nuck kirjoitti:Chicagolla taitaa olla nyt seuraavat prospectit mukana kisoissa:
Kanada:
Kent Johnson
William Dufour
Dylan Garand
Kanadan eri arvoturnauksia viimeisen vuoden aikana kiitettävästi kiertäneelle Johnsonille on luvassa tonttia kahden ensimmäisen ketjun laidalta ja ylivoimasta. QMJHL:n ja Memorial Cupin arvokkaimpana pelaajana palkittu Dufour pelannee ensimmäiset arvokisansa kolmosketjussa. Garand kisaa paikasta Kanadan ykkösvahtina.
Johnson: 7, 3+6=9, 2pim, +8
Roolina kisoissa oli tuo ennakoitu. Johnson rakensi paljon paikkoja ja oli itsekin niissä usein, mutta kaikkiin paikkoihin nähden tehot jäivät yllättävän vähiin vaikka yli piste/peli tulikin. Pörssipäiviä helpoista peleistä ei juuri tullut eikä myöskään kakkossyöttöjä yhtä enempää. Pudotuspelivaiheessa Johnson teki kahteen peliin 2+2 pistettä ja kruununa oli finaalin voittomaali. Pidin Johnsonin kahden suunnan pelistä ja luovista ratkaisuista hyökkäyspäässä, mutta olisin toivonut lisää tehoa paikoissa.
Monien arvokisojen kausi sai nyt Johnsonin kannalta onnistuneen päätöksen ja vielä Suomea vastaan, jota vastaan oli puolestaan häviämässä kevään MM-kisoissa. Olympialaisissa Johnsonille tuli viiteen peliin viisi pistettä, miesten MM-kisoissa seitsemän pistettä 10 peliin ja nyt nuorten kisoissa tuo yhdeksän pistettä seitsemään peliin, joten melko tehokas kausi kuitenkin kokonaisuutena tuon ikäiselle pelaajalle. Hyvällä tiellä Johnson näyttäisi olevan ja jos/kun saa lisää voimaa, voidaan odottaa enemmänkin.
Dufour: 7, 3+4=7, 2, +6
Memorial Cupin ja QMJHL:n arvokkaimpana pelaajana kauden aikana valitun Dufourin kisat menivät pääosin kolmosketjussa, mutta hän nousi ykkösketjuun kahdessa viimeisessä pelissä ja teki finaalissa yhden maalin. Pisteellisesti kisat menivät ihan hyvin kun ottaa huomioon vielä sen, että pääasiallisen kolmosketjun paikan lisäksi kaikki tehot tulivat lisäksi tasakentin. Roolia Dufourille tuli tasakentän lisäksi lähinnä alivoimissa. Itse olisin toivonut enemmän taklauksia eikä suorin jaloin taklauspaikkoihin liukumista. Kiekottoman pelin työmäärästä toisaalta annan pisteitä. Dufour on mennyt pelaajana hyvin eteenpäin, mutta tulevaisuuden mahdollinen NHL-rooli on vielä kysymysmerkki.
Garand: 6, 1,98gaa, 92.5%
Kauden aikana Garandille tuli valinnat WHL:n ja koko Kanadan junnusarjojen parhaana maalivahtina. Nyt kun kausi loppui Kanadan ykkösvahtina nuorten MM-kultaan, kauden voi sanoa olleen onnistunut. Nuorten kisoissa Garand otti lopulta ehkä yllättävänkin selvän ykkösvahdin aseman, kun pelasi ensimmäistä peliä lukuun ottamatta kaikki muut pelit loppuun saakka. Otteet kisoissa olivat hyviä, mutta ehkä pari maalia olisi voinut ottaa kiinnikin. Kanadan maalilla oli toisaalta hyvä pelata ja toisaalta taas ehkä vähän haastavakin, kun paikat tulivat monissa peleissä vähän yllättäen ja aika usein torjuntojen välillä oli maalivahdin kannalta ehkä turhankin paljon taukoa. Ensi kausi farmissa osoittaa Garandin tämän hetken tasoa paremmin, mutta ihan hyvällä reitillä hän tuntuu olevan.
Ruotsi:
Simon Edvinsson
Edvinssonin kuvittelisin nousevan kisoissa isoon rooliin.
Edvinsson: 6, 1+1=2, 2, +2
Edvinssonin kisat olivat kieltämättä pettymys siihen nähden millainen pelaaja hän on ollut SHL:ssa ja oli nuorten tynkäkisoissakin vuodenvaihteessa. Ajattelin että Edvinsson olisi pelaamassa loukkaantuneena ja osin näin olikin, kun selvisi hänen pelanneen ruokamyrkytyksen alla. Edvinssonin tulevaisuudesta olen näiden kisojen jälkeen yhtä vähän huolissani kuin olin Elias Petterssonin tulevaisuudesta hänen oltua aikanaan nuorten kisoissa huonompi kuin nuorempi Nylander, mutta näitä kisoja arvioiden Edvinssonin kisat menivät kieltämättä penkin alle. Saa nähdä onko hän mukana Ruotsin joukkueessa sitten vielä seuraavissa kisoissa vai onko pelipaikkana joku toinen.
Tsekki:
Stanislav Svozil
Svozilille on luvassa myös isoa roolia Tsekin joukkueessa kun oli jo edellisissä tynkäkisoissa ykkösparin pakki. Vähän huolta tuo tosin terveystilanne, kun loukkasi ilmeisesti olkapäänsä harjoituspelissä.
Svozil: 6, 1+3=4, 29, 0
Tsekin joukkueen sisäisen pakkien pistepörssin voittaneen Svozilin kisat menivät Edvinssonin tavoin myös minun odotuksia huonommin. Hän näytti vähän aristelevan kaksinkamppailuisssa eikä pelannut samanlaista hyvää fyysistä kiekkoa kuin tynkäkisoissa. Ehkä ainakin osasyynä tuossa oli tuo olkapäävamma ja Svozil joutui jättämään kesken kisojen yhden pelin väliinkin. Lisäksi Svozil kunnostautui kisojen aikana muutamien tyhmien jäähyjen ottajana, joista USA:n Cooleyhin kolmannessa erässä vedetty ja ulosajoa edeltänyt polvitaklaus huonoimpana esimerkkinä. Svozil on kokonaisuutena kuitenkin ihan hyvällä polulla puolustajana. Hän tulee ikänsä puolesta pelaamaan vielä seuraavissakin kisoissa (hänelle jo kolmannet kisat) ja toivottavasti tuolloin nähdään ehjempi turnaus.
