On ollut melkoisen hektistä kaupantekoa viimeiset päivät. En tiedä onko joukkue sitten vahvistunut vai heikentynyt, mutta ainakin sentterikalusto alkaa näyttämään sellaiselta, kun on toiveissa jo pidempään ollut. Analysoidaan nyt vaikka omaksi iloksi vielä vähän näitä kauppoja.
Wojtek Wolski + Clarke MacArthur + Eric Fehr + 4th round (MTL) <--> Brandon Dubinsky + Radim Vrbata + Maxime SauveWolskin menetys tulee todennäköisesti pisteissä tuntumaan, sillä näyttäisi vihdoin se läpimurtokausi olevan meneillään. Nakutti vielä pari maalia viime yönä lähdön kunniaksi. Dubinsky tuo kumminkin joukkueeseen kaivattuja jäähyjä ja aloituksia, eli vähän eri painotuksilla mennään. MacArthur ja Vrbata ovat molemmat hieman ailahtelevia pelaajia, mutta kyllä molemmilta voi odottaa hyvinkin tuommoista +40 pistettä. Vrbata ainakin toistaiseksi kalliimpi, mutta RW-osastolle tarvittiin vahvistusta ennen nuorten lopullista läpilyöntiä. Ja kyllähän tuo toissakauden pistemääräkin olisi toistettavissa. Fehr ei ole ihan niitä lupauksia lunastanut, mitä odotin ja kun loukkaantumisetkin ovat kovasti varjostaneet uraa, niin lähti nyt sitten uusiin ympyröihin. Sauve voi hyvinkin Bostonin kokoonpanoon jossain vaiheessa murtautua, jos kehitys jatkuu samanlaisena, sillä ainakin kehitys vuoden takaisesta on raporttien mukaan ollut huimaa. Toistaiseksi ei ole vielä alkanut kaduttaa, mutta seurataan tilannetta.
Dainius Zubrus + Tyler Kennedy <--> Stephen WeissWeissista saatiin sitten se toinen haussa ollut sentteri ja tyytyväinen olen, vaikka Florida kyntääkin nykyään melkoisen syvällä. Toivotaan, että Weiss vakiintuu tuommoiseksi +60 pisteen tekijäksi. Zubrus on jämähtänyt hieman kalliiksi 40 pisteen kaveriksi, joka aina välillä innostuu, kuten viime kaudella yhdessä ottelussa tehdyt 4 maalia osoittavat. Kaipaamaan jäädään sitten Kennedyn halpaa sopparia, laukauksia ja maaleja, joista hämmästyttävän suuri osa on sattunut uralla olemaan vielä niitä voittomaaleja. Kennedylle odotettu jo kauan aikaa Winger-statusta, mutta saa nähdä tullaanko sitä ikinä näkemään. Tämä aloitusten puute sentteriltä alensi hitusen arvoa.
Benoit Pouliot <--> 4th 2010 (NYR)Pouliot nyt lähti sitten pientä korvausta vastaan muualle, kun ei mitenkään isommin ole Minnesotassa vakuuttanut.
EDIT: Tuon Pouliotin kauppaamisen myötä näyttää tuo viime kauden Calgary-kauppa aina vaan paremmalta:
Benoit Pouliot + Ales Kotalik <--> Jay Bouwmeester + Curtis Glencross + David Moss

Ei näin