'23 Entry Draft-keskustelu

'23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja Bosco » 17 Huhti 2023, 18:36

Varausjärjestys on nyt nähtävillä. Ilmoitelkaa jos havaitsette omissa vuoroissanne epäselvyyksiä.

NHL:n varaustilaisuus on tänä vuonna 28-29. kesäkuuta, ja meillä on perinteisesti aina ollut drafti siitä viikon päästä maanantaina. Joten alustavasti sen pohjalta tämän vuoden entry draftin alkamisajankohdaksi 10.7.2023 klo 18:00.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: '23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja Bosco » 02 Heinä 2023, 19:04

Muistutellaan että viikon päästä maanantaina, kymmenes päivä, aloitellaan taas varaaminen.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: '23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja Bosco » 12 Heinä 2023, 12:59

Tämän vuoden varaukset ovat omalta osaltani suoritettu, joten voi taas ottaa katsauksen suoritettuihin varauksiin. Vielä muutamaa päivää ennen varaustilaisuuden alkua käytössä oli kuusi vuoroa top-53:een, mutta niiden määrä hupeni lopulta kahteen kahden kaupan myötä. Ensiksi eteen tuli tilaisuus McDrain yhteensaattamiseksi, jonka myötä tämän kesän käytössä olleet ykköskierroksen vuoroni siirtyivät toisaalle. Sen jälkeen oli kuitenkin haluja nousta takaisin niille sijoille jolla tuo edellisessä kaupassa pois liikkunut parempi vuoroni sijaitsi, joten toisen kierroksen alkupäästä nousua takaisin sinne ykköskierroksen puolen välin tietämille ja siinä kaupassa taas tältä kesältä lähti kaksi vuoroa lisää pois. Niiden myötä sitten käytössä kaksi vuoroa ja niillä valinnat osuivat seuraaviin pelaajiin:

Brayden Yager (1.kierros #13)
- Kaupantekohetkellä tätä vuoroa ennen oli vielä kaksi varausta tuloillaan, ja ennakoin että niiden aikana Yager olisi lähtenyt toisaalle. Katseet olivat alunperin parissa muussa pelaajassa, mutta kun Yager lopulta tipahti tälle vuorolle oli valinnan tekeminen helppoa. Kahteen muuhun vaihtoehtoon nähden Yagerin puolesta puhuu potentiaali pelata sentterinä NHL:ssä (tulevaisuus toki hyvin voi olla laidallakin ammattilaiseksi siirtymisen jälkeen) sekä parempi luistelu. Pistepotentiaalin puolesta seuraavalla vuorolla lähteneen katto olisi selvästi korkeammalla, mutta Yager kokonaispaketin puolesta lähtökohtaisesti turvallisempi valinta NHL-tulevaisuuden puolesta (kuten olisi ollut se toinenkin vaihtoehto). Kauteen lähdettäessä Yager oli vahvasti keskustelussa mukana top-10 varauksena, mutta varauskausi ei sujunut odotusten mukaisesti joten putosi rankingeissa ja myös oikeassa draftissa sinne kymppisijojen toiselle puolelle. Siellä hänet nappasi sitten Pittsburgh Penguins ja sen myötä tätäkään varausta ei tarvinnut itse sen enempää miettiä pelaajan ollessa tällä vuorolla vielä vapaana. Yagerilla on potentiaalia kehittyä luotettavaksi kahteen suuntaan pelaavaksi 30+ maalia kaudessa tekeväksi top-6 sentteriksi. Harkinnassa alunperin olleet kaksi muuta pelaajaa menivät seuraavien kolmen vuoron sisään, joten jatkossa voi silmäillä Yagerin kehitystä suhteessa heihin sitten.

Eduard Sale (2.kierros #31)
- Tämän vuoron kauppaamista ja siirtämistä tuleville vuosille tuli harkittua vakavasti, kun alkoi uhkaavasti näyttää että listalta viedään kaikki semi-kiinnostavat pelaajat ennen tätä. Maalivahdit eivät tässä draftissa näin harvalla vuorolla olleet erityisesti tähtäimessäni, ja kun heitä alettiin viemään edeltä oikein urakalla ennen tätä vuoroa suunnitelma muuttui lennossa. Yhtäkkiä tällä vuorolla olikin vielä kolme mielekästä pelaajaa tarjolla ja kun vuoroon tuli valmistauduttua reilun puolen tunnin taustatutkimuksella heistä lukiessa ennen valintaa alkoivat jokainen kiinnostaa enemmän mitä ennakkoon. Sen myötä sitten päätös pitää kiinni vuorosta ja vielä hieman lisää taustoista kolmikosta. Sieltä lopulta valinta osui sitten Saleen, jonka kohdella useaan otteeseen puhuttiin jopa koko draftin top-10 lahjakkuudesta taidoiltaan ja hyökkäyspään potentiaaliltaan. Yagerin tavoin kauteen lähdettäessä olikin myös rankingeissa monesti sijoitettu kärkikymmenikköön, mutta sitten kauden edetessä tuli pudotusta aina sinne 20-25 sijoille. Draftissa sitten meni Seattleen juurikin vuorolla #20 eli voi jopa pitää yllätyksenä että tippui meidän draftissa näinkin alas. Todellinen 'boom or bust'-lupaus, koska potentiaalia kehittyä tosiaan kärkikenttien paljon pisteitä tekeväksi laituriksi mutta kysymysmerkkejä todella paljon lähtien kilpailuhenkisyydestä (tai miten 'compete' parhaiten kääntykään suomeksi) sekä peliesitysten tasaisuuden puutteesta. Sale on isokokoinen, taitava ja luova sekä hyvin luisteleva pelaaja, joten siellä on ne edellytykset kehittyä erinomaiseksi pelaajaksi olemassa. Tsekin junnusarjoissa porras portaalta todella kovaa tulosta tehnyt ja viime kaudella pääsarjassa vuoden tulokkaaksi valittu. Ensi kaudeksi ilmeisesti jättämässä Tsekin maakamaran taakseen ja siirtymässä OHL:ään Barrie Coltsin riveihin, joten siellä kun saa korjattua puutteitaan niin voi hyvin olla seuraavana tsekkiläinen tähtipelaaja NHL:ssä. Tässä vaiheessa näin että potentiaali oli liian kova ohitettavaksi ja siirrettäväksi vuosilla eteenpäin johonkin toiseen arpaan. Ne kaksi muuta harkinnassa ollutta pelaajaa menivät sitten heti seuraavilla kahdella vuorolla, joten kuten Yagerin kohdalla on siinä Salen kehitykselle hyvät vertailukohteet jatkoa varten ja voi nähdä tuliko suoritettua oikea valinta sitten.

Sale oli samalla sitten ensimmäinen varaamani tsekkiläinen pelaaja. Aiemmin oli tullut varattua yksi slovakialainen (Richard Panik, 2009, #41) ja kaksi saksalaista (Tom Kühnhackl, 2010, #38 sekä Dominik Bokk, 2018, #20), mutta hyvin vähän siis Keski-Euroopasta osunut varauksia kohdalle. Panik ja Kühnhackl kehittyivät NHL-pelaajiksi, kummallekin yli 200 ottelua tilille, mutta Bokk ei näytä sinne asti yltävän vaan jää bustiksi. Kolmesta aiemmasta valinnasta ei ole tullut mitään suurta onnistumista kuitenkaan, koska Panik ja Kühnhackl eivät NHL:ään pääsystä huolimatta lunastaneet potentiaaliaan lähimainkaan (Panikilla toki yksi hyvä 40+ pisteen kausi). Toivotaan Salen kehityksen sujuvan heitä paremmin ja pystyvän lunastamaan potentiaalinsa aikanaan ihan täysimääräisesti sitten.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: '23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja nuck » 13 Heinä 2023, 14:27

Chicagokin sai scouttiporukan kanssa jo draftin tehtyä. Ensin hallussa oli ykkösvuoron lisäksi neljä kakkoskierroksen vuoroa, mutta tuo kakkoskierrosten määrä putosi kolmeen jo kuukautta ennen draftia kaupassa. Toisaalta samassa kaupassa tuli tilalle tähän draftiin kymppivuoro. Noiden viiden vuoron lisäksi ei ollutkaan mukana kuin yksi vitoskierroksen vuoro, jota emme käyttäneet lopulta lainkaan, vaan vuoro meni Vancouveriin. Yhteensä joukkueella oli nuo viisi vuoroa ensimmäisten kahden kierroksen aikana. Pitää tunnustaa tässä se, että draftin aikana oli useampikin yritys erityisesti nostaa noita vuoroja, mutta noita neuvotteluja emme saaneet lopulta vietyä kaupoiksi asti.

Tämän vuoden draftia lähestyin vähän poikkeavasti. Luonnollisesti ykkösvuoro oli se mistä olin ennen draftia eniten innoissani. Tuon vuoron kohde on ollut selvä jo pari vuotta, mikäli niin onnellisesti kävisi että tuo oma vuoro ensimmäisenä olisi. Koska täällä tuohon ykkösvuoroon kohdistuu niin vahva luotto, vahvana vaihtoehtona näin yrittää ottaa kymppivuorolla riskiä kun yhdellä kohteella oli korkea katto. Tälle vuorolle oli pari muutakin meille hyvää ehdokasta ja noiden kohdalla ennakkoon nähdään varmempi tie NHL:ään, mutta lopulta valinta tuli tehdyksi alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Noiden kahden ensimmäisen top10 vuoron lisäksi kolmanneksi vuoroksi toisen kierroksen alussa (25.) suunnitelmana oli varata "scouttiryhmän kanssa mielestämme paras tarjolla oleva pelaaja" ja neljänneksi vuoroksi (33. -> 30.) "yksi oman listan kolmesta kärkimaalivahdista" paikkaamaan maalivahtiosastoa. Viidennestä vuorosta (39.) suunnitelmissa oli lähinnä jotain epäselvää "sävellä tilanteen mukaan jotain" ja tuosta vuorosta kävimme lisäksi kauppaneuvotteluja, mutta lopulta pidimme vuoron. Muuten draftin suunnitelma piti, mutta kymppivuoron kohdalla oli tilanteen mukana elämistä ja maalivahtivarauksen kohdalla alkoi nousta hiki pintaan, kun maalivahtimarkkinat aukesivat toisen kierroksen ensimmäisen vuoromme jälkeen ja juuri ne kaksi vietiin jotka olin itsekin rankannut kolmen kärkeen.

Kokonaisuutena Chicagon talliin tuli draftista kolme hyökkääjää, yksi puolustaja ja yksi maalivahti.

Connor Bedard (1.kierros, #1)

Tästä valinnasta ei tullut harkintaa. Bedard lähti kauteen suurena suosikkina ykkösvaraukseksi ja mikäli oli vain mahdollista, hän vain paransi kauden aikana osakkeitaan vaikka draftin kärki oli muutenkin erittäin kova. Mitä kovempi oikea paikka kauden aikana lyötiin eteen, sitä paremmin Bedard pelasi. Bedard on loistava hyökkäyspään lahjakkuus, jolla tuntuu olevan juuri sopiva henkinen kapasiteetti kantamaan soihdunkantajan viittaa. Pelaajat kävivät läpi kauden Berardin päälle ilta toisensa jälkeen parhaalla pelillä yksilöinä ja viisikkona WHL:ssa estääkseen hänen hyökkäyspelinsä ja hän vastasi jokaiselle. Bedard teki tuon ikäisenä pelaajana ensimmäisenä pelaajana yli 25 vuoteen WHL:ssa vähintään 70 maalia. Lisäksi kansainvälisellä tasolla hän pelasi yhdet parhaimmista nuorten MM-kisoista ja vielä pari vuotta alaikäisenä. Bedardin tulevaisuuden kohdalla kysymyksenä ei tule olemaan se, onko hänestä tekemään kovaa tulosta NHL:ssä vaan se, onko hänestä nousemaan NHL:n ihan parhaiden hyökkääjien tasolle.

Bedard oli minulle ensimmäinen draftin ykkösvaraus managerina ja kova luotto on siihen, että joukkue saa tästä tulevaisuuden kärkipelaajan. Saa nähdä sitten onko kehityskaari vastaavanlainen kuin Jack Hughesilla, mutta yksilönä Bedard on samassa iässä jopa Hughesia lahjakkaampi..

Matthew Wood (1.kierros, #10)

Tämän kymppivuoron kohdalla oli suunnitelmia kahden entisen Vancouver Vipersin junnun kohdalla. Toinen näistä varattiin jo ennen tätä vuoroa, joten valinta oli sitten meille helppo. Kuten totesin, alkuperäinen suunnitelma oli pyrkiä varaamaan tällä vuorolla korkeaa kattoa Bedardiin luottamisen johdosta ja sellainen Woodilta löytyy. Esimerkiksi Blackbookissa Woodin katto nähdään samalla tasolla Leo Carlssonin, Matvei Michkovin ja Will Smithin kanssa. Lattia sitten luistelun vuoksi matalammalla kuin tuolla ryhmällä. Wood teki 16 vuotiaana (2021-22) BCHL:ssä 1,85 pistettä per peli ja tuo lukema oli korkein tällä vuosituhannella BCHL:ssä. Vertailun vuoksi Kent Johnson teki samassa iässä 0,81 pistettä per peli. Yliopistossa menneellä kaudella Wood teki 0,97 pistettä per peli. Lukema oli korkein tällä vuosituhannella tuon ikäiseltä pelaajalta. Nuorten u18 MM-kisoissa Wood teki seitsemään peliin 13 pistettä ja hänet valittiin Kanadan valmentajien toimesta joukkueen kolmen parhaan pelaajan joukkoon.

Wood on erinomainen hyökkäyspään lahjakkuus ja olisi luultavasti ollut monessa muussa draftissa top10 pelaaja, mutta kysymysmerkkinä on luistelu. Omasta mielestäni tuo ei ole kuitenkaan niin huonoa mitä olen jostain lukenut, vaan aika yleistä Woodin kaltaiselle kookkaalle pelaajalle jonko motoriikka ei ole samalla tasolla pienempien pelaajien kanssa tuossa iässä. Wood on pelannut nyt yliopistossa laiturina, mutta aikaisemmin hän on pelannut keskellä ja tulee pelaamaan sentterinä ensi kaudella. Tuossa tulevaisuuden pelipaikassa luistelun mahdollisella kehityksellä on iso rooli. Juuri nyt Wood on parin kauden projekti tuon luistelu-kysymyksen kautta, mutta se katto on sitäkin palkitsevampi mikäli asiat menevät oikein.

Wood asui juniorina Bedardin perheen luona ja he harjoittelivat yhdessä. Wood varattiin myös samaan joukkueeseen (Regina) missä Bedard pelasi ja pelaaminen yhdessä Bedardin kanssa junioreita vastaan olisi mitä luultavasti nostanut draft-osakkeita enemmän kuin vanhempia yliopistopelaajia vastaan pelatessa. Vaikka hyvän lapsuusaikojen ystävän kanssa pelaaminen ja draft-asemien parantaminen varmaan jollain tasolla houkutteli, yliopiston puolella Woodille jää lisääntyneen harjoitteluajan kautta paremmin kauden aikana kehittää omia heikkouksia. Nyt tämän varauksen jälkeen he ovat Bedardin kanssa sitten kuitenkin samassa organisaatiossa täällä. Toivottavasti molemmat kykenisivät kovaan uraan jatkossa myös NHL:n puolella.

Dmitri Simashev (2. kierros, #25)

Tällä varauksella oli siis tarkoitus ottaa puhtaasti normaalilla kaavalla "paras tarjolla oleva pelaaja". Simashev oli NHL:n draftin kuudentena varattu pelaaja ja meni kauden aikana hyvin eteenpäin. Joulukuussa hänellä oli vain yksi piste 15 peliin, mutta hän lopetti kautensa tekemällä yhdeksän pistettä viimeisistä 14 pelissä. Playoffeissa Simashev jatkoi tuota loppukauden pelaamista ja teki kuusi pistettä 10 peliin. Eniten hän nousee esiin isokokoisena ja erinomaisesti luistelevana puolustajana tällä hetkellä, mutta se kiekollinen rooli on myös kasvamassa hyvin. Katto on korkea ja aina ykkösparissa saakka mikäli kehitys jatkuu kuten se kauden aikana teki. Ne jotka näkivät häneltä pelejä, kehuvat otteita todella paljon. Itse en ole managerina nähnyt yhtä ainutta peliä kokonaan, joten tässä mentiin kyllä puhtaasti luetun perusteella ja unohdettiin se "turhanpäiväinen" pelien katsominen.

Adam Gajan (2.kierros, #30)

Simashevin varauksen jälkeen ensin seuraava vuoro oli 33. sijalla ja tavoitteena oli ottaa sillä vuorolla joku kolmesta oman listan kärkeen rankatusta maalivahdista, jotta saisin sille osastolle lisää laatua. Kaksi noista listan kolmesta maalivahdista meni kuitenkin heti tuon Simashevin varauksen jälkeen, joten pintaan iski suoraan sanoen paniikki draftin suunnitelmien kärähtämisestä ja koitin kaupata vuoroa ylöspäin. Onneksi tuo onnistui (kiitokset Vancouverille tästä) ja näin ollen tuossa omassa suunnitelmassa pysyttiin. Tarjolla oli kyllä myös pari houkuttelevaa hyökkääjää, joten saa nähdä nyt sitten tuleeko tätä paineen alla pelaamista harmiteltua myöhemmin.

Oikeassa draftissa ensimmäisenä draftin maalivahtina varatulta Gajanilta näin kauden aikana nuorten MM-kisat, joissa hän oli erinomainen ja valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi. Chicago oli vahvasti Gajanin perässä jo pidempään maalivahtiscoutti Ellisin toimesta ja siellä kehuttiin Gajanin pelanneen koko kauden hyvin. Chicagolle Gajan on koko seurahistorian kolmanneksi korkein maalivahtivaraus, mutta tuo ei sinällään lupaa hyvää kun kaksi ensimmäistä ovat vähillä maineteoilla NHL:ssä pelanneet Adam Munro (29. varaus 2001) ja Jimmy Waite (8. varaus 1987). No toivottavasti Gajan tekee tähän kapeaan historiaan poikkeuksen, jossa toki scouttiryhmätkin ovat muuttuneet moneen kertaan. (Joskus vielä) nousevassa joukkueessa Gajan tulee toivottavasti kisaamaan asemasta ykkösvahtina. Tämä oli oman managerin urani korkein maalivahtivaraus ja samalla ensimmäinen slovakkipelaajan varaus.

Anton Wahlberg (2.kierros, #39)

Tämä varaus oli suunniteltu "sählää ja sovella -tasolle", eli kaikki kortit olivat auki. Oma kohde oli listalla tarjolla, mutta tästä käytiin myös vähän kauppaneuvotteluja. Pidin Wahlbergin pelistä u18 kisoissa, joskin kisoissa oli myös epätasaisuutta. Sitten tuli luettua Elite Prospectia, jossa Wahlberg oli aika kaukana (60.) siitä mitä kisojen jälkeen mietin tasosta ja tuli ajateltua, että onko silmät jälleen kerran haranneet tai kausi ollut muuten seuratasolla huono. Tuon jälkeen luin McKeensin draft-julkaisua ja siellä ykköskierroksen sija 28 sai jälleen Wahlbergiin (ja osaltaan omiin silmiinkin) luoton aikaan. Kun sitten Buffalo varasi hänet 39. pelaajana, niin tuohan osui tälle 39. vuorolle hyvin.

Noiden u18-kisojen lisäksi Wahlberg oli omassa seurassaan Ruotsin junioreissa ykkösketjun sentteri ja pelasi SHL:ssa loppukaudesta 17 peliä raporttien mukaan hyvin. Kauden aikana Wahlbergin pelaaminen otti ylipäänsä isoja askeleita parempaan suuntaan. Isokokoinen hyökkääjä on projektipelaaja, jonka otteisiin pitää tulla tasaisuutta, mutta katto on onnistuessa hyvä ja hän saattaa olla tulevaisuuden sentteri.
nuck
 
Viestit: 929
Liittynyt: 24 Joulu 2020, 12:31

Re: '23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja Opatsu » 13 Heinä 2023, 20:38

Draftin alussa oli 15 pickiä, mutta erinäisten kauppojen jälkeen määrä karsiutui 11:een, joten kauppoja tuli tehtyä runsaasti.

Tuli niin paljon kulutettua aikaa kaikkeen draftiin liittyvään, että varaukset tässä vain lyhykäisesti kommentoiden:

1. kierros #7: Ryan Leonard

Kuusi ekaa meni kuten oletinkin, joten tähän jäi kaksi vaihtoehtoa. Leonard ja heti perään mennyt Benson, mutta en halunnut kolmatta vuotta putkeen ottaa Buffalon ykkösvarausta, joten Leonard siis Montrealiin. Maaleja ja rouhintaa luvassa. Toivottavasti pelityyli kantaa NHL:n huipulle asti.

1. kierros #16: Colby Barlow

Draftin parhaita laukauksia. Ei välttämättä kanna ihan NHL-tason huipulle, mutta kakkosvaihtoehtona todella kova power forward middle6-ketjuihin.

1. kierros #17: Axel Sandin Pellikka

Draftin paras pakki hyökkäysosaamisen suhteen. Tuleva Detroitin ykkkös-yv:n pyörittäjä Yzerplanissa. Tässä vaiheessa oli niin paljon hyökkivaihtoehtoja, että päädyin tietty mielestäni parhaaseen fantasiapakkiin. Puolustuksenkaan suhteen ei pitäisi olla ongelmia.

2. kierros #22: Bradly Nadeau

Tämä oli pieni reach, koska BCHL-varaukset eivät ole osoittautuneet kovin hyviksi NHL-uran kannalta, mutta pisteli niin kovat lukemat tauluun, että sivuutin tämän 'faktan' ihan tyystin. Vähän sinttihän tämäkin on, mutta laukausta ja asennetta kehuttiin niin paljon, että pakko oli tarttua.

2. kierros #27: Trey Augustine

Olin jo kaukaa päättänyt, että tässä varataan maalivahti kaikesta muusta huolimatta, koska ne menevät tässä liigassa 10+ vuoroa ennen kuin IRL-draftissa. Ne kolme vaihtoehtoa olivat mietinnässä, mitkä sitten menikin neljän vuoron aikana, kun pistin vyöryn liikkeelle. Augustine valikoitui mulle, koska tekniikkaa kehuttiin draftin parhaaksi ja luotan, että Yzerplan tuottaa hyvän puolustuksen miehen eteen tuleviksi vuosiksi. Toivottavasti haastaa Cossaa heti kunnolla. Heikkoudet verattuna kahteen muuhun vaihtoehtoon olivat lähinnä Hrabalin koko ja Gajanin fantastiset junnukisat. Ei ne pari tarjolla ollutta ja kohta heti perään mennyttä hyökkääjääkään olisi pahat valinnat olleet tälle vuorolle.

3. kierros #46: Nick Lardis

Puhkesi kukkaan, kun treidattiin OHL:ssä Petesistä Bulldogsiin. 25 maalia 33 matsiin treidin jälkeen ja nousi kuhinalla rankingeissa. Hype ei riittänyt IRL kahdelle ekalle kiekalle, mutta kelpaa testata tässä kohtaa.

4. kierros #68: Jayden Perron

Upside oli tämän kohdalla joidenkin skouttien mukaan ihan valtaisa, joten no brainer taas neljännelle kierrokselle. Jos ei natsaa, niin ei natsaa. Pienihän tämäkin on taas.

5. kierros #82: Joseph Willis

Täällä viidennellä kierroksella kaikki onkin sitten jo reach-kamaa. Kaiken kaikkiaan hyvä yleispelaaja.

5. kierros #83: Matthew Mania

Lukemani mukaan tässä on tarjolla kaikkea kaoottisesta pelaamisesta ihan huippuluokan suorituksiin. Mikäpä sen parempaa. Odotellaan tämän kanssa vähän pidempään, että särmät hioituu. EDIT: Lanseeraan MattManian jo nyt. Olinko eka?

5. kierros #84: Aydar Suniev

Tuli sieltä BCHL:stä jo se parempi Nadeau poimittua, joten miksikäs ei pistepörssin kolmosta. Taitoa löytyy vaikka muille jakaa, mutta ilmeisesti draftin paskimpia luistelijoita. Toiveet eivät siis ole korkealla, mutta ei kai näillä vuoroilla ikinä.

5. kierros #85: Beckett Hendrickson

Taas semmoinen kokonaisvaltainen yleispelaaja, jota kaikki kaipaavat. Joko breikkaa korkemmalla tasolla tai ei.

5. kierros #90: Aram Minnetian

Jälleen tämmöinen yleispelaaja. Oli joissakin rankingeissa joskus ykköskierroksen kamaa, mutta hyökkäysosaaminen jäi laahaamaan, joten tipahti jopa neljännen kierroksen perukoille. Voi testata näiltä sijoilta.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: '23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja Toby Dammit » 13 Heinä 2023, 22:54

Niin sieltä tuli taas viisi lupausta organisaatioon, vaikka muutama päivä ennen draftia ei tainnut olla yhtään varausvuoroa. Draisaitl-kauppa laittoi pyörät pyörimään, ja jälkijunassa vuoroja tuli myös muutaman farmikelpoisen pelaajan kaupasta sekä erinäisistä pick swapeista.

Haaviin jäivät seuraavat pelaajat:

Leo Carlsson (1. kierros, #3)

Kaikki draftin ekaa kierrosta varten tekemäni scouttaus meni kertaheitolla hukkaan, kun Mr. Smith heitti draftin alussa #3 vuoron tarjolle. Ei muuta kuin tarjousta menemään, ja muutaman minuutin neuvottelujen jälkeen kyseinen vuoro vaihtoi omistajaa. Kaupassa Vancouveriin lähtivät #11, 1st (2024, PIT) ja Carter Verhaeghe.

Etukäteen monissa medioissa on hehkutettu draftin tasoa ja todettu, että Fantilli ja Carlsson olisivat menneet monissa muissa drafteissa ykkösenä (samoin Michkov mutta se on toinen tarina). Näin ollen uskalsin tarttua tarjoukseen, vaikka en ollut nähnyt MM-kisoja lukuun ottamatta Carlssonin pelejä.

Draisaitl-kaupassa ei tullut niitä varsinaisia blue chip -prospekteja, mutta tämän kaupan avulla sain hankittua sellaisen. Nyt Carlssonin pitää vaan näyttää, että hän on panostuksen arvoinen.

Jos olisin varannut alkuperäisellä #11 vuorolla, vaihtoehdot olisivat olleet Brayden Yager, Gabe Perreault ja Colby Barlow, ja näistä olisin valinnut todennäköisesti Yagerin. Hyviä lupauksia kaikki, mutta ennen draftin alkua haaveilin Mooren tai Woodin valuvan tälle vuorolle, kun olin varma, että Benson, Leonard ja Dvorsky menevät ainakin aiemmin. Danielson oli omalla älä varaa -listalla, kun pelityyli toi liikaa Michael McLeodin mieleen. Tai ehkä tämä nojatuoliscoutti teki vaan huonoa duunia. Heh.

Carson Bjarnason (3. kierros, #44)

Tähän kohtaan hankin Opatsulta varausvuoron, vaikka varsinaiset targetit Dragicevic ja Molendyk ehtivät mennä nenän edestä. Pikaisella scouttauksella päädyin rankingien perusteella parhaaseen jäljellä olevaan maalivahtilupaukseen, kun sitä osastoa oli muutenkin tarkoitus täydentää.

Bjarnasonin tilastot eivät herätä hurraa huutoja ja U18-kisatkin taisivat mennä vähän penkin alle. Mutta luotetaan siihen, että oikeat scoutit tietävät, miksi Bjarnasonia on nostettu rankingeissa muiden edellä menneiden mvaalivahtilupausten rinnalle. Sen verran otin etukäteen selvää, että noihin junnujoukkueen lukemiin vaikuttaa heikkotasoinen joukkue.

Katsotaan tuleeko Bjarnasonista seuraava Benjamin Gaudreau vai oikeasti hyvä maalivahtilupaus. Toivottavasti jälkimmäistä. Vaikuttavasta nimestä plussaa.

Maxim Strbak (3. kierros, #60)

Alun perin piti varata #58 vuorolla, mutta olin tehnyt turhan lyhyen target-listan ja sain todeta Etienne Morinin, Carson Rehkopfin ja Jacob Fowlerin menneen muutaman edellisen vuoron aikana. Vuoro siis saman tien Pedrettille kaupaksi ja pudotus #63 sijalle.

Siinä omaa vuoroa odotellessani lukaisin Strbakista ja innostuin hänestä lupauksena. Kyseessä on isokokoinen, hyvin luisteleva, kohtuu fyysinen kahden suunnan pakki, joka oli Bobin listalla #33 sijalla ja jolla on hyvät saumat lyödä itsensä tulevaisuudessa läpi Buffalon kakkospakkiparissa. Hyökkäyspään avut ovat rajalliset, mutta silläkin osastolla on nähty kauden aikana ilmeisesti väläyksiä paremmasta.

Ei muuta kuin toinen Pedrettiltä saatu nelonen #63:n kylkeen ja kauppoja repen kanssa tekemään, jotta Strbak ei ehdi mennä välissä muualle.

Juraj Pekarcik (4. kierros, #73)

Kaksi viimeistä vuoroa hankin Weissflogista, kun draft-kärpänen iski edellisen varauksen myötä. Valmistauduin tähän vuoroon paremmin kuin edelliseen, ja mikä parasta, tällä kertaa sain valittua oman ykköstargettini.

Innostuin U18-kisoissa loistaneesta Pekarcikista todella paljon luettuani hänestä eri lähteistä sekä katsottuani Youtubesta häneen liittyviä koosteita. Pekarcikilla on kaikki työkalut, mitä kakkosketjun hyvältä voimahyökkääjältä tarvitaan, eli kokoa, erittäin sulava luistelu, hyvät kädet ja sitä kuuluisaa kamppailuhenkisyyttä (compete). Kaupan päälle hän on vieläpä draftin nuorimpia pelaajia, sillä jos hän olisi syntynyt viikkoa tai paria myöhemmin, hän olisi ollut varattavissa vasta ensi vuonna.

Miksi Pekarcik sitten valui näin alas, jos hän on noin hyvältä kuulostava lupaus? Ainakin siksi, että hän on lupauksena raakile eikä pää pysy aina vauhdissa mukana. Ei hänellä ole välttämättä huono hockey IQ (Pronmanin mukaan se on keskitasoa), mutta hänellä on melkein aina vain yksi vaihde ja se on täysillä. Jotta Pekarcik pystyy hyödyntämään ominaisuuksiaan jatkossa paremmin, hänen on opittava hidastamaan peliä niin kiekollisena kuin kiekottomanakin. Yleensä tilanne on toisinpäin, mutta tällä taitavalla koohottajalla tuntuu olevan välillä ampiaisia kalsareissa.

Olisin ollut Pekarcikin valintaan tyytyväinen jo edellisellä vuorollani, jos olisin tehnyt taustatyöni silloin riittävän hyvin. Mutta parempi näin päin, että sain molemmat slovakit organisaatiooni. Pekarcik pelasi jo U18-kisoissa Dvorskyn kanssa, joten siinä olisi mukavan kuuloinen tutkapari tulevaisuudessa myös Bluesiin.

Arno Tiefensee (5. kierros, #93)

LostHorizon teki vainnan helpoksi, kun hän nappasi nenän edestä pienen ja pippurisen (ja taitavan) Denver Barkeyn, jonka olisin vuorolla muuten varannut. Tilalle sitten yli-ikäinen saksalaisvahti, joka löi viime kaudella Mannheimissa itsensä läpi.

En löytänyt Tiefenseestä montaa videota, mutta niistä selvisi, että hänellä on (ollut) vaikuttava kampaus ja hän on tehnyt kilpitorjunnalla (tai ohjurilla) alivoimamaalin.

Halusin tällä vuorolla farmiin pelaajan, jonka kehittymistä ei tarvitse odottaa kuutta tai seitsemää vuotta, joten Tiefensee sopi tähän tarkoitukseen oikein hyvin. Samalla maalivahtiosasto sai lisää vahvistuksia.
Viimeksi muokannut Toby Dammit päivämäärä 13 Heinä 2023, 23:22, muokattu yhteensä 4 kertaa
Toby Dammit
 
Viestit: 2088
Liittynyt: 21 Huhti 2021, 17:18

Re: '23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja AnFa » 13 Heinä 2023, 23:00

Draft ohi ja käteen jäi paljon varauksia ja lähes kaikki vieläpä eurooppalaisia jostain syystä. Varauksiin ainakin toistaiseksi tyytyväinen ja ainoastaan viimeinen meni vähän arpomiseksi, kun lista tyhjeni muutamalla edellisellä varauksella aika tehokkaasti. Jokaisesta varauksesta muutama sananen..

1:15 Samuel Honzek. Periaatteessa aika tasainen kaveri ilman suuria heikkouksia. Itsellä kuitenkin pisti silmään se, että tuntuu tekevän aina oikean ratkaisun jäällä. Tätä on vertailtu vaikka kehen pelaajaan, mutta itse näen paljon Kirby Dachia samassa iässä.

1:20 Daniil But. Pick tuli juuri treidillä, ei varsinaisesti Butin takia, mutta koska hän oli vapaana, niin naulattiin se tässä kohtaa. Varmaan jotain Marko Anttilan ja Tage Thompsonin väliltä tulee olemaan, toivotaan et lähempänä Tagea.

2:37 Mikhail Gulyayev. Hyvällä luistelulla varustettu kiekollinen pakki, jolla ei taistelutahtoa puutu. Koko asettaa suuren kysymysmerkin. Youtube-scouttaus nosti Gulyayevin jopa eniten minua tässä draftissa kiinnostavaksi puolustajaksi.

2:40 Kasper Halttunen. Laukaus on hirvittävä pommi, mutta luistelu hieman takkuaa isolla kaverilla ainakin toistaiseksi. Junnutasolla maaleja tulee tosi paljon, mutta sm-liigassa oli vielä hiljaisempaa. Toisaalta jos 17-vuotias kaveri ajaa jatkuvasti kiekon kanssa maalille hakattavaksi aikuisten miesten seassa, niin tuskin ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää.

3:47 Roman Kantserov. Toinen pienikokoinen, hyvin luisteleva venäläinen lähes perään, tällä kertaa laituri. Viihdyttävä pelaaja, mutta aika näyttää muodostuuko koko esteeksi nhl-uralle. Tehoja tämä kaveri tulee mättämään, mutta missä liigassa sitten.

3:56 Theo Lindstein. Yleispuolustaja, joka valikoitui oikeastaan korkean oikean varauksen vuoksi. Varmaan tulee saamaan näyttöpaikat, jos vain taso yhtään riittää. Tässä kohtaa tuntui kiinnostavimmat haut alakierroksilta jo poimitun, niin tällä kertaa näin.

4:69 Juha Jatkola. Kolme vuotta yli-ikäinen maalivahti. Pelasi hyvän viime kauden KalPassa ja otti ykkösmaalivahdin paikan ulkomaan ihmeiltä. Tulevaan kauteen pääsee lähtemään ykkösenä, niin ainakin vastuuta pitäisi olla luvassa, seuraillaan.

5:95 Zachary Nehring. Päädyin varaamaan todellisen long shotin. Ensi kaudeksi on menossa Ushl:ään ja sit neljäksi vuodeksi yliopistoon. No näkee varmaan piakkoin onko odottelemisen arvoinen. Tähän saakka pelannut pikkukaupungin junnujoukkueissa ja nyt pääsee ehkä vähän ammattimaisempaan valmennukseen. Juonikas pelaaja ehkä hieman kulmikkaalla luistelulla ja keskinkertaisilla käsillä.
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: '23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 14 Heinä 2023, 07:37

Drafti ohi. Mukaan tarttui kolme hyökkääjää ja maalivahti. Kolmen hyökkääjäni keskipaino combinessa tehtyjen punnitusten mukaan on 72,5 kg ja maalivahtini suurin heikkous on ylipaino. Siinäpä sitten kontrastia. Erityisesti hyökkääjien samankaltaisuus pistää miettimään, onko allekirjoittaneella jonkinlaista fiksaatiota energisiin, pienikokoisiin taitopelaajiin. Joskus ei ollut, mutta kyllähän sellaista voisi päätellä jo useamman draft-vuoden perusteella. Jostain syystä nämä samat pelaajat eivät kuitenkaan NHL:ssä miellytä samalla tavalla silmää. Toivottavasti tähän pohditaan vastaus ei ole se, että miten voisivatkaan, kun eivät koskaan NHL:ään pääse. Joka tapauksessa kaikkiin varauksiin voi olla tyytyväinen ja ensimmäiset 3 varausta olivat juurikin noille sijoille targetoituja jo ennen draftia. Yhden pelaajan ainoastaan missasin ennen draftia tehtyihin suunnitelmiin verrattuna.

1:8 Zach Benson
Benson oli omalla listallani heti kärkikolmikon jälkeen yhdessä Ryan Leonardin kanssa. Kun Leonard napattiin seitsemännellä vuorolla, päätin nousta ylöspäin, sillä vuorolle #12 suunnitelluilla targeteilla oli suurempia epävarmuuksia yllään. Harmittavasti kaupassa menetetyllä #36 pickillä olin suunnitellut varaavani Tanner Molendykin, ja se jäikin oikeastaan ainoaksi harmitukseksi draftissa. No, Bensoniin: Benson on pienikokoinen (178/77) pelinrakentaja, jonka "moottori" on Eliteprospectsin ("EP") mukaan koko draftin paras ja joka on EP:n mukaan koko draftin paras kahden suunnan hyökkääjä. Samalla "vision" on toiseksi paras ja tilastollisesti syöttötilastot ovat varausikäisistä parhaita sitten McDavidin. Mistä tässä ei voisi pitää? Tilastollisesti vahva kausi WHL:n toiseksi parhaan joukkueen Winnipegin parhaana hyökkääjänä, taistelee jokaisesta kiekosta täysillä ja luo paikkoja ketjukavereilleen. Suurimpana huolena varmaan tuon pelityylin tuomat mahdolliset loukkaantumiset, joista ehkä saatiin osviittaa loppukaudesta, kun Benson loukkaantumisensa jälkeen ei enää ollut samassa iskussa WHL:n pudotuspeleissä. Myös luistelutaitoa on kyseenalaistettu, mutta itse näen ongelman enemmän voiman puutteena kuin teknisenä haasteena. Salille vuodeksi ja vuoden päästä NHL:ään.

3:48 Gracyn Sawchyn
Jälleen kerran pienikokoinen (180/70) pelinrakentaja, jonka "advantages created"-luvut olivat EP:n tilastoinnissa todella kovaa luokkaa. Mailataituri, joka väläytteli osaamistaan päästessään sitä näyttämään, mutta WHL:n parhaassa joukkueessa Seattlessa ajautui välillä pelaamaan jopa nelosketjun minuutteja. Silti piste per peli. Seuraavalla kaudella odotan kovaa tuloksentekoa ja ehkä sitä, että kikkailuja käytettäisiin vielä paremmin hyödyksi pelkän kikkailun ilon sijaan. EP oli Sawchynin sijoittanut jopa sijalle 13 omissa listoissaan, joten uskoa joissakin piireissä on.

3:57 Jacob Fowler
Maalivahtien varausrynnistys oli 30. sijan paikkeilla tällä kertaa, mutta tästä rynnistyksestä oma kärkimolarini Fowler selvisi varaamattomana. Kun vuoron 48 ja 92 välissä minulla ei ollut mitään, piti tähän väliin tehdä kauppa paljon varauksia omistavan Opatsun kanssa. Fowler on tarpeeksi isokokoinen, joka ei ilmeisesti ole aivan päässyt vielä urheilijan elämään kiinni ja siksi kantaa extrapainoa. Jos tämä on maalivahdin suurin heikkous, niin luulisi asian olevan korjattavissa. Fowler on kuitenkin melko atleettinen maalivahti. Valittiin USHL:n pudotuspelien parhaaksi maalivahdiksi ja on pelannut kaikki viime kautensa todella kovilla tilastoilla. Siirtyy nyt Boston Collegeen, joka viime vuosina on tuottanut muun muassa Spencer Knightin, Thatcher Demkon ja Cory Schneiderin. Eiköhän Fowlerista siellä urheilija tehdä. Varattiin vieläpä Montrealiin, jolla maalivahtien paikat tulevaisuutta varten ovat täysin auki.

5:92 Denver Barkey
En olisi enää halunnut varata pienikokoista (174/70) pelinrakentajaa, mutta Barkey oli paras vapaana ollut pelaaja. Pelasi erinomaiset pudotuspelit Londonissa. Ei ole yhtä taitava pelinrakentaja kuin Benson eikä samanlainen mailataituri kuin Sawchyn, mutta pelaa todella kovalla intensiteetillä. Luulisi, että Barkeysta edes kolmoskentän energiapelaaja saataisiin. Se alkaa näillä vuoroilla olla hyvä onnistuminen.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4601
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: '23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja Bosco » 14 Heinä 2023, 11:27

Tämän vuoden varaustilaisuus on nyt ohitse. Varaamatta jääneet ovat waivereissa sunnuntaihin klo 18:00 saakka.

Kiitokset kaikille managereille jälleen yhdestä nopeassa tahdissa sujuneesta draftista.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: '23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 14 Heinä 2023, 16:23

Vancouverin drafti sisälsi melkoisesti kauppoja, yllätyskäänteen ja lopulta ihan tyytyväisen managerin varauksien puolesta.

Toby Dammit tuossa jo avasikin #3 pickin kauppaa, mutta laitetaan siitä vielä pari sanaa. Itse kuvittelin, että Anaheim ottaisi #2 pickillä Carlssonin, joten täällä oltiin valmiita varaamaan Fantilli. No, Repe sen pilasi, kuten pilasi myöhemmin myös toisen varausvuoron. Kaupassa tuli #11 vuoro ja sille vuorolle olikin vajaavaisesti tehty taustatöitä, joten jälki on varmaan sen näköistä.

#11 Nate Danielson
Tämä vuoro tuli vähän yllättäin, mutta tässä luotettiin Yzermanin kykyihin. Vaihtoehtona oli ottaa Yager, joka pelaajana kiinnosti kovasti. Valinta kohdistui kuitenkin Danielsoniin, joka oli WHL:n Brandon Wheat Kingsin selvä ykkönen niin maaleissa kuin pisteissäkin. 33 maalia ja 78 pistettä on varsin hyvä lukema WHL:ssä tuon ikäiselle ja ppg oli hyvinkin identtinen Yagerin kanssa.

#19 Otto Stenberg
Kärkivaraukset mentiin tarkoituksella pelkillä hyökkäjillä ja maalivahdit sekä pakit jätettiin muille. Näihin palataan kuitenkin myöhemmin. Seuraavat kaksi pickiä oli hyvinkin lähekkäin ja toiveissa oli Stenberg ja Musty. Nämä onnistuttiinkin saamaan. Stenberg oli Hlinkassa vakuuttava tehden 5 peliin 5+4 - samat tehot mitkä aiemmin mainittu Yager teki myös. Keväällä U18-kisat sujuivat vielä paremmin ja Stenberg teki 7 peliin 7+9, joilla voitti selvästi Ruotsin kaikki pörssit. Kisojen pistepörssissä Stenberg oli neljäs, edellään vain USA:n tykkiketju. Kisoissa varsinkin Kanadaa vastaan Stenberg oli liekeissä tehden ensin 2+2 ja välieriin kevyet 2+3 tehot. Stenberg tuli valituksi myös kisojen All-Stars teamiin ohi Gabe Perreaultin ja Ryan Leonardin.

#21 Quentin Musty
Musty on heinäkuussa syntyneenä yksi draftin nuorimmista pelaajista. Mustya on kuvailtua sanoilla "tekee vähän kaikkea" ja "taitava voimahyökkääjä". Saas nähdä mihin suuntaan peli hänen osaltaan kehittyy, mutta eipä noita taitavia voimahyökkääjiä nykyään yhtään liikaa ole. Musty pelasi kauden OHL:n Sudbury Wolvesin riveissä voittaen syöttöpörssin ja ollen pistepörssin kakkonen (53 peliä ja 26+52=78). Tänä vuonna OHL:stä varatuista Musty omasi parhaan pistekeskiarvon ohi Colby Barlown ja Calum Ritchien. Käsittääkseni Musty oli yksi parhaita heti myös Sharkin nuorten leirillä ja hänelle povattiin jopa 9 pelin näyttöpaikkaa kauden alussa. Katsotaan nyt rauhassa, mutta Vancouverin manageri on enemmän kuin tyytyväinen saatuaan Mustyn omaan tiimiinsä.

#33 Gavin Brindley
Draftissa taskussa oli jo #30 vuoro, mutta nuck sai houkuteltua vaihtamaan se pari sijaa huonommaksi. Itsellä oli kaksi targettia vuorolle, Eduard Sale ja Gavin Brindley. No, Sale meni heti #31 vuorolla, joten sitten saikin taas jännittää että tekikö jälleen huonot kaupat. Brindley sieltä onneksi tipahti vuorolle #33 ja melkeinpä se näistä kahdesta itselle oli se mieluisampi pelaaja vaikka Salesta voi parempi pistemies tullakin. Brindley on pienikokoinen, mutta aktiivinen hyökkääjä josta on sanottu, että hänen moottorinsa ei sammu. Brindley pelasi Fantillin kanssa samassa yliopistossa ja hyvin kaksikko pelasikin. Brindley teki 41 otteluun hyvät 38 pistettä ja tuli lisäksi valituksi myös U20-kisoihin 18-vuotiaana. U20-kisoissa rooli jäi vielä melko pieneksi, mutta kasvoi kisojen edetessä kuten myös pistetilikin (7 peliin 4 pinnaa). Columbus varasi niin Fantillin kuin ketjukaveri Brindleynkin, joten jännä nähdä kokeillaanko heitä jossain vaiheessa yhdessä myös Columbuksessa.
https://www.nhl.com/bluejackets/news/fa ... -345149812

#70 Luca Cagnoni
Tässä vaiheessa draftia #70 oli Vancouverin viimeinen vuoro ja listalla oli vielä useampia pelaajia. Tarjolla oli useampia pakkeja sekä Luca Pinelli, mutta nyt valinta kohdistui pieneen, mutta taitavaan Luca Cagnoniin. Cagnoni teki WHL:ssä melkein pinnan per peli (67 peliä ja 64 pistettä). WHL:stä varatuista pakeista Cagnoni oli toiseksi tehokkain. Puolustuspeli ja pieni koko voi haitata NHL-uraa, mutta pistepotentiaali on varsin korkea.

#76 Caden Price
Kun listalla oli mielenkiintoisia pelaajia jäljellä niin GM yritti parhaansa mukaan saada lisäpickiä tai paria hankittua. Varsinkin mainittu Pinelli kiinnosti, mutta kun pick #76 saatiin niin eiköhän Pinelli mennyt taas Repen toimesta vuorolla #75. No, sitten otettiin näitä lupaavia pakkeja lopuilla pickeillä joita nyt kertyi sitten parikin. Aikoinaan muutamakin loppupään pakkivaraus on onnistunut ihan hyvin (Myers #78, Gudas #77, Skjei #60, Forsling #92), joten toivotaan että samanlaista tuuria kävisi näidenkin varauksien kanssa. Pricea on kuvailtu mielialapelaajaksi, joka parhaana päivänään on draftin paras pakki, mutta heti seuraavana luokattoman huono. Luotetaan siihen, että tasaisuus vielä löytyy ja sopiva motivointi jatkuvaan korkeaan pelitasoon. Ailahtelevasta tasosta huolimatta Price valittiin Kanadan U18-joukkueeseen, jossa hän tekikin 7 peliin mukavat 5 pinnaa, ollen joukkueensa tehokkain pakki. Myös Hlinkassa Price onnistui ja teki pinnan per peli.

#81 Hunter Brzustewicz
Viimeisenä vielä yksi pakki ja tällä kertaa "oman joukkueen varaus". Brzustewicz on aikanaan kiertänyt niin U18-kisat kuin Hlinkankin, joten vakionaama USA:n joukkueessa. Viime kaudeksi siirtyi OHL:ään ja tekikin tulokaskaudellaan mukavat 57 pinnaa 68 otteluun. Noilla tehoilla Brzustewicz oli Kitchenerin tehokkain pakki ja pistepörssin nelonen. Lopuksi varatuista kolmesta pakista ollaan tyytyväisiä jos yksi nousee isompaan rooliin NHL:ssä, kaksi on jo loistava tulos.

Yhteenvetona Vancouveriin tuli neljä alkupään hyökkääjää (Danielsson, Stenberg, Musty ja Brindley) sekä kolme pakkiarpaa (Cagnoni, Price ja Brzustewicz). Hyökkääjiin on kovia odotuksia ja sieltä pitäisi kyllä vähintään kolme nousta ihan hyvään rooliinkiin NHL:ssä. Toki aina nämä tässä vaiheessa tuntuvat hyviltä valinnoilta, mutta katsotaan sitten parin vuoden päästä mikä on tilanne.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: '23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja Pedretti » 14 Heinä 2023, 23:31

Keeper Leaguen Sweeneyllä kävi puhelin kuuman pitkin draftia ja tuloksena olikin neljä kauppaa. Boston treidasikin kolme kertaa ylöspäin kohti targettiaan ja neljännen kierroksen alun aikoihin jysähtäkin vähän isommin, kun Tom Wilson saatiin valtavassa kaupassa ja ison kohun saattelemana hankittua ensi kaudeksi TD Gardenille. Toiseen suuntaan matkasi fanien ja Jackie Edwardsin hylkimä Nikolaj Ehlers.


Itse draftin antiin draftattujen pelaajien muodossa Bostonissa oltiin todella tyytyväisiä, vaikka Bedard ja Fantilli uivatkin eri suuntiin jo paljon aikaisemmin. Kiitos tuhlailtujen kärkipickkien. Pidemmittä puheitta käydäänpä vähän läpi, että ketä nuoria ja lupaavia janttereita tarttui matkaan.

3:45 Koehn Ziemmer (RW), Prince George Cougars (WHL)
Sweeney teki kovasti töitä tämän pickin eteen jo muutaman aikaisemman targetin takia soittaen läpi kolmannen kierroksen alun vuorojen hallinnoivien GM:mien puhelimiin. Calgaryn Gm:n Gaffin kanssa saatiin puheluringin päätteeksi sovittua molempia osapuolia miellyttävä kauppa ja Boston nousikin 14. sijaa antaen kyyti pojaksi muutaman tulevaisuuden 4.kierroksen varausvuoron, mutta lopulta kärki targettien Dragicevicin ja Molendykin Bruinsin oli "tyydyttyvä" heidän listalla kolmantena olleeseen pelaajaan Koehn Ziemmeriin. Ziemmerin kohdalla Bruins kuitenkin sai vantterarakenteisen paljon maaleja tehneen laiturin, jonka vahvuuksiin kuuluu mm. maalinedustalla irtokarojen sisään laittaminen. Ziemmer tykkää pelata myös kovaa, joka sopii täydellisesti Bostonin Big Bad Bruin teemaan.

3:58 Beau Akey (RD), Barrie Colts (OHL)
Myös tämän Sweeneyn Evan Bouchard insuranceksikin tituleeraaman puolustajan kohdalla Boston treidasi ylöspäin. Tällöin rapalaan tarttui Buffalon Toby ja jälleen kerran Bruinsin kauppakumppani lähti paria tulevaisuuden nelosta rikkaampana neuvottelujen päätteeksi. Nyt kuitenkin Boston sai ykkös targettinsa napattua. Beau Akey ei ihan sovi tähän Big Bad Bruin teemaan, mutta hyvänä luistelijana ja kiekonliikuttelijana voi hyvinkin olla yv:n pyörittäjänä shownkin puolella.

4:61 Noah Dower Nilsson (C), Frölunda (SHL/J20 Nationell)
Jälleen kerran myös ennen tätä pickkiä Sweeney painoi kovasti töitä puhelimen päässä ja lopulta treidi saatiinkiin maaliin Philadelphian GM:n Överkillin kanssa. 17 sijan nousun myötä Philadelphiaan matkasi Bostonin suunnalta kaksi tulevaisuudeen neloskierroksen varausvuoroa. Dower Nilssonin kanssa Bruinsin toiveissa olisi löytää se kuuluisa peliä tekevä sentteri.

4:79 Quinton Burns (LD), Kingston Frontenacs (OHL)
Ennen tätä vuoroa Keeper Leaguen Sweeney oli saanut seuran omistusportaalta ukaasin olla tuhlaamatta enempää tulevaisuuden vuoroja, joten tällä vuorolla Bostonin listoilla seuraavana oli tämä kovaa pelaava peruspakki Quinton Burns. Burns istui viime kaudella 106min jäähyllä, on hanakka taklaamaan ja hanskatkin tippuu tarvittaessa. Potentiaalia oli TD Gardenin fanien suosikki tulevaisuudessa.

4:80 Coulson Pitre (RW), Flint Firebirds (OHL)
Tämä kaikkea taklaava ihmiskuula on täysin Bruinsin seurajohdon haluaman näköinen pelaaja. Coulson Pitre taistelee raastaa kamppailee irtokiekoista ja mikä parasta, niin ennen kaikkea taklaa. Siinä sivussa Pitre teki vielä oikein mukiin menevät pisteet menneellä kaudella.

5:96 Angus MacDonell (C), Mississauga Steelheads (OHL)
Angus MacDonell on kahdensuunnan peluri, joka ei ota taka askelia. MacDonell yrittää päästä usein vastustajan ihon alle, joka toikin Keeper Leaguen Sweeneylle mieleen Scott Nicholin.

5:99 Tristan Bertucci (LD), Flint Firebirds (OHL)
Viimeisen vuoronsa Sweeney käytti jälleen vähän kiekollisempaan osaamiseen, kun aikasemmat kolme vuoroa oli pyhitetty telaketjuosaston miehille. Bertuccin viime kausi oli hyvä junnukiekon puolella hyvä, siellä Flintin yv:n ykkösheppana hyvin nakutteli pisteitä. Kevään u-18 karkeloiden kyykkäys laski kuitenkin kovasti Bertuccin osakkeita Bostonin suunnalla, mutta muutaman mielenkiintoisemman kaverin mennessä Sweeneyn nenän edestä päädyttiin varaamaan Tristan Bertucci.
Pedretti
 
Viestit: 1124
Liittynyt: 07 Joulu 2022, 19:09

Re: '23 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja Överkill » 16 Heinä 2023, 11:57

Varausvuosi 2023 on taputeltu. Itsellä selkeänä suuntana olivat hyökkääjät ja pistepotentiaali. Edellisinä vuosina tullut varattua paljon puolustajia ja maalivahtiprospektit hankittu sitten kaupoilla.

#4 Matvei Michkov
- Sen tiesi, että Fantilli tai Carlsson ei valu nelosvuorolle. Michkov varattiin IRL-liigassa myös Phillyyn, niin tämä oli loppupelissä aika NoBrainer. High risk, high reward.

#5 Will Smith
- Vitospicki tuli hankittua kaupalla. Ennen vitospickin hankkimista pohdin pitkälti nelosena varaavani Michkovin ja Smithin väliltä. Myös Bensonia mietin. Kaupan myötä ei tarvinnut niin paljoa pähkäillä vaan pystyi ottamaan sekä Michkovin, sekä Smithin.

#18 Calum Ritchie
- Iso sentteri ja hyökkääjä. Nämä riittäköön perusteluiksi :D

#24 Andrew Cristall
- Tässä mentiin ihan puhtaasti pistepontentiaali edellä. Voi olla timantti, mutta myös ihan BUST.

#38 Riley Heidt
- Sama kuin Cristallin kohdalla. Pistepotentiaali ja pelityyli mieliyttää. Isot riskit, mutta onnistuessaan voi olla timantti. Tämäkin vuoro hankittiin kaupalla.

#78 Carsen Musser
- Tässä kohdin tiputtiin sitten alaspäin ja samalla hankittiin tuleville vuosille myöhäisempiä pickejä. Toivoin, että Brady Cleveland olisi valunut tänne asti, mutta eihän se valunut :D. Otettiin sitten helvetin iso maalivahti.

Pahoittelut mahdollisista kirjoitusvirheistä. Teksti kirjoitettu Ilosaarirockin neljäntenä päivänä ja prmillet alkavat vähintään ykkösellä :D
Överkill
 
Viestit: 1011
Liittynyt: 12 Maalis 2017, 19:10


Paluu Entry Draft



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa