Pitää näköjään tästä huomauttaa, kun eräs manageri oli päättänyt eilen laittaa penkille joukkueensa parhaimmat pelaajat vaikka kokoonpanossa olisi reilusti ollut tilaa. Ja kyseessä oli ilmeisesti ihan tahallinen siirto, eikä kokoonpanon päivittämisen unohtaminen, sillä ainakin osa kyseisistä pelaajista oli lauantai-illan otteluissa kokoonpanossa eli olisivat myös sunnuntaina olleet automaattisesti kokoonpanossa jos heitä ei olisi siirretty takaisin penkille. Lisäksi näyttää viimeinen aktiviteetti Yahoon puolella tapahtuneen eilen juuri ennen päivän ensimmäisen pelin alkua, eli kyseiset pelaajat olisi helposti voitu haluttaessa vielä siirtää pelaavaan kokoonpanoon.
Säännöissä nyt ei kyseisestä asiasta ole suoraan sanottu mitään, ainoastaan että managerien tulee pitää säännöllisesti huolta kokoonpanostaan, mutta kyseessä on mielestäni niin itsestään selvä asia että siitä ei välttämättä tarvitsisi olla erillistä mainintaa. Nytkin kyseisen joukkueen vastustaja sai muutaman ilmaisen kategoriavoiton, ja nämä tulevat olemaan arvokkaita pisteitä hänen taistellessaan vielä playoff-paikasta. Puolestaan tässä kärsivät muut tuon joukkueen kanssa playoff-paikasta taistelevat joukkueet.
Mikäli vastaavaa tapahtuu jatkossa, niin seurauksena tulee olemaan varausvuoron pudottaminen tms. sanktio, sillä kyseinen tahallaan häviäminen ei kuulu tähän liigaan eikä ole missään nimessä reilun pelin mukaista. Varausvuoron pudottaminen on siitäkin sopiva sanktio tällaiselle toiminnalle, että ainoa syy tähän ryhtymiselle on parempien asemien saaminen draftiin.
Teen tästä lisäyksen sääntöihin, ja se tulee voimaan samantien jotta vastaavaa ei enää toivottavasti tapahtuisi.
