Mängimies kirjoitti:Ottawan tulevaisuus:
3. Quinn Hughes
10. Adam Fox
29. Trevor Zegras
30. Jordan Kyrou
42. Rasmus Sandin
Hienoinen pettymys tuo oli kun esim. Owen Tippett ja Tyler Benson jäivät kokonaan listan ulkopuolelle. Myös Olli Juolevi mainittiin Wheelerin toimesta saatetekstissä, jossa todettiin Juolevin olleen loukkaantuneena ja täten pois listoilta. No kuitenkin kaksi nimeä kärkikymmenikössä ja viisi yhteensä, joten kai se huonomminkin voisi olla. Toki tähänkin pätee samat kuin vastaaviin, listat on listoja.
Yllä vuoden takainen lista. Tuolta listalta "valmistuneet" kaikki paitsi Zegras.
Ja uusi Wheelerin lista näyttää Ottawan osalta viime vuotista ohuemmalta.
2. Trevor Zegras
27. Owen Tippett
46. Lucas Elvenes
50. Anttoni Honka
Tosiaan viime vuotista ohuempaa, mutta tämä oli odotettua kun suurin osa nousi kauden aikana jo NHL:ään. Zegrasin sijoitus listan kärkipäässä ei yllättänyt, tosin tietysti itse olisin (monen muun tavoin) nostanut hänet koko listan ykköseksi ohi Cozensin. Tippett ei mahtunut vuosi sitten mukaan, mutta nyt kun listalta poistui niin moni noustuaan NHL:ään, mutta uutta vuosikertaa ei tullut myöhäisen draftin johdosta tilalle, niin hänkin mahtui mukaan ja peräti listan puoliväliin. Elvenesin nimeä odottelin myös, mutta Honka yllätti. Itse olisin omistani nostanut ennemmin vaikkapa Tyler Bensonin. No listat on listoja eikä niitä pidä alkaa ylianalysoimaan.
Maalivahdeille oli oma top 10 -listansa ja sinne ei vähemmän yllättäen mahtunut edustusta meiltä. Mihail Berdin pääsi sentään bubble-osastolle.
--
Heitetäänpä samalla pieni ennustus vuoden päähän em. nimistä. Zegras on noussut NHL:ään ja opettelee kasvamaan Anaheimissa vastuulliseen rooliin ensin helpommilla minuuteilla. Tippett nousee vihdoinkin Floridan NHL-jengiin ja tekee maaleja enemmän kuin suurin osa liigan tulokkaista. Elvenes pelaa välillä NHL:ssä ja välillä AHL:ssä ja kauden loppuun mennessä on noussut jo NHL:ään vakituisesti. Honka painaa Suomessa ja suuntaa kesän jälkeen AHL:ään. Näin ollen vain Honka on jäljellä listalle kelpuutettavista pelaajista. Onneksi uusia varauksiani on noussut myös listoille, toivon mukaan.