Jatketaan vielä muutaman jengin verran puserrusta tälle illalle...
New York Islanders:
Islanders on tehnyt kesän aikaan isoja siirtoja ja ilmeisesti oikeaan suuntaankin vielä. Maalivahtipeliin tämän jengin peli ei tule kaatumaan missään tapauksessa. Ellei se sitten siihen kaadu siten että molemmat tähdet ovat yhtäaikaa koko kauden telakalla?
Hyökkäys: Sentteri osasto on kapea, mutta tarpeeksi hyvä Kopitarin sekä Koivun johdolla. Laituriosastolla on yksi liigan parhaista hyökkääjistä niin fantasy, kuin pelillisessäkin mielessä, Patrick Kane joka ei kuitenkaan ole välttämättä edes joukkueen kirkkain tähti kaikki pelipaikat mukaan lukien? Tulitukea, jos Kane sellaista tarvitsee, tulee ainakin läpimurtonsa tekevältä Fialalta, Hayesiltä sekä Atkinsonilta. Laitureissakin kärki on terävä, mutta taso tippuu alempiin kenttiin mennessä.
Puolustus: Pakkeja johtaa omaperäinen, mutta tehokas, kyvykäs ja monipuolinen P.K. Subban, jonka ainoa miinus on isohko palkka. Shattenkirk antaa tulitukea vielä, mutta loput puolustuksen miehistä on ehkä kuitenkin ynnämuut osastoa?
Maalivahdit: Minnesotan ja Pittsburghin ohella liigan kovin kaksikko Quick/Dubnyk takaa ettei Islandersia ole helppo voittaa maalivahtikategorioissa. Joukkueen suurin valtti
Arvio: Tässä alkaa pikkuhiljaa loppua tila minne suurin osa joukkueista pitäisi sijoittaa ja se aiheuttaa pian jo harmaita hiuksia. Ehkäpä kenttäpelaajien kapeus pudottaa Islandersin vielä pudotuspeleistä, vaikka maalivahti kaksikko yrittääkin sinne kovasti kurkottaa. Ei vielä, mutta pian kuitenkin. Sijat 9-15
New York Rangers:
Vanha läppä, eli laajennusjengi. Rangers on laajennusjoukkueista ainoa joka kärsii siitä vielä. Kesällä on kuitenkin hankittu vahvistuksia, ja uskoisin että Rangers ei enää ole niin selvästi pohjalla kuin aiempina vuosina. Voisiko tulla jopa uran paras runkosarja sijoitus?
Hyökkäys: Sentteri osasto luultavasti liigan heikoimpia. Jos Filppulaa,Plekanecia tai Eakinia voi käyttää kolmen ensimmäisen kentän senttereinä, kaikki palikat ei vielä ole silloin kunnossa. Laituriosastolla on kuitenkin valonpilkahduksia ja lupauksia paremmasta huomisesta. Oikean puolen osasto on jo keskivertoa parempaa Perryn ja Eberlen johdolla ja kun mukana on myös tulevaisuudessa tähtikaartiin nouseva Marner, oikea laita vetää vertoja monelle muulle jengille. Vasen puoli ei yhtä laadukas, mutta kyllä Killorn ja Wilson pelimiehiä kuitenkin ovat.
Puolustus: Pakkien kärkinimet löytyy Reillystä sekä Edleristä. Pakisto tasainen, ei loistava, muttei missään nimessä huonokaan. Sekara on ilmeisesti pitkän pätkän poissa ja se on ainakin Rangersille takaisku?
Maalivahdit: Kesällä hankittu Varlamov on varmasti edelliskautta parempi, mutta se ei ole paljon se. Pelannee kuitenkin selkeänä ykkösvahtina. Tukea antaa Howard jonka asema joukkueessaan on hieman hämärän peitossa. Maalivahti osasto kuitenkin vähintään kohtuullisessa kuosissa.
Arvio: Joukkue on kesän aikaan vahvistunut, askel kerrallaan Rangers nousee montusta pois, ja uskoisin että voi taistella jopa runkosarjan viimeistä sijaa korkeammasta sijoituksesta. Sijat 15-20
Ottawa Senators:
Senators on tainnut olla viime vuosina tasaisin laajennusjoukkueista? vai puhunko ihan soopaa ulkomuistia kaivellessani? Ei ole riehunut siirtomarkkinoilla kesän aikaan yhtä innokkaasti kuin monet muut. Mutta, onko ollut tarvettakaan?
Hyökkäys: Senttereitä on paljon, mutta suhteellisen laadukkaita sellaisia kuitenkin. Thornton, vaikka pappaiässä alkaa ollakin, saattaisi olla jopa kovin kaveri senttereistä tulevalla kaudella? Laituri puolella löytyy varmasti paluuta tähdeksi tekevä Ryan, Yksi liigan parhaista fantasypelaajista Marchand sekä Devilsin Hall että Johansson. Nimimiehiä siis olisi. Toki joukkoon mahtuu myös pari tuntemattomampaa nimeä, joista en muista kuulleeni, mutta se ei taas kerro mitään

Hyökkäys on hyvässä formussa
Puolustus: Puolustus on tikissään Klinbergin ja Seabrookin johdolla. Näyttäisi omaan silmään hyvältä puolustus kalustolta, varsinkin mikäli Chara hintsusti parantaisi edelliskaudesta.
Maalivahdit: HOLTBY! Ehkä Pricen ohella maailman paras veskari. Toivottava ettei Holtby loukkaannu, muuten kausi on Ottawassa ohi. Montoya taasen tuuraa Pricen loukkaantumiset, ja mikäli Price saikuttaa, nousee Ottawan toiveet menestyksestä huomattavasti
Arvio: Nyt se tapahtuu, ellei Holtby loukkaannu, "laajennusjoukkue" menee ensimmäisen kerran pleijareihin!! Sijat 5-8
Pittsburh Penguins:
Mestari... joka ei ainakaan vielä taida valtaistuimeltaan tippua?
Hyökkäys: Äärimmäisen kova keskusta!! Koko liigan paras!! Jos Scheifele on kolmosena, Ziba nelosena, niin lyö kyllä Bostoninkin keskustan (kirkkaasti) Varsinkin kun kärkikaksikon muodostaa Crosby&McDavid. Laitureissa piilee Pensin akilleen kantapää? Suhteellisen nimetön laituriosasto ja jopa Jussi Jokinen mahtuu (toistaiseksi) kokoonpanoon

Vaikka laituriosasto on hieman nimetön, on se kuitenkin erittäin monipuolinen ja taitavasti rakennettu. Ja koska tuo sentteripuoli on noin maaginen, väittäisin hyökkäystä liigan kovimmaksi?
Puolustus: Ensimmäiseksi puolustuksen kohdalla nousee esiin kysymys... kuka on Connor Carrick? Sillä ei tietyllä tapaa ole mitään merkitystä, koska Letang (terveenä ollessaan) hoitaa kahden pakin tehtävät ja Karlson kahden pakin ja yhden laiturin! Noihin kahteen nimeen on helppo luottaa ja niiden varaan laskea. Noiden jälkeen taso laskee nopeasti, kiitos palkkakaton!
Maalivahdit: Kolme oman joukkueensa ykkösvahti. Kaikki nuoria, kaikki hyviä ja vieläpä keskivertoa paremmissa joukkueissa. Liigan ehdotonta eliittiä, ja kun muilla joita olen kehunut on vain kaksi saman tason omaavaa vahtia... Liigan paras kassariosasto
Arvio: Vaikuttaa helpolta arvioida kärkiporukkaan. joten "vaikeutan" hieman. Sijat 1
San Jose Sharks:
Kärkiporukoissa vuodessa toiseen viihtyvä Sharks tuntuu pikaisella katsauksella olevan hankalahko arvioitava, mutta eiköhän sillekin paikka löydy ja muutama sananen eri osa-alueistakin?
Hyökkäys: Senttereistä aloitetaan tälläkin kertaa. Edellinen pensin keskusta oli niin kova, että meinaa vauhtisokeus iskeä

Ei missään nimessä pysty vetämään vertoja pensille tai edes Bostonille, mutta erittäin laadukas keskusta Getzin johdolla. Ehkä alkaa pikkuhiljaa ikääntymään, muttei ole kuitenkaan vanha vielä.
Laitureista nostan esiin kovaa pelaavan ja pomminvarmasti parantavan Landeskogin sekä loistavan edellis sesongin pelanneen Arvidsonin. Tulitukea tulee monelta suunnalta ja laituriosasto onkin rakennettu suhteellisen taidokkaasti. Ei ole liigan kärkeä, kuten ei keskustakaan, mutta molemmat ovat tarpeeksi laadukkaita menestysputken jatkumiseen.
Puolustus: Pakeista kuusi seitsämästä on edelleen farmikelpoisia!! Tätä katselee sivullisena ihan kateellisena! Osa-alue joka on kunnossa ja ilmeisen pitkäänkin vielä?
Maalivahdit: Cam Talbot.... edelleen tulee tippa linssiin... tulipas hukattua tämä timantti. Edelliskauden otteita odotin kun mies minulla oli. Ja niitä onkin nähty n. 2min siirron jälkeen kokoajan... PRKL!!!! Reimer säestää... ehkä? Riippuen kuinka paljon Luongo jaksaa/pystyy pelaamaan. Talbot kuitenkin yksinäänkin riittänee haja kategorioiden voittoon jokaisella viikolla.
Arvio: Menee pitkälle Pleijareissa jälleen kerran.... joko finaaliin saakka? Runkosarjan voitto on yhden kauppa, mutta muista kärkisijoista taistelee useampikin joukkue, Sharks mukaan lukien. Sijat 2-4
St. Louis Blues:
Blues oli aiemman managerin luotsaamana keskinkertainen joukkue, mutta asennevamma on muuttanut joukkueen jo lähes menestystarinaksi. Asennevamman avauskaudella runkosarjan voitto sekä finaalipaikka meni käsittämättömään loukkaantumissumaan aivan loppukaudesta ja tuloksena oli jotain 5-8 sijoista poffeissa. Edelliskausi toi tullessaan runkosarjan kakkospaikan ja pronssipelin, joka oli ilmeinen pettymys lopulta managerille? Mitä tänä vuonna?
Hyökkäys: Vaikka joukkueen keskusta näyttää nimien osalta keskinkertaiselta, se ei sitä ole! Pisteitä ei keskusta tehdä samaan tapaan kuin parhaiden joukkueiden kohdalla, mutta laajuus on melkeinpä omaa luokkaansa? Sentterit ovat erittäin monipuolisia ja auttavat joukkuetta voittamaan muita kuin pistekategorioita ihan jokaisella viikolla, vastustajasta riippumatta! Väittäisin monipuolisimmaksi sentteriosastoksi koko liigassa (toim. huom. en parhaaksi)
Laitureissa on vähän samaa vikaa... ehkä ei kaikkein nimivahvin nippu, mutta erittäin ovelasti rakennettu. Pistepotentiaalia on luultavsti enemmän kuin keskustassa? Tässä kohtaa en halua nostaa mitään yksittäisiä nimiä hyökkäysksestä esiin, koska tämä osasto on pahuksen laaja, eikä varmaankaan heikkoa lenkkiä löydy, kuin kovasti etsimällä?
Puolustus: Tämän osa-alueen väittäisin olleen menneellä kaudella vahvempi, mutta myöskin monipuolisempi sekä fyysisempi. Josi pistää silmään kiekollisena pakkina (hullunhalvalla sopparilla) ensimmäisenä. Joko Theodore nousee oikeasti vegasin ykköspakiksi? vai meneekö tämä kausi farmissa, johtuen sopimusteknisistä syistä? Potentiaalia kaverilla on ja harmittaa ettei tullut Anaheimin kanssa käytyä keskustelua kaverista. Väittäisin kuitenkin, että pakisto on heikentynyt edellisvuodesta ja tästä syystä Blues EI taistele runkosarjan voitosta Pensin kanssa.
