'16 Entry Draft-keskustelu

Re: '16 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja Mängimies » 12 Heinä 2016, 11:04

Kesän 2016 draftiin oli Ottawan toimistolla valmistauduttu huolella ja kerätty pitkin vuotta paljon materiaalia tämän vuosikerran pelaajista. Tästä syystä tähän vuoteen oli myös haalittu peräti kahdeksan vuoroa. Silti draftiin ei ihan täysin tyytyväisiä voida olla, sillä isolla tussilla kirjoitettuja nimiä meni monesti juuri nenän edestä. No ei se mitään, hyviä pelaajia jäi reilusti tarjolle.

#3 F Jesse Puljujärvi EDM
Tämä oli selkein valinta kaikista. Lotteryn jälkeen kun oli selvää, että varaan numerolla kolme, ei käytännössä ollut muita vaihtoehtoja kuin varata Jesse. Puljujärvellä on kaikki työkalut kehittyä monipuoliseksi ja kokonaisvaltaiseksi hyökkääjäksi. Tuo koko ja luistelu yhdistettynä taitoon on jotain todella kaunista. U20-kisojen MVP, U18-kisojen ylivoimaisen pelaaja loukkaantuneena ja tuloksena kaksi maailmanmestaruutta. Suomalaisuudesta tällä kertaa pelkästään plussaa, sillä onhan huippulupaavan suomalaisen kehitystä mukavampi seurata.

#26 F Tyler Benson EDM
Tässä kohtaa menikin jo sormi suuhun kun edeltä meni useampi hyvä nimi ohi. Benson on selkeästi riskivalinta. Häntä on pidetty jo viimeiset 2-3 vuotta tämän vuosikerran yhtenä kärkinimistä. Ikävä loukkaantuminen viime kaudella on hidastanut kehitystä ja se myös tiputti hänet oikeassa draftissa aina toisen kierroksen alkuun. Lahjoa pojalla kuitenkin on kehittyä todella monipuoliseksi kahden suunnan hyökkääjäksi. Ei varmasti tule olemaan koskaan joukkueen kovin pistelinko, mutta kärkiketjujen tärkeä kahden suunnan laituri. Seurataan innolla.

#29 F Jordan Kyrou STL
Tämän vuoron missasin kokonaan ja siksi edeltä meni taas omat prioriteetit. Paniikissa huusin Kyroun nimen. Nyt pölyn laskeuduttu tämä vaikuttaa oikein hyvältä. Sentteri/laituri, jota kehutaan hyväksi pelintekijäksi ja kahden suunnan peliä kiitellään. Lisäksi on todella nopea luistelija. Pelasi vahvat U18-kisat, joissa teki 8 pistettä 7 pelissä. Upside on kakkossentterinä, mutta voi päätyä monikäyttöiseksi alempien ketjujen laituriksi/sentteriksi tyyliin Nick Bonino (johon häntä joskus on verrattu).

#59 D Adam Fox CGY
USA:n kehitysohjelman ja U18-joukkueen ykköspuolustaja. Tämä on pitkä projekti, sillä lähtee yliopistoon ensi kaudeksi eikä varmaan ole odotettavissa NHL:ään seuraavaan neljään vuoteen. Varsin pienokokoinen, mutta kiekollisesti lahjakas Fox teki U18-kisoissa 9 pistettä ja valittiin kisojen parhaaksi puolustajaksi. Nousi listoilla rajusti kauden mittaan. Todella tyytyväinen tähän varaukseen.

#63 F Joey Anderson NJ
USA:n kehitysohjelmasta tämäkin lupaus. Muodosti kovan ykkösketjun Kellerin ja Bellowsin kanssa. Ei ole varmastikaan yhtä kovan luokan lupaus kuin ketjukaverinsa, mutta mielenkiintoinen nimi ehdottomasti. Tuossa ketjussa Anderson oli se klassinen kulmarouhija, joka voitti kiekkoja ketjukavereilleen. Teki kuitenkin siinä sivussa 7 maalia U18-kisoissa. Tuolla tavoin hän tulee myös uraansa todennäköisesti luomaan. Vertauksia lukenut Hartnellista Callahaniin tyylinsä puolesta. Pitkä projekti, joka hyppää seuraaviksi vuosiksi yliopistosarjaan.

#67 F Dmitri Sokolov MIN
Jos joku on boom or bust, niin tämä. Ylipainoinen ja laiska venäläinen ei kuulosta houkuttelevalta yhtään kenenkään mielestä. Kuitenkin potentiaali on ilmeinen. Pidettiin vielä vuosi sitten ilmiselvänä top 10 –varauksena. Pelasi surkeassa Sudburyn joukkueessa OHL:ää ja oli siellä kuitenkin joukkueen paras pistemies ja koko liigan paras maalintekijä tulokkaista. Lisäksi huhutaan, että pelasi koko kauden loukkaantuneena. Pidetään voimahyökkääjänä, jolla on todella hyvä laukaus. Jos saa itsensä kuntoon ja motivaation treenata, niin tämä voi olla todellinen ryöstö. Poimittiin oikeassa draftissa vasta siellä sijan 160 paikkeilla, mutta otin tietoisen riskin. Voi olla, että osuu tai kuten todennäköisempää, ei osu. Potentiaalia kuitenkin on valtavasti.

#94 D Victor Mete MON
Juolevin seurakaveri Londonista. Pienehkön koon vuoksi Metestä ei puhuta huippuluokan lupauksena. Taitojen puolesta hän on vuosikerran lahjakkaimpia puolustajia. Hyvä liike, hyvä kiekon kanssa, hyvä pelikäsitys jne. Turvallinen varaus sikäli, että noilla työkaluilla tulee tekemään hyvän uran joko Montrealissa tai muualla, näin uskon. Ominaisuudet kuten Sami Vatasella, mutta ei tuollaisista 180-senttisistä tiedä miten sopeutuu korkeimmalla mahdolliselle tasolle. Helppo valinta kuitenkin tuolla vuorolla.

#96 F Aapeli Räsänen EDM
Toinen suomalainen ja kolmas Edmontonin varaus minulle. Vakuuttavat U18-kisat riittävät tähän varaukseen. Todella fiksun oloinen pelaaja, josta on helppo pitää. Todella tunnollinen kahden suunnan sentteri, joka on helppo laittaa ketjuun hyökkäävien laitureiden kanssa ja saada ketju toimimaan. Lähtee ensi kaudeksi jenkkeihin Eeli Tolvasen viime kauden joukkueeseen tarkoituksenaan hypätä vuotta myöhemmin yliopistoon. Pitkä projekti tämäkin.
Avatar
Mängimies
 
Viestit: 3479
Liittynyt: 22 Tammi 2014, 21:27

Re: '16 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja AnFa » 12 Heinä 2016, 12:24

Draft ohi ja Detroitissa ollaan erittäin tyytyväisiä tämän vuoden saldoon. Monesti aiemmin aina vedetty pelaajia nenän edestä, mutta nyt kävi pikemminkin päinvastoin kun oli vielä monesti pelaaja vapaana kenen en uskonut enää olevan vaan olin lähinnä edelliselle varaukselle sitä suunnitellut.

Ekalla kierroksella tarttui Clayton Keller jonka tarkempi scouttaaminen jäi tekemättä, kun en todellakaan uskonut olevan enää vapaana. Oikeassa draftissa meni jo sen verran aikaiseen ja sentterit ollut kysyttyjä viime vuosina meidän liigassa.

Toisella kierroksella tarttui ensin peräkkäisillä vuoroilla yli-ikäinen Henrik Borgström ja isoveljeään lupaavampi Brett Howden. Kun huomasin Boscon taktiikan hänen varatessaan kaksi maalivahtia, niin kirosin etten ehdottanut vaihtoa näihin omiin vuoroihini mitkä olivat kuusi vuoroa myöhemmin. Siinä vaiheessa kun huomasin että pelaajat jotka olisin jo silloin varannut ovat vieläkin vapaana en meinannut saada hymyä hyytymään millään. Sit vielä muutaman vuoron päästä jäi haaviin Dennis Cholowski. En tiedä olinko missannut tämän kanssa jotain, mutta muut kiekolliset (ja kiekottomatkin) ykköskierroksen pakit varattiin jo paaaaljon aiemmin?

Kolmannella kierroksella tarttui toinen yli-ikäinen Yegor Korshkov. Oli nuorten kisoissa todella vakuuttava viime talvena, niin oli helppo kyllä poimia tässä vaiheessa. Voihan se olla ettei ikinä edes matkusta Kanadaan enää, mutta katsellaan nyt.

Tämä neloskierroksen varaukseni Filip Hronekin missaamista oikeastaan pelkäsin eniten, oli täysin oma scouttaus. Vuosi sitten kukaan ei tainnut tietää kaverista mitään, mutta talvella oli jo ns. kolmoskierroksen pick ja nyt Detroit poimi sen toisella kierroksella. Pelasi viime kauden jo aikuisten sarjassa jämäminuutteja joten kauden tehopisteet 0+4 ei vakuuta äkkiseltään, mutta odotellaanhan tuleva kausi.

Vitoskierroksella tuli sitten totaalinen kolikonheitto Jack LaFontaine. Ennakkolistojen ulkopuolelta Carolina käytti kolmoskierroksen pickin tähän vaikka olisi pitänyt kaiken järjen mukaan olla varattavissa paljon myöhemminkin. Onkohan siellä jotain sisäpiiritietoa? No katsellaan ainakin vuosi pari miten ura lähtee etenemään.
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: '16 Entry Draft-keskustelu

ViestiKirjoittaja Bosco » 12 Heinä 2016, 17:20

Ihme ettei tuo Matthew Phillips kelvannut draftissa kenellekään. Pienikokoinen mutta kuitenkin erittäin taitava pelaaja. WHL:n vuoden tulokas viime kaudella, sitä edellisellä kaudella alemman tason junnuliigan paras pelaaja, Buttonin listalla 33. paras prospecti tämän vuoden draftiin... Ei meinannut millään löytyä tilaa sitä varten farmiin, ja sen takia en viitoskierroksia yrittänyt edes hankkia kaupalla, mutta lopulta en voinut jättää sitä nostamatta vapaista ja piti väkisin etsiä sille tilaa sitten. Katsotaan onko tuossa uusi Theoren Fleury (molemmat muuten varattu Calgaryyn vuorolla #166) tai Johnny Gaudreau, vai onko pieni koko lopulta ylitsepääsemätön este hänen NHL-haaveille.

Phillipsillä on kokoa anteliaasti 170 cm ja 73 kg (todellisuudessa vielä eliteprospectin mittoja pienempi) ja tälle tilaa lopulta teki 165 cm ja 81 kg Nathan Gerbe. NHL:n pienikokoisin pelaaja teki siis tilaa mahdolliselle manttelinperijälleen.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Edellinen

Paluu Entry Draft



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron