Keskustelu varatuista pelaajista

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Weissflog » 18 Huhti 2014, 09:31

Oli muuten juuri Colin Wilson, jonka nimi mulla oli raapustettuna viestiin C-luokan vikalla pickillä. No, päädyin varaamaan edes sen yhden maalivahdin. Aika näyttää menikö vituiksi, vieläkin hieman harmittaa.
Weissflog
 
Viestit: 1013
Liittynyt: 05 Tammi 2014, 12:28

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja tinkezione » 18 Huhti 2014, 12:08

Bosco kirjoitti:C-kategorian osalta suurin yllätys itselleni oli se, että kenellekään ei kelvannut tinken listoilta Colin Wilson. Olin aivan varma että viedään sieltä. Nuori, halpa ja ennen kaikkea potentiaalinen kaveri. Aika täydellinen haku nähdäkseni laajennusjoukkueelle. Varmaan tekee vielä sen läpimurtonsakin nyt kun Trotz lähti ja tilalle tulee uusi valmentaja. Olin itse asiassa yllättynyt jo että tinke suojasi Hemskyn ja Staffordin B-luokassa ennen tätä.

Jonkinmoista riskivetoa tässä pelattiin nimenomaan Wilsonin suhteen. Hemsky on aivan ehdottomasti B-ryhmän kamaa, mutta Stafford kuitenkin laukoo ja näitä ukkoja ei Columbuksessa ole yhtään ylimääräistä menetettäväksi. Wilsonin pitäminen on kuitenkin jonkin sortin ihme, varsinkin nyt kun Trotz sai kenkää, ja sen on postilaatikosta päätellen muutkin huomanneet. :)

Kaiken kaikkiaan jos noista tärkeämmistä luokista menettää tasan Bouwmeesterin muutenkin suht vahvasta (ja kalliista) pakkikalustosta sekä Bouman, joka tulee kuitenkin kehittyessään olemaan arvokas halpisrouhija, voidaan Columbuksen suunnalla henkäistä pitkään helpotuksesta. Worst case scenariossa joukkueesta olisivat lähteneet vähintään Hemsky ja Wilson.
tinkezione
 
Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Bosco » 19 Huhti 2014, 10:03

D-kategoriasta vietiin sitten se kenestä olisin vähiten halunnut luopua, eli Brendan Smith. Perhana. Ainoa mitä oli suoraan jäljellä neljän vuoden takaisesta kaupasta, jossa luovuin dispersal draftin ykkösvarauksestani Ilya Kovalchukista. Menetykset laajennusdraftissa tuon myötä kokonaisuudessaan olivat Duncan Keith, Andrew Shaw, Justin Faulk ja Brendan Smith, eli pitkälti puolustukseen kohdistuivat.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 19 Huhti 2014, 19:41

Laitetaas pieni kertaus Vancouverin menetetyistä pelaajista. Vancouveriltahan lähti Mark Giordano, Josh Harding, Troy Brouwer ja Andrej Sekera. Varmaan pitäisi aloittaa stoori jo playoffeista, siten voi saada jonkun käsityksen tästä mikä draftin menetyksissä laittoi vituttamaan. Tai no vaikka vähän aiemminkin, sillä loppukaudella tuli tehtyä nyt katsottuna vähän turhia liikkeitä, toki näilläkin liikkeillä tähdättiin playoff-menestykseen. No, mutta aloitetaan vaikka Seidenbergin ja Gudbransonin myynnistä - siihen aikaan pakisto oli todella vahva. Mutta päätin siis myydä Seidenbergin ja Gudbransonin koska he olivat loukkaantuneina ja playoffeihin oli tarvetta saada ehjiä miehiä ja IR-paikkoja vapaaksi. Nämä kaksi lähtivät siis jo ennen playoffeja

Playoffeihin lähdettiin seuraavalla pakistolla:

Giordano
Bieksa
Beauchemin
Sekera
Gudas
Myers
Smid
Kulikov
Methot

Näistä sitten varsinkin Myersiin oli kovat odotukset hyvän kauden jälkeen ja kun cappikin nousi niin hänet olisi voinut hienosti pitää. Mutta Myers meni rikki ja samoin kävi taklauksien erikoismiehelle Smidille. Nämä kaksi oli sitten menestyksen janossa laitettava vapaisiin, vaikka pirusti tekikin pahaa tehdä kyseiset liikkeet. Nyt sitten laajennusdraftissa odotettuja pelaajia ei otettukaan, joten pelaajat, joita itse pidin varmoina pysyjinä, lähtivätkin draftissa. Olivathan Giordano ja Sekera kumpikin pakkien pistepörssin TOP15:ssa, joten kovat kaverit olivat toki kyseessä. Ja jos en olisi ajatellut maalivahtien olevan kovassa arvossa niin ehkäpä Giordano olisi pitänyt tajuta suojata.

Näin ollen itse tuli myytyä/laitettua waiveriin/menetettyä laajennusdraftissa:

Seidenberg
Gudbranson
Myers
Smid
Giordano
Sekera

Ja jäljelle jäi:

Bieksa
Beauchemin
Methot
Kulikov
Gudas

Voisikin kysyä, että kumpi on nyt se kovempi pakisto - nykyinen vai tuo menetetty...

Vielä kun Brouwer lähti niin varsin mukavasti meni tämä drafti. Itseähän tässä saa syyttää kun kuvitteli menetettävän kolmikon olevan esim Pavelec-Ward-Cooke. Ja olisihan tuolta pakistosta voinut lähteä vielä esim Beauchemin + Bieksa (Hardingin ja Brouwerin tilalla), jolloin siellä ei olisi ollut mitään muuta kuin rauniot.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja weteran » 19 Huhti 2014, 20:29

Vielä jos ihan pikkasen levittelis suolaa haavoihin ja muistuttaisi esimerkiksi seidenbergin myyntihintaa :D
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja AnFa » 19 Huhti 2014, 22:47

Noniin. Omalta osin viikate on tehnyt tuhonsa. Tulokseen täytyy olla varovaisen tyytyväinen. Rakkaita pelaajia lähti, mutta kyllä moni muu joukkue on kokenut kovempia menetyksiä. Pientä analyysiä pelaaja pelaajalta:

Josh Bailey. Oma ensimmäinen entry draft -varaus jota pidin pitkään todellisena ryöstönä. Mokasiko Islanders sitten kaverin kanssa nostamalla heti varauksen jälkeen show:hun? Mielestäni kyllä. Aiheuttanut vuosien mittaan aika paljon harmaita hiuksia. Voi vetää yli kymmenen pelin pisteputkia ja sen jälkeen seuraavat 20 peliä tyyliin ilman ensimmäistäkään pistettä.

Michal Neuvirth. Kaveri pelaa hyvillä tilastoilla, mutta välillä tulee mustia hetkiä ja on ollut aika herkkä loukkaantumaan. Ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa ykkösenä, mutta se voi olla lähellä Buffalossa, jos pysyy terveenä.

Ray Emery. Ottawan sähläilyjen ja Venäjän reissun jälkeen ei ole onnistunut raivaamaan tietänsä ykköseksi vaikka paikkoja on tarjottu. Kaveri ollut monesti lähellä lentää waivereihin, mutta on tuntunut hieman liian arvokkaalta kuitenkin uhrata.

Zach Bogosian. Yksi omia suosikkeja, mistä olen kahdesti maksanut jo kovan hinnan treidissä. Voi puhjeta vielä kukkaan hyvinkin. Luulin miehen olevan turvassa D Classissa surkean viime kauden vuoksi.
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Bosco » 24 Huhti 2014, 19:05

Alec Martinez oli hyvä varaus tuossa vaiheessa, olisi hyvin voinut mennä aiemminkin. Roster freezen alkamisen jälkeen teki 4+5 tehot 14 pelissä. Ei huonot tehot vielä edullisen sopimuksen omaavalle puolustajalle. Varmasti olisi kelvannut monelle vanhallekin joukkueelle.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Footless » 24 Huhti 2014, 19:46

Bosco kirjoitti:Alec Martinez oli hyvä varaus tuossa vaiheessa, olisi hyvin voinut mennä aiemminkin. Roster freezen alkamisen jälkeen teki 4+5 tehot 14 pelissä. Ei huonot tehot vielä edullisen sopimuksen omaavalle puolustajalle. Varmasti olisi kelvannut monelle vanhallekin joukkueelle.

Mä vähän ihmettelinkin miten tuon hintainen pakki noilla tehoilla on vapaissa, mutta tuo loppukauden ruiskautus selittää vähän asiaa. Noh, toivottavasti tehoilee ensi kaudella vähän tasaisemmin, ylivoima-aikaa on kuitenkin taas jonkun verran luvassa.
Avatar
Footless
 
Viestit: 1305
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 00:21

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 24 Huhti 2014, 21:35

Footless kirjoitti:Mä vähän ihmettelinkin miten tuon hintainen pakki noilla tehoilla on vapaissa, mutta tuo loppukauden ruiskautus selittää vähän asiaa. Noh, toivottavasti tehoilee ensi kaudella vähän tasaisemmin, ylivoima-aikaa on kuitenkin taas jonkun verran luvassa.

Minä sen Martinezin heitin waiveriin juuri playoffien kynnyksellä, kun halusin Myersin tiimiini. No, tuon voi siis lisätä siihen listaan noista menetetyistä pakeista.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja AnFa » 25 Huhti 2014, 19:17

Pari lyhyttä omaa mielipidettä FA-draftista:

Kuvittelin kärjessä lähtevän juuri nämä halvalla sopparilla pelaavat hieman huonommat kaverit kuten vaikka Tanev, Fehr, Martinez.. Ja sen lisäksi nämä pari kovaa kuten Versteeg. Siellä kuitenkin lähti koko ajan isoa palkkaa vetävää parasta vapaana olevaa jannua.

Toinen mikä on kummastuttanut on prospectin varaamattomuus. Siellä on kuitenkin suht hyviä prospecteja joita itse olisin varmaan alkanut parin kolmen ekan kierroksen jälkeen varailemaan.
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Mängimies » 25 Huhti 2014, 19:54

AnFa kirjoitti:Pari lyhyttä omaa mielipidettä FA-draftista:

Kuvittelin kärjessä lähtevän juuri nämä halvalla sopparilla pelaavat hieman huonommat kaverit kuten vaikka Tanev, Fehr, Martinez.. Ja sen lisäksi nämä pari kovaa kuten Versteeg. Siellä kuitenkin lähti koko ajan isoa palkkaa vetävää parasta vapaana olevaa jannua.

Toinen mikä on kummastuttanut on prospectin varaamattomuus. Siellä on kuitenkin suht hyviä prospecteja joita itse olisin varmaan alkanut parin kolmen ekan kierroksen jälkeen varailemaan.

Ensimmäisestä kappaleesta olen samaa mieltä. Jälkimmäisestä en niinkään. Minusta tuo vapaina olevien pelaajien prospect pool on varsin keskinkertainen. Menetettyjä lupauksia tai alempien kierroksien varauksia. Tai ehkä tämä onkin vain taktiikkaa, jolla sumutan vastustajiani.
Avatar
Mängimies
 
Viestit: 3479
Liittynyt: 22 Tammi 2014, 21:27

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Footless » 26 Huhti 2014, 03:02

AnFa kirjoitti:Pari lyhyttä omaa mielipidettä FA-draftista:

Kuvittelin kärjessä lähtevän juuri nämä halvalla sopparilla pelaavat hieman huonommat kaverit kuten vaikka Tanev, Fehr, Martinez.. Ja sen lisäksi nämä pari kovaa kuten Versteeg. Siellä kuitenkin lähti koko ajan isoa palkkaa vetävää parasta vapaana olevaa jannua.

Toinen mikä on kummastuttanut on prospectin varaamattomuus. Siellä on kuitenkin suht hyviä prospecteja joita itse olisin varmaan alkanut parin kolmen ekan kierroksen jälkeen varailemaan.

No mä olen varannut vähän molempia, isompi palkkaisia oli vähän pakko ottaa myös mukaan, jotta pääsee edes palkkalattian yli (taitaa olla millin päässä nyt), vaikka toki mullekin jonkun verran tulee palkankorotuksia. Mutta kuitenkin palkkakattoon on vielä matkaa joku 27 miljoonaa, joten ihan hirveän tiukalle ei pääse menemään.

Onhan siellä suht hyviä prospecteja varmaankin, mutta aika harvassa ovat ne, jotka varmasti tulevat olemaan parempia kuin kykynsä jo NHL:ssä näyttäneet FA-listalaiset. Jo mennyt Kevin Czuczman oli yksi noista paremman pään prospecteista ja menikin mun mielestä aika aikaisessa vaiheessa.
Avatar
Footless
 
Viestit: 1305
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 00:21

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Mängimies » 26 Huhti 2014, 11:32

Aika monet ovat ihmetelleet kalliiden (erityisesti) puolustajien hamstraamista jo draftin alkuvaiheessa. Vanhoille managerille nuo myersit, enströmit, boylet ja timoset ovat olleet kovan caphitin vuoksi punainen vaate, mutta laajennusjoukkueille (tai ainakaan itselläni) ei mitään ongelmia tässä kohtaa palkkakaton suhteen ole. Suurempi ongelma on päästä edes palkkalattian yli, mutta onneksi siitä ei tässä kohtaa tarvitse murehtiakaan. Voi siis olla, että itse on pakotettu ottamaan joku paremmin palkattu pelaaja rasitteeksi ihan vain sen palkan takia. Vanhoilla managereilla joukkue on muutenkin niin eri tasoa, että ongelmat ovat päinvastaiset.

Ja joo, tiedän että on oma vuoroni varata. Tarkastelen juuri prospect-osastoa tarkasti...
Avatar
Mängimies
 
Viestit: 3479
Liittynyt: 22 Tammi 2014, 21:27

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Opatsu » 26 Huhti 2014, 12:17

Mängimies kirjoitti:Aika monet ovat ihmetelleet kalliiden (erityisesti) puolustajien hamstraamista jo draftin alkuvaiheessa. Vanhoille managerille nuo myersit, enströmit, boylet ja timoset ovat olleet kovan caphitin vuoksi punainen vaate, mutta laajennusjoukkueille (tai ainakaan itselläni) ei mitään ongelmia tässä kohtaa palkkakaton suhteen ole. Suurempi ongelma on päästä edes palkkalattian yli, mutta onneksi siitä ei tässä kohtaa tarvitse murehtiakaan. Voi siis olla, että itse on pakotettu ottamaan joku paremmin palkattu pelaaja rasitteeksi ihan vain sen palkan takia. Vanhoilla managereilla joukkue on muutenkin niin eri tasoa, että ongelmat ovat päinvastaiset

Minä ainakin oletin juuri näin tapahtuvan, että täältä FA-draftista otetaan puolustuksen runko, mutta suurempi ihmettelyn aihe oli tuo laajennusdraftissa tapahtunut puolustajien hamstraaminen heti alussa, sillä tasoero noiden parhaiden vapaissa olleiden puolustajien ja laajennusdraftissa varattujen pakkien välillä on paljon pienempi kuin hyökkääjien ja maalivahtien kohdalla. Minä olisin kyllä ollut mahdollisuuksien mukaan aika lujaa hamstraamassa maalivahteja, senttereitä ja monipuolisia hyökkääjiä (esim. Simmonds ja Hanzal) ja olisin saattanut jättää puolustajien varaamisen lähes täysin tänne FA-draftiin, kun täällä oli sekä kallista että halpaa laatua tarjolla aika mukavasti. Esim. Bouwmeesteriä en todennäköisesti olisi laajennusdraftissa poiminut lainkaan, vaikka olisi ollut missä kategoriassa. Noh, ehkä D:stä sen olisi voinut loppuvaiheessa ottaa. Varsinkin tuo sentteriosasto oli tässä FA-draftissa niin kuraa, että olisin olettanut, että niitä olisi mennyt laajennusdraftissa paljon enemmän.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja weteran » 26 Huhti 2014, 13:30

Opatsu kirjoitti:

Itsellä olisi ollut täsmälleen samansuuntainen taktiikka. Paljon on jo aiemminkin ihmetelty tuota puolustajien hankkimista laajennusvaiheessa. Mutta eiköhän uudet managerit kuitenkin hommansa osaa :)
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Footless » 26 Huhti 2014, 14:55

Opatsu kirjoitti:Esim. Bouwmeesteriä en todennäköisesti olisi laajennusdraftissa poiminut lainkaan, vaikka olisi ollut missä kategoriassa. Noh, ehkä D:stä sen olisi voinut loppuvaiheessa ottaa. Varsinkin tuo sentteriosasto oli tässä FA-draftissa niin kuraa, että olisin olettanut, että niitä olisi mennyt laajennusdraftissa paljon enemmän.

Tossa tapahtu mun suurin virhe, en oikein tiedä mitä ajattelin siinä vaiheessa. Olin jo päässäni lyönyt lukkoon Hamilton & Holtby -kaksikon, mutta jotenkin tuo Bouwmeesterin "hyvyys" sokaisi mut ottamaan sen. Noh, menneet on menneitä, mutta tuo on yksi minkä todellakin tekisin toisin tässä draftissa.
Avatar
Footless
 
Viestit: 1305
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 00:21

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Opatsu » 26 Huhti 2014, 17:15

Footless kirjoitti:
Opatsu kirjoitti:Esim. Bouwmeesteriä en todennäköisesti olisi laajennusdraftissa poiminut lainkaan, vaikka olisi ollut missä kategoriassa. Noh, ehkä D:stä sen olisi voinut loppuvaiheessa ottaa. Varsinkin tuo sentteriosasto oli tässä FA-draftissa niin kuraa, että olisin olettanut, että niitä olisi mennyt laajennusdraftissa paljon enemmän.

Tossa tapahtu mun suurin virhe, en oikein tiedä mitä ajattelin siinä vaiheessa. Olin jo päässäni lyönyt lukkoon Hamilton & Holtby -kaksikon, mutta jotenkin tuo Bouwmeesterin "hyvyys" sokaisi mut ottamaan sen. Noh, menneet on menneitä, mutta tuo on yksi minkä todellakin tekisin toisin tässä draftissa.

Noh, tuo Hamiltonin nappaaminen voi kyllä sitten korvata tuon JBo:n "hassin" aika komeasti. Voin kertoa, että ketuttaa päivä päivältä enemmän, että rupesin leikkimään noin lahjakkaan prospektin kanssa, enkä jättänyt A:han, mikä oli alkuperäinen tarkoitus. Tuosta on kyllä tulossa kaikkien merkkien mukaan niin timanttisen kokonaisvaltainen pakki, että Chara voidaan heittää eläkkeelle hyvillä mielin.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 26 Huhti 2014, 17:26

Opatsu kirjoitti:Noh, tuo Hamiltonin nappaaminen voi kyllä sitten korvata tuon JBo:n "hassin" aika komeasti. Voin kertoa, että ketuttaa päivä päivältä enemmän, että rupesin leikkimään noin lahjakkaan prospektin kanssa, enkä jättänyt A:han, mikä oli alkuperäinen tarkoitus. Tuosta on kyllä tulossa kaikkien merkkien mukaan niin timanttisen kokonaisvaltainen pakki, että Chara voidaan heittää eläkkeelle hyvillä mielin.

Bartkowski ajaa vielä ohi Hamiltonista Krugin kanssa, niin sitten voit huokaista helpotuksesta :)
TweetyLeaf
 
Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Opatsu » 26 Huhti 2014, 17:27

TweetyLeaf kirjoitti:
Opatsu kirjoitti:Noh, tuo Hamiltonin nappaaminen voi kyllä sitten korvata tuon JBo:n "hassin" aika komeasti. Voin kertoa, että ketuttaa päivä päivältä enemmän, että rupesin leikkimään noin lahjakkaan prospektin kanssa, enkä jättänyt A:han, mikä oli alkuperäinen tarkoitus. Tuosta on kyllä tulossa kaikkien merkkien mukaan niin timanttisen kokonaisvaltainen pakki, että Chara voidaan heittää eläkkeelle hyvillä mielin.

Bartkowski ajaa vielä ohi Hamiltonista Krugin kanssa, niin sitten voit huokaista helpotuksesta :)

Toivotaan näin ;)
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 27 Huhti 2014, 13:38

Äh, hyvät varaukset Footlessilta. Ei nyt seuraavaa pickiäni vienyt, mutta luultavasti draftin aikana olisin molempia harkinnut.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 27 Huhti 2014, 20:03

LostHorizon kirjoitti:Äh, hyvät varaukset Footlessilta. Ei nyt seuraavaa pickiäni vienyt, mutta luultavasti draftin aikana olisin molempia harkinnut.

Ja sieltä Mängimies otti rästinä mun seuraavalle kierrokselle suunnitteleman pickin.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Footless » 27 Huhti 2014, 20:08

LostHorizon kirjoitti:Äh, hyvät varaukset Footlessilta. Ei nyt seuraavaa pickiäni vienyt, mutta luultavasti draftin aikana olisin molempia harkinnut.

Sieloffin ja Gravelin välillä pitkään painin, ensimmäinen olisi kelvannut seuravaksi.

Pääsen varaamaan vasta myöhemmin, oon töissä ja mobiilin varassa.
Avatar
Footless
 
Viestit: 1305
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 00:21

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Mängimies » 27 Huhti 2014, 21:20

Täytyy sanoa, että etenkin tuon prospect-osaston kahlaaminen on varsin mielenkiintoista, tosin aikaavievää, puuhaa. Ja vaikka aiemmin sanoinkin mielipiteeni siitä, ettei tuolta mitään timantteja löydä, niin hauskaa sieltä on kuitenkin yrittää kalastaa edes jonkinlaista kissankultaa ja yrittää ennustaa tulevaisuutta.

Noista jo varatuista pelaajista Sieloff oli itsellänikin korkealla listoilla, mutta en arvannut että menisi noin äkkiä vuoden pelaamattomuuden jälkeen.

Tuntuu muuten, että prospecteissakin puolustuksessa on enemmän laatua tarjolla.

PS. Toivottavasti kukaan ei ole pahoittanut mieltään siitä, että olen "jarruttanut" draftin etenemistä. Kuten jo viikolla joku päivä totesin, niin aina ei vain ehdi. Siksi onkin hyvä, että tässä on se 6 h sääntö minkä jälkeen vuoro siirtyy seuraavalle. Pystyn kyllä elämään sen kanssa, että vuoro menee ohi ja joudun draftaamaan rästivuoroja. Nyt kuitenkin sain jonkinlaisen listan väsättyä valmiiksi, josta sitten poimin nimiä kuin taikuri kaneja (ei patrick) hatusta.
Avatar
Mängimies
 
Viestit: 3479
Liittynyt: 22 Tammi 2014, 21:27

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Footless » 28 Huhti 2014, 01:48

Mängimies kirjoitti:
Noista jo varatuista pelaajista Sieloff oli itsellänikin korkealla listoilla, mutta en arvannut että menisi noin äkkiä vuoden pelaamattomuuden jälkeen.

Tuntuu muuten, että prospecteissakin puolustuksessa on enemmän laatua tarjolla.

Sieloffissa mua houkutti tietenkin myös se, että on rebuildissa olevassa organisaatiossa, joten sitä paikkaa ylös saattaa aueta vähän herkemmin kuin jossain Pensissä...

Pakeissa tietysti on sekin, että kypsyvät hitaammin. Tuolla on monia isokokoisia late bloomereita, jotka ovat draftin aikaan menneet vasta myöhäisessä vaiheessa, jos silloinkaan. Myöskin aika luonnollisesti NCAA-pelaajia on enemmän tarjolla ja sieltä on jonkun verran pakkejakin.

Mielenkiintoinen homma on ollut noiden scouttaaminen ja mulla se oikeastaan jatkuu vieläkin ennen joka kierrosta.
Avatar
Footless
 
Viestit: 1305
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 00:21

Re: Keskustelu varatuista pelaajista

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 28 Huhti 2014, 18:57

Vähemmän yllättäen "kasvamaan" laitetut Josh Anderson ja Tyler Graovac löysivät tiensä juuri Rangersiin. Hienoa joukkuetta kasataan edelleen sinne :)
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

EdellinenSeuraava

Paluu Expansion Draft

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron