Kausi 2025-26

Tänne kaikki keskustelu liigasta

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 02 Maalis 2026, 12:41

18. viikko 6-10 tappio Tampalle.

Edellisen viikon lukemat ennustivat maratonviikolta 6-9 tappiota ja nyt tuli 6-10 tappio, joten melko lailla odotusten mukaan mentiin. Pistepuolella oli tasaista ja tuo päättyi lopulta yhden pisteen erolla omille. Maaleissa ja ylivoimamaaleissa oltiin viikon kolmansia, mutta syötöissä jäätiin melko heikoille sijoille. Kun pisteet kääntyivät lopulta niukasti, jossiteltavaa jäi sitten jäähyihin joita Tampa keräsi minuutin enemmän. Tappio tuli myös alivoimapisteissä, joissa jäätiin nollille. Nyt tuli onnistumisia voittomaaleissa(5), mutta niin tuli Tampallekin ja siellä saatiin tasapeli. Tappiot tulivat myös fyysisissä pisteissä, vaikka kaikissa oltiin sentään kymmenen joukossa. Aloituksissa oltiin viikon viidensiä, mutta Tampa oli siellä viikon neljäs. Maalivahtien puolella hävittiin kolme tilastoa, mutta torjunnoissa tuli voitto.

Sijoitus sarjassa pysyi samassa 13. sijassa, mutta nuo draft-lottopaikkojen jälkeiset 6-8 sijat tiivistyivät tuon pitkän kuukauden aikana. Matka playoffeihin kasvoi neljällä pisteellä, joten viimeistään nyt saadaan kyllä unohtaa tuon tavoittelu tältä kaudelta.

*** Bo Horvat 4+3=7, +6, 2GWG, 19SOG, 56FW, 9HIT, 8BLK - Hieno viikko/kuukausi Horvatilta. Oman joukkueen pistekärki, 56 aloitusvoittoa ja peräti kaksi voittomaalia.
** Pavel Dorofeyev 4+2=6, +2, 2PPG, 1PPA, 1GWG, 17SOG, 2BLK - Dorofeyevin maalivire pysyi hyvässä kurssissa tämän jakson aikana. Saa nähdä nyt sitten saako 40 maalia rikki tällä kaudella.
* Lawson Crouse 3+2=5, +5, 2PIM, 1GWG, 15SOG, 9HIT - Crouselta tuli myös tehokas viikko ja tällä kaudella on ollut hyvä nähdä, että tuo heikko viime kausi on saatu käännetyksi.

Viikolla 19. kovat viikot jatkuvat kun vastaan tulee sarjan vitonen Montreal. Viime viikon tuloksilla olisi tullut vastaava 6-10 tappio mitä Tampaakin vastaan, joten vähän samankaltaisista asetelmista lähdetään viikkoon haastamaan.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 09 Maalis 2026, 06:39

19. viikolta tärkeä 14-2 voitto Islandersilta. Kaikki toimi: maalivahdit ottivat eniten voittoja (5) hyvin tilastoin, joka voi 4-0 voiton; kenttäpelaajat suorittivat tasaisesti jokaisessa kategoriassa. Iso ero pelimäärissä toki auttoi asiaa, vaikken käyttänytkään vaihtojani kovin tehokkaasti. Aloitusvoittoja, taklauksia ja blokkeja tuli silti liigan eniten.

Viikon aikana kävin myös kolmossijalla, mutta viikon päätteeksi sijoitus on silti vasta kuudes. Vain kaksi (2) pistettä kolmossijasta, joten erittäin tiukkaa on. Pudotuspeliviivan alle on kuitenkin jo 17 pistettä, joten tämä hyvä viikko tuli tärkeään saumaan.

19. viikon kolme tähteä:
*** Brandt Clarke: 1+4=5, +3, 4PIM, 1+1 yv:llä, 7SOG, 6BLK - laadukas viikko monissa kategorioissa Clarkelta uuden valmentajan alaisuudessa.
** Sean Walker: 2+3=5, +1, 2PIM, 8SOG, 7BLK - Walker heräili hiljaisuudesta.
* Jacob Markström: 3W, 2.28GAA, 61SV, 89.7% - kolme voittoa on kova suoritus molarilta.

Harvinaisemmat kaverit tähdistössä - varsinkin puolustuksen Clarke ja Walker. Ilolla otetaan se vastaan.

Ensi viikolla vastassa uudestaan Washington. Ensimmäisellä viikolla Caps vei numeroin 5-9, mutta viime viikon tilastoilla olisin vienyt 9-6. Voittoa ja pudotuspelipaikan varmistamista lähdetään hakemaan.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 09 Maalis 2026, 17:00

19. viikko 10-6 voitto Montrealista.

Melko hyvä viikko Montrealia vastaan ja toisaalta taisi olla Montrealilta normaalia heikompi viikko. Maaleissa jaettiin liigan kärkipaikka ja laukaukset jopa voitettiin. Ylivoimamaaleihin ja voittomaaleihin nuo eivät nyt oikein tuoneet, mutta kuitenkin voitot tulivat myös noista tilastoista. Syötöissä saatiin lopulta tasapeli, mutta yv-syötöissä ja pisteissä otettiin voitot.

Jäähyt ja taklaukset hävittiin odotetusti. Viimeisen yön heikko -9 tehotilasto käänsi tehopörssin ja samoin alivoimatilaston johto hävittiin sinä yönä. Blokit hävittiin lopulta kahdella blokilla ja maalivahtien puolella niukat tappiot nähtiin päästetyissä maaleissa (2,75vs2,79) ja torjuntaprosenteissa (89,6%vs89,9%). Nyt maalivahdeissa tuli pitkästä aikaa kuitenkin nollapeli Vanecekin toimesta. Muutenkin maalivahtien puolella tuli ihan hyvin tulosta, kun voitoissa sijoituttiin jaetulle neljännelle sijalle neljällä voitolla ja torjuntoja otettiin neljänneksi eniten.

Sarjassa sijoitus pysyi 13. sijalla. Matkaa playoffeihin on 25 pistettä ja draftin lottosijoille 47 pistettä, joten melko iso ero kumpaankin päähän.

Viikon 19. tähdet:
*** Nick Suzuki 2+4=6, -2, 4PIM, 3PPA, 1GWG, 11SOG, 35FW - Hyvä kuuden pisteen viikko Suzukilta ja mukavasti aloitusvoittoja sekä yksi voittomaali.
** Jack Hughes 3+3=6, +4, 2PIM, 1PPG, 1PPA, 15SOG, 15FW - Hughesilta nähtiin myös kuuden pisteen viikko ja pisteitä vähän jokaisessa kategoriassa.
* Macklin Celebrini 3+3=6, -1, 2PIM, 1PPA, 14SOG, 20FW, 3HIT, 2BLK - Celebrinilta myös kuuden pisteen melko monipuolinen viikko.

Viikolla 20. pelataan pisteen playoff-paikasta olevaa St. Louisia vastaan, jolla on takana niukka voitto Vancouverista. Kauden ensimmäinen kohtaaminen Bluesia vastaan toi 8-10 tappion ja viime viikon tuloksilla olisi tullut 8-9 tappio. Lähdetään jälleen haastajina tuohonkin viikkoon.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 15 Maalis 2026, 18:52

Vancouver #17 viikko, voitto 13-4 Tampa Baystä. Hyvät tehopinnat (44), ja maalivahdit pelasivat hyvän viikon, joten ehkä kauden ensimmäinen täysipainoinen esitys koko joukkueelta.

Viikon tähdet:
*** Charlie Coyle, 4+2, +3, 1 ppg, 9 shots, 28 fw, 3 hits, 1 blks. Loistavat tehot Coylelta!
** Morgan Geekie, 4+2, +6, 1 ppa, 9 shots, 4 fw, 5 hits, 3 blks. Geekie jatkaa huikeaa kauttaan.
* Jakub Dobes, 3 w, 94 saves, 2.29 GAA, 93,1 %. Loistava viikko Dobesilta ja olisi ansainnut enemmänkin tähtiä, mutta Geekie ja Coyle pelasivat vielä paremmin.

