Ei vaan riittänyt tällä kertaa finaaleissa. McDavidin panos jäi missattujen pelien vuoksi vaisuksi finaaleissa ja siihen osaltaan kaaduttiin sitten. Häneltä olisi kaivattu niitä syöttöjä ja pisteitä lisää, jotta sen myötä olisi ollut paremmat mahdollisuudet sitten. Toki sekään ei auttanut että maalivahtiosasto hävittiin satanolla, tai siis 4-0. Luukkonen teki parhaansa, mutta Georgiev imuroi ja pilasi tilastot täydellisesti. Sitten kun Gustavssonilta ei saanut odotettuja määriä otteluja, kun Wild antoi Fleurylle ja Wallstedtille myös vastuuta, niin ei ollut edellytyksiä myöskään voitoissa ja torjunnoissa haastaa Tampan kovaa maalivahtiosastoa. Näin sitten tällä kertaa, ei vaan omalla joukkueelle riittänyt, parempi joukkue voitti.
Mängimies kirjoitti:Ja niinhän siinä kävi, että Pittsburgh painelee finaaliin numeroin 9 - 7.
Tiukkaa oli ja tilanne eli läpi viimeisen yön, mutta lopulta kääntyi Pensillle. Tehopisteet 18+29=47 vs. 18+30=48 kuvaa aika hyvin tätä matsia. Dallasin Wyatt Johnston viimeisen yön viimeisen pelin viimeisen erän viimeisillä minuuteilla teki tarvittavan pisteen, ja sillä voittoon.
Välierissä oli tosiaan tasainen kamppailu Ottawan kanssa ja ratkaisut menivät ihan viikon viimeisiin otteluihin siellä. Tuo Johnstonin lopussa tekemä maali oli osaltaan ratkaiseva, sillä ilman sitä tilanne olisi sitten ollut 8-8, mutta käsittääkseni tiebreaker olisi vielä ollut edukseni. Runkosarjakohtaamiset Ottawan kanssa tasan 1-1, mutta kategoriavoitot noista edukseni joten käsittääkseni tuo olisi ratkaissut finalistin silloin. Johnston toki ratkaiseva pelaaja välierissä, kun tuossa päätöspelissä teki tehot 1+2 eli ne illan aiemmat kaksi pistettä tällöin olivat ratkaisevia.

