Kirjoittaja LostHorizon » 25 Joulu 2019, 22:43
Jaa kisat lähestyy taas kuin Suomen talvi (mikä?) autoilijalle. Keltään ei taaskaan odoteta mitään, joten laitetaan vapaaseen järjestykseen. Tehkää te odottavat toisin.
Alexander Khovanov, Venäjä
Odotin jo viime vuonna philippkurashev-tason suoritusta, mutta jäi lopulta rannalle koneesta, vaikka kisapassi oli leimattu, tai toisinpäin? No jotain venäläistä sähläystä silti. No, nyt lähtee kisoihin Venäjän ykkössentterinä. Venäjää pidän vielä ennakkosuosikkina, joten ainakin venäläiset kai odottavat häneltä jotain. Khovanov on pelannut erinomaisesti QMJHL:ssä ollen koko liigan top-10 pelaaja, PPG:ssä mitattuna toiseksi paras. U20-kisoissa laidoilla ovat viime vuoden pistepörssivoittaja Denisenko sekä KHL:ssä erinomaisesti esiintynyt Dorofeyev, joten tukea pitäisi tulla. Taustalla on vielä kisojen paras pakisto, joten ei muuta kuin Khovanovin hitaat jalat liikkeelle ja namupasseja laitureille heittämään. Seuraan. Pessimisti ei pety.
Nikola Pasic, Ruotsi
Allsvenskanissa hienosti esiintynyt draftin jälkeistä kauttaan pelaava Pasic on treenannut Ruotsin kakkosketjussa. Jos Berggren pääsee siellä ruokkimaan Pasicia, niin voi tehdä läpimurron jokaisen tietouteen. Vaikutti draftia ennen täysin paskalta mun silmään, joten en varannut, mutta tilastollisesti pelannut hyvin. Ilmeisesti suhteellisen hidas ja puukätinen, mutta hyvällä pelisilmällä varustettu. Ei siis varmaan edes sovi kisoihin. Hieman samassa tilanteessa kuin Svenningsson viime vuonna. Pelannut hyvin ennen kisoja Allsvenskanissa, joten nostin farmiin. Kisoissa ei näyttänyt mitään ja lopulta kausi päättyi mollivoittoisesti. Toivotaan, ettei Pasicille käy samoin, vaan vakuuttaa minutkin.
Patrik Puistola, Suomi
Vähän vaikea kausi alla. Tapparassa vastuuta ei tullut, Mestiksessä ei ollut enää nähtävää ja loukkaantumisetkin vaivanneet. Luistelu ei ole kehittynyt. Toivottavasti esiintyisi vakuuttavasti kisoissa. Vaikka kakkosketjussa laatu ei välttämättä Puistolan viereen riitäkään, ylivoimalla pitäis Kuparin ja Maccellin kanssa tehdä tulosta. Vedenjakaja tälle kaudelle. Itseluottamus takaisin ja Liigaan takomaan maaleja. Vaikka sitten Jukureihin, jossa vastuuta olisi tiedossa enemmän kuin Tapparassa.
Maxim Cajkovic, Slovakia
Slovakian ykköshyökkääjä ja -pelaaja. Odotan, että tuhoaa omakätisesti Sveitsin ja Kazakhstanin ja näyttää hyviä otteita muita vastaan. Kausi sujunut loukkaantumisesta palautumisen jälkeen hyvin QMJHL:ssä. Ollut aina hyvä Slovakian paidassa. Olisi kiva, jos näyttäisi samoja otteita kuin 2 vuotta sitten U20-kisoissa, jolloin nosti itsensä yhdeksi ikäluokkansa parhaista lupauksista. Niitä ei ole vielä lunastettu, mutta aikaa on. Asenne kuntoon ja Slovakiaa viemään pudotuspeleihin.
Danila Zhuravlyov, Venäjä
KHL:ssa eriinomaisesti esiintynyt lähtee kisoihin Venäjän kovassa pakistossa ykkösparissa. Romanovin kanssa pelatessa pitäisi tehoja tulla, vaikka Zhura onkin meritoitunut lähinnä hyvin luistelevana ja fiksuna pakkina kuin yksilötaidollisesti parhaana. Tasapainottaa peliä. Mahdollisuus näyttää olevansa Venäjän paras kokonaisvaltainen pakki.
Jordan Harris, USA
Juuri ennen kisoja nostettu yliopistopakki on USA:n käsittämättömän ketjuruletin jälkeen ykkösparissa. Tiedä vaikka pääsisi pelaamaan ylivoimaakin. Katsotaan tämä kortti, mitä käy.
Maalivahteja ei tällä kertaa kisoissa ole mukana, joten maalirikasta turnausta odotellessa.