Viikon flopit:
xxx Jake Neighbours, 0+0, 1 shot, 1 hit, 1 blk. Aivan surkeaa menoa tällä hetkellä.
xx Matt Coronato, 0+0, -1, 3 shots, 1 fw. Coronato tarpoo melko syvissä vesissä.
x Martin Pospisil, 0+0, -1, 4 pim, 1 shot, 6 hits. Sentään vähän jäähyjä ja taklauksia.

------

Vancouver #18 viikko, tappio 4-13 Montrealille. Pitkä viikko ja 54 tehopistettä, mutta ei se riittänyt mihinkään. Montreal toisaalta pelasi hyvän viikon.

Viikon tähdet:
*** Sam Bennett, 3+2, -2, 12 pim, 1 ppg, 1 ppa, 13 shots, 53 fw, 4 hits, 2 blks. Huikea viikko jälleen Bennettiltä.
** Josh Doan, 2+2, -3, 1 ppg, 1 ppa, 10 shots, 9 hits, 2 blks. Doan jatkaa tasaisen hyvää kauttaan.
* Sam Montembeault, 1 w, 2.47 GAA, 58 saves, 92,1 %. Vaihteeksi hyvä viikko Samilta.

Viikon flopit:
xxx Oscar Sundqvist, 0+0, -5, 5 fw, 4 hits. Sundqvist yritti kerätä viikon kaikki miinukset ilman tehopinnoja.
xx Brent Burns, 0+1, +3, 2 pim, 6 shots, 1 hit, 5 blks. Vähän sentään Burns toi pöytään, mutta enemmän oli odotuksissa.
x Martin Pospisil, 0+0, 2 pim, 4 shots, 4 fw, 5 hits. Enemmän pitäisi Pospisilin innostua.

-------

Vancouver #19 viikko, tappio 7-9 Bluesille. Vain 36 tehopistettä ja maalivahdit varsin tasapaksut. Näillä onnistumisille ei voittoja oteta tässä liigassa.

Viikon tähdet:
*** Charlie Coyle, 1+5, +3, 2 pim, 1 ppa, 1 gwg, 14 shots, 31 fw, 4 hits, 3 blks. Coylen uskomattomat otteet vaan jatkuvat.
** Jet Greaves, 2 w, 2.15 GAA, 47 saves, 92,3 %. Hyvä viikko Greavesiltä.
* Josh Doan, 3+1, -1, 2 ppg, 1 ppa, 2 gwg, 10 shots, 4 hits. Todella tärkeitä tehoja tekee Doan.

Viikon flopit:
xxx MacKenzie Weeger, 0+0, -2, 2 pim, 1 hit, 2 blks. Että semmoinen viikko Weegarilta. Ehkä uudessa osoitteessa kiinnostaa taas enemmän.
xx Matt Coronato, 0+0, -3, 4 shots, 2 hits. Vaisua, niin vaisua.
x Alex Ovechkin, 0+0, -1, 2 pim, 6 shots, 5 hits. Sentään vetoja ja taklauksia vanhalta herralta.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 16 Maalis 2026, 05:26

20. viikolta 8-9 tappio Washingtonilta. Pistetilastojen valossa viikko alkoi huonosti, kun arkena tuli vain 18 pistettä. Lauantaina sitten tuplattiin 17 pisteellä ja lopulta 41 pistettä oli liigan kolmanneksi kovan noteeraus. Matchup käntyi maalivahtikategorioissa, joissa viime pleijareissakin Coloradoa vastaan loistanut Capitalsin maalivahtiosasto Adin Hillin johdolla loisti ja vei 5-0. Tosin oma osansa oli Coloradon managerin osaamattomuudella, sillä Jacob Fowlerin yhden pelin aikaisemmin nostamalla olisi tilastoista kääntynyt torjunnat ja voitot olisi tasattu. Tasainen matchup kuitenkin kaiken kaikkiaan, muun muassa +/- tilastot käntyivät vain yhden erolla Capitalsille - hyvistä pistetilastoista huolimatta niitä Coloradon pelaajat eivät osaa kerätä.

Myös jäähyminuutteja tuli viikon eniten. Yv-maaleja ja taklauksia toiseksi eniten. Aloitusvoittoja ja blokkeja kolmanneksi eniten. Laukausten huonoudessa oma osansa oli viikon huonoimmalla uutisella - Auston Matthewsin loukkaantumisella.

AM34:n loukkaantumisesta sijoitus on nyt viides, vain pari pistettä ylöspäin ja pudotuspeliviivalle jo enemmän pisteitä. Suhteellisen hyvältä siis vaikuttaa, mikä johtanee siihen että Matthews pitää jollain toisella pelaajalla paikata pudotuspeleihin.

20. viikon kolme tähteä:
*** Vladislav Gavrikov: 3+2=5, +3, 10PIM, 1PPG, 5SOG - kovaa tekemistä hyökkäyspäähän, vaikkei blokkeja ja taklauksia tule yhtään.
** Bryan Rust: 3+2=5, +2, 2PPG, 5SOG - myös Rustilta kelpoviikko.
* Brandt Clarke: 0+3=3, 4PIM, 2PPA, 5SOG, 12BLK - Clarke jatkaa hyviä otteitaan toisella peräkkäisellä tähdistöesiintymisellä.

Ensi viikolla vastassa liigan peränpitäjä Boston, jonka voitin kauden toisella viikolla 13-3. Viime viikon tilastoilla olisi tullut tiukempi 9-7 voitto, joten vaatii vielä hyviä otteita viimeisellä viikollakin. Tärkeää olisi päästä sijalle 2 tai 3, jottei Boscoa tarvitsisi kohdata ennen finaalia.
Viimeksi muokannut LostHorizon päivämäärä 16 Maalis 2026, 16:31, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 16 Maalis 2026, 16:06

20. viikko 12-5 voitto St. Louisista.

Tasapainoinen ja hyvä viikko Bluesia vastaan ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella saatiin aikaan toinen peräkkäinen voitto. Maaleissa ja plusmiinuksessa otettiin viikon kärkipaikat, pisteissä oltiin kakkonen, laukauksissa kolmas ja alotuksissakin neljäs. Taklaukset ja blokit voitettiin Bluesiin nähden ja maalivahtipuolella tuli Ullmarkin ansiosta toisena peräkkäisenä viikkona nollapeli. Toisaalta erikoistilanteissa pisteet eivät juuri näkyneet, alivoimapisteitä ei saatu ja voittomaalit hävittiin kolmesta tehdystä voittomaalista huolimatta. Kokonaisuutena pitää olla kuitenkin tyytyväinen etenkin joukkueen tasaiseen suoritukseen. Vain kolme pelaajaa jäi ilman tehopisteitä.

Sarjassa sijoitus vankistui 13. sijalle. Edessä San Jose ja Detroit menevät seitsemän pisteen päässä ja takana lähimpänä on 24 pisteen päässä oleva Philadelphia.

*** Pavel Dorofeyev 4+2=6, +5, 4PIM, 2PPG, 1GWG, 11SOG - Tehokas viikko Dorofeyevilta. Teki kahteen peräkkäiseen peliin kaksi maalia, joista kaksi osumaa ylivoimalla ja yksi jäi voittomaaliksi.
** Macklin Celebrini 3+3=6, 2PIM, 1PPA, 11SOG, 26FW, 4HIT, 5BLK - Celebrinilta jälleen tehokas ja hyvä viikko.
* Nick Suzuki 2+2=4, 1PPA, 8SOG, 43FW, 2HIT, 4BLK - Suzukilta saatiin mukavasti tehoja ja selvästi joukkueen eniten aloitusvoittoja.

Kauden viimeisellä viikolla pelataan 16. sijalla olevaa Ottawaa vastaan. Kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen Senators voitti 7-9 lukemilla. Viime viikon tulokset olisivat puolestaan tuoneet 12-4 voiton Chicagolle. Katsotaan nyt sitten pystytäänkö jatkamaan tuota voittoputkea vielä tähän kauden loppuun.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Edellinen

Paluu Liigan asiat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron