Chicago - News tracker

Valvoja: nuck

Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 30 Syys 2023, 00:01

Tähän ketjuun kerätään jatkossa oleellisia asioita Chicago Blackhawksin ja Rockford IceHogsin tapahtumista.

***

Chicago Blackhawksissa alkoi uuden rungon kasaaminen reilu kaksi vuotta sitten managerin vaihdon jälkeen. Tuon jälkeen meno on ollut aaltoilevaa ja sijoitukset ovat vaihdelleet ensimmäisen kauden 16. sijasta toisen kauden runkosarjan hienoon kuudenteen sijaan sekä viime kauden jumboksi. Tuo viimeinen sija sekä hyvä lottotuuri kesän arvonnassa toi joukkueelle ykkösvuoron kesän '23 draftiin ja nyt seurassa aletaan yrittämään pikku hiljaa uutta nousua.

Tuon nousun keulakuvina joukkueella on riveissä kaksi nuorta lupaavaa sentteriä Jack Hughes ja Connor Bedard, mutta hyväksi joukkueeksi kasvamisessa ottaa aikaa ja se vaatii paljon enemmän kuin kaksi mahdollista tähteä. Seurassa ei pidetä kiirettä vieläkään vaan organisaatio pyrkii kasaamaan parempaa pohjaa edelleen rauhassa. Tässä vaiheessa kuitenkin toimistolla pyritään jo pitämään silmät paremmin auki nuorten pelaamisen kanssa.

Suomeksi tuo ylläoleva tarkoittaa sitä, että mikäli alkaa jossain vaiheessa näyttämään siltä, että seuralla olisi kenties mahdollisuus olla muutakin kuin lottosijoilla majaileva joukkue, kauppaneuvotteluille ollaan valmiita tämän hetken menestystä eteenpäin viedäkseen. Jotta ei tarvitsisi koittaa rakentaa kerralla koko taloa alusta nopeassa aikataulussa, organisaatio on pyrkinyt jo hieman lisäämään mahdollisten hieman valmiimpien tulevaisuuden pelaajien määrää farmipelaajien kustannuksella. Tulevalle kaudelle 2023-24 Chicago lähtee kuitenkin vaatimattomilla odotuksilla. Manageri on linjannut kesän saunaillassa tavoitteeksi edelleen kovan luokan lahjakkuuden kesän '24 draftista.

Menneenä kesänä joukkueessa nähtiin seuraavaa pelaajaliikehdintää merkittävimpien pelaajien osalta:

Tulleet:

Connor Bedard
Jake Sanderson
Lukas Reichel (Farmi)
Morgan Geekie
Mikey Anderson
Alex Turcotte
Ty Dellendrea
Tye Kartye
Trevor Moore
Steven Lorentz
Martin Jones

Lähteneet:

Cal Petersen
Mathieu Joseph
Simon Edvinsson
Scott Morrow
Hendrix Lapierre
Corson Ceulemans
Blake Lizotte
Dakota Joshua
Cal Foote
Ryan Donato
Mason Lohrei
Adam Engström
Chase Stillman
Gleb Trikozov

Hyökkäykseen kesän draftin lottovoitto toi siis Connor Bedardin, jonka asema tulee olemaan varmasti merkittävä vielä tulevina kausina. Bedardilla on pelissä erityistä poikkeusyksilöille ominaista osaamista pelinäkemyksessä rauhoittaa pelin tempoa ja nähdä kenttä laajalle. Viimeisen päälle urheilijaluonne on ykkösvaraustenkin mittarilla kova lahjakkuus ja katto on todella korkealla, mutta pitää kuitenkin pitää vielä maltti päällä. Jos Bedard pystyisi tekemään 70 pistettä heti draftin jälkeisellä kaudella, puhuttaisiin samoista lukemista mitä Auston Matthews ja Patrick Kane pystyivät tekemään aikanaan draftin jälkeisellä kaudella.

Farmista mukaan vakituiseksi pelaajaksi nousee Bedardin seurakaveri Lukas Reichel, joka väläytteli viime kaudella hienosti osaamistaan NHL:ssä. Reichel tulee mahdollisesti aloittamaan NHL:ssä keskellä, mutta toimiston toiveena olisi vielä tulevaisuudessa Bedard-Reichel -parin yhdistäminen. Syvyyspaikoille Morgan Geekie, toimiston yksi suosikkipelaaja Ty Dellandrea sekä Seattlessa lupauksia esittänyt Ty Kartye tuovat nuorina pelaajina energiaa. Vapaana agenttina tuli mukaan Los Angelesin Trevor Moore, jonka peliin toissa kaudella tuli enemmänkin tykästyttyä. Alex Turcotte tulee mukaan "toivotaan toivotaan pelaajana", jonka uraa loukkaantumiset ovat pilanneet mutta jolla pitäisi olla terveenä osaamista paljon nähtyä parempaan. Toimiston porukalle tuttu ja pitkän polun NHL:ään kulkenut Steven Lorentz tuli Mooren tavoin lisäksi vapaana agenttina tuomaan syvyyttä hyökkäykseen.

Pakkiosastolle hankittiin kesällä kaksi nuorta pakkia Jake Sanderson ja Mikey Anderson. Sanderson pelasi erinomaisen tulokaskauden Ottawassa ja Chicagon toimistolla uskotaan toisen polven Sandersonin hyökkäyspään lahjakkuuden kasvuun lähikausien aikana. Ottawa pisti Sandersonille peräti kahdeksan vuoden sopimuksen, mikä ei ollut suunnitelmissa ja tuli kieltämättä yllätyksenä mutta helpottaa kyllä merkittävästi joukkueen palkkarakenteen suunnittelua pitkälle tulevaisuutta kun pakkilupaus on nyt sopimuksessa jopa yhdeksän seuraavaa vuotta.

Anderson on Los Angelesin ykkösparin pakki ja toimistolla ollaan seurattu Andersonin uraa tarkemmin oikeastaan nuorten MM-kisojen ja AHL:n Ontarion ajoista lähtien. Andersonilta ei odoteta joukkueelle kiekollista ylivoimapakkia, mutta luotetaan kovaan fyysiseen pelaamiseen jatkossakin. Andersonin sopimus on Sandersonin tavoin pitkä ja kestää 2031 vuoteen asti, joten hänessä saadaan myös pitkän tähtäimen suunnitelmille helpotusta. Nämä kaksi vielä nuorta pakkia tuovat joukkueen alakertaan osaamista hieman eri osa-alueille ja pystyvät toivottavasti jatkossa parantamaan ja monipuolistamaan puolustuksen tasoa.

Maalivahtipuolelle hankittiin Torontoon siirtynyt veteraanimaalivahti Martin Jones, jonka ensi kauden asema on kysymysmerkki mutta joka voi parhaassa tapauksessa olla hintaan nähden ihan pätevä maalivahti. Yhdessä tutun ja luotettavan kovakuntoisen veteraanin Sergei Varlamovin kanssa Jones muodostaa kokeneiden maalivahtien parin ja he tuovat syvyyttä maalivahtiosastolle joka kärsi viime kaudella Jonathan Bernierin koko kauden kestävästä loukkaantumisesta ja Cal Petersenin pelaamisesta farmissa kauden loppuun saakka.

Lähteneiden pelaajien puolella merkittävimmät siirtymiset koskivat nuoria lupauksia, joista etenkin Simon Edvinssonin, Scott Morrowin, Hendrix Lapierren ja Corson Ceulemansin siirrot tekivät lovea farmiin. Adam Engström, Chase Stillman, Gleb Trikozov ja Mason Lohrei olivat hekin lupaavia pelaajia, joten kykyallasta pistettiin nyt syvyydestä heikompaan kuntoon. Scouttipuolella oltiin näihin lähtöihin pettyneitä, mutta toisaalta tulevaisuuden varausvuoroja on onneksi vielä olemassa ja scouttien työt eivät lopu kesken seuraavia Chicagon pelaajia kartoittaessa. Kokeneemmista pelaajista kirpaisi eniten suomensukuisen taistelijan Blake Lizotten ja toimiston suosikiksi viime kaudella nousseen Dakota Joshuan lähdöt, mutta toivottavasti nuo pystyttäisiin vielä jatkossa paikkaamaan. Mathieu Joseph oltaisiin muuten haluttu pitää, mutta siellä sopimus koitui hieman haastavaksi viime kauden näyttöihin nähden. Maalivahti Cal Peterson katsottiin nyt Jonesin hankinnan jälkeen puolestaan vähän tarpeettomaksi.

Kokonaisuutena Chicagon toimistolla ollaan kesän siirtoihin luonnollisesti tyytyväisiä tällä hetkellä, mutta katsotaan sitten kauden aikana miten nuo tulevat lopulta todellisuudessa onnistumaan. Hyökkäykseen Bedardin ja puolustukseen Sandersonin saamisia pidetään kesän parhaina liikkeinä tällä hetkellä, sillä kummallakin on lahjoja kasvaa oman paikkansa avainpelaajaksi. Syvyyspuolelle tehtiin lähinnä hankintoja joihin on luottoa ja mieltymys tiettyyn pelaajaan, mutta jouduttiin samalla myös luopumaan vastaavista hieman iäkkäämmistä pelaajista.

Tämä oli ensimmäinen osa Chicagon tekemisistä, joiden päivittämisen joukkue nyt aloitti. Seuraavassa osassa kesäraportteri käsittelee sitten eri pelipaikkojen pelaajat tarkemmin. Myös farmin pelaajista on kuulemma luvassa pientä yhteenvetoa ennen kuin alkaa tarkempi joukkueen tekemisten päivitys tänne valtaville fanimassoille.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 04 Loka 2023, 12:43

Hyökkäys 2023-24

Jack Hughes:

Hughesilla otti varauksen jälkeen hieman aikaa saada pelinsä sille tasolle mikä oli odotuksissa tai ainakin toiveissa, mutta neljännellä kaudellaan 21 vuotiaana hän teki komeat 99 pistettä ja on nyt valmis astumaan eliittiluokkaan. Hän teki laukausvolyymia nostamalla komeat 43 maalia, vaikka laukausprosentti putosi edelliskauden 15.8% viime kauden 12.8%:iin. Hän teki lisäksi seurahistoriaa menemällä viime kaudella Devilsin kaikkien aikojen yhden kauden pisteissä kärkeen. Luultavasti tässä tulee olemaan ensimmäinen Devilsin 100 pisteen ylittäjä tulevaisuudessa.

Hughesilla on hieno kyky nähdä missä kaikki muut ovat jäällä ja hän pystyy luomaan maalitilanteita paikoista, jotka eivät ensin näytä vaarallisilta tilanteilta. Hughes on eliittitason sentteriksi surkea aloittaja ja muutenkin kokonaispelissä on vielä kehittymisen varaa, mutta hyökkäyspäähän hän on yksi NHL:n vaarallisimmista pelaajista eikä ole vieläkään saavuttanut organisaatiomme näkemyksen mielestä hyökkäyspään kattoa.

Nick Suzuki:

Montreal on kasaamassa lupaavaa nuorta hyökkäystä ja Suzuki on sen keskiössä seuran kapteenina ja ykkössentterinä. Suzuki teki viime kaudella 26 maalia ja 66 pistettä, voittamalla seuran sisäisen pistepörssin 28 pisteellä seuraavaan. Noin suuri ero seuran sisällä syntyi oikeastaan siitä, että Suzukin ketjukaverit Cole Caufield ja Kirby Dach loukkaantuivat kummatkin. Tuo noin 70 pisteen kausi ketjukavereiden loukkaantumisten kanssa lisäsi Suzukin kauden arvoa sen kanssa, että Montreal oli surkea ylivoimajoukkue sijoittumalla vasta 29. sijalle ylivoimatehoissa.

Jos Suzuki saa jatkossa ehjät kaudet ketjukavereiltaan ja Montreal löytää puolustukseen enemmän käsiä, Suzukin pisteidenkin odotetaan nousevan. Suzuki on 24 vuotiaana vasta tulossa parhaaseen ikäänsä ja hänen alle kahdeksan miljoonan seitsemän kautta tästä eteenpäin jatkuva sopimuksensa tulee uskomuksemme mukaan näyttäytymään vielä erittäin hyvänä jatkossa koko ajan vahvistuvassa Montrealissa.  

Connor Bedard:

Bedardista on taidettu jo sanoa kaikki oleellinen edellisessä seuran esittelyssä, mutta lisätään hänen seurantalistaan vielä laukaus. Tuo laukaus tulee olemaan uskoaksemme yksi NHL:n vaarallisimmista aseista tuleveisuudessa. Ei pelkästään laukauksen tarkkuus ja nopeus, vaan se miten hän hallitsee kaikki laukaisutyylit ja pystyy ampumaan yhtä hyvin kummallakin jalalla, miten hyvin hän osaa naamioida laukauksensa sekä siirtää kiekkoa parempaan ampumarataan.

Kun tuohon yhdistetään se ominaisuus, että hän tietää aina tilanteeseen sopivan laukauksen, maaleja voidaan odottaa jatkossa isoja määriä. Bedard on myös erinomainen pelintekijä, joten puolustavalle joukkueelle ei riitä laukauksen peittäminen ja oikeastaan mitä enemmän tuohon keskitytään, sitä varmemmin ketjukaverit saavat tilanteita. Kohta se sitten nähdään millainen on Bedardin ensimmäinen kausi NHL:ssä. Mennäänkö Jack Hughesin tyylillä vai valmiimpana. Chicagossa uskotaan enemmän jälkimmäiseen.

Jesperi Kotkaniemi:

Suomalaissentterin NHL-uran alku oli vähän asemien hakemista, mutta Kotkaniemi on mennyt pelaajana kuitenkin kokonaisuutena eteenpäin ja viime kaudella hän alkoi näyttämään niitä lahjoja, jotka tekivät hänestä aikanaan oman draftinsa yhden kärkinimistä. Kotkaniemen puolustuspeli kehittyi hyvin ja hyökkäyspäässä hän alkoi löytämään ideaa pelaamiseensa pelaten tehokkaasti etenkin vuoden vaihteen jälkeen.

Kotkaniemi on voittopuoleinen aloittaja ja osallistuu nuoreksi sentteriksi ihan hyvin myös taklauspeliin. Hänen sopimuksensa jatkuu tämän vuosikymmenen loppuun saakka ja me täällä Chicagossa sekä Carolina NHL:ssä seuraamme mielenkiinnolla missä tulee olemaan pelissään kehittyvän sentterin pelillinen katto tulevaisuudessa.

Filip Chytil:

Rangersin kolmosketjun sentteri on Kotkaniemen tavoin kehittyvä sentteri. Chytil teki viime kaudella kolmosketjun sentteriksi hienot 22 maalia ja 45 pistettä ja noista maaleista 19 tuli tasakentin. Jos hän saisi tuon vaarallisen laukauksensa tuotua useimmin esimerkiksi ylivoimiin, tulosta voisi olla hyvin olla luvassa enemmänkin. Mika Zibanejadin ja Vincent Trocheckin ohi ei helposti tulla kuitenkaan, mutta me uskomme Chytilin kaappaavan vielä tulevaisuudessa kakkossentterin roolin.

Chytilin pitäisi pystyä Hughesin tavoin parantamaan vielä kokonaisvaltaista pelaamistaan ja esimerkiksi aloituksia, joissa hänkin on ollut heikko. Chytil on kiva seurattava nuoreksi sentteriksi, jonka pelillinen katto on luullaksemme myös vielä selvästi nykyistä parempi.

Morgan Geekie:

Geekie pelasi ensin Carolinassa syvyysroolissa ja siirtyi sieltä sitten Seattleen, kun aikanaan hänet Carolinaan varannut ja sittemmin Seattleen siirtynyt manageri Ron Francis tiesi Geekien hyvin. Seattlessa Geekie tehoili viime kaudella noin 35 pisteen kausitahtia, vaikka pelasi pienessä noin 11 minuutin roolissa ja peliaikaan suhteutettuna hän oli joukkueensa kolmanneksi tehokkain pelaaja tasakentin. Nyt hän siirtyi Bostoniin ja uskomme roolin kasvavan viimeistään kauden aikana kolmosketjuun. Geekie on edelleen myös NHL-sentteriksi pelaaja, jolla uskomme olevan parhaat kaudet edessä.

Steven Lorentz:

Lorentzin matka NHL:ään on ollut pitkä ja vaatinut kovia ponnisteluja. Hän oli OHL:n draftissa aikanaan vasta 12. kierroksella varattu pelaaja, häntä ei noteerattu Central Scoutingin toimesta lainkaan oman ikäisiä NHL-pelaajia kartoittaville laajoille listoille eikä myöskään varattu kun oli "oman ikäisten draft". Mutta töitä tekemällä Lorentz on kaivanut pitkän tien kautta polun NHL:ään ja ollut positiivinen joukkuepelaaja missä onkaan pelannut.
 
Lorentz siirtyi kesällä San Josesta Floridaan ja lienee Floridassa kahden alemman ketjun hyökkääjä. Me täällä Keeper Leaguen Chicagon toimistolla arvostamme tuollaista vaikeista lähtökohdista uran luonutta pelaajaa paljon, joten Lorentz siirtyi tänne vapaana agenttina.

Joe Veleno:

Veleno oli nuorena poikkeuslahjakkuus ja vuosi sitten Athleticin Corey Pronman rankkasi hänet "parhaat alle 23 vuotiaat pelaajat -listallaan" 122. sijalle, joten lahjakkuutta Velenolta löytyy. Viime kaudella Veleno pelasi Detroitin nelosketjussa tehden rooliin nähden ihan kelvolliset 20 pistettä. Lisäksi hän oli Detroitin kolmanneksi eniten aloituksia ottanut ja kolmanneksi eniten taklannut pelaaja. Veleno on edelleen sentteriksi melko nuori ja hän on mennyt urallaan nähdäksemme eteenpäin, joten katsomme mielellämme mihin tuo tie tulee viemään.

Joel Farabee:

Farabeen viime kausi oli vaikea pahan niskaleikkauksen jäljiltä, vaikka hän pystyi pelaamaan kaikki runkosarjan pelit. Tulos ei sinällään ollut kovin huono 39 pisteellä, mutta huonoa oli pelin raju aaltoileminen. Esimerkiksi pisteellisesti tuosta kertoi se, että tammikuun puolivälistä maaliskuun puoliväliin (26 pelin jakson) Farabee ei tehnyt yhtään maalia ja keräsi vain neljä syöttöä.

Hän joutui syystäkin valmentaja Tortorellan penkittämäksikin eikä selvästi kuulunut uuden valmentajan suosikkeihin, kun ei pystynyt tuomaan parastaan. Farabee on kuitenkin edelleen nuori hyökkääjä ja oman draft-ikäluokkansa kuudenneksi tehokkain pelaaja. Hän on ollut toistaiseksi täyden kauden mittarilla 40-50 pisteen hyökkääjä, mutta hänenkin suhteen Philadelphia ja Chicago luottaa vielä parempaan tulevaisuuteen jatkossa.

Trevor Moore:

Los Angelesin vahvaan kahden suunnan ketjuun Philip Danaultin ja Viktor Arvidssonin kanssa kuuluva Moore teki toissa kaudella 48 pistettä, mutta viime kauden pilasi pari ylävartalovammaa sekä uran keskiarvoon nähden heikko 6,1% laukomisprosentti. Moore on vahva kiekonhallintapelaaja ja pelaa niin ylivoimaa kuin alivoimaakin. Terveempi kausi nyt ja voidaan hyvinkin nähdä jälleen Moore toissa kauden noin 50 pisteen tasolla.

Lukas Reichel:

Nuoren saksalaishyökkääjän pelaaminen näyttää luonnollisen dynaamiselta ja tuottavalta. Chicago on kasvattanut Reichelia kärsivällisesti ja nyt alkaa olla voimaa hankkineen hyökkääjän osalta palkintojen lunastuksen aika. Viime kaudella Reichel näytti jo hienoja väläyksiä tulevasta ja nyt varsinainen sisäänajo NHL:ään tulee hyvään aikaan, sillä kaikki huomio on Connor Bedardissa. 
Reichel voi tehdä pienemmällä huomiolla hyvääkin tulosta kakkosketjusta ja siellä ehkä sentterin paikalta, missä hän pelasi farmissa.

Mikäli nuorelle hyökkääjälle vaativa sentterin tontti pysyy, lienee luvassa ehkä vielä myös kasvukipuja mutta samalla koko ajan hänestä tulee valmiimpi pelaaja. Chicagossa on tulevaisuuden toiveena Bedardin ja Reichelin yhdistäminen vaaralliseksi kaksikoksi.

Kent Johnson:

Columbuksen nuoren hyökkääjän tulokaskausi NHL:ssä oli vahvasti nouseva ja Johnson päätti tulokaskautensa aika eri tason pelillä millä sen aloitti. Kun kausi kääntyi kohti päätöstään, Johnson oli vakituinen top6-hyökkääjä Columbuksessa, pystyi nostamaan peliaikoja ja teki lopulta ihan mukavat 40 pistettä tulokkaana, mihin ei alkukaudesta oltaisi ehkä uskottu.

Johnson on vaarallinen hyökkäyspään pelaaja, mutta toisella kaudellaan hän voisi pistää kokonaispeliään astetta paremmalle tasolle. Johnson varattiin sentterinä, mutta NHL:ssä hän on pelannut toistaiseksi laidalla. Yksi seurattava asia tulee olemaan kuitenkin hänen tuleva pelipaikkansa, mutta luultavasti ensi kaudella ei ainakaan vielä ole sentterinä pelaamisen aika.

Kirill Marchenko:

Marchenko nousi NHL:ään joulukuussa hienon lyhyen AHL-uran jälkeen ja nousi koko NHL:n kuumimpien maalintekijöiden joukkoon. Tahti hieman hiljeni loppukaudesta, mutta kaiken kaikkiaan Marchenko nosti itsensä rohkealla ja taitavien ominaisuuksien hyökkäyspään pelillä Columbuksen hyökkäyksen top6-ryhmään. Jos Marchenko saa syöttötaitoaan parannettua lähemmäs maalintekotaitoa, nuoresta ja kookkaasta venäläishyökkääjästä voi kehittyä vielä erittäin arvokas pala Columbuksen joukkuetta.

Carl Grundström:

Grundström ei ole dynaaminen hyökkäyspään pelaaja, vaan kovaa töitä tekevä taklaava kahden alemman ketjun hyökkääjä. Grundström on hyvä luistelija ja karvaaja, joka pelaa tilanteet loppuun saakka ja osaa lukea peliä. Hän on kärsinyt hieman vammoista, mutta Los Angelesissa ja Chicagossa toivotaan nyt ehjää kautta tälle ruotsalaishyökkääjälle. Grundströmillä on sopimuskausi edessä.

Ty Dellandrea:

Dallasin ykköskierroksen varaus kesältä 2018 pelasi vasta viime kaudella ensimmäisen kokonaisen kautensa NHL:ssä ja oli omassa roolissaan hyvä. Hän teki 28 pistettä, pelasi Dallasin hyökkääjistä eniten alivoimaa ja oli ahkerimmin taklannut hyökkääjä. Kova työnteko tulee varmasti jatkumaan, mutta Chicagossa uskotaan myös hieman paranevaan hyökkäyspeliin tulevien kausien aikana.

Phil Di Giuseppe:

Vancouverin kakkosketjun laitahyökkääjä on valmentajan suosikkipelaajia tekemällä pienet, mutta voittamisen kannalta tärkeät asiat oikein. Carolinan toisen kierroksen varaus on tehnyt pitkän uran ammattilaisena NHL:n ja AHL:n välillä, mutta ei ole oikein koskaan noussut vakituiseksi NHL-hyökkääjäksi. Nyt edessä saattavat kuitenkin olla Di Giuseppen uran parhaat kaudet mikäli hän pystyy jatkossakin pelaamaan valmentajien vaatimusten tasolla kakkosketjun minuutteja.

Farmista kärkkyvät paikkaa:

Zach Bolduc:

St. Louis Bluesin ykköskierroksen varausta (17. varaus 2021 draftista) Bolducia ei valittu Kanadan nuorten maajoukkueeseen, mutta se johtui enemmän Kanadan hurjasta kilpailusta ja roolituksista kahteen ensimmäiseen ketjuun kuin Bolducin taidoista. Bolduc auttoi kuitenkin Quebecin joukkueen sen pistepörssin kärkenä QMJHL:n mestaruuteen sekä Memorial Cupin mestaruuteen. Bolduc pelasi kaksi peräkkäistä yli  50 maalin kautta ja on 2000-luvulla Quebecin junnusarjan kolmanneksi paras maalintekijä.
 
Bolducin paras ase pelaajana on hänen kova laukauksensa, joka lähtee puhtaalla tekniikalla hänen huippunopeudesta. Bolducin luistelu on lisäksi teknisesti puhdasta, mikä auttaa häntä pääsemään paikkoihin. Hän ei ole saanut mielestämme tarpeeksi huomiota tähän saakka, mutta uskomme tuohon tulevan muutoksen parin kauden sisällä. Nyt edessä on hyppy junnuista ammattilaiseksi ja tuossa voi alkuun olla kasvukipuja, mutta uskomme Bolducin nousevan vielä oikein hyvälle uralle.

Pavel Dorofeyev:

Monet pelaajat eivät nouse esiin noustessaan farmista NHL:ään, mutta Dorofeyevin kohdalla näin ei ollut, kun mestarijoukkue Vegas tarvitsi viime kauden lopulla piristystä hyökkäyspeliin. Venäläishyökkääjällä on luonnollinen kyky lukea peliä hyökkäyspäässä luistelunsa ja kiekonsuojauksen kautta. Hieman pidemmän kaaren kautta kehittynyt Dorofeyev on enemmän maalintekijä kuin pelinrakentaja ja reitillä kahden ensimmäisen ketjun laituriksi.

William Dufour:

NY Islandersin vitoskierroksen varaus on tullut hieman pidemmältä matkalta esiin. Dufourilla oli hyvä mutta lyhyt +1 draft-kausi, mutta löi kunnolla läpi toisella kaudellaan. Tuolloin Dufour ryösti oikeastaan kaiken mahdollisen: nuorten MM-kullan, Quebecin junnuliigan mestaruuden ja Memorial Cupin. Quebecin junnuliigassa ja Memorial Cupissa hänet valittiin arvokkaimpana pelaajana.

Viime kaudella Dufour pelasi vahvan kauden AHL:ssa 20 vuotiaaksi ja tällä kaudella on varmaan luvassa enemmän vastuuta NHL:ssä, vaikka ei välttämättä aloita siellä. Dufourilla on hyvä koko ja voima ammattilaistason laituriksi ja hän on pystynyt kehittymään luistelussa. Painava laukaus voi tehdä vielä hyvää tulosta jatkossa. Hän harjoitteli kesän Islandersin Jean-Gabriel Pageaun kanssa ja tuossa saattaisi olla Dufourille sentteri, jonka kanssa olisi hyvä aloittaa myös NHL:ssä.

Nils Höglander:

Vancouverin toisen kierroksen varauksella (2019) oli hyvät draftin jälkeiset näytöt ja lupaava tulokaskausi NHL:ssä, mutta on tuon jälkeen hakenut hieman peliään ja pyrkinyt parantamaan kokonaisuutta. Vancouver tulee nyt tarjoamaan Höglanderille mahdollisuuden näyttää tasonsa kehitysvuosien jälkeen. Canucks teki hänen kanssa kaksivuotisen näyttösopimuksen lähelle minimihintaa, joten joukkueessa uskotaan Höglanderiin. Nilsistä ei varmaan tule koskaan mitään tähteä, mutta hyvä ja käyttökelpoinen keskiketjujen hyökkääjä voi hyvin vielä tulla.

Tye Kartye:

Kartyen kohdalla puhutaan hienosta tarinasta. Varaamaton hyökkääjä pelasi viime kaudella hienon AHL-kauden ja hänet valittiin AHL:n vuoden tulokkaana. Loppukaudella tuli Seattlessa vielä hyvät näytöt NHL:n playoffeissa. Kartye on kova taistelija ja tuo paljon fyysistä peliä joukkueelle, mutta hänestä ei tule varmaan koskaan mitään kovaa pistemiestä. Toki kasvutarina on ollut aika jyrkästi ylöspäin myös kiekollisesti kahden viime kauden aikana ja siinä mielessä Seattlessa ja Chicagossa katsellaan mielenkiinnolla mihin Kartyen reitti tulee vielä viemään.

Parker Kelly:

Kartyen tavoin myös varaamaton hyökkääjä on kova taistelija ja taklaaja. Kelly raivasi tiensä WHL:n seitsemännen kierroksen varauksesta ilman NHL-varausta NHL:ään ja yrittää nyt saada takaisin paikkaa Ottawasta. Kellyn ensimmäinen kausi NHL:ssä oli pieniä lupauksia antava, mutta viime kaudella hän ei saanut tehoja irti. Nyt katsellaan sitten millainen ja missä Kellyn tulevaisuus tulee olemaan.

Alex Turcotte:

Oman draftinsa vitosvaraus on kärsinyt varauksen jälkeen useista vammoista lonkkavaivoista mononukleoosiin, siitä covidiin ja kahteen aivotärähdykseen. Kunnossa ollessaan Turcotte on kuitenkin oikein hyvä kiekkoilija. Hän on aina oikeassa paikassa tekemässä oikeita liikkeitä korkean pelikäsityksen kautta. Turcottelta nähtiin hyvät harjoituspelit, mutta kausi alkaa luultavasti farmissa. Mikäli hän pysyisi viimein terveenä, Turcotte tulisi luomaan uraa NHL:ssä, mutta tuo terveyspuoli herättää kieltämättä kysymyksiä jatkon suhteen.

Tässä oli nyt esittelyssä ne hyökkääjät, joilla Chicago lähtee kauteen sekä mahdolliset nostettavat hyökkääjät. Seuraavassa osassa esitellään paremmin maalivahdit ja puolustajat.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 06 Loka 2023, 23:42

Jatketaan joukkueen esittelyä maalivahdeilla ja puolustuksella:

Maalivahdit 23/24

Semyon Varlamov

Joukkueen vanhin pelaaja on yli 600 pelin veteraanimaalivahti. Varlamov on edelleen hyvä maalivahti, häneltä ei olla nähty alle 91% lukemia neljään kauteen ja Varlamovin GSAA-tilastokin on kahden viime kauden ajalta NHL:n 20. paras. Varlamovilla on hyvä paikka pelata Islandersissa kakkosvahtina NHL:n parhaisiin maalivahteihin lukeutuvan Ilya Sorokinin takana ja Coloradon ruuhkavuodet ovat takana.

Islandersin manageri Lou Lamoriello kehui Varlamovin ammattiurheilijan asennetta ja sitä miten hän pitää itsensä huippukunnossa edelleen ja teki nelivuotisen jatkosopimuksen. Hyvin hallussa oleva tekniikka auttaa maalivahtia myös eteenpäin. Varlamov liikkuu nopeasti ja sulavasti ja hänellä on vahva keskikehon hallinta pitääkseen liikkeensä terävinä pysähdyksineen vastustajien laukojiin nähden. Varlamov ei ole NHL:n parhaita käsistään, mutta on oppinut sijoittamaan kädet aikaisempaa paremmin.

Martin Jones

Noin 500 pelin veteraanimaalivahti on luonut kunnioitettavan mittaisen uran NHL:ssä ja teki kesällä sopimuksen Torontoon. Harjoituspelien perusteella Jonesille saattaa aueta paikka, koska hän on pelannut eniten yhdessä ykkösmaalivahti Ilya Samsonovin kanssa eikä ole päästänyt vielä maaleja tätä kirjoittaessa. Jonesilla on teknisesti pelissä enemmän puutteita kuin Varlamovilla ja Jones jättää sivuttaisliikkeissä enemmän aukkoja, mutta edessä oleva viisikkokin voi vaikuttaa noihin ongelmiin. Jonesin jatko NHL:ssä riippuu pitkälle edessä olevasta kaudesta.

Farmista paikkaa kärkkyvät

Yaroslav Askarov

Askarov on ollut maalivahtilupausten eliittiä jo vuosia, mutta kysymykset liittyivät hänen erikoiseen eteenpäin viemiseen Venäjällä ja vähäisiin pelimääriin. Viime vuonna nuo epäilyt kuitenkin poistuivat. Askarov tuli Pohjois-Amerikkaan, pelasi Milwaukeessa 48 peliä ja oli siellä heti ensimmäisellä kaudella hyvän luokan ykkösmaalivahti. Askarov tulee luultavasti haastamaan enemmän pelipaikoista 2024-25 ja hänestä onkin tulossa kova haastaja Nashvillen maalille.

Arturs Silovs

Latvian MM-pronssille torjunut ja MM-kisojen arvokkaimpana pelaajana palkittu Silovs pelasi ensimmäisen kautensa AHL:n ykkösmaalivahtina viime kaudella. Myös farmissa pelit menivät hienosti ja Silovs palkittiin joukkueensa arvokkaimpana pelaajana. Silovs tulee jatkamaan ensi kauden pääosin farmissa suomalaisvalmentaja Marko Toreniuksen opeissa, joissa kehittyi jo viime kaudella hienosti eteenpäin. Kehityksen jatkuessa Silovs tulee nousemaan kaudella 2024-25 NHL:ään ja alkaa toivottavasti sen jälkeen pikku hiljaa haastamaan Thatcher Demkoa.

Ivan Prosvetov 

Isokokoinen venäläismaalivahti oli viime kaudella Arizonan organisaation kolmosmaalivahti ja pelasi NHL:ssä muutaman hyvän pelin. Kolikon kääntöpuolena olivat sitten pari heikkoa peliä sekavasti pelanneen joukkueen takana, jotka rumensivat lukemia. Farmissa Prosvetov oli joukkueensa Tucsonin ykkösmaalivahti. Tucson oli seurana aika sekavaa puolustuspeliä pelannut joukkue ja tuo näkyi Prosvetovin tilastoissa. Prosvetovilla on lahjakkuutta ottaa ainakin kakkosvahdin paikka vielä NHL:stä, mutta ykkösvahdin paikka on vaikeasti saavutettavissa.

Puolustajat

Victor Hedman

Ensimmäistä kertaa sitten 2015-16 Hedman ei ollut viime kaudella Norris Trophy -finalisti. Hedman on pelannut niin valtavia määriä pitkiä keväitä erittäin suuressa roolissa Tampassa, että väistämättä tuollainen näkyy joskus. Siitäkin huolimatta Hedman oli huonollakin kaudella 50 pisteen puolustaja. Nyt eräänlaisen välikauden jälkeen Hedmanilta odotellaan jälleen parempaa. Hedmanin fysiikalla ja pelisilmällä on vaikea uskoa tason loppuvan yllättäen. Hedman voisi ottaa maanmies Nicklas Lidströmistä mallia ja voittaa myös 40 vuotiaana Norris Trophyn. Tuollaiseen meriittiin olisi vielä kahdeksan vuotta aikaa.

Noah Hanifin

Hanifin on juuri tullut parhaaseen puolustajan peli-ikään ja edessä on nyt sopimuskausi. Hanifin ei pelaa kaikkein näyttävintä peliä, mutta hänellä on erittäin hyvä työkalupakki ja on laadukas puolustaja kantamaan isoja minuutteja. Joukkue on yleensä pelin päällä Hanifinin ollessa jäällä ja yhtenä merkkinä tilastoina tuosta on se, että hänen ollessa kahden viime kauden aikana tasakentin jäällä, Hanifinilla on Flamesin puolustuksen korkeimmat odotettujen tehtyjen maalien lukemat. 

Mikey Anderson

Los Angelesin ykkösparin soturipakki tulee likaamaan univormunsa joka ilta ja antaa kiekolliselle pakkiparille Doughtylle mahdollisuuden keskittyä omiin vahvuuksiin. Anderson oli Kingsin ahkerin taklaaja ja kolmanneksi ahkerin blokkaaja menneellä kaudella. Anderson myös tuplasi pisteensä, mutta tuossa nousua ei kauheasti voi odotella. Hänestä ei nimittäin koskaan tule mitään kovaa pistemiestä Kingsin puolustuksessa. Oman paikkansa Anderson tulee nykyisellä panoksellaan kantamaan kauan ja syytä onkin, kun Andersonin sopimus jatkuu aina ensi vuosikymmenelle saakka. 

Dante Fabbro

Fabbron viime kausi oli pisteellisesti heikompi kuin edellinen kausi, mutta oman pään pelaamisen hän osasi edelleen. Viime kaudella Fabbro ei pelannut Josin parina ja Fabbrolle tuli vähemmän aikaa hyökkäyspäässä, jossa hän pääsi Josin kanssa käyttämään pelinsä taitavimpia ominaisuuksia. Tuon parin yhdistäminen on vielä kuitenkin mahdollista tulevaisuudessa, sillä tuo kaksikko toimi hyvin. Fabbrosta ei näytä kehittyvän koskaan sellaista taitavaa kiekollista NHL-pakkia miltä peli näytti Bostonin yliopistossa ja BCHL:ssa ennen sitä, mutta luotettava, vähän jokaisen asian osaava ja pitkään NHL:ssä pelaava puolustaja Dantesta näyttää tulevan. 

Jake Sanderson

Sandersonin kiekollinen pelaaminen kehittyi varauskaudella ja jatkoi hienosti kasvuaan yliopistossa. Viime kaudella hän pelasi tulokaskauden NHL:ssä ja onnistui niin hyvin, että Travis Hamonic sai kaksivuotisen jatkosopimuksen. Vielä paremmin peli meni kuitenkin Artem Zubin kanssa ja tuon kaksikon voisi kuvitella jatkavan. Ottawassa ja Chicagossa seurataan mielenkiinnolla millainen monille pelaajille välillä haastava toinen NHL-kausi tulee Sandersonille olemaan. Eliittiluokan luistelijana tunnetulla Sandersonilla on vielä paljon kehittymisen varaa pelissä molemmissa päissä, mutta aika näyttää kuinka nopeaa tuo kehitys on. 

Cam York

Flyersin 2019 ykköskierroksen varaus pelasi viime kaudella ensimmäisen vähän kokonaisemman kauden NHL:ssä (54 peliä), mutta joutui tuonkin aloittamaan farmista ja nousi vasta joulukuussa ylös. Lopulta York nousi aina kärkipariin ja vaikka joutui pelaamaan väärällä puolella, peli toimi pääosin hyvin. Kauden viimeisten reilun 20 pelin aikana York oli jo yli 20 minuutin puolustaja ja pelasi Flyersissa yli 54% maaliolettamalla tasakentin. Erinomaisella teränkäytöllä ja syöttötaidolla erottuva York on hyvällä tiellä nuorena pakkina kohti isompia valoja ja saattaa saada paikan Flyersin ykkösylivoimasta Provorovin ja DeAngelon lähtöjen jälkeen.

Farmista paikkaa kärkkyvät

Victor Söderström

Arizona oli rankannut Söderströmin 2019 draftissa jopa kolmanneksi, joten niihin odotuksiin nähden Söderströmin ura on edennyt hitaasti. Ura on mennyt kuitenkin koko ajan eteenpäin ja viime kaudella tuli 30 peliä NHL:ssä. Hidas kiiruhtaminen ei ole kuitenkaan ainutlaatuista ruotsalaispakin ollessa kyseessä (esimerkiksi Rasmus Anderson ja Gustav Forsling), mutta ensi kaudella odotellaan jo Söderströmin ottavan paremmin vastuuta Arizonassa. Söderströmillä on edelleen hyvä liike ja taitavat kädet sekä kaikki lahjat olla tulevaisuudessa kiekollinen top4-pakki.

Tyler Kleven

Kleven ei tule olemaan koskaan isoja pisteitä keräävä puolustaja, mutta Ottawan toisen kierroksen varaus (2020) voi hyvin olla fyysinen pitkän linjan NHL-pakki. Kolmen Pohjois-Dakotan yliopistokauden aikana jäähypenkit tulivat tutuiksi ja Kleven pelasi ajoittan vähän turhankin fyysisesti, mutta kehittyi kuitenkin myös kiekolla pelaamisessa. Viime kaudella hänen tehtyä sopimuksen Kleven hyppäsi suoraan NHL:ään pelaamaan kahdeksan peliä ja pääsi pelaamaan vakiroolissa USA:n joukkueessa myös MM-kisoja. Hän aloittaa varmaan farmissa, mutta kutsu ylös voi hyvinkin tulla.

Samuel Bolduc

Islandersin toisen kierroksen varaus (2019) Bolduc on kehittynyt hitaasti mutta tasaisen varmasti kohti NHL:ää ja viime kaudella tuli 17 peliä Islandersissa. Isokokoinen Bolduc pelaa tasaista ja varmaa kahden suunnan peliä, osaa löytää syöttöväyliä ja liikkuu kokoisekseen hyvin. Peli on kehittymässä koko ajan, mutta vaatii vielä lisää tuottavuutta jotta vakipaikka löytyy. Farmissa sitä alkoi oppikauden jälkeen tulla ja Islandersissa ja Chicagossa toivotaan samanlaista kehitystä nyt myös NHL:ssä.    

Cole McWard

Harvat pelaajat ovat yllättäneet harjoitusleireillä ja -peleissä kuten McWard. Varaamaton 22 vuotias pakki tuli vapaana agenttina viime kauden lopulla Vancouveriin, pelasi viisi peliä NHL:ssä ja teki niissä yhden maalin. Ennen leiriä todella harva osasi ennustaa McWardille paikkaa kauden alussa, mutta ainakin tällä hetkellä vielä hän näyttää ottavan paikan Quinn Hughesin vierestä. Liikettään kesällä kehittäneelle McWardille voisi tehdä kyllä hyvää pelaaminen farmin kärkiparissa isolla vastuulla, joten katsotaan nyt vielä missä hän tulee aloittamaan kauden. 

Pavel Mintyukov

Hyökkäävä venäläispakki aloitti viime kauden hurjalla tahdilla, mutta pisteet vähän rauhoittuivat, kun tuli siirto Ottawa 67:n riveihin. Mintyukovin kausi oli kokonaisuutena 88 pisteellä OHL:ssa niin vakuuttava, että hänelle tuli valinta OHL:n kauden parhaana pakkina. Luultavasti Mintyukov tulee pelaamaan ensi kaudella AHL:n Gullsissa, mutta saattaa saada pelejä jo NHL:ssä. Anaheimilla on lisäksi Drysdale ja Zellweger mukana kisaamassa paikoista, mutta Mintyukovin katto pakkina on joka tapauksessa meidän uskomme mukaan todella kova.

Mattias Norlinder

Montrealin kolmannen kierroksen varauksen (2019) kehitys ei ole mennyt niin nopeasti mitä Canadiensissa toivottiin. Hyvin liikkuva pakki pääsi pelaamaan toissa kaudella kuusi ottelua Canadiensissa, mutta viime kausi meni kokonaan farmissa. Farmin tilastot eivät ole mitenkään kovin hyvät, mutta kuitenkin nyt harjoituspeleissä Norlinder on pelannut Montrealin puolustajista eniten ylivoimaa toistaiseksi. Katsotaan sitten riittääkö kokonaispeli NHL:ään.

Akito Hirose

Hirose tuli viime kauden lopussa yliopistosta Vancouveriin ja pärjäsi yllättävän hyvin peliälyllään mukana. Hirose ei ole fyysisesti perinteisen NHL-pakin tasolla, mutta hänen taidoista ja peliälystä kertoi se, että hänestä oli yli 10 seuraa kiinnostunut viime keväänä. Hirose saattaa parhaassa tapauksessa kehittyä vielä kakkosparin kiekolliseksi pakiksi, mutta tuon tason saavuttaminen on luonnollisesti vaikeaa eikä sitä nähdä ainakaan vielä ensi kaudella. Luultavasti lähes koko kausi menee farmissa. 

Stanislav Svozil

Svozil on lahjakas kiekollinen pakki ja hänen sanottiin kontrolloineen kiekollista peliä jopa Connor Bedardin kanssa samaan aikaan pelatessa viime kaudella WHL:n Reginassa. Kauden jälkeen Svozilille tuli valinta WHL:n Itäisen konferenssin ykköstähdistöön. Svozil oli lisäksi tärkeässä roolissa kun Tsekki voitti hopeaa nuorten MM-kisoissa. Kauden lopulla hän pelasi kaksi peliä NHL:ssä noin 20 minuutin peliajoilla. Svozil on hyvällä reitillä tulevaisuuden kiekolliseksi NHL-pakiksi, mutta ensi kausi saattaa tulla vielä liian aikaisin ollakseen vakituinen NHL-pakki. Kehitys toimii luultavasti paremmin hänelle farmin puolella.

Näiden maalivahti- ja pakkiesittelyjen jälkeen seuraavassa osassa kesäraportteri kartoittaa vielä joukkueen muut lupaukset, jotka eivät nyt näille listoille vielä päässeet.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 07 Loka 2023, 10:05

Kauppa vielä ennen kautta:

Chicagon Elmeri löi kauppahousut jalkaan ja lähti markkinoille vielä näin ennen kautta. Tarkoitus oli pyrkiä kartoittamaan mahdollisia nykyisen tason nostavia sopivan ikäisiä pelaajia yhtä kahden vuoden päässä olevaa keskikierrosten vuoroa vastaan. Ei siis räjäyttää koko markkinoita, vaan enemmän vähän varausvuoron tyylistä kauppaa, jossa saattaisi olla palkinto tulossa jos hyvin käy.

Anaheimista haaviin tarttui Calgaryyn siirtynyt Yegor Sharangovich, joka on näyttänyt kykenevän maalintekoon NHL:ssä, mutta jonka viime kausi oli vaikea ja siinä nähtiin mm. kauden loppu, jonka aikana ei tullut 41 peliin kuin kolme maalia. Ennen tuota viime kautta Sharangovichin maalinteon kyvyistä nähtiin kuitenkin hyviä merkkejä. Joukkueessa toivotaan nyt tuon paremman tahdin palaavan takaisin. Yegor on meidän tarpeisiin vielä sopivan ikäinen pelaaja, joten toivotetaan hänet tervetulleeksi riveihin.

Omaa kolmoskierroksen vuoroa ei nyt ole kahden vuoden päästä, joten vähän tuota paikkaamaan myytiin prospectipuolelta hyvin kehittynyt Sam Lipkin '26 draftin neloskierrosta vastaan Bostoniin. Vapaana agenttina löydetyn Lipkinin kausi olisi ollut kyllä mielenkiintoista katsoa omilla, kun viime kaudella tuli jo yli piste peliä kohti yliopistossa. Toivotaan hänelle hyvää tulevaisuutta Bruinsiin.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 09 Loka 2023, 23:20

Viime hetken muutoksia ennen kautta:

Martin Jones ei pystynyt ottamaan paikkaa Torontosta harjoituspelien jälkeen, vaikka pelasi tilastoilla mitaten ihan hyvät harjoituspelit (96,1%, 1,29 päästettyä maalia pelissä). Harjoituspelit ovat kuitenkin eri maailmansa ja Jonesin reitti vei nyt näiden pelien jälkeen ulos myös Chicagosta. Kiitetään Martinia lyhyestä ajasta jonka tämä harjoitteli joukkueessa ja toivotaan, että vielä ura aukeaisi jostain NHL:n puolelta myöhemmin.

Ivan Prosvetov ja Colorado Avalanche pelasti Chicagon päivän, kun Colorado poimi Prosvetovin waivereista ja näin ollen Chicagokin pääsee ainakin aloittamaan kauden kahdella maalivahdilla! Maisemanvaihto voi tehdä Prosvetoville hyvääkin ja Jussi Parkkila saa tästä lupaavan projektin viedä eteenpäin. Kenties Parkkilalla oli omatkin sormensa pelissä tämän poiminnan kohdalla. Prosvetovin kohdalla toki pitää katsella sitten vielä pysyykö hän koko kauden mukana, mutta mahdollisuuksia tulee nyt hyvässä joukkueessa.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 12 Loka 2023, 17:10

Kaupoilla jälleen: Elmeri jatkoi vielä lisääkin kauppamatkustajan elämää ja tällä kerralla neuvoteltiin Vancouverin kanssa. Lopulta päästiin jälleen nopeasti neuvotteluissa varmasti molempia miellyttävään tulokseen, kun Seattlen hyökkääjä Jared McCann tuli mukaan Chicagoon ja Vancouverille lähti kaksi varausvuoroa (toisen kierroksen vuoro ensi kesän draftista ja kolmannen kierroksen vuoro kesän '25 draftista). McCann teki viime kaudella jopa 40 maalia ja vaikka tuo olisi hyvä tavoite jatkossakin, niin tyydymme seuran kanssa pienempiinkin maalimääriin. Ainakin vähän pienempiin. Joka tapauksessa Jaredilla on hyvä laukaus ja maalintekijän kykyjä olla tehokas maalintekijä vielä kauan. Tervetuloa mukaan joukkueeseen Jared!
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 18 Loka 2023, 22:36

Elmerin kauppareissut jatkuivat jälleen ja tällä kerralla tämä manageriksi itseään kutsuva herra päätti tehdä siirtoja NY Rangersin kanssa.

Ensin kahden alemman ketjun taklaava ja hyvin taistellut ruotsalaislaituri Carl Grundström siirtyi Manhattanille ja takaisin tuotiin yksi neloskierroksen varausvuoro kesän '25 draftiin. Grundström aloitti kauden hyvin ja toi tuttua sähköä jäälle. Chicagossa jäädäänkin kaipaamaan taklauksia ja tuota asennetta mikä lähti. Farmista nostettu Nils Höglander saa nyt paikan näyttää Grundströmin tilalla.

Elmerin piti jo lopetella tähän faneja raivon partaalle saaneeseen kauppaan päivän hommansa, mutta löytyi sieltä samasta osoitteesta vielä se toinenkin liike. Joe Veleno oli aloittanut kautensa myös hyvin, joten pitihän hyvin pelannut nuorehko sentteri pistää pakettiin ettei joukkueen taso nouse tälläkään kertaa. Tilalle tuli kuitenkin mielenkiintoinen mahdollinen tulevaisuuden nimi David Edstrom, joka oli Vegasin ykköskierroksen varaus menneessä draftissa. Edstromiin kohdistuu odotuksia organisaatioossa nyt jatkossa sitten, ettei tämän päivän liikkeet menneet ihan tyhjiin. Velenon paikan saa saksalaistulokas Lukas Reichel.

Chicago kiittää Velenoa ja Grundströmiä ajasta Chicagossa ja toivottaa molemmille menestystä Rangersiin!
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 19 Marras 2023, 21:07

Kesäreportteri on viettänyt myöhäistä kesälomaa eikä ole ehtinyt päivittelemään joukkueen viimeisimpiä kuulumisia, joten tässä nyt muutama nosto mitä seuran toimistolla on puuhasteltu kauden alkupuolella.

Kaupat:

- Phil Di Giuseppe kaupattiin Vancouveriin, josta tuli Ryan Donato ja Philadelphian neloskierroksen vuoro ensi kesän varaustilaisuuteen. "En arvosta minimipalkkaa, Donatolla on mahdollisuus saada joku vielä kalliimpi laituri tilalle" totesi manageri ja herätti ensimmäisen tunteiden myrskyn kauden alun jälkeen.

- Nils Höglander kaupattiin Buffaloon, josta saatiin kaksi neloskierroksen vuoroa kesän '25 draftiin. "Höglanderin farmiura läheni loppuaan ja päätettiin ottaa nyt riskiä sen suhteen, että varaustilaisuudesta saataisiin tulevia farmihissipelaajia tai sitten mahdollisia tulevaisuuden kauppanappuloita" manageri totesi kaupasta.

- Vancouverista saatu Ryan Donato kaupattiin kalliimpaan Anthony Beauvillieriin Toronton kanssa. "Tämä kauppa nostaa joukkueen kuluja kivasti" totesi manageri lyhyesti ja sai toimittajat raapimaan taas päätään.

- Hyvin pelannut laituri Trevor Moore herätti kiinnostusta Buffalossa ja sieltä takaisin tuli Coloradon neloskierroksen varaus ensi kesän draftista. "Varausvuorot ovat aina tervetulleita palasia rakentavalle joukkueelle" perusteli kauppaansa manageri.

- Maalivahtitontillekin piti tehdä jotain, kun Semyon Varlamov meni tekemään sen virheen, että otti kiekkoja kiinni hyvin. Niinpä Elmeri lähetti faxia Bostonille Varlamovista, josta saatiin San Josen Mackenzie Blackwood. "Iän puolesta tehtiin nyt tälläinen liike. Toivomme, että Blackwoodilla olisi vielä uraa paljon edessä ja ehkä jossain vaiheessa nykyistä paremmassa organisaatiossa" Elmeri veisteli mediassa ja sai Sharksin seurajohdon ja fanit aloittamaan sosiaalisessa mediassa myrskyn hänen tekemisiään kohtaan.

Vapaiden agenttien markkinoilta:

Markkinoilla on kokeiltu Floridan William Lockwoodia, Los Angelesin Vladislav Gavrikovia ja San Josen Kevin Labancia, mutta he olivat kaikki vain lyhyitä satsauksia silloisiin hetkiin. Calgarysta tulleella Martin Pospisililla saattaa sen sijaan olla pidempääkin käyttöä seurassa. Pospisil herätti tunteita AHL:ssa Calgary Wranglersin paidassa ja tuo on aina hyvä merkki kun puhutaan vastustajista.

Joukkueen menestys sarjassa on mennyt aika lailla odotusten ja joidenkin mielestä jopa toiveidenkin mukaan. Kuuden viikon jälkeen sijoitus on kolmanneksi viimeinen, mikä tarkoittaa sitä, että tälläkään kaudella ei kyllä playoffeja Chicagossa nähdä. Kesän varaustilaisuuteen on tullut nyt sen sijaan kuitenkin lisää mielenkiintoa ja muutenkin tehty satsauksia sille suunnalle. Pitkä kausi on vielä edessä ja tuon aikana tavoitteena olisi saada tehtyä vielä lisää tulevaisuuden satsauksia.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 29 Tammi 2024, 18:32

Ollaan oltu laiskoja seuran uutisten päivittämisten kanssa. Jos peli ei suju kentällä, niin ei tästä managerin tekemisestä täälläkään kauheasti pisteitä saa. Päivitetään nyt kuitenkin seuran uutisrintamalta jotain, jotta tämä jatkuisi ja pyritään olemaan jatkossa edes vähän aktiivisempia.

- Edellisessä päivityksessä esiin nostettu waivers-nosto Martin Pospisil myytiin Vancouveriin viikko uutisen jälkeen. Vaihdossa Chicago sai kaupassa kolmos- ja neloskierroksen varaukset '26 kesän draftiin sekä farmiin prospectipuolelle OHL:ssa hienoa jälkeä tehneen Matthew Maggion. Seuraillaan nyt sitten Maggion otteita farmissa ja katsellaan jos hän saisi tehoja irti alkuvaikeuksista huolimatta. Maggio palkittiin OHL:n parhaana pelaajana viime kaudella, joten junnu-uran jälkeen odotuksia on edelleen olemassa vaikka alku farmissa onkin ollut vaikea.

- Joulukuun puolivälissä nähtiin kauppa Washingtonin kanssa. Kaupassa puolustaja Noah Hanifin, sentteri Teddy Blueger sekä farmipelaaja Justin Bailey matkasivat Washingtoniin vahvistamaan Capitalsin loppukautta. Hanifinin kohdalla pientä jännitystä herätti ensi kesän UFA-status kesän mahdollisena kärkipakkina markkinoilla, joten hänet nähtiin nyt kaupattavana pelaajana jonnekin seuraan minne hänestä on oikeata apua. Hyvin pelannut Blueger sekä farmipelaaja Bailey olivat omia nostoja vapaista agenteista ja vaikka etenkin Bluegerista oli vähän haikea luopua, tilalle tuli Chicagossa pidettävä pelaaja Yanni Gourde, jonka ura ja pelaaminen on herättänyt jo kauemmin sympatiaa. Kolmoskierroksen varaus '25 kesälle tuli lisäksi kaupassa, joten jatkettiin näitä kauden aikaisia vuorojen hankintoja.

- Vuoden vaihtuessa tammikuun puolivälissä Chicagon manageri oli jälleen pistänyt kauppahousut jalkaan ja lähestyi markkinoita tällä kertaa Bostonin sentterin Morgan Geekien kanssa. Hyvällä kaksivuotisella sopimuksella pelaava Geekie nähtiin menevän hukkaan Chicagon sekasortoisessa tilanteessa, kun ei tässä olla näillä näkymin ensikään kaudella mihinkään menossa. Muutama omasta mielestä sopiva tarjous tuli joista valikoitui sitten Bostonin tarjous. Boston antoi Geekiesta tutun Blake Lizotten, hienosti KHL:ssa tällä kaudella pelanneen Mikhail Ilyin, Anaheimin viime kesän kolmoskierroksen varauksen Coulson Pitren, kesän '25 toisen kierroksen varauksen sekä '26 kesän neljännen kierroksen vuoron. Geekien lähtö heikensi lisää tämän hetken Chicagoa, mutta noiden vuorojen ja prospectien sisään ajamista jatkettiin tälläkin kaupalla.

- Tammikuun lopulle mahtui vielä se suurin, edelleen faneissa kivien heittoa toimiston ikkunoihin aiheuttava kauppa. Boston tuli uudelleen ovelle kyselemään Chicagon managerin pitkäaikaista suosikkipakkia Victor Hedmania, jonka kanssa oli tarkoitus mennä miehen loppu-ura. Bruinsin manageri meinattiin ensin heivata niska-perse -otteella ulos tontilta saman tien kun sanoi Hedmanin nimen, mutta pohdintojen ja mukavan kahvikeskustelun jälkeen Hedman päätettiin kuitenkin kaupata kun kaupassa saatiin omaa silmää miellyttävä seitsemän vuotta Hedmania nuorempi voimahyökkääjä Lawson Crouse sekä ensi kesän toisen kierroksen varaus. Chicagossa on haettu maaleihin ja taklauksiin kykenevää sopivan ikäistä hyökkääjää ja juuri nuo kohdat nähdäksemme urallaan edelleen kehittyvä Crouse täyttää. Lähikausien menestykseen Hedmanin lähtö jättää ison aukon, mutta toivotaan tästäkin palkintoa sinne kolmen vuoden päähän ja sen jälkeen.

***

Sarjassa Chicagon joukkue löytyy kolmanneksi viimeiseltä sijalta, kun kautta on pelattu 16 kierrosta. Tämän kauden teemana on ollut varausvuorojen ja prospectien hankinta ja se hyvä puoli tuossa on, että ensi kesän draft-lotossa ollaan mitä ilmeisemmin kuitenkin mukana. Toivotaan sinne tuuria ja jotain hyvää lupausta kasvamaan draftista. Tuo tulevaisuuden rakentaminen on tälle joukkueelle kuitenkin se tärkein asia, mutta toki tulevaisuuden pelaajia pidämme myös samalla mukana.

Hyville lupauksille olisikin tarvetta, sillä ikävä uutinen tuli Rangersin suunnalta, kun Filip Chytilin koko kausi jää väliin aivotärähdyksen vuoksi ja mahdollisesti koko ura on vaarassa. Chicagossa odotukset olivat ennen kautta ihan päinvastaiset Chytilille ja häneltä odoteltiin läpimurtoa, ei mahdollista uran loppua. Tärkeintä tässä olisi kuitenkin pelaajan terveys eikä tämän managerin odotusten täyttäminen.

Katsotaan nyt jännityksellä tehdäänkö tällä kaudella vielä lisääkin tulevaisuuden kauppaa vai mennäänkö näillä kausi loppuun. Toiveissa jatkon suhteen olisi ennen kaikkea enemmän positiivisia uutisia, eikä näiden nuorten senttereiden loukkaantumisia.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 19 Helmi 2024, 14:48

Edellisen uutisraportin jälkeen Chicagossa on nähty kaksi pelaajakauppaa. Käydään ne vielä täällä läpi.

Viktor Arvidsson <--> Matthew Maggio

NY Rangersin kanssa tehtiin pelaajakauppa, jossa Los Angelesin hyökkääjä Viktor Arvidsson saapui joukkueeseen. Arvidssonin koko alkukausi meni pieleen selkäleikkauksen vuoksi, mutta hänen pelaamisesta seurassa on pidetty jo pidempään. Viisi kertaa urallaan 20 maalia- ja kahdesti 30 maalin rajapyykin rikkonut hyökkääjä palasi kentille tuttuun Philip Danaultin ketjuun ja laukoi heti paluuottelussaan viisi kertaa. Viimeisten kolmen kauden aikana Arvidsson on laukonut tasakentin keskimäärin yhdeksänneksi eniten NHL:ssä peliaikaan nähden niiden pelaajien kesken, jotka ovat pelanneet yli 1000 minuuttia. Katsellaan kesällä millaisen sopimuksen ja minne Arvidsson tulee saamaan.

Kaupassa lähtenyt lupaus Matthew Maggio tuli Chicagon organisaatioon tällä kaudella pelaajakaupassa Vancouverin kanssa, jossa toiseen suuntaan lähti Martin Pospisil. Maggio oli viime kaudella OHL:n paras pelaaja, joten hänellä on hyvä meriittilista sitä kautta. Maggio vaikuttaisi olevan hieman pidemmän ajan projekti, sillä ensimmäiset pelit farmissa eivät ole menneet kaikkein helpoimman kaavan kautta, mutta hän on sen tason lupaus kuitenkin, että siellä on mahdollisuuksia luoda vielä hyvä NHL-ura. Farmiin tehtiin tällä siirrolla nyt kuitenkin vähän jo tilaa kesän varauksille, mutta mielenkiinnolla seuraillaan Maggiota Rangersin paidassa jatkossa.

Jonathan Lekkerimäki + Vitek Vanecek + Sean Kuraly + Alexander Barabanov <--> Kirill Marchenko + Jared McCann + Mackenzie Blackwood

Isompi pelaajakauppa nähtiin Washingtonin kanssa. Tämän kaupan avainpelaajana Chicagossa pidetään Jonathan Lekkerimäkeä, joka on ollut tulokkaana SHL-seuransa Örebron vaarallisin hyökkäyspään pelaaja ja jonka maalitahti saattaisi lupailla jopa kaikkien aikojen top10 sijaa SHL:n maalipörssissä alle 20 vuotiaiden kohdalla. Chicagossa on pidetty nyt Örebron valmentajan vaihdon jälkeen etenkin Lekkerimäen pelaamisesta vasemmalla laidalla, jossa oikealta ampuva hyökkääjä tuntuisi saavan enemmän kiekkoa maalille. Lekkerimäen kauteen mahtui lisäksi valinta nuorten MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi, jolla tämä Canucks-manageri Patrik Allvinin ensimmäinen varaus teki Vancouverin seurahistoriaa ensimmäisenä nuorten MM-kisojen arvokkaimpana pelaajana Vancouverin lupausten osalta.

Lekkerimäen lisäksi Chicagoon siirtyivät pelaajakaupassa maalivahtipuolelle heikon kauden pelannut Vitek Vanecek sekä kaksi kokeneempaa heikot kaudet pelannutta hyökkääjää Sean Kuraly ja Alexander Barabanov. Nelosketjun jyrä Kuraly on Chicagolle tuttu pelaaja, kun taas käsistään taitavampi Barabanov ei ole Chicagossa vielä pelannut. Heillä kaikilla pitäisi olla mahdollisuuksia nähtyä parempaan. Vanecek lähti kolmikosta kauteen yhden mestarisuosikin ykkösmaalivahtina, mutta kaudesta tuli melkoinen pannukakku. Vanecek on kuitenkin kolmella edellisellä kaudella yhteensä ollut 14. sijalla maalivahtien torjuntaprosenteissa yli 100 peliä pelanneista maalivahdeista, joten katsellaan nyt lähtisikö peli parempaan suuntaan vielä jatkossa.

Lähtijöistä Jared McCann on Chicagon manageriportaalle tuttu pelaaja, kun häntä on tullut tarkemmin seurattua aina NHL-varauksen jälkeen. McCann on parhaillaan uransa huipulla ja häntä voi pitää hyvin +30 maalin miehenä. Lisäksi alunperin sentterinä pelannut McCann tuo aloituksia ja hänellä on hyvä sopimus pelin tasoon nähden. Paha menetys eittämättä. Marchenko on niin ikään iso menetys, kun hänen kattoaan maalintekijänä ei vielä tiedetä, mutta on näyttänyt olevan kuitenkin mahdollinen +30 maalin tekijä hänkin. Marchenko pelaa tällä hetkellä tasoon nähden melko ilmaisella sopimuksella vielä kaiken lisäksi, mutta toki kesällä on sitten uuden sopimuksen tekemisen aika. Blackwood on ollut etenkin tämän vuoden puolella hyvässä iskussa ja menee tuomaan vakautta Washingtonin maalille tällä kaudella hyvin epävarman Vanecekin sijaan.

Kokonaisuutena tämä kauppa kirpaisi tehdä, sillä niin paljon lähti laituriosastolta tehoja pois. Nyt riveihin saatiin kuitenkin etenkin Lekkerimäen kautta pelaaja, jonka otteita on jatkossa entistäkin mielenkiintoisempi seurata. Jatkossa pitää toivoa sitten sitä, että Lekkerimäestä kehittyisi hyvä NHL-tason hyökkääjä. Muuten tästä kaupasta jää kyllä menestyksen kannalta ikävä tulos. Nyt oli kuitenkin paikka saada omaan tarkoitukseen sopiva pelaaja ja päätettiin ottaa se riski. Katsellaan sitten muutaman vuoden päästä mikä oli lopputulos. Vähintäänkin tämän- ja ensi kauden pelaamiseen tämä kauppa osui varmasti joukkuetta selvästi heikentävästi.

Loppukauden osalta Chicagossa jännitetään nyt sitten sitä, keksiikö manageri muita fanien suosikkeja myytäväksi. Tähän mennessä joukkueesta ovat lähteneet mm. Victor Hedman, Jared McCann, Kirill Marchenko, Noah Hanifin, Morgan Geekie, Trevor Moore, Mathieu Joseph, Nils Höglander, Teddy Blueger ja Joe Veleno, joten menetysten rintama on tuntuva. Etenkin kun ottaa huomioon sen, että nuoret odotusten varassa olleet pelaajat kuten Jesperi Kotkaniemi, Filip Chytil, Kent Johnson tai Lukas Reichel ovat olleet kaikki seuralle pettymyksiä tällä kaudella. Ehkä juuri tuossa on se yksi syykin, miksi manageriporras on päättänyt leikata lisää tämän hetken mahdollisuuksia tulevaisuuden kustannuksella.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 03 Touko 2024, 01:47

Laiskasti seuran uutisia päivittänyt raportteri täällä, mutta pistetään mennyttä kautta vielä lyhyesti hieman yksiin kansiin.

Kaudesta 2023-24 ei jäänyt Haukkalauman jälkipolville kauheasti kerrottavaa runkosarjan osalta. Kausi alkoi yskähdellen ja yskähtely kiihtyi loppukautta kohden niin, että runkosarjan loppupuolella Chicago romahti pelaajakauppojen seurauksena liigan viimeiseen sijaan. Viimeinen sija oli joukkueelle toinen peräkkäinen liigassa. Osoittamatta sormella erikseen ketään pitää todeta se, että muutaman pelaajan kohdalla odotusarvot eivät täyttyneet lainkaa. Osa taas kärsi pahoista loukkaantumisista ja lisäksi positiivisia yllätyksiä Chicagossa nähtiin turhan vähän.

Hopeareunuksena surkeasti menneelle kaudelle oli muutaman nuoren lupauksen saaminen sisään sekä draft-lotossa toista kertaa peräkkäin nähty hyvä tuuri, mikä toi Blackhawksille ykkösvarauksen toisen kerran peräkkäin. Toisen kerran peräkkäin voidaan sanoa kesän olevan tälle joukkueelle vuoden parasta aikaa. Joukkueessa on pyritty olemaan kärsivällisiä rakennustyön kanssa ja toivomme faneilta sitä samaa. Sillä ei tämä joukkue hetkessä tule liigan kärkeä hätyyttelemään. Kuitenkin usko ja toivo on sen varassa, että edessä ovat paremmat ajat. Tuo lupaus on toisaalta myös suhteellisen helppo pitää, kun alaspäinkään ei enää päästä.

Kauden jokaisen viikon aikana tehtiin tähtiarvostelua, joka oli lopulta seuraava:

Jack Hughes 25
Nick Suzuki 25
Connor Bedard 14
Victor Hedman 11
Yegor Sharangovich 9
Jared McCann 8
Joel Farabee 6
Kirill Marchenko 5
Mackenzie Blackwood 5
Semyon Varlamov 5
Jake Sanderson 4
Morgan Geekie 4
Cam York 3
Jesperi Kotkaniemi 3
Yaroslav Askarov 3
Mikey Anderson 2
Ivan Prosvetov 2
Sean Kuraly 1
Yanni Gourde 1
Trevor Moore 1
Cal Petersen 1

Jack Hughes loukkaantumisesta huolimatta ja Nick Suzuki olivat siis kauden parhaat tähtiarvostelujen mukaan. Connor Bedard tuli joukkueeseen hyvin mukaan ja saavutti kolmospaikan tähdissä, vaikka hänkin kärsi loukkaantumisista. Kolme seuraavaa nimeä listalta kaupattiin eteenpäin ja noista etenkin tähtipakki Victor Hedmanin lähtö oli kirvelevä ja muutama kausikorttilainen ehti jo perua ensi kauden kortin tilauksen tuon seurauksena. Uskomme kuitenkin, että kaupassa tulleet Lawson Crouse ja Calgaryn toisen kierroksen vuoro (yhteensä 29. vuoro tulevan kesän draftiin) oli yhdessä myös tulevaisuuteen tähtäävä kauppa.

Kauden jälkeen muutama lupaus on ehtinyt kunnostautua erilaisissa palkituissa. Bedard on mukana vuoden parasta NHL-tulokasta valittaessa ja mahdollinen kisan voittaja vajaasta kaudesta huolimatta. Yegor Sharangovichin kaupassa (niin, sellainenkin tehtiin) tullut Easton Cowan valittiin OHL:n parhaana pelaajana. Jonathan Lekkerimäen hienoa kautta nuorten MM-kisojen arvokkaimpana pelaajana seurasivat vielä Örebron SHL-joukkueen arvokkaimmaksi pelaajaksi valinta sekä Elite Prospectin valinta kauden parhaana nuorena SHL-pelaajana. Toivomme, että heistä kolmesta kasvaisi vielä tulevaisuuden joukkueeseen tärkeitä pelaajia.

Nyt kauden jälkeen Chicagolla on katseet kohdistettu jo draftiin. Kesälle Chicagolla on käytössä tällä hetkellä yhdeksän vuoroa, joista kaksi on seitsemän ensimmäisen joukossa (toinen noista se ensimmäinen vuoro) ja kuusi on ensimmäisten 29 vuoron sisällä, eli sen vähemmän merkitsevän, Vegasissa pidettävän draftin ensimmäisellä kierroksella. Noilla vuoroilla toivotaan sitten saatavan lisää tulevaisuuden pelaajia mukaan joukkueeseen. Ja parempi olisi saada, jos tässä joskus aiotaan jännittää myös menestyksestä.

Loppuun kiitokset kaudesta kaikille tätä lukeville muiden joukkueiden managereille. Mukava oli keskustella kauden aikana erilaisissa kauppaneuvotteluissa, vaikka kaikki eivät tietenkään pelaajakauppohin asti päättyneetkään. Onnittelut mestarijoukkue Tampalle sekä muille hyvän kauden pelanneille joukkueille ja managereille. Kiitos ja anteeksi myös omille faneille. Myötätunto on teidän puolella, mutta usko tulevaan elää toivottavasti teilläkin. Hyvää kesää tätä lukeville ja palataan viimeistään kesän draftissa sitten paremmin taas, kun Chicagon väki tulee lavalle huutamaan uusia pelaajia.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 15 Heinä 2024, 01:54

Draft 2024

Kesän draft saatiin tehtyä ja mielenkiintoisia uusia nuoria tuli taas organisaatioon. Alunperin Chicagolla oli ykkösvarauksen lisäksi hallussa seiskavaraus (siirtyi kaupassa Boone Jenneria vastaan) sekä neljä varausta 21-29 välillä. Kolmannen kierroksen alussa oli kaksi varausta ja neljännen kierroksen alussa yksi varaus. Odotukset draftiin olivat isot ja mikä parasta, kauden edetessä alkoi yhä useammasta paikasta kuulua ikäluokan pelaajien nostaneen hyvin tasoaan, joten draftin tasokaan ei laskenut niin paljon mitä alunperin joissakin paikoissa puhuttiin.

Chicago toimi draftissa melko aktiivisena, sillä hallussa ollut seiskavaraus vaihdettiin Vancouveriin yhdessä #21 vuoron kanssa, jolla saatiin nousu neljännelle sijalle. Lisäksi ensimmäisen kierroksen vuoro #17 hankittiin myös Vancouverista kaupalla #26 vuoroon ja ensi kesän Pittsburghin toisen kierroksen vuoroon. Montrealista hankittiin tuota kesän '25 toisen kierroksen menetettyä vuoroa korvaamaan saman kesän St. Louisin toisen kierroksen vuoro. Lisäksi kaksi neloskierroksen vuoroa onnistuttiin hankkimaan NY Rangersilta.

Noiden siirtojen seurauksena Chicagon hallussa olivat seuraavat vuorot:

#1
#4
#17
#27
#29
#43
#61
#70
#78

Käydään varattuja pelaajia seuraavassa hieman läpi:

#1. Macklin Celebrini

Celebrini oli Chicagolle selvä kohde ykkösvaraukseksi jo viime kesänä eikä tuo muuttunut missään vaiheessa jos vaan lotto onnistuttaisiin voittamaan. Toinen peräkkäinen liigan huonoin sija ja toinen peräkkäinen lottovoitto toi sitten lopulta mahdollisuuden Celebriniin. Celebrinia on verrattu (Elite Prospects) mm. Sidney Crosbyyn ja Jonathan Toewsiin, eli verrokit ovat erittäin kovia ja vertaaminen noihin kertoo kokonaisvaltaisesta pelaamisesta. Celebrini on loistava nuori pelaaja, jonka otteita tulee olemaan erittäin mielenkiintoista seurata tulevaisuudessa. Mahdollisuudet on luoda Franchise-tason sentterin ura, jonka pelaaminen kääntää koko organisaation suuntaa. Voisin kuvitella tuohon menevän kuitenkin vielä pari vuotta aikaa.

#4. Cayden Lindstrom

Ikäluokan lahjakkain voimahyökkääjä, jonka saamiseksi tehtiin myös kova panostus. Onnistuessaan Lindstromilla on mahdollisuudet luoda erinomainen ura jopa ykkössentterinä, sillä kehitys on ollut parin viimeisen kauden aikana erittäin vahvasti eteenpäin vievää. Hän oli pari vuotta sitten WHL:n draftissa vasta kolmoskierroksen varaus, mutta on tehnyt tuon jälkeen jättiloikkia kehityksessä ja kasvanut samalla merkittävästi. Viime kaudella Lindstrom kärsi loukkaantumisista ja nuo hieman jännittävät pelityylin vuoksi tulevaisuudessakin, mutta kokonaisuutena Lindstrom on sen tason lahjakkuus, että vastaavia ei juuri saa kuin varaamalla draftin alussa. Monipuolisuus on tulevaisuuden toiveena. Samalla voidaan sanoa, että sentterit tulevaisuuteen ovat toivottavasti nyt kunnossa Jack Hughesin, Nick Suzukin, Connor Bedardin, Celebrinin ja Lindstromin ansiosta.

#17. Artyom Levshunov

Sympaattisen oloinen Chicagon varaus oli NHL:n draftissa toinen, mutta putosi täällä ensimmäisen kierroksen loppuun. Näin ollen piti tehdä tässäkin tapauksessa kauppa ylöspäin ja poimia lahjakas Levshunov omiin riveihin. Parhaassa tapauksessa Levshunovista kasvaa vielä jonain päivänä Chicagon ykköspuolustaja niin NHL:n puolella kuin täälläkin. Huonoimmassa tapauksessakin uskon top4-pakin roolin löytyvän vielä nousevassa seurassa. Ehkä draftin paras kahden suunnan puolustaja on myös mahdollinen tulevaisuuden ylivoimapuolustaja kiekollisten taitojen ansiosta ja toivottavasti jonain päivänä pystyisi muodostamaan Connor Bedardin kanssa toimivan kaksikon. Pelissä on vielä tekemistä, mutta katseet ovat tulevaisuudessa ja se näyttää valko-venäläisellä oikein hyvältä tällä hetkellä.

#27. Emil Hemming

Dallasin varaus NHL-draftin ensimmäisen kierroksen lopun vuorolla oli kohteena tälle vuorolle jo ennen draftia ja kun hän oli vielä vapaana, niin päätettiin katsoa tämä suomalaislaiturin kortti. Lahjakkaana maalintekijänä pidettävä Hemming tuo mielenkiintoisen seurattavan lähikausiksi ja Dallasin organisaation scouttaaminen on ollut isossa kuvassa hyvää, joten toivotaan sitä kautta onnistumista myös Hemmingin suhteen. Laukausta pidetään arvossa ja parhaimmillaan Hemming nousee ylivoimassa laukojan rooliin tuomaan maalintekovoimaa organisaatioon. Hemmingin kanssa ei mennä kovalla kiireellä, vaan annetaan muutama kausi aikaa kehittää kokonaisuutta.

#29. Anton Silayev

Isokokoiset ja fyysiset pakit tuntuvat usein putoavan tämän sarjan draftissa ja niin kävi myös Silayeville, joka putosi NHL-draftin kymppisijalta toisen kierroksen puoliväliin. Silayev oli nyt kuitenkin liian lahjakas enää tuolla #29 vuorolla ohittaa. Silayevilla on erittäin isokoisena pelaajana luultavasti hieman pidempi kehityspolku etenkin kiekollisen pelin kehityksessä, mutta häntä pidetään monissa arvioissa kehittyvänä pelaajana myös hyökkäyssuuntaan ja aika varmana pelaajana NHL-tasolle. Silayev on hyvä luistelija isosta koostaan huolimatta ja parhaassa tapauksessa Silayevista kasvaa hyvä ison roolin fyysinen puolustaja, joka osaa myös tuoda jonkin verran tehoja. Annetaan hänellekin aikaa saada peliään paremmaksi.

#43. Alfons Freij

Erinomaisesti liikkuva ruotsalaispakki kiinnitti huomion 18-vuotisten MM-kisoissa ja oli NHL:n draftissa Winnipegin toisen kierroksen alun varaus. Freij sijoittui mm. McKeen'sin draft-listoilla 19. sijalle ja muutamassa julkaisussa hänellä nähdään olevan mahdollisuuksia ylivoimapuolustajaksi saakka. Luonnollisesti tuolle tasolle kehittyminen vaatisi monen asian menemistä oikein, mutta Freij on joka tapauksessa erittäin lahjakas kiekollinen puolustaja hyvällä tiellä. Hän tulee pelaamaan ensi kauden Björklövenin joukkueessa Allsvenskanissa ja uskomme tuon olevan hänelle hyvä reitti kehitykselle. Freij voisi saada roolia Ruotsin nuorten joukkueissa ensi kauden aikana.

#61. Pavel Moysevich

Isokokoinen valko-venäläinen Moysevich rikkoi menneellä kaudella KHL:n ennätyksen (edellinen Ilya Samsonovilla) alle 20 vuotiaiden sarjassa parhaan torjuntaprosentin ansiosta. Iso koko, nopeat jalat ja ikäiseksi hyvä irtokiekkojen torjuntakyky nousevat ensimmäisinä esiin Moysevichin pelaamisessa. Jalkoihin pitää saada kuitenkin enemmän voimaa tulevaisuudessa, jotta tolpalta tolpalle liikkuminen tulisi vielä nopeammaksi. Vegasin kolmannen kierroksen varaus kertoo luotosta, sillä KHL on sarjana kuitenkin edelleen hieman kysymysmerkki NHL:n suhteen. Moysevich oli varattavissa jo viime kesänä, mutta ei mennyt tuolloin. Nyt kehitys on mennyt kuitenkin hyvin eteenpäin.

#70. Kim Saarinen

Saarisella oli vaikea kauden alku Hlinka Gretzky Cupissa, mutta hän käänsi kauden hyväksi pelaamalla erinomaisen kauden Suomen A-nuorten sarjassa (mm. paras maalivahti) ja sai ensikasteensa SM-Liigassa. Nuorten kisoissakin hänen pelit menivät hyvin (95,2%). Saarinen on kookas maalivahti, jolla perhostyyli, refleksit ja liike on hyvässä kunnossa. Välillä kiekot hieman hukkuvat, mutta tuo on aika yleistä nuorille maalivahdeille. Saarinen oli yksi draftin nuorimmista varauksista ja hänellä nähdään olevan vielä paljon kasvamista fyysisellä puolella. Saarinen oli Seattlen kolmoskierroksen varaus. Toiveissa olisi ensi kaudella päästä pelaamaan HPK:ssa isommassa roolissa.

#78 Kirill Zarubin

Isokokoinen ja rauhallinen maalivahti oli Blackbookin maalivahtien listalla ykkösenä ja pelasi hienon kauden MHL:ssa. Zarubin lukee peliä hyvin ja hänellä on hyvä tiivis tekniikka, mutta urheilullisuudessa on vielä töitä edessä. Zarubin oli Calgaryn kolmoskierroksen varaus ja samoilla riskeillä Moysevichin kanssa, joten siinä mielessä tämäkin varaus tuli melko korkealta.

Nämä yhdeksän varausta Chicago teki draftissa ja verkkoon tarttui kolme hyökkääjää, kolme puolustajaa ja kolme maalivahtia. Kaksi kärkivarausta käytettiin hyökkääjiin, kaksi puolustajaa tuli mukaan kun olivat pudonneet omiin listoihin nähden aika paljon ja neloskierroksen varaukset osuivat tällä kertaa maalivahteihin. Chicagon toimistolla on tällä hetkellä hyvä tunne näistä varauksista ja mielenkiinnolla seurataan heidän otteita ensi kaudella omissa joukkueissaan. Toivottavasti nämä nuoret olisivat tärkeä osa tulevaisuutta.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 02 Loka 2024, 18:07

Uusi kausi kolkuttelee jo ovelle, joten kesäterässä ollut toimittajakin saapui viimein työpaikalleen. Käydään seuraavassa läpi kesän Chicagon pelaajakaupat draftin jälkeen.

23.7.24

Chicagon ja Bostonin managerit löysivät yhteiset sävelet pelaajakauppaan. Vaihdossa Bostoniin lähti Edmontoniin sopimuksen tehnyt kokenut Viktor Arvidsson ja kaksi neloskierroksen varausvuoroa (4:th'25(OTT) + 4:th'26(BOS) ja Bostonista tuli '27 kesän toisen kierroksen varausvuoro sekä puolustaja Vincent Desharnais. Arvidsson hankittiin alunperin toisenlaisissa toiveissa uuden joukkueen suhteen, joten siirtyminen Edmontoniin tiesi tulosta tekevälle mutta loukkaantumisista kärsineelle ruotsalaishyökkääjälle lähtöä hyvästä sopimuksesta huolimatta. Toisen kierroksen vuoron käyttöä ja tarvetta mietitään tulevaisuudessa. Desharnais on pakkipäähän projekti, jonka onnistuminen ja jatkosuunnitelmat mitataan ensi kauden aikana.

1.10.2024

Let's Get Ready to Rumble! He is Jett Luchanko! Legendaarisen Michael Bufferin sanat kesän draftissa jäivät mieleen ja kesällä Chicagon toimistolla oli arpominen Artyom Levshunovin ja edukseen viime kauden nuorten kisoissa pelanneen Jett Luchankon välillä. Tuolloin vailinta kohdistui Levshunoviin, mutta Luchankoa päätettiin pitää silmällä. Kun hän onnistui kesän leirillä ja harjoituspeleissä, päätettiin pistää isompaa tarjousta Toronton suuntaan. Isommassa pelaajakaupassa lähtivät parin kauden takainen oma kakkoskierroksen varaus ja nyt läpimurron edessä oleva Blues-hyökkääjä Zach Bolduc, vielä nuori laituri Joel Farabee, San Joseen matkannut Ty Dellandrea sekä kolmoskierroksen vuoro ensi kesän draftista. Lupaavia otteita esittäneen Luchankon lisäksi Chicagoon saapuivat Calgaryn '24 kesän ykköskierroksen varaus Matvei Gridin, Toronton toisen kierroksen varaus kesän '27 draftista sekä sentteri Ryan Poehling.

Kaupassa menetettiin lupaavia nuoria pelaajia ja etenkin Farabeen lähtö heikentää joukkuetta välittömästi, mutta luotto Luchankoa kohtaan on niin kova, että tuollainen liike katsottiin nyt tarpeelliseksi. Gridin oli Calgarylta Vancouverin ykköskierroksen vuorolla varattu pelaaja ja vahvasti "boom or bust" -tyylisuunnan varaus, mutta annetaan aikaa ja mahdollisuuksia kun taitotasot ovat kuitenkin korkealla. Toisen kierroksen varauksen käyttöä katsellaan tarkemmin myöhemmin ja tuon käyttö riippunee siitäkin, mistä kohtaa varaustilaisuutta tuo aikanaan on. Poehling tuo luisteluvoimaa joukkueelle senttereiden syvyyteen ja on kuitenkin sopivan ikäinen sentteriksi. Katsotaan hänen uransa suuntaa kauden aikana tarkemmin. Nyt ajatellen Luchankon kehitys tulee ratkaisemaan paljon tämän kaupan onnistumisessa.

2.10.2024

Seuraavana päivänä Farabeen myynnistä hänen paikkaa tuli tilkitsemään Vancouveriin siirtynyt Jake DeBrusk. Kauppaneuvotteluja Flyersin kanssa käytiin pariinkin kertaan kesällä, mutta vasta juuri ennen kautta saatiin sopivat palaset osumaan yksiin. DeBruskin kohdalla toiveissa olisi, että joskus tulevaisuudessa Elias Petterssonin molemmat laiturit olisivat Chicagon fantasyjoukkueen pelaajia. DeBrusk pystyy ikänsä puolesta pelaamaan vielä pidempään korkealla tasolla, mutta katsotaan se onnistuminen sitten aikanaan. Ensimmäistä kertaa Chicagon fantasyjoukkueessa tulee näillä näkymin pelaamaan Canucksin top6-hyökkääjiin lukeutuva pelaaja tämän kaupan myötä.

Kaupassa lähti nuori saksalainen Lukas Reichel, joka aikanaan tuli vaihdolla Jack Studnickaa vastaan sekä ensi kesän toisen kierroksen St. Louisin varaus. Reichelia kohtaan loppui yksinkertaisesti kärsivällisyys. Lupaavat toissa kauden ensimmäiset piirrot NHL:ssä tuottivat viime kaudella pettymyksen ja nyt tuota seurasi vielä pettymyksen puolelle menneet harjoituspelit, kun odotuksissa oli näyttämisen halu niissä. No, katsellaan myöhemmin tuliko tässä tehtyä isompikin virhearvio, sillä kyllä Reichelilla edelleen lahjoja on ainakin kakkosketjun laitaan. Samalla tämä on myös mieltymyspuolen kauppa DeBruskin vuoksi. Jos Reichelista kasvaa vielä tähti, tätä kauppaa tulee kyllä harmiteltua.

***

Joukkue on näin ollen nyt valmis kauteen. Sinne ei lähdetä kaikkein kovimpana ennakkosuosikkina ja playoffeista on turha haaveilla vielä tässä vaiheessa. Jos nuoret pystyisivät kuitenkin ottamaan askelia parempaan suuntaan, tuo riittäisi manageritaholle. Ensi kesän varattavat pelaajat ovat jo hyvän aikaa olleet tarkemmassa seurannassa. Siellä on kaksi ykköskierroksen vuoroa riveissä, kun oman vuoron lisäksi on myös Toronton vuoro. Rohkaisevana tsemppi-puolen viestinä faneille ja niille kahdelle kausikorttilaiselle jotka vielä jaksavat seurata tämän joukkueen pelejä; ensi kesä tulee luultavasti olemaan jälleen Chicagon kannattajien parasta aikaa!
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 24 Maalis 2025, 19:51

Chicago sai kauden 2024-25 päätökseen ja sijoittui runkosarjassa viidenneksi viimeiselle sijalle. Näin ollen kesän draft on tämän kauden osalta jälleen kerran päätapahtuma, mitä jo edellisessä syksyn viestissäkin ennustettiin. Kesän draftiin saadaan nyt ensimmäistä kertaa kaksi lottovuoroa ja toivottavasti sieltä tulisi tulevaisuuden kannalta tärkeitä pelaajia mukaan. Niitä tässä tarvittaisiin, jotta joukkueella olisi mahdollisuus haastaa parin kauden päästä playoff-paikasta. Kauden aikana tuli viime kauteen nähden parannusta noin 70 pistettä, eli parempaan suuntaan menestyksen suhteen päästiin, vaikka ei riittävästi.

Kauden aikana arvosteltujen viikkotähtien näkymä kauden lopussa oli tällä kaudella seuraava:

Jack Hughes: 22 tähteä
Nick Suzuki: 20
Jake Sanderson: 13
Pavel Dorofeyev: 10
Macklin Celebrini: 9
Vitek Vanecek: 9
Connor Bedard: 6
Yaroslav Askarov: 5
Morgan Geekie: 5
Jake DeBrusk: 5
Jesperi Kotkaniemi: 5
Kent Johnson: 4
Eric Comrie: 3
Jani Nyman: 3
Lawson Crouse: 2
Filip Chytil: 2
Jesse Puljujärvi: 2
Filip Hronek: 2
Marcus Pettersson: 2
Mikey Anderson: 1
Arturs Silovs: 1
Danton Heinen: 1

Chicagon viikkotähtien selvä kahden kärki oli Jack Hughes ja Nick Suzuki. Jake Sanderson oli puolestaan pakkien osalta selvä kärki ja kaikista pelaajista kolmantena. Pavel Dorofeyevin hyvä kausi näkyi tähtienkin määrissä. Nuorista senttereistä Macklin Celebrinin onnistunut tulokaskausi ja Connor Bedardin odotuksia heikompi toinen kausi näkyi täälläkin. Kent Johnson pitää nostaa tuosta listasta esiin pelaajana, joka oli monta kertaa tyrkyllä viikon tähdille, mutta joka ei ihan riittävästi sinne kuitenkaan päässyt. Tällä kaudella Johnson otti onneksi kuitenkin selkeän askeleen parempaan pelaajana, joten hän ehtii vielä näillekin tähdille.

Kauden aikana Chicago pärjäsi melko hyvin "oman kastin" joukkueita vastaan, mutta ennakkoon paremmat osoittautuivat liian koviksi melko nopeasti. Alkukaudesta Chicagolla oli kahden pelin voittoputki Calgarya (9-6) ja Philadelphiaa (9-6) vastaan. Samanlainen kahden pelin voittoputki nähtiin kauden keskellä, kun peräkkäin kaatuivat Toronto (9-7) ja NY Rangers (10-7). Tuon Rangersia vastaan pelatun kymmenennen viikon jälkeen Chicagon saldo oli viisi voittoa ja viisi tappiota. Tuon jälkeen alkoi sitten pitkä tappioputki, jonka aikana hävittiin kahdeksan viikkoa peräkkäin ja Chicago oli pitkään kolmen viimeisen joukkueen sisällä. Loppukaudesta peräkkäin otetut voitot Montrealista ja Anaheimista käänsivät kuitenkin Chicagon sijoituksen pois tuolta ihan pohjilta ja draft-lottoon päästään nyt viidenneltä sijalta.

*

Noiden edellisessä viestissä mainittujen kauppojen lisäksi Chicago teki kauden aikana neljä kauppaa, joten laitetaan niistä tänne lyhyesti:

8.11.24

Chicagoon: Morgan Geekie
Bostoniin: Sean Kuraly + 4:th'25(NYR) + 5:th'27(CHI)

Bostonin kanssa marraskuussa sovittu kauppa ei sopinut siinä mielessä joukkueen suunnitelmiin, että Geekien koettiin kuitenkin parantavan joukkuetta vaikeasta alkukaudesta huolimatta. Geekien nähtiin olevan kuitenkin ikänsä, pelillisen kasvunsa ja monipuolisuutensa kautta pelaaja, jolla saattaisi olla kykyjä luoda Chicagossa pidempikin ura. Geekie oli organisaatiossa mukana jo silloin kun manageri vaihtui tälle joukkueelle, joten hieman myös tuota vanhaa perinnettä kunnioittaaksemme tehtiin tämä kauppa.

31.12.24

Chicagoon: Eric Comrie
NY Islandersiin: Eric Brännström

Viime vuoden viimeisillä hetkillä painettiin nappia seuraavan kaupan osalta, kun waivers-pominta Brännström vaihtui Islandersille vähän tarpeettomaan maalivahtiin Comriehin. Tämä kauppa piti tehdä, kun alkukaudesta mukana ollut Silovs oltiin laitettu farmiin eikä joukkueella ollut toista maalivahtia.

17.1.25

Chicagoon: Gustav Forsling
Vancouveriin: 4:th'26 (VAN)

Kun Floridan puolustaja Forsling tuli myyntiin, tähän koettiin tarve reagoida. Forsling ei ole ylivoimapuolustaja, mutta laadukas puolustaja muuten ja hänen sopimuksensa nähdään arvokkaana tasoon nähden. Forslingia on seurattu tarkasti organisaatiossa aina 11 vuotta sitten olleesta varaustilaisuudesta saakka ja hänen toivotaan olevan myös tulevaisuudessa joukkueen tärkeitä puolustajia.

10.2.25

Chicagoon: James Reimer + 3:rd'25 (VAN)
Bostoniin: Eric Comrie

Forslingin sekä Geekien maksettua varausvuoroja ja Georgievin löydyttyä waivereista tilkkimään maalivahtiosastoa, huippujoukkue Winnipegissa pelaava Comrie koettiin ylimääräiseksi. Bostonilta saatiin omasta mielestä riittävä varausvuoro nyt tähän hetkeen. Kaupassa tullut Reimer päästettiin waiversiin jonkun toisen poimittavaksi.

*

Vähän nihkeä kausi kokonaisuutena kauppojen osalta, kun vain neljä saatiin aikaan. Siirtotakarajalla oli hieman keskustelua, mutta päätettiin pitää kuitenkin omista pelaajista vielä kiinni. Tuo kolmoskierroksen hankinta helmikuussa olkoon nyt sitten se oma siirtotakarajahankinta tälle kaudelle.

Waivereista hankittiin kauden aikana ykkösprioriteetillä Filip Hronek, mutta hänestä päätettiin lopulta luopua Forslingin tultua joukkueeseen. Waivereista tuli alkukaudesta mukaan myös Philip Tomasino, joka saattaa vielä kuuluakin tulevaisuuden pelaajien joukkoon. Epäonnistuneet hankinnat Danton Heinen, Ryan Poehling ja Vincent Desharnais pistettiin kauden aikana nuorten tieltä waiversiin.

Joukkue ei ole isoja muutoksia kokenut, mutta omille nuorille halutaan antaa nyt näyttömahdollisuuksia ja noista nuorista pidetään kiinni. Noista farmissa pelaavista pelaajista ei tiedä vielä kuka saisi ensi kaudeksi paikan, mutta toivottavasti nyt ainakin yksi sieltä kykenisi sen ottamaan.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: Chicago - News tracker

ViestiKirjoittaja nuck » 09 Elo 2025, 08:17

Edellisen päivityksen jälkeen Chicagon toimistolla on tapahtunut melko paljon asioita, joten käydään niitä näin kesän jälkeen läpi.

Muutama pelaajakauppa:

5.7.2025

Kirill Zarubin <> 4th'27(TOR)
Dylan Garand + 3rd'25(#56) <> 2nd'25(#32)

Toronton kanssa tehtiin kaksi erillistä maalivahtiprospectien kauppaa, joissa molemmissa nuoret maalivahdit lähtivät nuoria maalivahteja hakeneeseen Torontoon ja Chicagoon tuli varausvuoroja. Maalivahtiprospecteja oli omaan makuun jopa vähän turhankin paljon, joten kavennettiin niitä näillä kaupoilla ja saatiin sitten nuoria pelaajia ja varausvuoroja muualle farmia. Katsotaan nyt sitten myöhemmin miten näiden liikkeiden kanssa tulee käymään.

7.7.2025

Tye Kartye + 4th'26(WSH) <> Dakota Joshua

Bostonin kanssa tehtiin kauppa, jossa viime kaudella syövän kanssa tuskaillut Joshua siirtyi takaisin Chicagoon. Joshuan kanssa otettiin riskiä, mutta parhaimmillaan Joshua on harvinaislaatuinen voimahyökkääjä, joka pystyy tekemään tulosta ja tuomaan fyysisiä pisteitä joukkueelle. Joshua oli kaupan aikaan siirtohuhuissa ja saikin vähän kaupan jälkeen siirron Torontoon.

9.7.2025

Pavel Moysevich <> 4th'28(TOR)

Toronton kanssa tehtiin vielä kolmaskin maalivahtprospectin kauppa vaihdossa tulevaisuuden varausvuoroon.

13.7.2025

Morgan Geekie <> Timo Meier + 2:nd'27(NYR)

Vancouverin kanssa tehtiin hyökkääjäkauppa, jossa hyvän roolin Bostonista löytänyt Geekie myytiin eteenpäin kalliimpaan Meieriin ja varausvuoroon. Geekien ura jäi paluun jälkeen nyt lyhyeksi, vaikka olikin tarkoitus mennä hänen kanssa tulevaisuuteen. Meierille viime kausi oli lähivuosien heikoin pisteellisesti, mutta luotetaan pelin paranevan tuosta vielä jatkossa ja kun palkkakatto nousee, tuo sopimuskin tulee olemaan suhteessa parempi. Meier on niitä pelaajia, joista olen ollut kiinnostunut jo pidempään kun hän pystyy tuomaan pisteiden lisäksi myös taklauksia eikä arkaile laukoa.

17.7.2025

Jesperi Kotkaniemi + Stanislav Svozil + 3rd'27(CHI) + 3rd'28(CHI) <> Bo Horvat + Adam Engström + 4th'26(DET) + 4th'26(OTT)

Bostonin kanssa tehty toinen kesän kauppa oli kesän isoin ja se toi Bo Horvatin viimein joukkueeseen. Horvat on takuuvarma eliittitason aloittaja, joka pystyy tekemään hyvin tulostakin. Hän on ollut läpi uransa kova harjoittelemaan, mikä lupaa toivottavasti pitkää ja hyvää kauas kantavaa uraa. Islandersissa joukkueessa hänen ympärillä ei ole tällä hetkellä kovinkaan paljon laatua, mutta Islanders on tehnyt viimein hyvää työtä nuorten kanssa ja toivottavasti tuo toisi sinne tulevaisuudessa parempia aikoja. Tällä hetkellä Horvat kaipaa Barzalia pelaamaan samaan aikaan joukkueessa, sillä vaikka he pelaisivat eri ketjuissa, Horvatin tuloksen tekeminen Barzalin kanssa oli eri tasolla kuin ilman. Kotkaniemen menetys oli tässä kaupassa vaikea paikka, mutta luotetaan nyt sitten noiden muiden nuorten senttereiden pystyvän kantamaan. Boston sai tällä kaupalla myös pari korkeampaa varausta, jotka saattavat olla ihan hyviltä sijoita tulevaisuuden varaustilaisuuksissa.

27.7.2025

Kim Saarinen + Alfons Freij <> Emil Heineman

Rangersin kanssa tehtiin hieman pienempi pelaajakauppa, jossa hyvin viime kaudella ennen onnettomuutta pelannut Heineman tuli tuomaan nuoren taklaavan ja toivottavasti vielä parempiin tehoihinkin kykenevän hyökkääjän. Kaupan menetyksinä olivat kaksi nuorta lupausta, joista etenkin Saarinen esiintyi viime kaudella Liigassa edukseen ja hyvin luisteleva Freij voi olla tulevaisuuden NHL-puolustaja. Katsellaan sitten myöhemmin tuliko tässä luovuttua liian arvokkaista tulevaisuuden pelaajista.

DRAFT

Draftista tuli mukaan Chicagolle lopulta kuusi pelaajaa.

1:1 Michael Misa

Poikkeusluvalla pari vuotta sitten alaikäisenä OHL:ään tullut Misa otti menneen kauden aikana toivotun kehitysloikan siirryttyään laiturista sentteriksi ja hän teki OHL:n eniten pisteitä yhden kauden aikana (jaettu kärkisija John Tavaresin kanssa) koko tämän vuosituhannen aikana. Misalla on monipuolisesti korkeat taidot hyökkäyspäähän ja erinomainen peliäly, mutta vielä on epäselvää onko hän NHL:ssä tulevaisuudessa sentteri vai laituri. Itselläni olisi toiveissa saada tästä Celebrinin vierelle tulosta iskevä laituri, mutta ei se huono tilanne olisi, mikäli Misasta tulisi Sharksin toinen kärkiketjun sentteri. Misa tarvitsisi oikeastaan yhden kauden aikaa kehittää kahden suunnan peliä ja voimaa, mutta saa nähdä nyt sitten miten kesä menee harjoittelun suhteen. Misan varaus ykkösenä oli minulle lopulta aika selvä, vaikka tein kyllä pohdintaa myös Schaeferin suuntaan.

1:5 Anton Frondell

Frondell on isokokoinen hyökkääjä, joka teki Allsvenskanissa varausikäisenä paremmalla pistekeskiarvolla tulosta kuin William Nylander tai David Pastrnak aikanaan. Hänestä raportit jakaantuvat, kun esimerkiksi kokenut scoutti Jason Bukala piti häntä kiistatta tulevaisuuden ykkösketjun hyökkääjänä ja sitten näin joitakin arvioita, joissa Frondell olisi varma kakkosketjun pelaaja. No katsotaan miten tuossa käy, mutta itse en tuomioita jaa 18 vuotiaille pelaajille. Allsvenskanissa näkemäni pelit olivat kauden loppua lukuun ottamatta todella hyviä, mutta u18 kisat menivät taas penkin alle. Frondellin laukaus on loistava, joten hänen voisi kuvitella saavan ainakin ylivoimassa mahdollisuuksia. Frondell pelaa tunnollisesti kahteen suuntaan melko fyysistäkin peliä, mutta luistelua ja pelin tekemistä pitää parantaa. Frondell voi olla Misan tavoin myös tulevaisuudessa laituri. Tässä oli muitakin hyviä vaihtoehtoja, mutta kun Misalla näen mahdollisuuden Celebrinin kanssa pelaamiseen, Frondellissa kiinnosti tuo mahdollisuus pelata Bedardin kanssa tulevaisuudessa.

2:25 Pyotr Andreyanov

Minun ei pitänyt varata tässä draftissa maalivahteja, mutta sellaiseen tuli nyt sitten kuitenkin käytettyä korkein vuoro minkä olen maalivahtiin sijoittanut kun muutama minua kiinnostanut pelaaja oli mennyt. Andreyanov oli draftissa korkeimmalla sijalla varattu maalivahti neljään vuoteen ja Columbuksen maalivahtivalmentaja Nicklas Bäckström sanoi häntä parhaaksi maalivahtiprospectiksi, minkä on nähnyt muutamaan viime vuoteen, joten luotettiin tässä nyt Bäckströmin arvioon. Varaukseen vaikutti myös lisäksi HP:n scoutin Jerome Beruben arvio ennen draftia; "He plays the position like a rock star, i'm a vibe guy and the vibes are off the charts with this goalie. Me head say Ravensberger at 1 but my heart say Andreyanov at number one". Kun maalivahdit ovat joka tapauksessa arpoja, rokkitähti maalivahtina kuulosti siltä ennen draftia, että kyllä tämä venäläinen vaihtoehtojen joukkoon meni jo silloin.

2:32 Milton Gästrin

Ruotsin nuorten maajoukkueiden viime vuosien kapteeni oli useimmissa listoissa ykköskierrokselle rankattu pelaaja. Gästrin on ollut esimerkillään joukkueidensa johtava pelaaja missä onkaan pelannut oman ikäluokan kesken. McKeen's piti Gästriniä yhtenä ikäluokan nopeimmista suoraluistelijoista ja menneen kauden aikana Gästrin oppi tekemään peliä paremmin vauhdista. Gästrin ei ole mikään kaikkein luovin pelaaja eikä näyttävin harhauttelija, mutta pelaa peliä jolla voisi kuvitella tulevan tulosta kovemmissakin sarjoissa. MoDo putosi Allsvenskaniin ja uskon tuon olevan Gästrinille hyvä sarja kehittyä, kun peliaikaa saattaa olla luvassa enemmän mitä olisi tullut SHL:ssä.

3:43 Cameron Schmidt

Tällä vuorolla oli tarkoitus ottaa joku minua kiinnostanut puolustaja, mutta ne oman listan kiinnostavimmat pakit ehtivät mennä juuri ennen vuoroa ja siksi päädyin lopulta "boom or bust -tyyliseen" hyökkääjään. Schmidt putosi oikeassa draftissa muutaman muun pienikokoisen pelaajan kanssa odotuksia myöhäisemmälle vuorolle, mutta Dallas on onnistunut näissä rohkeissa varauksissaan ennenkin ja toivotaan, että sama käy nyt Schmidtin kohdalla. McKeen's rankkasi Schmidtin laukauksen ikäluokan viiden parhaan joukkoon ja lisäksi luistelijana hän oli siellä 10 parhaan sisällä, joten työkaluja taitopuolella löytyy. Katsotaan ensi kaudella sitten mihin suuntaan hänen peli lähtee menemään.

4:62 Charlie Cerrato

Hankin tähän draftiin neloskierroksen vuoron nyt tähän hyökkääjään. Cerrato on kaksi vuotta yli-ikäinen tähän draftiin, mutta hänen peli on mennyt hyvin eteenpäin ja Carolina käytti jo toisen kierroksen vuoronsa häneen. Cerrato pelaa fyysistä kiekkoa eikä ole mikään kädetön koohottaja kuitenkaan, kun teki tulokkaana yliopistossa yli pinnan per peli. Cerrato oli minulle neloskierroksen arpa nyt tähän draftiin, jonka kanssa toivotaan tuon kehityksen jatkuvan.

Näiden kesän varausten tulevaisuutta on nyt mielenkiintoista seurata, miten nämä tästä tulevat kasvamaan. Suurimmat toiveet kohdistuvat noihin kahteen ensimmäiseen draftin top5-varaukseen, joista pitäisi saada kummastakin pelaaja tulevaisuuteen. Vielä nyt ei ole välttämättä tuon aika kuitenkaan, mutta toivottavasti kahden kauden päästä nämä tuottaisivat jo jotain hyvää tulevaisuuden joukkueelle.

Nämä liikkeet on tehty tänä kesänä ja Chicagon pitäisi olla näiden jälkeen hieman parempi joukkueena. Ei tämä Blackhawksin ryhmä edelleenkään ole valmis kisaamaan playoff-paikasta, mutta pienin askelin pyritään menemään sitä kohti. Vielä on kesää jäljellä, joten saa nähdä nyt sitten onko vielä lisää kauppoja tulossa.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31


Paluu Chicago Blackhawks



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa