 18 Maalis 2010, 00:36

Jaa-ääni similariteetille Zherdevin ja Jagrin kanssa.
Golden AWe
 
Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Bosco » 19 Maalis 2010, 14:08

Laittakaahan muutkin mielipiteenne tämän asian suhteen, jotta saadaan päätös aikaan ennen roster-freezen päättymistä ja tiedetään miten menetellä Hudlerin kanssa.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Gaff » 19 Maalis 2010, 15:18

Golden AWe kirjoitti:Jaa-ääni similariteetille Zherdevin ja Jagrin kanssa.

Täältä myös JAA-ääni.
Avatar
Gaff
 
Viestit: 1227
Liittynyt: 15 Touko 2008, 10:23

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Jarkko » 19 Maalis 2010, 15:35

Golden AWe kirjoitti:Jaa-ääni similariteetille Zherdevin ja Jagrin kanssa.

Jaa.
Jarkko
 
Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 19 Maalis 2010, 15:58

Peesataan, jaa.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Grizzle » 19 Maalis 2010, 16:49

Samma på här. Jaa.
Grizzle
 
Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Olpa » 19 Maalis 2010, 17:07

Golden AWe kirjoitti:Jaa-ääni similariteetille Zherdevin ja Jagrin kanssa.

Awea peesaten, Jaa.
Olpa
 
Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja repe_joke » 19 Maalis 2010, 17:34

Itse en näe mitään syytä miksi ei Hudleria voisi pitää kokoonpanossa, jos caphit on tiedossa. Siellähän se vaan vie turhaan capspacea vielä yhden kauden ajan ilman vastinetta. Mitään yhtäläisyyttä Jagriin, Zherdeviin tai vaikka Peltosen Villeen ei ole, sillä kellään näistä ei ole NHL sopimusta, eikä näin myöskään caphittia.
Mutta toisaalta se ja sama mitä tämän kanssa tehdään.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Bosco » 22 Maalis 2010, 13:02

Itse olen repen kanssa samoilla linjoilla. Esimerkiksi Hudlerin tapauksessa 2,875 milliä on iso pala capista pelaajaan, josta ei ole koko kauden aikana mitään hyötyä. Itse en ainakaan tuollaiseen uhraisi capista varoja, mutta jos joku niin haluaisi tehdä niin omasta puolestani siitä vaan. Hudlerin case olisi mielestäni paremmin vertauskelpoinen esimerkiksi Petr Sykoran tämänkautiseen tilanteeseen nähden kuin näihin Zherdevin jne. tilanteisiin. Näillä Zherdeveillä kun onnistuisi capin kiertäminen melko hyvin, kun olisi vähintään 500k varaa laittaa muihin 27 pelaajaan yhden pelaajan ollessa nollapalkalla riveissä, ja tästä syystä tämä on kiellettyä. Hudlerin tapauksessa capin kiertäminen ei onnistu ja se vain heikentää jokaisen omia menestysmahdollisuuksia, kun yksi pelaaja vie kokoonpanosta paikan ja paljon cappitilaa pelaamatta peliäkään.

Mutta eipä tuolla itselleni pahemmin väliä ole miten tämän asian suhteen menetellään. Enemmistön mukaan mennään ja se näyttäisi tällä hetkellä olevan Hudlerien ja Zherdevien tilanteiden rinnastamisen kannalla. Muita mielipiteitä vai lyödäänkö asia lukkoon?
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Golden AWe » 22 Maalis 2010, 13:44

Voisiko säännössä olla joku karenssiaika riitatapausten varalle?

Siis jos on mahdollisuus, että tulee kk:n päästä takaisin?
Golden AWe
 
Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja AnFa » 22 Maalis 2010, 14:39

Bosco kirjoitti:Itse olen repen kanssa samoilla linjoilla.

Sama täällä. Nimenomaan tilanteen varalta, missä joku nuori jamppa on pelannut entry level sopparistaan pari kautta nhl:ssä, mutta sitten tulee taantuminen ja joukkue lähettää sergein 151 pelin jälkeen khl:ään kehittymään vaikka muutamaksi kuukaudeksi tai kaudeksi. Eikös silloin tämän mahdollisen säännön yhtenäistämisen jälkeen (Zherdev&Jagr) joutisi heittämään lahjakkaan junnun waivereihin vaikka voisikin kärsiä nahoissaan sen ~800k sopparin ja yhden position ilomielin?
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Opatsu » 22 Maalis 2010, 14:54

Kyllä minunkin puolestani cappia saa tuhlata kehen tahansa, jolla vain on soppari voimassa.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 22 Maalis 2010, 18:01

AnFa kirjoitti:
Bosco kirjoitti:Itse olen repen kanssa samoilla linjoilla.

Sama täällä. Nimenomaan tilanteen varalta, missä joku nuori jamppa on pelannut entry level sopparistaan pari kautta nhl:ssä, mutta sitten tulee taantuminen ja joukkue lähettää sergein 151 pelin jälkeen khl:ään kehittymään vaikka muutamaksi kuukaudeksi tai kaudeksi. Eikös silloin tämän mahdollisen säännön yhtenäistämisen jälkeen (Zherdev&Jagr) joutisi heittämään lahjakkaan junnun waivereihin vaikka voisikin kärsiä nahoissaan sen ~800k sopparin ja yhden position ilomielin?

Toisaalta jos joku nuori jamppa pelaa pari kautta entry level sopimuksestaan ja jengi lähettää Andrein 151 pelin jälkeen AHL:ään eikö tilanne ole sama ?

Miksi KHL:n pitäisi saada erityis kohtelua AHL:ään verrattaen ? Ei Kanadalaisia superlupauksia lähetetä SM-Liigaan kehittymään vaan kyllä äijät pistetään tylysti AHLään.

Ymmärrän kyllä (hyvän) pointtisi mutta mielestäni sääntöihin tulisi ristiriita jos KHL pelaajia kohdeltaisiin eritavalla kun AHL pelaajia.
TweetyLeaf
 
Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja AnFa » 22 Maalis 2010, 20:33

TweetyLeaf kirjoitti:

Hmm. Nyt taisi minulta mennä jotain ohi. Eikö tuossa juurikin tasapäistettäisi kohtelua minun ehdotuksellani? Yli 150 pelin AHL:ssä pelaavat miehet saavat kyllä olla kokoonpanossa meidän liigassamme.
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 22 Maalis 2010, 21:43

Mitähän mää taas sekoilen, jostain jotakin mutkaa olen nyt ajatellu väärinpäin tohkeissani, vielä postatessanikin mietin että joku tässä nyt mättää mutta postasin silti.

Kiitos ja anteeksi Anfa, sinähän tuossa ihan oikeassa olet ja noin ne säännöt fiksuimmat ovat että jos Cap hit on tiedossa niin voi pelaajaa pitää kokoonpanossa vaikka kaveri pelaisi Marssissa.
Se että onko se järkevää (kuten esim minun Sykoran kanssa kikkailu) on sitten aivan toinen juttu.

Want to buy: more IQ.
TweetyLeaf
 
Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Bosco » 27 Maalis 2010, 12:03

Jos on vielä jotain lisättävää tähän liittyen, tai muuttaa mielipidettään niin laittakaahan äänenne kuuluviin. Keskiviikkona lyödään tämä asia lukkoon, jotta sitten seuraavana maanantaina on tiedossa miten Hudlerin kanssa menetellään kun roster-freeze päättyy.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Bosco » 01 Huhti 2010, 09:44

Okei enemmistö on puhunut äänin 7-4 eli Hudlerin kaltaiset tilanteet rinnastetaan jatkossa Zherdevin kaltaisiin tilanteisiin. Eli Hudler on poimittavissa waiversista sen jälkeen, kun TSN uutisoi hänen paluustaan NHL:n (varmana tietona, ei spekulaationa). GoldenAWe kyseli karenssiajoista, niin laitetaan siten että kauden aikana pelaajan siirtyessä Eurooppaan (joko sopimuksenalaisen tai sopimuksettoman farmipelaajien maksimimäärät ylittävän pelaajan) tulee hänet tiputtaa heti pois joukkueesta kun siirto tapahtuu (ei kauden aikana tapahdu näitä edestakaisin siirtoja, joten pitemmät karenssiajat ovat tarpeettomia) ja kesällä tapahtuneen Eurooppaan siirtyneen pelaajan osalta viimeistään ennen kauden alkua.

Lisään siis sääntöihin seuraavan kohdan (ja selvyyden vuoksi nyt noita Zherdev-tapauksia koskevan kohdan myös):

- Sopimuksettoman, farmipelaajien maksimiottelumäärät ylittävän pelaajan siirtyessä Eurooppaan tulee hänet tiputtaa joukkueesta pois
o Siirron tapahtuessa kauden aikana tulee pelaaja tiputtaa samantien siirron tapahduttua pois joukkueesta
o Siirron tapahtuessa off-seasonin aikana tulee pelaaja tiputtaa pois joukkueesta viimeistään kauden alkua edeltävänä päivänä
o Tällaiseen pelaajaan ei voi laittaa waiver-kiinnitystä
o Tällaisen pelaajan voi poimia joukkueeseen takaisin sen jälkeen, kun TSN uutisoi pelaajan tehneen NHL-sopimuksen; tällöin pelaajan tulee normaalisti kulkea waiver-prosessin lävitse
- Sopimuksenalaisen, farmipelaajien maksimiottelumäärät ylittävän pelaajan siirtyessä Eurooppaan tulee hänet tiputtaa joukkueesta pois
o Siirron tapahtuessa kauden aikana tulee pelaaja tiputtaa samantien siirron tapahduttua pois joukkueesta
o Siirron tapahtuessa off-seasonin aikana tulee pelaaja tiputtaa pois joukkueesta viimeistään kauden alkua edeltävänä päivänä
o Tällaiseen pelaajaan ei voi laittaa waiver-kiinnitystä
o Tällaisen pelaajan voi poimia joukkueeseen takaisin sen jälkeen, kun TSN uutisoi pelaajan paluusta NHL:n; tällöin pelaajan tulee normaalisti kulkea waiver-prosessin lävitse
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Bosco » 03 Touko 2010, 11:09

TSN ei ole vielä uutisoinut tästä paluusta varmana tietona, mutta koska se on kuitenkin jo varmistunut, niin kuten toisessakin ketjussa mainitsin jo niin Hudler on nyt waiversissa jo sieltä poimittavissa.

Lähetin saman ylläpidon kautta joukkopostina kaikille, joten jos sähköpostiosoitteet on vaan kunnossa niin kaikkien pitäisi saada kyllä tieto tästä.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Case Hudler

ViestiKirjoittaja Bosco » 21 Heinä 2014, 17:08

Sobotkan välimiehen saamalta sopimuksen myötä tämä on hyvä mainita, mutta kuten siis tästä ketjusta ilmenee niin Sobotka on signattavissa vasta sitten kun tämän mahdollisesta paluusta NHL:ään joskus uutisoidaan varmana tietona. Tässä säännöistä soveltuva kohta vielä:

- Sopimuksenalaisen, farmipelaajien maksimiottelumäärät ylittävän pelaajan siirtyessä Eurooppaan tulee hänet tiputtaa joukkueesta pois
o Siirron tapahtuessa kauden aikana tulee pelaaja tiputtaa samantien siirron tapahduttua pois joukkueesta
o Siirron tapahtuessa off-seasonin aikana tulee pelaaja tiputtaa pois joukkueesta viimeistään kauden alkua edeltävänä päivänä
o Tällaiseen pelaajaan ei voi laittaa waiver-kiinnitystä
o Tällaisen pelaajan voi poimia joukkueeseen takaisin sen jälkeen, kun TSN uutisoi pelaajan paluusta NHL:n; tällöin pelaajan tulee normaalisti kulkea waiver-prosessin lävitse
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Paluu Säännöt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa