Kirjoittaja Footless » 05 Heinä 2019, 17:25
Rangers varasi peräti 11 pelaajaa kesän draftissa, joten farmi meni vahvasti uusiksi. Lisäksi pari prospectia saapui Vancouverin organisaatiosta treidillä.
#3 Alex Turcotte
Turcotte oli lopulta helppo valinta. Mitä pidemmälle kevät kääntyi, sitä korkeammalla Turcotten nimi alkoi mock drafteissa ja eri toimittajien listoilla näkymään. Pakettihan on kaikin puolin tasapainoinen, mutta suurimman vaikutuksen teki kuitenkin kehuttu kilpailullisuus, todella kova tekemään töitä ja antaa kaikkensa. Vuoden tai parin päässä NHL:stä, mutta pidän Kingsiä hyvänä organisaationa, joka kasvattaa lupauksensa hyvin ja kärsivällisesti. Mulla on aikaa odottaa.
#4 Kirby Dach
Kirby Dach oli seuraava valinta, pitkään pohdin Dachin ja Cozensin välillä, mutta Dach vei voiton ihan sen perusteella etten luota ihan hirveästi Sabresin osaamiseen oikein missään. Iso, taitava sentteri joka luistelee vähintäänkin kelvollisesti kokoisekseen. Kysymysmerkkinä on otteiden tasaisuus, viime kauden tehot junnuissa olivat pienehkö pettymys. Kauden päässä ainakin tämäkin, mutta ehkä sitten Toewsilta oppimaan miten ollaan ykkössentteri.
#24 Mads Sogaard
Iso (tasan kaksi metriä elite prospectin mukaan) tanskalainen maalivahti. Maalivahti oli aika selkeä, ja otin ennemin ison tanskalaisen kuin jomman kumman ehkä vähän taitavammista, mutta pienemmistä venäläisistä. Tässä varmaan kestää ja aika arpojahan nämä on.
#39 Samuel Fagemo
Ruotsalainen laituri joka oli nyt toista kertaa draftissa tyrkyllä. Fagemo päätyi myös Kingsiin. Aika tasapainoinen tapaus pitäisi olla, luistelee hyvin, suht taitava, hyvä veto jne. mutta missään ei ole varsinaisesti elittiä. Toivotaan että kehittää vielä pelaamistaan, aika hyvää jälkeä teki jo SHL:ssä 18-vuotiaana.
#45 Alex Vlasic
Chicagon varaama lähes kaksi metrinen puolustaja, jonka luistelu on kokoisekseen todella hyvää. Hyökkäyspotentiaali on täysi mysteeri, jos sitä löytyy edes vähän, voi ura NHL:ssä aueta.
#48 Robert Mastrosimone
Pirun taitava laituri. Miinuksena pieni ja luistelu ei kovin kummoista ole, joten aika epätodennäköiseltä vaikuttaa NHL-ura, jollei jotenkin saa parannettua luisteluaan.
#60 Antti Tuomisto
Puolustaja kelpo käsillä, enemmän kahdensuunnan pelaaja. Luistelu ei ihan huippua ole, mutta ehkä avauspotkuja parantamalla ja voimatasoja nostamalla riittäisi NHL-tasolle.
#69 Mikhail Abramov
Leafsin varaama pienehkö pelintekijä, kelpo tehot Q:ssa.
#78 Dillon Hamaliuk
Isohko, taitava power forwardin alku. Melkein pinna per peli WHL:ssä, kunnes polvivamma katkaisi kauden. Siinä myös suurin kysymysmerkki, miten toipuu ja mitä käy luistelulle, joka ei alunperinkään ihan A-luokkaa ollut.
#81 Alexander Daryin
Nopea, taitava venäläinen joka tykkää tehdä maaleja. Ihan puhtaasti arpa osastoa.
#89 Domenick Fensore
Älyttömän taitava puolustaja, todella hyvä luistelija ja näkee kentän hyvin. Miinuksena on kääpiö. Myös yksi draftin nuorimpia pelaajia, että ainahan sitä voi toivoa parin sentin lisäkasvua vielä tuohon. Tai sitten siirtoa hyökkääjäksi, missä tuo mitätön varsi ehkä riittäisi paremmin.