Kirjoittaja Bosco » 19 Marras 2016, 21:55
Ei ole avausviikon jälkeen tullut paljoa kirjoiteltua, joten laitetaan nyt juttua edellisistä otteluista.
Kauden avausvoitto irtosi toiselta viikolta Buffaloa vastaan, kun Sabres kaatui 10-5 lukemin. Kenttäpelaajilta vaatimattomaksi katsomani viikko, mutta näköjään oli koko liigan laajuisesti hyvin vähätehoinen viikko kun joukkueeni keräämät 34 pistettä riittivät viikon viidenneksi parhaaseen saldoon. Vastustaja keräsi kuitenkin pisteen enemmän joten jäi piste- sekä syöttökategoriat voittamatta. Maalivahtipelistä Sabres keräsi myös pari voittoa, kun GAA ja SV% menivät pilalle Andersenin päästäessä seitsemän maalia heti viikon ensimmäisessä ottelussa. Andersen keräsi itsensä hyvin sen jälkeen kuitenkin, ja Gibsonilta myös hyvä viikko, vaikka sinne yksi heikko ottelu mahtui häneltä myös mukaan. Viikon ensimmäisen veskariottelun jälkeen 1-2 tappio veskarikategorioista oli kuitenkin hieno torjuntavoitto. Kenttäpelaajista Simmonds kuudella ja Crosby viidellä pisteellä olivat joukkueen parhaita, ja FA-haku Emelin pelasi joukkueelle myös hyvän viikon (0+2, 13 taklausta sekä blokkia).
Kolmannelta viikolta tuloksena oli 11-5 voitto Red Wingsistä. Kuten sen viikon aikana tuli täällä todettua, molemmilta joukkueilta hyvin vaatimatonta suorittamista hyökkäyspäässä. Joukkueeni keräämä luvattoman heikko 11+18 saldo riitti ihmeen kaupalla voittamaan maalit, syötöt ja pisteet. Scheifele (3+3), Crosby (4+1 toisena viikkona putkeen) ja Letang (1+3) olivat kenttäpelaajista oikeastaan viikon ainoat valopilkut, ja keräsivät kolmistaan yli puolet joukkueen koko viikon pistesaldosta. Annetaan vielä kuitenkin erityismaininta Nic Dowd'lle, joka on ollut kauden positiivisin yllättäjä FA-hauista tämän kauden aikana, ja tämä oli toinen kahden pisteen viikko putkeen Dowd'lta. Maalivahdeilta unelmaviikko tähän otteluun (7 voittoa, 1.67 GAA, 253 torjuntaa, .951 SV% ja 2 nollapeliä), mutta se riitti ainoastaan 3-2 voittoon veskaripelistä kun vastustajan veskarien peli kulki myös (1.26 GAA ja .952 SV%). Mutta upea viikko maalivahdeiltani tosiaan kuitenkin heti kun Murray (2 ottelua, 2 voittoa, 0.50 GAA, .985 SV% ja 1 nollapeli - upea sisääntulo tähän kauteen) toipui pelikuntoiseksi. Andersen ja Gibson pelasivat myös erittäin hienot viikot.
Viime viikolta tuloksena oli 15-1 voitto New York Rangersista. Jos kahdella edellisellä viikolla joukkueeni suorittaminen hyökkäyspäässä oli vaisua, niin viime viikolla verkko heilui jatkuvaan tahtiin. Saldona upeat 20+37 tehot ja muutoin kauttaaltaan hyvää suorittamista kenttäpelaajilta. Pistepörssiä johtava Scheifele (3+3) oli jälleen joukkueen kärkipelaaja, Antoine Roussel pelasi luultavasti elämänsä parhaan viikon (3+3, 14 minuuttia) ja Staal sai suomalaislaiturit rinnalleen ja teki heti ensimmäisessä ottelussa heidän kanssaan pelatessaan neljä pistettä (koko viikon saldona 2+3). Heidän takaansa löytyi laajalta rintamalla kahden-kolmen pisteen viikkoja viettäneitä pelaajia, joten onnistumisia alkoi tulemaan laajalta rintamalta viime viikolla. Viikolla treidillä Torontosta hankittu Maroon onnistui heti myös hyvin, keräten heti alkuun molemmissa pelaamissaan otteluissa pisteen. Mutta heti kun kenttäpelaajat alkoivat saada onnistumisia, niin edellisellä viikolla ilahduttanut maalivahtipeli alkoi taas takerrella. Murray jatkoi hyviä otteita, mutta Gibsonilta sekä Andersenilta erittäin heikot viikot ja niiden myötä koko kolmikon GAA 3.47 ja SV% .887. Jälleen kävi kuitenkin erittäin hyvä tuuri, sillä nuo saldot riittivät voittamaan kyseiset kategoriat kun vastustajan veskareilla koppi tarttui vieläkin huonommin. Torjunnat oli viikon ainoa hävitty kategoria kuitenkin.
Tällä viikolla sitten lähdetään lauantai-iltaan takaa-ajoasemissa kun Tampa johtaa ottelua 5-12 lukemin. Kahta unelmailtaa vaaditaan joukkueelta jotta tilanne kääntyy tästä vielä voitoksi. Tämä ilta lähti hyvin liikkeelle kun heikkoa alkukautta pelannut Palat on onnistunut illan ensimmäisessä ottelussa maalinteossa. Palatin heikko alkukausi meinasi tiputtaa tämän lähes täydellä kierroksella jopa penkille, mutta viime hetkillä vaihdoin hänet pelaavaan kokoonpanoon Kanen tilalle. Josko se siitä lähtisi nyt kulkemaan Palatilla.