Maalivahdit: Bishop ja Allen takaavat hyvät tilastot viikosta toiseen.... tai sitten Dallas ei opi vieläkään puolustamaan? Aiemmin hehkuttamieni Minnesotan, Islandersin ja Pensin ohella yksi parhaista kassari kaksikoista!
Arvio: Vaikka omasta mielestäni Blues on ottanut kesän kaupoissa lievän takapakin hetkellisesti, on joukkue yksi liigan voittaja suosikeista ja yksi harvoista jotka pystyvät Pensin haastamaan oikeasti. Sijat 2-4
Tampa Bay Lightning:
Itse pidän Tampaa omana "arkkivihollisenani"

ihan vain johtuen että olemme liittyneet liigaan samaan aikaan. Neliykkösen kanssa olemme muutaman diilinkin saaneet jostain syystä väännettyä, vaikka vaikeahkoa on ollutkin. Vaikkei meillä ajatukset olekkaan aina kohdanneet, yritän siltikin antaa optimaalisen arvion joukkueesta, en managerista

Hyökkäys: Keskustassa on ukkoa kuin pipoa... seitsämän sentteriä! Laatua toki löytyy myös useamman miehen voimin, kuten Giroux, Bergeron, Duchene. Kaikki nämä kykenevät tekämään muutakin kuin kaivamaan aloituksia. Erittäin laadukas keskusta. Mutta onko näitä liikaakin?
Laitureista ensimmäisenä pisti merkille kapea, mutta todella kova oikea laita. Pastrnak on vielä ilman sopimusta, ja millainen sieltä tulee, joutuuko Tampa tekemään sen vuoksi muutoksia vielä. Vasemmalla puolella on kovaa valuuttaa... on Van Riemsdyk, Fabbri ja lisänä vielä nousevia tähtiä kuten Beauvillier, Keller... Joko nousevat tähdet(kin) tekevät tuhojaan?
Puolustus: Pakeissa huikea avausnelikko, jonka jälkeen mennään ynnämuut osastolle.... Riittävästi laatua menestystä ajatellen kuitenkin tälläkin osastolla
Maalivahdit: Anderssonin taisin mainita jossakin aiemmassa arvostelussa ja onhan kaveri loukkaantumisherkkä, siitä ei pääse mihinkään! Mutta silloin kun kaveri on tolppien välissä, Ei hhuonoja pelejä taida juurikaan tulla. Parasta asetelmassa on kuitenkin se että Andersson ns. kakkosmaalivahti, koska suomalaisten ikioma BetoniPekka kaksikon toinen osapuoli!! Erinomainen kaksikko, vaikken nostakkaan aiemmin hehkuttamien tamdemien ja yhden kolmikon rinnalla.... johtuen Anderssonin surkeasta mäihästä.... ehkä sitä miestä kannattaisin säilyttää pelien välillä jossain kuplamuovipakkauksessa?
Arvio: Tampan kohdalla suurin kysymys ei mielestäni ole joukkueen iskukyky, laajuus, mahdolliset loukkaantumiset tms. Joukkueen heikoin lenkki istuu mielestäni ruudun ääressä. Mikäli neliykkönen muistaa ja jaksaa päivitellä kokoonpanojaan täällä ja yahoossa, silloin joukkue voi mennä pitkällekin. Sijat 5-8
Toronto Maple Leafs:
Oma joukkue! Olen tarkemmin joukkuetta eritellyt esittele joukkueesi ketjussa, eikä muutenkaan oman joukkueen arviointi ole ehkä kaikkein objektiivisinta.
Sijat 9-15
Vancouver Canucks:
Joukkue joka on voinut aina ylpeillä saavutuksellaan AINA PLEIJAREISSA. Vuosi takaperin ennustin putken katkeavan, ei katkennut. Ennustan samaa tänäkin vuonna, vaikka symppaakin Smithin jengiä ja arvostan Smithiä suuresti manageritoverinani.
Hyökkäys: Niin uskomattomalta kuin Canucksin osalta kuulostaakin, on ainakin hyökkäys ikääntynyt ja parhaat päivänsä nähnyt? Sentteriosasto on mitäänsanomaton, vai mitä sanotte seuraavista kavereista: Eller, Letestu, Komarov? Okei, siellä on Pavelski, mutta ei yksi mies kesää tee. Mukana jengissä on myös koko NHL:n paras kolmossentteri Cizikaz, mutta ehkein hänkään liikaa fantasyyn tuo? (vaikka taisi ollakin yahoon parhaiten rankattu hyökkääjä Toronton osalta viime vuonna) Mitäs sitten laiturit? Ovie? Aivan häikäisevä pelaaja parhailllaan... onko kuitenkin parasta ennen päiväys mennyt jo? Tekeekö vielä lisäksi hallaa joukkueelleen ja Smithille karkaamalla olympialaisiin? Parise? onko enää yli 7 miljoonann arvoinen? varsinkaan fantasyssä? siinä oli kärkimiehet kokoonpanossa juuri nyt. James Neal on luultavasti paras laituri? Neal on parhaillaan OLLUT erittäin monipuolinen ja tehokas fantasypelaaja.... entäpä nykyään? Saa kyllä varmasti paljon peliaikaa, myös erikoistilanteissa Vegasissa. Auttaako se? Entäpä nuorempi kollega Burakovski? Jokoo nousee tähtipelaaja tasolle.... kysymysmerkkejä on ilmassa aikalailla ainakin hyökkäyksen osalta
Puolustus: Pakkiosasto ei syö liikaa cappiä, mutta taklausten ja blokkausten lisäksi ei myöskään tuo liikaa mitään pöytään? Duncan Keith Tehnee itsekseen samat tehot kuin muu puolustus yhteensä?
Maalivahdit: Kuukausi sitten olisin Vancouverin nostanut luultavimmin POF joukkueeksi, ja suurin syy siihen olisi silloin ollut Vasilevsky. Jostain käsittämättömästä syystä johtuen Vasilevsky oli kuitenkin siirrettävissä!!! Ja ihan kuin se ei olisi vielä riittänyt, oli myös Juuse Saros siirrettävissä!! Miksi... oi miksi?? Olisit edes minulle myynyt... oisin mie jonkun ykkösen sulle vaikka etsinyt kummasta vain!!! Tilalle hankittiin sitten Mason, kassari josta kyllä pidän ja itsekin keskusteluja kävin. Mason ei ole kuitenkaan mielestäni mikään varma ykkönen, pikemminkin mentor Helleboyukille? Luongo pelaa luultavimmin kaiken minkä jaksaa ja kykenee ja vielä suht. hyvillä statseilla. Markströmistä saattaa tulla vielä seuraava Cam Talbot? ja se luultavasti onkin suurin syy Vasilevskin siirtoon, mutta kannattaako aina vain toivoa?
Farmi: Muille en ole tätä osa-aluetta arvioinut, taikka edes ottanut huomioon arvioita tehdessä. Vancouverin kohdalla näin on kuitenkin aivan pakko tehdä! Vancouverin Farmi on on täynnä erityisen hyvää materiaalia, ja jo tulevalla kaudella sieltä voi nousta todella merkittäviä pelaajia pelaamaan sekä sotkemaan arvioita joita olemme suurella vaivalla tehneet. Vancouver on luultavsti ainoa jengi tässä liigassa, jota isompikaan loukkaantumis suma ei samantien kaataisi. Lisäksi farmi ja varausvuorot ovat selaisia asetteja joiden avulla vancouver voi nostaa oman joukkueensa tasoa ihan hetkessä. Jostain syystä Smith kuitenkin hakee kokoajan ykköskierroksia ja vaihtaa juuri kukkaan puhkeavia kavereita nuorempiin ja kauempana oleviin lupauksiin... Miksi näin pitää toimia? Miehellä on kaikki eväät supervallaksi tässä liigassa. Heittämällä ohi hehkutetun Buffalonkin.
Onko kyseessä vain liian pitkän ajan suunnitelma? vai nouseeko Vancouver liigan kovimmaksi jengiksi parin vuoden sisällä?
Arvio: Kuten edelle mainitsin, hakeeko Smith kokoajan nuorempia kavereita ikääntyneiden rinnalle, vai joko uskalletaan lähteä laukalle ja polkaista seuraava dynastia käyntiin (koska siihen tämän joukkueen aseteilla on kaikki mahdollisuudet) Sijat 9-15 (valitettavasti.... koska parempaankin olisi mahdollisuus... helposti)
Washington Capitals:
Edellisvuoden hopea jengi. Olen alusta saakka pitänyt tolliskon tyylistä. Erinomainen manageri. Ensimmäinen arvaukseni meni vissiin ihan päin persettä.... pleijareiden ulkopuolella ja caps taisi olla neljän joukossa? Caps on jengi jota käyn luultavasti päivittäin katsomassa ja siten ehkä yksi tutuimmista. Syy tähän on tolliskon tyyli pelata peliä. Mies on aina valmis ainakin keskustelemaan ja lopulta huijaamaan parhaat palat itselleen
Hyökkäys: Sentteripuolella porukkaa tuntuu riittävän, vähän kuten Tampassakin. Tässä on kuitenkin sellainen ero, että ainakin aiempina vuosina useampi keskutan kaveri on saanut myös laiturin statuksen! Johansenin 8miljoonan sopimus on mielestäni ihan mukiinmenevä, mies on kuitenkin monipuolinen ja hyvä sentteri. Galchennyuk, Staal ja Carter nostavat Capsin keskustan ihan kärkitasolle liigassa. Laitureiden osalta ei olla ihan yhtä lähellä kärkeä. Johtuen jo pelkästään materiaalin kapeudesta. Riittävää menestyksen suhteen se jokatapauksessa on. Loukkaantumisia ei ehkä kuitenkaan yhtäaikaa kestäisi useita tulla?
Puolustus: Neljä kärkinimeä takaavat laadun,, monipuolisuuden ja tehokkuuden. BigBuff, Fowler, Brodie ja Carlson nostavat pakkikaluston yhdeksi liigan kärkilinjoista?
Maalivahdit: Bobrovski ja Jones olisivat kahdelleen yksi liigan parhaita kaksikoita. Neuwirthin laskisin hieman laskevan osakkeita. Ei merkittävästi, mutta kuitenkin.
Arvio: Edelliskauden yleisen sarjan mestari. Tullee edelleen jatkamaan vahvaa menoaan? Joukkue ei ehkä nyt, tai kauden aikana missään vaiheessa ole se liigan vahvin hevonen, mutta lasken tässä managerille "lisäarvoa" samalla tavalla kun tampan kohdalla tiputin sitä. tollisko hoitaa oman osuutensa LOISTAVASTI samalla kun joukkue hoitaa osuutensa hyvin. Sijat 2-4
Alkoin lopussa silmä painaa ja olut vaikuttaa, mutta kai tästä jotain selvää saa. Omalla kohdalla, kuten kaikkien muidenkin kohdalla, yritin olla objektiivinen. Mutta samalla monien osalla myös toive menestyksetä painoin vaakakupissa. Muutamien kohdalla taasen menestystä on viimevuosina tullut ja en nähnyt sitää lisää tänä vuonna "toivottavan"
Toivottavasti muutkin, tämän skeidan nähtyään, innostuisivat edes muutaman sanan näytölle näppäilemään kaikista joukkueista.
Minä kiitän, kummarran ja toivotan onnea kaikille tasapuolisesti tulevaa kautta ajatellen!!