Kausi 2025-26

Tänne kaikki keskustelu liigasta

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 08 Joulu 2025, 15:47

9. viikko 9-8 voitto Islandersista

Islandersia vastaan viikko aloitettiin tehokkaasti ja monin puolin hyvin, mutta jos viikko olisi ollut maraton, energiat hävisivät 30 kilometrin kohdalla ja Islanders kiri lähelle. Islandersin tankkaus tuolle maratonille oli mennyt nyt jostain syystä pieleen ja siellä pelasivat omalle tasolle maalivahteja lukuun ottamatta vaatimattoman viikon. Muussa tapauksessa tältä viikolta olisi voinut tulla murskatappio, sillä maalivahdeissa Islanders pelasi erinomaisen viikon ja voitti siellä kaikki tilastot.

Maaleissa ja voittomaaleissa Chicago oli jopa viikon kakkonen, mutta pisteissä sijoitus oli kahdeksas eikä oikein muissakaan tilastoissa ollut suuremmin hurraamista. Aloituksissa joukkue oli viikolla viides, mutta useammassa muussa tilastossa keskiarvon alapuolella. Keskinäisestä vaatimattomasta viikon kamppailusta kertoo se, että kenttäpelaajien pisteet tulivat kuitenkin kotiin 9-3 lukemilla. Maalivahdeissa nähtiin toinen huonompi viikko peräkkäin. Toisaalta Islandersin maalivahdit pelasivat niin kovan viikon, että vaikea olisi ollut saada pisteitä paremmallakaan viikolla.

Sijoitus sarjassa on 12. ja playoff-viivaan on matkaa jo 25 pistettä. Tasaisia viikkoja joukkue on pystynyt pelaamaan nyt kuitenkin. Omat pikkujoulut joukkueen kesken pidetään nyt kun kärkeen on vähemmän matkaa kuin tutulle jumbosijalle. Jack Hughesia ei ole kutsuttu.

*** Macklin Celebrini 1+5, +3, 4PIM, 6SOG, 25FW, 3HIT, 1BLK - Celebrinilta tasakentin jälleen ihan hyvä viikko, mutta erikoistilanteisiin ei pisteitä tällä kertaa tullut.
** Nick Suzuki 1+3, -2, 1PPG, 2PPA, 9SOG, 38FW, 3HIT, 1BLK - Tällä viikolla viikon kakkostähdeksi riitti neljä pistettä. Suzukilta tuli tärkeitä pisteitä erikoistilanteisiin.
* Bo Horvat 2+1, -2, 1PPA, 13SOG, 36FW, 3HIT, 5BLK - Horvatilta tuli jälleen monipuolinen hyvä viikko.
HM: Pitää nostaa tänne Kent Johnson. Viikolla meni peräti 19 pelin maaliton putki poikki. Viime kaudella Johnson oli (82 pelin tahdilla) 68 pisteen vauhdissa ja pitää sanoa, että omat odotukset häneltä olivat jotain muuta kuin tällä kaudella nähdyt kuusi pistettä. Toivottavasti tämän viikon onnistuminen avaisi kuitenkin lukkoja. Tuon maalinsa jälkeen hän on tosin pelannut taas kaksi peliä kiikaritehoilla.

Kymppiviikolla kovat vastustajat jatkuvat kun Washington luistelee vastaan. Viime viikolla Washington hävisi Vancouverille selvästi 11-4, mutta tuossa taisi olla paljon myös Vancouverin hyvän viikon tulosta. Menneen viikon Chicagoa vastaan Capitals olisi voittanut tuon viikon 6-10 lukemilla.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 08 Joulu 2025, 17:24

Vancouver #9 viikko, voitto 11-4 Washingtonista. Ihan hyvä viikko ja 48 tehopinnaa kertyi, kun kärkijoukkueisiin kuuluva Capitals kaatui.

Viikon tähdet:
*** Morgan Geekie, 2+4, +5, 1 ppa, 1 gwg, 10 shots, 4 fw, 4 hits. On kyllä kuuma pelaaja Geekie tällä hetkellä. Hieno alkukausi kokonaisuudessaan.
** Sam Bennett, 1+4, +1, 2 ppa, 1 gwg, 11 shots, 23 fw, 7 hits, 1 blk. Melko identtinen viikko, kun edellinen. Nyt Bennett löytänyt hyvän vireen, jonka toivotaan jatkuvan.
* Cole Caufield, 2+3, -1, 1 ppg, 3 ppa, 14 shots, 6 hits. Hyvä viikko Caufieldilta ja varsinkin yv-pinnoja toi kivasti joukkueelle.

Viikon flopit:
xxx Jonathan Marchessault, 0+0, -1, 5 shots, 1 fw, 2 hits, 1 blks. Viikosta toiseen sama mies jäässä.
xx Jake Evans, 0+0, -3, 2 pim, 1 shot, 21 fw, 2 hits, 3 blks. Vähän kalliita aloitusvoittoja, kun mitään muuta Evans ei nyt tuo pöytään. Mutta ehkä se sieltä tehot vielä löytyy.
x MacKenzie Weegar, 0+0, -1, 2 pim, 6 shots, 9 hits, 7 blks. Kyllähän Weegar aina jotain tuo, mutta vaisua on pinnojen suhteen. Ja enemmänkin voisi monsteroida kentällä.

Viikon 9 jälkeen ero playoff-paikkaan pysyi samana eli 27 pinnan päässä ollaan, sijalla #13. Sijoitus parani yhdellä ja playoff-viivan päällä on tasaista. Eroa on kuitenkin niin paljon, että vaatisi nyt lisää isoja voittoja.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 15 Joulu 2025, 09:18

Kymmenenneltä viikolta 10-6 tai 9-7 voitto Montrealista ilman kummempia tilastokorjauksia (jotka aina tuntuvat menevän tietysti allekirjoittanutta vastaan). McMannilta kai puuttuu 10 jäähyminuutteja, jotka nostaisivat Montrealin niissä eteen. Ei kummoinen viikko, mutta tällä kertaa riitti tasaisen matchupin voittoon. Onneksi ei sitä 4-13 tappiota tullut ainakaan, mitä aiempi viikko enteili. Tämäkin toisaalta oli enemmän muista kuin Coloradosta johtuvaa.

Ylivoimalla tehoiltiin 5+9, mutta muuten aika keskinkertaista suorittamista. Fyysiset kategoriat ovat laskeneet koko ajan - tässä toisaalta edesautti se, että manageri nosti vapaista pelaajia jotka istuivat yhteensä 3 peliä poppareilla. Fyysisten kategorioiden puutetta yritetään epätoivoisesti korjata hankkimalla Treninin kaltaisia taklauskoneita. Siihen toki voinee olla tyytyväinen, että maalivahtikategoriat kääntyivät varmaan ensimmäistä kertaa Coloradolle. Bobrovsky yllätti ottamalla nollapelin.

Kymmenennen viikon kolme tähteä:
*** Dylan Cozens: 1+6=7, yv:llä 1+4=5, 9SOG, 22FOW - tasoitti Tyson Barrien ylivoimapisteiden ennätyksen; ainoana miinuksena se, ettei voi taklata ja tehdä tehoja samalla viikolla, vaan nämä aina vaihtelee. Silti tuolla ylivoimatekemisellä aina kolmen tähden arvoinen.
** Bryan Rust: 3+3=6, yv:llä 1+3=4, 16SOG - toinen ylivoimatehoilija.
* Sergei Bobrovsky: 2W, 1.50GAA, 42SV, 93.3%, 1SO - hyvä viikko Bobilta yhden nollapelin säestyksellä, tätä lisää (muiltakin)!

Muutama lampaanperse: Hischierin kiikarit neljään peliin. Andersen taitaa päättää uransa silmieni alla.

Ensi viikolla vastaan St. Louis, joka otti juuri Pensin kammoviikolta pataan 12-3. Viime viikon tilastoilla olisi tullut 8-8 tasuri, mutta maalivahdit olisivat menneet 5-0 Coloradolle. Tämä ei ole todennäköistä, joten kenttäpelaajien pitää nyt petrata.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 15 Joulu 2025, 12:05

10. viikko 5-11 tappio Washingtonille

Karsea viikko Washingtonia vastaan ja tuloksena suurinumeroinen tappio. Viikko alkoi hienolla Hildebyn nollapelillä, mutta tuon jälkeen alkoi sitten syöksy alas. Peräti kymmenen pelaajaa oli Yahoossa punakynällä ja pari vielä lisäksi farmissa ja loukkaantumisia sekä muita poissaoloja osui oman joukkueen kärkipelaajiinkin. Viimeisenä yönä Washington sai käännettyä vielä jäähyt yhdellä minuutilla ja torjuntaprosentit yhdellä sadasosalla, joten edes vähän siedettävä 7-9 tappio taipui nyt sitten tuollaiseksi murskatappioksi. Ei ollut Washingtonillakaan hyvä viikko, mutta isojen numeroiden mukaan kuitenkin selvästi parempi.

Maaleissa jäätiin kolmanneksi viimeiseksi, syötöissä viidenneksi viimeiseksi, pisteissä kolmanneksi viimeiseksi, laukauksissa viimeiseksi, kaikissa fyysisissä tilastoissa keskiarvon alapuolelle eikä saatu viikolla myöskään yhtään voittomaalia tai alivoimapistettä. Kerrassaan masentavaa edellisviikon pikkujoulujen jälkeen. Maalivahdit pysyivät keskitasolla, mutta ei sielläkään tullut lopulta kuin kahden kategorian voitot. Sarjassa sijoitus romahti seitsemänneksi viimeiseksi ja eroa playoffeihin on jo 32 pistettä. Voisi sanoa kauden sinetin olleen tässä viikossa, koska eivät omat parhaat pelaajat ole heti palaamassakaan.

*** Nick Suzuki 1+4, 1PPG, 2PPA, 11SOG, 29FW, 2HIT, 5BLK - Luottosentteri ei pettänyt tälläkään viikolla.
** Macklin Celebrini 1+3, +5, 8PIM, 14SOG, 22FW, 3HIT, 1BLK - Jälleen hyvä viikko Celebrinilta, vaikka tuli toinen viikko peräkkäin kun erikoistilanteisiin ei tullut pisteitä.
* Pavel Dorofeyev 2+1, 4PIM, 1PPG, 1PPA, 9SOG, 3HIT, 2BLK - Dorofeyevilla oli tuloksellisesti tämän vuoden vaikein jakso monista paikoista huolimatta takana, joten oli hyvä nähdä hänen löytäneen jälleen tulosta. Kunnes tuli sitten hänellekin loukkaantuminen.

Viikolla 11 pelataan sarjan viimeisenä olevaa Bostonia vastaan. Viime viikon tuloksilla olisi kaikesta masentavuudestaan huolimatta tullut 11-4 voitto, joten ehkä tässä tilanteesta huolimatta päästään tällä kerralla jopa ennakkosuosikkina tuohon viikkoon. Katsellaan nyt sitten jatkaako punakynä Yahoon puolella viuhumistaan.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 15 Joulu 2025, 23:13

Vancouver #10 viikko, voitto 11-4 Bostonista. Ihan hyvä viikko ja 41 tehopinnaa kertyi, mutta moket nyt olivat unessa.

Viikon tähdet:
*** Sam Bennett, 3+1, +2, 6 shots, 14 fw, 6 hits, 3 blks. Hyvät pelit jatkuivat Bennettillä, vaikka vähän vauhti hyytyikin.
** Josh Doan, 2+2, -1, 4 pim, 2 ppg, 1 ppa, 8 shots, 1 fw, 2 hits. Doan kerää kyllä pinnoja tasaisesti, mutta vähän voisi olla aktiivisempi kentällä.
* Travis Minten, 2+1, +3, 5 shots, 16 fw, 2 hits, 1 blks.

Viikon flopit:
xxx Vladislav Gavrikov, 0+0, -4, 2 pim 4 shots, 1 blk. Eipä paljon mitään tapahtunut.
xx Gustav Forsling, 0+0, -1, 3 shots, 3 hits, 2 blks. Vaisua tekemistä.
x Radko Gudas, 0+0, -4, 2 shots, 12 hits, 5 blks. Sentään taklauksia tuli, mutta oli vähän heikko viikko Gudakselta

Viikon 10 jälkeen ero playoff-paikkaan supuistui kuudella eli 21 pinnan päässä ollaan, sijalla #11. Sijoitus parani kahdella ja playoff-viivan päällä on tasaista. Eroa on kuitenkin niin paljon, että vaatisi edelleen isoja voittoja.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 22 Joulu 2025, 08:12

11. viikko päättyi heikkotasoisen mutta tasaisen otannan jälkeen Coloradon 11-4 voittoon, ainakin ennen tarkastuslaskentoja. Pisteissä päädyttiin tasalukemiin 32, kun maalit menivät yhdellä Coloradolle ja syötöt yhdellä St. Louisille. Yv-maalit yhdellä Coloradolle, yv-syötöt tasan. Av-pisteet tasan, voittomaalit yhdellä St. Louisille. Laukaukset yhden erolla Coloradolle. Peluutuspäätöksillä oli iso merkitys, sillä ihan esimerkkinä Denver Barkeyn debyytti olisi kääntänyt kolme kategoriaa Coloradolle. No, eipä Barkey edes ollut yahoossa debyyttihetkellään.

Maalivahdit pelasivat nyt hyvin: 4 voittoa, GAA alle kahden, torjuntaprosentti 93,6% ja yksi nollapeli. Samaa ei voi sanoa kenttäpelaajista, joten onnistunut joukkuesuoritus jää edelleen odottamaan itseään. Kenttäpelaajista vain yksi teki yli 3 pistettä, ja se oli neljän pisteen Raymond. Taitaa McDrai painaa yhteen peliin tuplasti tuon verran.

+/- tilasto oli +29 kahdeksan viikon jälkeen. Sen jälkeen -49 kolmessa viikossa. Vaikea ymmärtää, missä vika. Jälleen tehotilaston viimeinen sija. Hyviä asioita olivat kuitenkin jäähyminuuttien ylivoimainen voitto ja erityisesti taklauksien toinen sija. Taklaukset olivat olleet huonossa jamassa muutaman viikon, mutta sen kuntoonlaittamiseen panostettiin ja tulos näkyi nopeasti. Muutenkin fyysiset kategoriat sujuivat nyt, kun pisteitä ei tullut. Torjuntaprosentti oli liigan toiseksi paras ja GAA kolmanneksi paras - harvinaista herkkua.

11. viikon kolme tähteä:
*** Jacob Fowler: 1W, 1.52GAA, 48SV, 94.1% - Fowlerin uran ensimmäinen nollapeli lämmittää erityisesti.
** Lucas Raymond: 1+3=4, yv:llä 1+2=3, 7SOG, 4BLK - Raymond jatkaa tehoiluaan erityisesti ylivoimalla.
* Yakov Trenin: 0+3=3, +5, 22HIT - Trenin tuotiin laittamaan taklaukset kuntoon, ja sen hän teki.

Lampaanpersettä Toronton kaksikolle.

Ensi viikolla vastassa Ottawa, joka viime viikolla hävisi 17-1 Pensille voittaen vain torjunnat. Samaa tasoa Coloradosta ei löydy, mutta 10-6 voitto olisi viime viikon tilastoilla tullut. Pistetilastot pitää nyt saada kuntoon. Pudotuspelipaikka on kolmen pisteen päässä, joten kyllä tässä uurastaa saa.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 22 Joulu 2025, 12:24

11. viikko 12-5 voitto Bostonista

Bostonia vastaan jatkettiin melko vaatimattomalla pelaamisella, mutta se riitti nyt kuitenkin selvillä numeroilla voittoon saakka. Pistetilastoissa jäätiin liigan keskiarvon alapuolelle, eikä maalivahditkaan loistaneet, mutta Bruinsilla petti nyt molariosasto pahasti ja tuo käänsi viikkoa. Tasaista oli erikoistilannepisteiden lisäksi laukauksissa ja aloituksissa, joten tuollakin pienet erot ratkaisivat lopulta isoja numeroita. Jäähyt ja taklaukset hävittiin selvästi, kuten osasi odottaakin.

Viikon aikana saatiin viimein hyviä uutisia sairauslistalta, kun Devilsin Hughes ja Meier palasivat ja onneksi Dorofeyevin ja Yorkin loukkaantumiset jäivät myös lyhyiksi. Enää sivussa ovat senttereistä Bedard, Horvat ja Chytil. Toivotaan noista kahden ensimmäisen paluuta parin seuraavan viikon sisällä, vaikka playoffviiva onkin jo kaukana 26 pisteen päässä.

*** Macklin Celebrini 2+5=7, 1PPA, 1GWG, 16SOG, 22FW, 2HIT - Celebrini jatkoi tehokasta kauttaan. Hänellä on ollut nyt yllättävän isoja haasteita ylivoimilla muuhun pelaamiseen verrattuna, kun kymmeneen viime peliin on tullut siellä vain yksi syöttö 31 ylivoimakerran aikana. Nyt katkesi kuitenkin tuo kuiva kausi ylivoimilla.
** Linus Ullmark 3W, 1,32GAA, 66SV, 94,3%, 1SO - Kolmen voiton ja nollapelin viikko Ullmarkille ja oli pääroolissa maalivahtitilastojen voitossa.
* Pavel Mintyukov 2+0=2, +1, 1GWG, 13BLK - Hyvä viikko Mintyukovilta - kaksi maalia ja koko NHL:n viikon blokkitilaston kärkipaikka.
HM: Sen verran on tullut kritisoitua tämän kauden aikana Kent Johnsonia, että pitää nyt nostella vähän esiin tällä osastollakin. Johnsonin viikkoon tuli kolme syöttöä! Maaleja ei edelleenkään tule, mutta kuitenkin viimeisiin viiteen peliin on tullut viisi syöttöä. Lähtsiköhän tuo aneemisuus tuloksen tekemisessä kauden jälkimmäisellä puolikkaalla?

Viikolla 12 pelataan New York Rangersia vastaan terveemmällä kokoonpanolla. Rangersilla ja Bostonilla on liigan sarjataulukossa keskinäinen "kisansa" siellä kahden viimeisen joukossa, jossa oma joukkue on ollut tässä viime vuosien aikana. Etukäteen tähän tulevaankin viikkoon lähdetään pienenä ennakkosuosikkina viime viikon tulosten perusteella, mutta katsellaan nyt sitten miten tuossa tulee käymään.

Hyvää joulua tätä lukeville!
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 29 Joulu 2025, 07:58

12. viikolta 7-11 tappio Ottawalta. Tulosta voinee pitää työvoittona, niin pahasti Colorado oli jäljessä koko viikon. Ottawa sai maalivahdeiltaan maksimisuorituksen voittaen ne 5-0 ja kenttäpelaajissa pistekategoriat yv-söttöjä lukuun ottamatta.

Ei mikään heikoin viikko Coloradoltakaan. Syöttöjä kolmanneksi eniten, pisteitä neljänneksi eniten ja yv-syöttöjä eniten (valitettavasti ne yv-maalit jäi sitten tekemättä). Fyysisissä kategorioissa top-5 sijat laukauksissa, aloitusvoitoissa ja blokeissa. Maalivahdeiltakaan ei mikään kauhea esitys, mutta Ottawalta selvästi liigan paras. 6 pelattua peliä neljään yöhön on jo sekin kova tilasto.

Kaiken kaikkiaan hyvä viikko, mutta tuloksena iso pettymys, sillä bottom-5:ssä majaileva Ottawa (joskin vanha rival) olisi pitänyt voittaa tässä muuten erittäin hurjassa otteluohjelmassa. Pudotuspeliviiva karkaa entisestään.

12. viikon kolme tähteä:
*** Auston Matthews: 1+3=4, 2PPA, 17SOG, 27FOW - jokohan heräilisi? Vähän kun antoi lampaanpersettä viime viikolla niin ainakin parempaan suuntaan.
** Lucas Raymond: 0+4=4, 2PPA, 8SOG - ylivoimatehokkuus jatkuu.
* John Tavares: 1+3=4, 1PPA, 7SOG, 20FOW - annetaan nyt toiselle Toronton kaksikostakin tähti narratiivin tueksi. Aloitusvoitot tosin katosivat jonnekin.

Ensi viikolla vastaan Toronto. Kun vastaan tulee kolmanneksi viimeisenä oleva joukkue, täytyy voitto nyt ottaa. Toronton jälkeen vastaan nimittäin tulee Pittsburgh, Buffalo ja Detroit. Viime viikolta olisi tullut kenttäpelaajista 6-3 voitto. Maalivahteja en huomioi, koska Toronto ei saanut yhtään pelattua peliä sieltä. Koko kauden tilastoilla maalivahdit menisivät 4-1 Coloradolle. Tuollainen 10-4 olkoon siis se tavoitesuoritus, jota lähdetään ylittämään.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 29 Joulu 2025, 11:44

12. viikko 7-7 tasapeli Rangersista

Chicago keskittyi jouluna syömiseen ja palautumiseen eikä pelaamiseen. Laukauksissa oltiin pelimääriin nähden jopa kolmen kärjessä, mutta maaleissa viikon toiseksi viimeinen ja pisteissä viimeinen. Muutenkaan tässä ei nyt menty fläppitaulun mukaan. Jäähyissä joukkue oli toiseksi viimeinen, ylivoimapisteitä ei saatu yhteensä kuin 1+1 koko viikon aikana ja jäätiin ilman merkintönä alivoimapisteissä ja voittomaaleissa.

Maalivahditkin keskittyivät joulun viettoon muun joukkueen kanssa eikä viikolta tullut yhtään voittoa (GAA ja SV% olivat myös molemmat liigan kuuden huonoimman joukossa). Viikosta olisi tullut paljon rumemmat lukemat ilman viimeisen yön vastustajan maalivahtien lukemia. Kokonaisuutena paha pettymys tämä viikko, sillä pelaajia tuli loukkaantumisten kirjoista takaisin, mutta tuo ei näkynyt tuloksessa.

Sijoitus sarjassa on 12. ja eroa playoff-viivaan on 22 pistettä. Tuo ero ei olisi 12 viikon aikana mahdoton kirittävä, mutta pelin pitäisi parantua paljon.

*** Macklin Celebrini 2+1=3, +1, 10SOG, 17FW, 1HIT, 1BLK - Tällaisella viikolla noillakin tehoilla päästiin viikon ykköstähdeksi.
** Nick Suzuki 1+1=2, +2, 1PPG, 2SOG, 21FW, 3HIT, 2BLK - Kahden pisteen Suzuki ei varsinaisesti pettänyt tälläkään viikolla.
* Artyom Levshunov 0+2=2, -3, 4SOG, 1HIT, 3BLK - Noilla miinuksilla ei tekisi mieli nostella ketään tähdille, mutta nostan nyt kuitenkin kun pakkina pystyi olemaan oman viikon jaettu pistekakkonen Suzukin ja Dorofeyevin kanssa.

13. viikolla tulee vastaan neljän voiton putkessa kulkeva Vancouver. Menneen viikon tuloksilla olisi tullut peräti 2-11 tappio, mutta toivotaan nyt edes tasaisempaa viikkoa.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 03 Tammi 2026, 15:51

Vancouver #11 viikko, voitto 14-1 Bostonista. Ihan hyvä viikko ja 41 tehopinnaa kertyi ja moketkin tekivät riittävästi 3-1 voittoon.

Viikon tähdet:
*** Sam Bennett, 2+2, +3, 4 pim, 1 ppa, 1 gwg, 20 shots, 44 fw, 10 hits, 4 blks. Huikea viikko
** MacKenzie Weegar, 0+4, +2, 1 ppa, 11 shots, 8 hits, 9 blks. Ehkä Weegarin kausi tästä alkaa parantumaan.
* Morgan Geekie, 3+1, -1, 2 ppg, 1 gwg, 10 shots, 3 fw, 6 hits. Hyvät viikot jatkuvat Geekiellä

Viikon flopit:
xxx Gustav Forsling, 0+0, -1, 4 pim, 1 hit, 7 blks. Vaisua edelleen Forslingilla.
xx Alex Ovechkin, 0+0, -6, 11 shots, 8 hits. Nollat tauluun ja messevät miikat, mutta toki laukoo ja taklaa mukavasti edelleen.
x Vladislav Gavrikov, 0+1, -1, 7 shots, 4 hits, 6 blks. Vähän enemmän pitäisi tuolla palkalla saada aikaiseksi.

Viikon 11 jälkeen ero playoff-paikkaan supuistui 12 pisteellä eli 9 pinnan päässä ollaan, sijalla #11. Sijoitus pysyi samana, mutta playoff-viivan päällä on tasaista.

Vancouver #12 viikko, voitto 9-4 Buffalosta. Tynkäviikolla vain 17 tehopinnaa, mutta onneksi moket (eli Greaves) olivat nyt iskussa.

Viikon tähdet:
*** Jet Greaves, 2 w, 1.50 GAA, 94,0 %. Greaves hoiti yksin moket 4-0 kotiin.
** Vincent Trocheck, 2+1, 2 pim, 1 ppa, 5 shots, 28 fw, 3 hits, 1 blk. Trocheck taas alkaa heräilemään, hyvää tekemistä.
* MacKenzie Weegar, 1+0, +1, 22 pim, 2 shots, 3 hits, 4 blks. Hieno jäähymäärä Weegarilta ja toinen positiivinen viikko putkeen.

Viikon flopit:
xxx Nate Danielson, 0+0, 1 shot, 1 fw, 1 hit. Pienellä peliajalla, mutta eipä paljon tapahdu kentällä.
xx Radko Gudas, 0+0, -3, 4 hits, 6 blks. Heikko viikko Gudakselle.
x Josh Doan, 0+0, 3 shots, 2 blks. Nyt ei tapahtunut juuri mitään Doaninkaan suhteen.

Viikon 12 jälkeen noustiin viimeiselle playoff-paikalle. Sijat 6-11 on nyt 10 pisteen sisällä, joten tiukkaa kamppailua käydään playoffeihin pääsystä.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 05 Tammi 2026, 10:10

13. viikolta 12-4 voitto Torontosta. Tappiot maaleista, +/-, GAA ja SV%. Vielä viimeisenä yönä eli toiveet kenttäpelaajien kaikkien kategorioiden voitosta, mutta viimeiseltä yöltä tuli vain 0+1... Onneksi ei mikään kategoria kääntynyt toiseen suuntaan.

Melko keskinkertainen viikko. Yv-pisteitä tuli ihan hyvin (5+8) ja voittomaaleja ensimmäisen yön hurjan kolmen voittomaalin myötä 5 (liigan eniten), mutta muuten melko harmaata massaa. Maalivahdit pelasivat paljon mutta huonosti. No, 2 pisteen erolla pudotuspeliviivan paremmalla puolella nyt.

13. viikon kolme tähteä:
*** Auston Matthews: 5+1=6, 1PPG, 1GWG, 11SOG, 14FOW, 3BLK - ykköstähti toista viikkoa putkeen, parempaan suuntaan!
** Kevin Fiala: 1+3=4, yv:llä 1+2, 10SOG - joskohan Fialakin pääsisi parempaan iskuun.
* Jacob Markström: 1W, 2.04GAA, 56SV, 93.3% - Markströmillä surkea alkukausi takana, mutta tätä saisi tulla lisää.

Ensi viikolla sitten hurja matchup Pittsburghia vastaan. Hävisi viime viikolla Buffalolle 11-4, mutta se olikin todella kova viikko Buffalolta. Viime viikon tilastoilla Pens olisi vienyt Coloradon 7-9. Toivottavasti lukemat pysyvät tasaisena elleivät jopa käänny Coloradolle.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 05 Tammi 2026, 14:54

13. viikko 4-11 tappio Vancouverille

Vaikeudet jatkuivat Vancouveria vastaan ja tuloksena selvä tappio melko heikolta viikolta. Pelejä tuli omille 11 ottelua vähemmän, mutta ei olisi näillä otteilla tasaisemmat pelitkään ratkaisseet oikein mitään. Pistepuolella oltiin samoissa pisteissä liigan kahdeksantena, mikä vielä olisi voinut olla kelvollinen suoritus ellei pisteitä oltaisi jaettu Vancouverin kanssa. Laukauksissa, taklauksissa ja blokeissa Chicago oli kaikissa keskiarvon alapuolella ja maalivahdit pelasivat surkean viikon. Toisaalta Vancouverilla oli hyvää tekemistä noissa fyysisissä tilastoissa ja maalivahdeissa nyt, joten vaikea olisi noita ollut voittaa hyvälläkään viikolla.

Sarjassa sijoitus putosi jo seitsemänneksi viimeiseksi. Huono asia playoff-haaveille, mutta matka tankkaajasta playoffeihin on pitkä. Viikko toi hyvinä asioina oman joukkueen pelaajista Kanadan Olympiajoukkueeseen paikat Celebrinille, Horvatille ja Suzukille sekä USA:n joukkueeseen paikat Hughesille ja Sandersonille. Huonoina asioina pitää nostaa esiin Horvatin loukkaantumisen ja Bedardin sekä Ullmarkin poissaolojen jatkumiset.

13. viikon tähdet:

*** Macklin Celebrini 2+4=6, 1 PPA, 10SOG, 22FW, 1HIT, 3BLK - Celebrini jatkoi tehokasta peliään, mutta myös ihmeellisen vaatimattomia ylivoimapisteitään pisteisiin nähden.
** Justin Sourdif 2+2=4, +5, 1PPG, 7SHOT, 22FW, 5HIT, 3BLK - Nappiviikko tehopisteiden puolesta pitkän polun kulkeneelle Sourdifille. Viikon viimeisessä pelissä meni jopa 20 minuutin raja rikki (ei pisteitä juuri siinä pelissä), mitä en olisi uskonut ainakaan vielä tällä kaudella näkeväni.
* Dennis Hildeby 1W, 1,73GAA, 95,7% - Hieno peli Winnipegia vastaan, kun tuli kesken pelin maalille ja Toronto käänsi 1-4 tappiotilanteen 6-5 voitoksi. Pelejä ei tullut kuin tuo yksi viime viikolla, mutta siinä onnistuminen lämmitti managerin mieltä.

14. viikolla pelataan sitten hurjassa vireessä olevaa Buffaloa vastaan. Viime viikon tilastoilla olisi tullut 3-12 tappio ja yksi voitoista tuuritilastoksi laskemassani voittomaaleissa. Saa nähdä nyt sitten pystytäänkö noinkaan tasaiseen viikkoon Sabresia vastaan.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 05 Tammi 2026, 15:26

Vancouver #13 viikko, voitto 11-4 Chicagosta. Kohtuu tehopinnat (44) ja maalivahdeilta hyvä viikko siivitti selvään voittoon loukkaantumisten runtelemasta Chicagosta.

Viikon tähdet:
*** Jet Greaves, 2 w, 89 saves, 1.68 GAA, 94,7 %. Greaves hoiti toisen viikon putkeen kotiin.
** Sam Bennett, 1+3, -3, 2 ppa, 10 shots, 29 fw, 8 hits, 4 blks. Bennett jatkaa kuumana.
* Sam Montembeault, 1 w, 28 saves, 1.91 GAA, 93,3 %. Montembeault alkaa taas vähän keräämään itseluottamustaan.

Viikon flopit:
xxx Jake Neighbours, 0+0, -6, 6 shots, 12 hits, 5 blks. Jake keräili miinuksia, mutta onneksi myös vähän taklauksia.
xx Logan Mailloux, 0+0, -3. Mailloux tuntuu keräävän nyt ainoastaan miinuksia. Vähän saisi muutakin tulla.
x Ty Dellandrea, 0+0, -2, 2 shots, 21 fw, 5 hits, 4 blks. Dellandrea ollut pidempään jo hyvä, mutta nyt tuli nollaviikko. Onneksi kuitenkin myös vähän aloitusvoittoja ja pari taklaustakin.

Viikon 13 jälkeen jatketaan pudotuspelipaikoilla, nyt nousua yksi sijalle, seiskaksi. Pudotuspelien ulkopuolelle on ainoastaan neljä pinnaa, joten sarja jatkuu äärimmäisen tasaisena.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 12 Tammi 2026, 07:40

14. viikolta 7-10 tappio Pittsburghilta. Kun koko viikon on ollut 3-14 tappioasemassa, tuntuu tulos hyvältä torjuntavoitolta. Viimeisenä yönä kääntyi maalit, +/-, laukaukset ja blokit. Näistä maalit ja blokit vain yhden erolla, joten toivotaan, ettei tarkastuslaskennassa tapahdu muutoksia. Noin muutoin viikko oli huono sekä kenttäpelaajilta että maalivahdeilta. Kenttäpelaajilta epätasaista, ja maalivahdit eivät saaneet mitään kiinni. Onneksi pääsivät yrittämään useaan otteeseen, jolloin määräkategoriat kuitenkin kääntyivät.

Maaleja tuli kolmanneksi eniten (19), mutta syöttöjä toiseksi vähiten (16) - melko harvinaista tämäkin. Toki siellä oli Vancouver vielä paremmalla suhteella 22-13. Yhteistä Vancouverin kanssa on myös se, että tuo 35 pistettä oli bottom-5 joukossa muiden pudotuspelijoukkueiden ylittäessä 40. Maalien myötä myös voittomaaleja ja laukauksia oli toiseksi eniten. Erityisen tyytyväinen voi olla siihen, että laukauksia oli Pittsburghia kolme enemmän, vaikka pelejä oli kuusi vähemmän. Aloitusvoittoja tuli neljänneksi eniten ja taklauksia kolmanneksi eniten, mutta kummatkaan eivät riittäneet Pensiä vastaan. Blokkeja viideksi eniten, mikä riitti yhden erolla. Fyysiset kategoriat olivat taas siis kunnossa. Kuitenkin vain kaksi pelaajaa teki yli kolme pistettä viime viikon aikana, joten pelaajat eivät suurempia mainetekoja tehneet.

Maalivahdit ottivat kiekko 83,2% kiinni. Markströmin 15/24 = 62,5% suoritus taisi olla mitatun historian surkein tulos verrattuna maaliodottamaan. Sen jälkeen ei kentälle päässytkään. Fowler (92,3%) joutui pelastamaan pappoja (paras suoritus Andersen 11/13 = 84,6%).

14. viikon kolme tähteä:
*** Jack Eichel: 4+2=6, +5, 2PPA, 1GWG, 18SOG, 27FOW - lepäsi ollessaan loukkaantuneena ja palasi tehokkaana, selvästi tehokkaimpana Coloradon pelaajana.
** Jeremy Lauzon: 0+2=2, +2, 9SOG, 16HIT, 8BLK - myös kakkostähti Vegasista, kun Lauzon pelasi laadukkaan ja monipuolisen viikon.
* Jacob Fowler: 1W, 2.06GAA, 49SV, 92.3% - ei kenttäpelaajista parempaakaan löytänyt, ja Fowler sentään torjuu maalilla jotain. Fowlerin NHL-uraa on takana 9 peliä ja sinä aikana ottanut 4 viikkotähteä.

Vastus pysyy kovana, kun vastaan tulee Buffalo. Buffalo on sarjataulukossa sijan ylempänä 7 pisteen päässä, kun pudotuspeliviivalla on Colorado ja Montreal tasapistein viivan molemmin puolin. Siten olisi tärkeää saada kiinni edessä meneviä. Viime viikon tilastoilla olisi tullut 10-7 voitto. Fyysiset kategoriat pitäisi olla Coloradon, jolloin matchup ratkaistaan pisteissä ja maalivahtien onnistumisella.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 12 Tammi 2026, 14:07

14. viikko 9-5 voitto Buffalosta

Omaan tasoon nähden melko hyvä viikko ja toisaalta Buffalolle etenkin edellistä viikkoa selvästi heikompi viikko toi 9-5 yllätystuloksen. Pisteissä oltiin melko tasapainoisia viikon aikana. Maaleissa eikä syötöissä oltu kummassakaan ihan kärjessä, mutta pisteissä kuitenkin viikon neljänsiä. Tyytyväinen pitää olla myös laukauksiin, jossa otettiin viikolta sarjan kärkipaikka. Ylivoimapisteissä joukkue meni erikoisesti - ylivoimamaaleissa kovasta laukausmäärästä huolimatta toiseksi viimeisenä, mutta ylivoimasyötöissä sarjan paras. Buffalolla nuo menivät samalla lailla ja ylivoimamaalit jaettiin kummankin surkeasta saldosta huolimatta. Syötöissä oma joukkue sai sitten kolmen syötön eron aikaan.

Aloitukset odotetusti voitettiin, mutta yhtä odotetusti taklaukset ja jäähyt hävittiin. Ennakkoon tasaisissa blokeissa otettiin nyt voitto ja tuo oli yhtenä tekijänä sille, että piste-eroa tuli tuonkin verran. Toinen oli tuuritilastot alivoimapisteet ja voittomaalit. Alivoimapisteet jaettiin, mutta voittomaaleja osui nyt omille ja vastustajalle ei. Maalivahdeissa Buffalo voitti kaksi tilastoa ja oma joukkue yhden. Torjunnoissa (kolmen ero Buffalon eduksi) ja voitoissa (tasan 2-2) oli tasaista.

Sarjassa sijoitus pysyi seitsemänneksi viimeisenä. Playoffeihin matkaa on 27 pistettä ja draftin lottopaikoille 52 pistettä, joten tässä välimaastossa ollaan nyt Anaheimin ja Philadelphian kanssa.

Viikon 14. tähdet:

*** Macklin Celebrini 2+5=7, 4PPA, 17SOG, 41FW, 2HIT, 4BLK - neljännen kerran peräkkäin oman joukkueen paras pelaaja. Nyt tuli ylivoimallakin pisteitä, kun Celebrini antoi neljä syöttöä siellä.
** Justin Sourdif 4+2=6, +4, 2PIM, 7SOG, 10FW, 2HIT, 1BLK - toisen kerran peräkkäin oman joukkueen kakkostähti. Sourdif osui viikolla yli puolella laukauksistaan, mikä ei tule jatkumaan mutta hyvä nähdä kuitenkin että vaikka ketjukaverit ovat vaihtuneet, tulosta ja ketjun onnistumisia on nähty edelleen. Kertoo kuitenkin hyvää sentteristäkin.
* Jake Sanderson 0+4=4, 1PPA, 13SHOT, 4HIT, 12BLK - Kolmostähdeksi olisi ollut nyt parikin vaihtoehtoa, mutta Sanderson valittiin kun hän käänsi viikolla blokit ja teki pakkina ihan hyvät pisteetkin.

Viikolla 15. pelataan aika samoissa olevaa Philadelphiaa vastaan. Viime viikon tuloksilla olisi tullut peräti 12-4 voitto, mutta en pidä kyllä omaa joukkuetta tuollaisena suosikkina tälle viikolle. Veikkaan aika tasaista viikkoa.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja Weissflog » 14 Tammi 2026, 11:41

Otetaas välillä katsaus Islandersin menoon.
Viime viikolla Islanders kohtasi nousukuntoisen Montrealin. Kun joukkue tekee liigassa toiseksi eniten pisteitä viikon aikana, niin sitä yleensä ajattelisi että match-upikin kulkee positiivisissa merkeissä - no paskat, Montreal teki sarjan eniten pisteitä viikkoon.

Tehopisteet Montrealille siis 53 - 52 Islandersin omaa vastaan.
Kun Shesterkin sitten loukkaantui ja Quick ei korvaajan saanut mitään kiinni, alkoi pieni paniikki hiipiä puseroon. Onneksi Sorokin veti kovan viikon ja pelasti hieman maalivahtien osalta (ja vähän enemmänkin, kun tilastokorjauksien jälkeen Isles nappasi torjuntaprosentit itselleen minimaalisella marginaalilla).

Viikon lopputulos oli Montrealin 10-8 voitto.

Viikon onnistujat:

Tomas Hertl 3+6=9, 42 FW, 2+2 yv:llä. Mukana 5 tehopisteen ottelu.
Cole Perfetti 1+4=5, heräisikö tämä mies viimein tähän kauteen?
Ilya Sorokin, 2 W, 1.48 GAA, 96,3%

Perseestä:
MacKinnon, Rantanen, Kaprizov yhteensä 11 pistettä - ei riitä.

Tätä kirjoittaessa joukkue on suorittamassa absoluuttista housuunpaskomista St.Louisia vastaan, match-upin ollessa 1-14 tappiotilanteessa alkuviikon jälkeen.
Tällä tuloksella Islanders olisi pullahtamassa sijalta 4 --> pudotuspelien ulkopuolelle.

Katsotaanpa millainen korjaus- tai paniikkinappula GM:n työpöydästä löydetään.
Weissflog
 
Viestit: 1013
Liittynyt: 05 Tammi 2014, 12:28

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 18 Tammi 2026, 10:32

Vancouver #14 viikko, voitto 11-5 Philadelphiasta. Nyt jäi tehopinnat (35) piippuun, mutta onneksi muuten hoidettiin ihan hyvät lukemat taululle. Pientä huolta kyllä aiheuttaa joukkueen epätasaiset otteet. Pystytään kyllä häviämään mikä tahansa viikko.

Viikon tähdet:
*** Alex Ovechkin, 5+1, +1, 4 pim, 1ppg, 1 ppa, 1 gwg, 12 shots, 9 hits, 2 blks. Kuuma viikko vanhalle herralle.
** Logan Stankoven, 3+1, +4, 5 shots, 20 fw, 1 blk. Jos viidellä laukauksella teet kolme maalia niin voisiko laukoa vähän enemmän?
* Sam Montembeault, 1 w, 25 saves, 2.00 GAA, 92,6 %. Jo toinen hyvä viikko putkeen. Nosti voittoon GAA:n, prosentit ja voitot mokeissa.

Viikon flopit:
xxx Artturi Lehkonen, 0+0, -3, 8 shots, 3 hits, 2 blks. Lehkonen kyllä hyvin väisteli tehopinnoja ja vastaavasti käräsi kärkijengissä miinuksia. Heikko viikko.
xx Morgan Geekie, 0+0, -1, 5 shots, 1 fw, 2 hits, 1 blk. Vaisu viikko Geekieltä vaikka hetken oli poissakin kentiltä.
x Justin Faulk, 0+0, -4, 6 shots, 4 hits, 4 blks. Voisi Faulk taas herätä tai urakka Vancouverissa saattaa loppua hänen osaltaan.

Viikon 14 jälkeen jatketaan pudotuspelipaikoilla, nyt nousua yksi sija, kuudenneksi. PViivan alle tuli lisää eroa ja nyt sinne olisi 13 pinnaa.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 19 Tammi 2026, 07:49

15. viikolta 5-11 tappio Buffalolta. Hyvä viikko, mutta ei riittävän hyvä - Buffalolta erinomainen. Kenttäpelaajista 9-4 tappio, vaikka nimenomaan kenttäpelaajat suorittivat hyvin. Buffalo vaan teki pisteitä kaikista eniten, +/- oli paras, eniten yv-syöttöjä ja eniten voittomaaleja. Laukauksien häviäminen harmittaa myös, kun niitä oli juuri edellisellä viikolla tullut koko liigan eniten. Aloitusvoitoissa sitten tuli melkoinen overkill, kun niitä Colorado keräsi koko liigan eniten ja 2,5-kertaisesti Buffalon suoritukseen nähden. Maalivahdit pääsivät aloittamaan 7 kertaa ja torjuivat 157 kertaa, mitkä molemmat olivat liigan kärkituloksia. Voittoja kuitenkin saman verran Buffalon (4 starttia) kanssa ja torjuntaprosentti oli 85,3%...

15. viikon kolme tähteä:
*** Jack Eichel: 1+7=8, +3, 4PIM, 2PPA, 1GWG, 17SOG, 26FOW - Jack is back! Toinen ykköstähti putkeen.
** Dylan Cozens: 3+2=5, 2+1 yv:llä, 12SOG, 20FOW - hyvää tekemistä erityisesti ylivoimalla.
* Auston Matthews: 3+2=5, 10SOG, 48FOW - Matthews on myös ollut iskussa, vielä todellinen monsteripeli odottaa itseään.

Kärkipelaajat olivat siis hyviä.

Kolmas tappio viimeiseen neljään viikkoon ja sitä myöten sijoitus on nyt kymmenes. Kuten viime viikolla totesin, tämä viikko olisi ollut tärkeää voittaa ja aiemman viikon tilastoilla näyttikin hyvältä, mutta todellisuus oli toinen. Eikä vastustaja tästä helpotu, kun vastaan tulee sijalla 4 oleva Detroit, joka tosin hävisi Pittsburghille juuri 11-4. Viime viikon tilastoilla olisi tullut 9-6 voitto. Maalivahdeilta saisi taas toivoa parempaa, fyysiset kategoriat pitäisi mennä Coloradolle. Pisteissä sitten ratkaistaan voitto.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 20 Tammi 2026, 12:02

15. viikko 8-9 tappio Philadelphialle

Odotetun tasainen viikko Philadelphiaa vastaan, mutta pisteen tappio sieltä kuitenkin. Maalinteko ei maistunut viikolla joukkueelle ja sijoitus maaleissa oli jaettu toiseksi viimeinen vaikka laukauksissa sijoitus oli kahdeksas. Ylivoimapisteissä joukkue oli liigan puolivälin paremmalla puoliskolla. Heikompaa peliä nähtiin taklauksissa ja aloituksissa sekä maalilla, jossa maalivahdit olivat viimeisten joukossa. Kokonaisuutena vain ylivoimapisteisiin pystyi olemaan nyt jollain lailla tyytyväinen.

Sijoitus vahvistui nyt seitsemänneksi viimeisenä. Playoffeihin olisi 29 pistettä matkaa ja tuonne tarvittaisiin selvempiä voittoja. Niin paljon tuossa on joukkueita välissä, että taitaa joukkueen kyvyt tulla vastaan. Draftin lottopaikoille olisi 43 pistettä matkaa eikä tuonnekaan putoaminen näytä todennäköiseltä kuitenkaan.

*** Jake Sanderson 2+4=6, 2PPA, 1GWG, 7SOG, 10BLK - Jälleen hyvä viikko Sandersonilta. Oman joukkueen piste- ja blokkikärki sekä joukkueen viikon toinen voittomaalin tehnyt pelaaja.
** Nick Suzuki 1+5=6, +2, 4PPA, 8SOG, 44FW, 3HIT - Suzuki jakoi oman viikon pistepörssin voiton Sandersonin kanssa ja otti mukavasti aloitusvoittoja.
* Pavel Dorofeyev 3+0=3, 2PPG, 10SOG - Dorofeyevinn hyvä vire maalinteossa jatkui ja voitti kolmella maalilla oman joukkueen maalipörssin.

Harvinainen viikko siis, kun vain kaksi syöttöä viikolla antanut Celebrini ei nyt mahtunut tähdille. Sentteripuolella oli muutenkin Suzukin jälkeen vähän vaikeaa, kun Bedard jätti vammansa vuoksi pelejä väliin, Horvatin, Sourdifin ja Chytilin jatkaessa sairauslomiaan.

17. viikolla pelataan San Josea vastaan, jolla on ollut nyt samanlaisia isoja loukkaantumismurheita mitä omalla joukkueella oli pahimmillaan. Sharks on sarjassa 20 pistettä edellä ja olisi voittanut loukkaantumisistaan huolimatta viime viikon keskinäisen 6-10 lukemilla, joten lähdetään viikkoon haastajana.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 26 Tammi 2026, 08:06

16. viikolta tärkeä 13-1 voitto Detroitista. Vain av-pisteet jäivät Detroitille Konecnyn kahdella av-pisteellä. Yv-syötöt, voittomaalit, voitot ja nollapelit tasan. Maalivahdit ja pistetilastot kääntyivät siis Coloradolle ja fyysiset kategoriat olivat totutun vahvoja. Maalivahdeissa ja pistetilastoissa kylläkin auttoi Detroitin tavallista huonompi viikko, mutta otetaan tällä kertaa vastaan.

Maaleissa, jäähyminuuteissa ja av-pisteissä top3 sijat. Laukauksia tuli tällä kertaa vähemmän, mutta onneksi paikoista tehtiin paremmalla tehokkuudella maaleja. Aloitusvoittoja tuli taas eniten - kun kärkipelaajat ovat senttereitä ja farmistakin tulee senttereitä, niin noita kyllä tulee nyt hyvin kaikkien ollessa terveenä. Suurin ilonaihe on kuitenkin taklaukset, joita tuli selvällä marginaalilla liigan eniten. Jotenkin niitä on saanut viime aikoina parannettua.

16. viikon kolme tähteä:
*** Jack Eichel: 3+2=5, +4, 2PPA, 10SOG, 30FOW - jo kolmas ykköstähti putkeen Eichelille, hyvää on meno!
** Dylan Cozens: 2+2=4, +4, 1GWG, 11SOG, 22FOW, 13HIT - monipuolinen viikko Cozensille, vaikkei ylivoimalla tällä kertaa tullut osumia. Ja toista viikkoa putkeen kakkostähti!
* Lucas Raymond: 3+2=5, +4, 1PPG, 8SOG - tasaisen varmaa suorittamista parhaalta laitahyökkääjältä.

Monta muutakin isoeroista voittoa tuli tällä viikolla, joten mitään valtavaa eroa minnekään suuntaan ei saanut. Kuitenkin sijalle 7, vain kahden pisteen päähän Montrealista, ja Detroit jäi taakse kahden pisteen päähän. Ensi viikolla vastaan 13-3 Pensille hävinnyt Anaheim. Viime viikon tilastoilla olisi tullut myös Coloradolle 13-3 voitto. Sama vauhti nyt vain päällä!
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 26 Tammi 2026, 14:33

16. viikko 8-8 tasapeli San Josea vastaan.

Tasaiset viikot jatkuivat San Josea vastaan. Pistepuolella onnistuttiin ihan hyvin ja siellä tuli voitot ylivoimamaaleja (tasan) lukuun ottamatta. Samoin laukauksissa ja aloituksissa tuli melko selvät voitot. Jäähyissä (yhden minuutin ero San Joselle) ja blokeissa (kahden blokin ero Chicagolle) oli tasaisinta. Maalivahdeissa taas tutusti hävittiin ja San Josen pelatessa siellä lisäksi nollapelin viikolle, maalivahtien tilastot kääntyivät 1-4 tappioon.

Sijoitus sarjassa nousi yhdellä Anaheimin hävitessä viikon suurinumeroisesti Pittsburghille. Siellä harmaassa keskikastissa sijoitus kuitenkin vakiintui ja ero playoffeihin kasvoi lisää. Viikon positiivisiin pelaajiin pitää laittaa pirteästi esiintyneet nuoret sentterit Misa ja Sourdif. Positiivisiin asioihin menee myös Chytilin paluu pitkältä sairauslomalta. Toisaalta Bedard ei ole ottanut koko tämän vuoden puolella yhtään aloitusta eikä ole kunnossa. Saa nähdä tuleeko yhtä tehoton jakso mitä Jack Hughesilta juuri nähtiin loukkaantumisen jälkeen. Nyt Hughes sai viimein tuon 15 pelin maalittoman putkensa poikki.

*** Justin Sourdif 2+3=5, +1, 1PPG, 8SOG, 17FW, 3HIT, 2BLK - Sourdifin hyvä meno jatkui. Hänellä on 13 pistettä viimeisistä 10 pelistä.
** Nick Suzuki 1+4=5, +2, 2PPA, 5SOG, 31FW, 3HIT, 4BLK - luottosentteri on varma viikosta toiseen. Kerran tällä kaudella on tullut kahden pelin pisteetön putki ja tuokin tapahtui marraskuussa.
* Jack Hughes 1+3=4, 1PPG, 2PPA, 13SOG, 2BLK - Pitkästä pitkästä aikaa Hughes pääsi viikon tähdille. Edellisen kerran näin kävi lokakuussa. Hughes voitti kahdella edellisellä kaudella oman joukkueen kauden tähtiarvostelut, mutta nyt on ollut odotuksiin nähden vaisua. Toki kuitenkin piste per peli tahti siellä on kaikesta huolimatta ja kautta pilaa grillijuhlat.

Tällä viikolla pelataan sarjassa neljänneksi viimeisenä olevaa Calgarya vastaan. Viime viikon tuloksilla olisi tullut 7-9 tappio, joten odotuksissa on tasaisten viikkojen jatkuminen tuota taustaa vasten.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 01 Helmi 2026, 15:14

Vancouver #15 viikko, voitto 8-6 San Josesta. Ihan ok tehopinnat (41), mutta vaikea viikko varsinkin maalivahdeilla.

Viikon tähdet:
*** Cole Caufield, 3+3, +3, 2 pim, 1 ppg, 2 ppa, 1 gwg, 15 shots, 1 fw, 2 hits. Caufield hienossa pistevireessä
** Sam Bennett, 1+4, +2, 14 pim, 11 shots, 11 fw, 5 hits. Hyvä viikko vaihteeksi Bennettille.
* Charlie Coyle, 3+1, +1, 2 pim, 1 ppg, 16 shots, 12 fw, 2 hits, 2 blks. Pelaa kyllä Coyle uskomattoman hyvää kautta vaikean viime kauden jälkeen.

Viikon flopit:
xxx MacKenzie Weegar, 0+0, -1, 4 pim, 6 shots, 6 hits, 4 blks. Todella vaikea kausi nyt Weegarilla.
xx Alex Ovechkin, 0+1,-3, 2 pim, 1 ppa, 8 shots, 4 hits. Vaisu viikko Ovechkinilta.
x Nikita Zadorov, 0+0, 4 pim, 4 shots, 6 hits, 2 blks. Enemmän saisi Zadorov ryskätä.

Viikon 15 jälkeen jatketaan pudotuspelipaikoilla, nyt nousua yksi sija, viidenneksi. Viivan alle ero vähän vähentyi ja nyt sinne olisi 12 pinnaa.

----

Vancouver #16 viikko, voitto 14-3 Calgarystä. Hyvät tehopinnat (44), mutta maalivahdit floppasivat kauden ekasta nollapelistä huolimatta.

Viikon tähdet:
*** Morgan Geekie, 3+2, +1, 2 pim, 3 ppg, 2 ppa, 1 gwg, 5 shots, 3 fw, 6 hits, 3 blks. Hieno viikko Geekieltä ja varsinkin yv-pinnoja satoi.
** Cole Caufield, 5+0, +2, 2 ppg, 1 gwg, 12 shots, 1 fw, 1 blks. Caufield jatkaa hienossa maalivireessä.
* Jet Greaves, 2 w, 2.50 GAA, 91,4 %, 1 sho. Hieno viikko Greavesiltä ja kauden eka nollapeli!

Viikon flopit:
xxx MacKenzie Weegar, 0+0, -7, 7 shots, 5 hits, 14 blks. Viikkoon tuo -7 on kyllä jäätävä lukema. Onneksi blokkailee hyvin edelleen.
xx Sam Montembeault, 0 w, 3.62 GAA, 81,1 %. Melkoista aaltoliikettä nyt Monten pelaaminen.
x Josh Doan, 0+1, 1 shots, 2 hits, 2 blks. Hiljaisempi viikko nyt Doanilta tasaisten viikkojen jälkeen.

Viikon 16 jälkeen jatketaan pudotuspelipaikoilla, nyt nousua yksi sija, neljänneksi. Viivan alle tuli lisää eroa ja nyt sinne olisi 21 pinnaa.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 02 Helmi 2026, 07:35

17. viikolta 8-9 tappio Anaheimilta. Surkea viikko. Tehopisteitä joukkue sai aikaan vaivaiset 22, mikä on kolme vähemmän kuin yhdelläkään toisella joukkueella ja 13 vähemmän kuin toiseksi huonoimmalla pudotuspelipaikalla olevalla joukkueella. Syöttöjä tuli 14, mikä myös on kolme vähemmän kuin muilla ja kuusi vähemmän kuin toiseksi huonoimmalla pudotuspelipaikalla olevalla joukkueella. +/- tilasto meni 16 astetta pakkasen puolelle, myös se on liigan jaettu huonoin suoritus ja kuusi astetta kylmempää kuin toisella pudotuspelipaikalla olevalla joukkueella. Maalivahdit saivat yhden voiton viidestä pelistä ja GAA kääntyi Anaheimille tuhannesosalla. Fyysiset kategoriat sentään toimivat, erityisesti aloitusten, taklausten ja blokkien osalta. Laukauksia tarpeeksi, joskin vähemmän kuin normaalisti.

Mutta jokuhan tuossa on vikana, jos pistetilastot voivat puolittua edelliseltä viikolta. Kärkipelaajat slumppasivat (mm. viime aikoina tasaisesti toimittaneet Eichel, Cozens ja Raymond) eikä takaa tullut onnistumisia tai yllätyksiä. Nuoret farmihissiläiset pelaavat myös heikointa vaihettaan. Olympiatauko ei voi tulla hetkeäkään liian aikaisin. Toki voisi myös ajatella, että 8-9 on kelpo suoritus ottaen huomioon viikon huonouden. Pudotuspeliviiva on pisteen päässä (Detroit) mutta takana myös Blues odottaa pisteen päässä. Toisaalta ei Anaheiminkaan viikko mikään uskomaton ollut ja tästä olisi voinut siten jatkaa hyvää putkea kohti pudotuspelipaikkaa, mutta näin tällä kertaa.

Pakko kai tähtiä silti antaa. 17. viikon kolme tähteä:
*** Jacob Markström: 1W, 1.98GAA, 27SA, 93.1% - annetaan parhaiten pelanneelle maalivahdille kunnia olla ykköstähti tällaisella viikolla.
** Auston Matthews: 1+3=4, 14SOG, 32FOW - sokeiden maassa yksisilmäinen on kuningas.
* Jack Eichel: 0+3=3, 1PPA, 12SOG, 36FOW, 6HIT, 3BLK - hävettää antaa kolme kertaa putkeen ykköstähtenä olleelle Eichelille mitään kunniaa tästä viikosta, mutta ei tuolta ketään muutakaan voi valita.

Helmikuu pelataankin kokonaan yhtä vastustajaa vastaan olympiatauon myötä. Minulle se vastustaja on Columbus. Pelejä tulee enemmän ja olympialaisten jälkeen voi voimasuhteet olla erilaisia. Columbuskin kärkkyy pudotuspelipaikkaa, joten yhtään siimaa ei voi antaa. Viime viikon tilastoilla olisi tullut 10-5 voitto, kun Columbuskin teki vain 8 maalia ja maalivahdit pelasivat 6 peliä voittamatta kertaakaan keskinkertaisilla tilastoilla. Molemmat lähtevät siis parantamaan otteitaan.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja nuck » 02 Helmi 2026, 19:13

17. viikko 12-5 voitto Calgarysta

Calgarya vastaan kenttäpelaajilta ei nähty lähellekään parasta viikkoa, mutta Calgarykin jäi kauas parhaasta. Maalivahtien puolella tuli nyt pitkästä aikaa onnistumisia omaan tasoon nähden ja mukavat kolme voittoa siellä. Maaleissa, syötöissä ja pisteissä Chicago oli liigan keskiarvossa, ylivoimamaaleissa ja yv-syötöissä jaettu seitsemäs. Laukauksissa oltiin viikon kakkonen, mutta plusmiinuksessa, jäähyissä, taklauksissa ja blokeissa keskiarvon alapuolella. Maalivahtien voitoissa päästiin jaetulle kakkossijalle ja torjuntaprosenteissa kuudenneksi.

Sijoitus sarjassa pysyi 13. sijalla. Matkaa playoffeihin on 27 pistettä mikä taitaa olla liikaa, kun edessä on muutama joukkue. Joukkueen ongelmat pysyivät samankaltaisina mitä ne ovat olleet lähes koko kauden, eli liikaa riveissä on nollarivien pelaajia. Nuorilla pelaajilla heittelee suoritustaso vielä monin paikoin ihan kärkeä lukuun ottamatta. Viikon positiivinen uutinen oli Ullmarkin paluu kentälle, hieno vastaanotto ja onnistuminenkin siellä.

*** Nick Suzuki 2+3=5, +6, 1PPG, 1PPA, 1SHP, 7 SOG, 20FW, 3HIT, 3BLK - Suzukilta monipuolinen hyvä viikko jälleen kerran. Tasainen suoritustaso on vienyt NHL:n pistepörssin 11. sijalle.
** Macklin Celebrini 1+4=5, 2PIM, 2PPA, 10SOG, 23FW, 3HIT - Celebrini oli kaksi viikkoa pois tähdiltä, mutta palasi sinne tehokkaalla viikolla.
* Linus Ullmark 1W, 26SV, 96,3% - Ullmark ei pelannut viikolla kuin yhden pelin, mutta onnistui tuossa hyvin.

18. viikko on maraton kovaa Tampaa vastaan. Tampa on sarjassa neljäs tällä hetkellä ja vaikka hävisi viime viikon melko selvästi Vancouverille, niin Chicagoa vastaan olisi tullut kenttäpelaajista 9-3 voitto Tampalle ja kokonaispisteissäkin 6-9 voitto. Lähdetään haastamaan ja toivotaan, että rimpuiltaisiin jotenkin mukana tämän maratonin viimeiselle vitoselle saakka.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Kausi 2025-26

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 02 Maalis 2026, 08:13

18. "viikolta" 10-7 voitto Columbuksesta. Pitkä kuukauden kestänyt viikko, ja olympialaisten aikaan ehti jo unohtaa, mitä pelaajat olivat alkuviikosta saaneet aikaan. No, pistetilastot kohtuulliset, mutta siitä huolimatta miinusta tuli 18, av-pisteitä vain yksi ja 24 maalista huolimatta vain yksi voittomaali. Taklauksia tuli liigan eniten. Maalivahdit pelasivat muuten hyvin, paitsi Bobrovsky ei. Tosin ilman Bobia ei olisi laatukategoriat kääntyneet ja lisäksi olisi menettänyt määräkategoriatkin, joten ehkä kaikkia tarvitaan. Vastustajan Gibson ja Vladar pelasivat uskomattoman viikon.

18. viikon kolme tähteä:
*** Dylan Cozens: 2+3=5, 9PIM, 1+2 yv:llä, 11SOG, 20FOW, 17HIT - monipuolinen viikko jälleen Cozensilta.
** John Tavares: 3+1=4, 3PPG, 1GWG, 42FOW - tärkeää tekemistä yv-maalien muodossa.
* Evan Rodrigues: 2+1=3, 1PPA, 1SHP, 22SOG, 47FOW - eniten laukauksia, eniten aloitusvoittoja ja ainoa av-piste!

Tällä tuloksella ollaan täpärästi pudotuspeliviivan yläpuolella taas. Seuraavana vastassa Islanders, joka taas tippui niiltä sijoilta pois. Eroa on neljä pistettä, joten äärimmäisen tärkeä viikko. Viime viikon tilastoilla olisi tullut 4-12 tappio, joten ilmeisesti parantamisen varaa on hurjasti.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

EdellinenSeuraava

Paluu Liigan asiat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron