Kausi 2008-2009

Tänne kaikki keskustelu liigasta

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja TaoTao » 29 Joulu 2008, 16:50

Niukka voitto Calgarystä ja samalla kolmossijaa siirtyi selkeämmin haltuun. Kärkikaksikko tosin venytti kaulaa.

Ei mitenkään hirveän hehkeästi kulkenut, mutta muutamia onnistumisia löytyi sentteriosastolta. Getzlaf ja Calder-Berglund olivat selkeästi parhaimmat yhteensä yhdeksällä pisteellään. Molaripeli takkuili jälleen, odotellaan josko Ersberg pääsisi takaisin ruotuun niin olisi edes yksi ykkösmolari joukkueessa.

Seuraavaksi sitten Felocity vastaan.
TaoTao
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja TaoTao » 05 Tammi 2009, 11:26

Jahas, sellainen viikko sitten Felocityltä, ettei ollut muutamassa kategoriassa mitään asiaa. Erikoista kyllä sain raavittu ylivoimamaalit ja -syötöt itselleni. Maalivahtien tilastot olivat kerrankin hyvää tasoa, vaikkei yhtään voittopeliä tililleni napsunut.

Havlat oli viikon paras tekemällä 2+3, ja Elias jatkaa mainiota virettään neljällä syötöllä. Eikä Conroyn Craigiä voi olla liikaa kehumatta, 45 aloitusvoittoa ja kolme syöttöä.

Seuraavaksi sitten Chicagon kimppuun.
TaoTao
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Bosco » 05 Tammi 2009, 13:57

Hyvin on joukkue kerännyt itsensä Vancouveria vastaan kärsityn murskatappion jälkeen ja ottanut kolme peräkkäistä upeaa voittoa Calgaryä, Felocityä ja Chicagoa vastaan. Hyvin pärjäsi joukkue siis viimeiset kaksi viikkoa vaikka sinä aikana ei tullutkaan tehtyä yhtään muutoksia kokoonpanoon. Tampa on ajanut sarjataulukossa ohitse, mutta hyvin ollaan sinnitelty siinä mukana eikä eroa ole kuin 3 pistettä. Saa tosin nähdä kuinka kauan kestää ennen kuin eroa alkaa syntymään kunnolla, esim. viime viikolla olisi tullut Tampaa vastaan 10-4 lukemin tappio.

Tältä viikolta odotetaan, että Crosby jättää jäähyjen keräämisen Backesille, Carcillolle ja kumppaneille ja alkaa tekemään niitä tehoja ja ottaa Malkinin kiinni pistepörssissä.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja repe_joke » 05 Tammi 2009, 15:01

Niinhän siinä kävi, että kun voitosta kävi huutelemaan etukäteen, tuli käkättimeen ja huolella. Maalivahdeissa tiesin olevani perässä huolella, mutta kenttäpelaajien osalta luulin olevani edellä, sen verta paljon Calgarylla oli loukkaantumisia. Mutta näin tällä kertaa.
Joukkueeni vahvinta osaamista nähtiin aloitusympyrässä, sieltä napsahti mukavat 235 aloitusvoittoa. Myös laukauksia tuli ihan mukavastai: 178. Kenttäpelaajista Martin St.Louis teki parhaat tehot, ja onkin löytänyt viime aikoina ihan mukavan vireen. Muita mainittavan arvoisia kavereita on: Bobby Ryan, Fredrik Modin ja Rene Bourque.

No mutta tällä viikolla sitten vastaan tulee Felocity Flyers. Yllättäen tilanne on taas se, että vastustajalla on huomattavasti paremmat maalivahdit. Tällä ruotsalaisella sentteri Bäckströmille heittäisin sen muotoisen toiveen, että ei ole pakko teurastaa kasvattajaseuraa.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Janda » 05 Tammi 2009, 15:24

Viime viikko sujui voitollisesti, joten joukkue nappasi kahdeksannen peräkkäisen voittonsa. Kenttäpelaajat hoitivat osuutensa näyttävästi 11-0 mutta maalivahdeissa Buffalon kaverit veivät 2-0, joten yhteistulokseksi saatiin 11-2. Kenttäpelaajat tosiaan olivat hyvässä vireessä menneellä viikolla ja merkkauttivat tehot 22+34, joista 7+16 ylivoimalla. Parhaimmat tehot keräsivät Lecan rinnalle vihdoinkin palannut Prospal 2+4, Sedin ja Samsonov 2+3 sekä Langkow 3+2. Näiden herrojen lisäksi Pominville (2+2) ja Horcoff (0+4) merkkauttivat 4 pistettä mieheen. Tuohon kun saadaan vielä jossain vaiheessa Sundin, Statsny ja viimeisten tietojen mukaan myös Sullivan niin joukkueen tilanne näyttää tällä hetkellä varsin hyvältä. Ensi viikko vaikuttaakin mielenkiintoiselta kun Sundinin pitäisi pelata kauden avauspelinsä ja Pricenkin pitäisi palata pelikentille. Sairaslistalla jatkavat Statsny, Prust ja Sullivan. Lisää tehoja odotellaan edelleen Plekanecilta ja Umbergerilta sekä Statsnyn loukkaantumisen takia murjottavalta Hejdukilta. Alkaneella viikolla vastaan asettuu yksi alkukauden parhaista joukkueista mutta viime aikoina hieman vaisummin esiintynyt Montreal.
Janda
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Olpa » 05 Tammi 2009, 17:03

Tasaista taistoa Wildin kanssa odoteltiin, joskin Grizzlen porukka pienenä suosikkina lähti matkaan. No, 7-7 tulos napsahti. Wildin syötöt/yv-syötöt oli aika kermaisia ja alkuviikosta tuli jo yhtenä yönä 7 yv-syöttöä ja Grizzle jo rupesi leijailemaan ;) Maalivahti tilastossa treidimme ansiosta sain mukavan 3-0 voiton. Jäähyminuutteja odottelen enemmän, onneksi viikonloppuna pojat petrasivat tappelurintamalla. Staal sai kokea Seminin rummutukset jne.

Tällä viikolla Detroit ja kai nyt voitto mielessä voi lähteä matkaan. Tosin omassa tiimissä on noita heilureita niin paljon että maan pinnalla pysytään tivihisti.
Olpa
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Olpa » 12 Tammi 2009, 11:24

Olpa kirjoitti:Tällä viikolla Detroit ja kai nyt voitto mielessä voi lähteä matkaan. Tosin omassa tiimissä on noita heilureita niin paljon että maan pinnalla pysytään tivihisti.


Selvähän tämä, ettei kannata kovin huudella etukäteen. 8-7 tappio. Seuraavaksi sitten Sabres ja omissa taas soi niin että heikottaa...
Olpa
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja TaoTao » 12 Tammi 2009, 11:43

10-5 -voitto napsahti, mutta sijoitus tippui yhden alaspäin kun kovassa vireessä oleva Canucks pyyhälsi takaa ohi.

Onnistumisia tuli aika tasaiselta rintamalta, Getzlaf 5, Kovalev ja Elias 4 pistettä. Maalivahdit juonivat jopa ensimmäisen voiton kahteen viikkoon, kahdella voittopelillä olisi kyseisestä kategoriasta tullut tasuri, mutta eipä voi mitään kun noita turisteja löytyy maalinsuulta.

Toivottavasti Hiller toisi jotain muutosta. Tosin juuri ennen siirtoa pelattu alle 80 prosentin ottelu ei paljoa vakuuttanut.
TaoTao
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Bosco » 12 Tammi 2009, 11:47

11-2 voitto San Josesta. Lopputulokseen täytyy olla tyytyväinen, mutta tehoja odotan joukkueelta selvästi enemmän mitä viime aikoina on tullut. Alkukaudesta tuli viikosta toiseen tehtyä sellaiset 50 pistettä viikossa, nykyään joukkue ei saa edes 40 pistettä kasaan. Huolestuttavaa. Mutta ei tässä tyylipisteitä onneksi jaeta, lopputulos ratkaisee ja voittoja on edelleen tullut hyvään tahtiin tilille. Jos ei hyökkäyspeli oikein toimi, niin maalivahtipeli toimii sitä vastoin loistavasti. Sekä Biron että Bryzgalov pelasivat unelmaviikon, ja toivottavasti molemmat jatkavat loisto-otteitaan.

Tällä viikolla tulee vastaan toistaiseksi ainoa joukkue, jota ei ole vielä tällä kaudella tullut kohdattua, eli sarjajumbona majaileva Detroit. Voittoputkea lähdetään kasvattamaan.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Janda » 12 Tammi 2009, 12:39

Voittoputki kasvoi yhdeksän viikon mittaiseksi. Montrealista saatiin 13-1 voitto. Sarjan kärkipaikka pysyi edelleen hallussa mutta eroa ei saada aikaan millään ilveellä vaan Pens pysyy edelleen tappituntumalla. Samalla saatiin 600 tehopistettä kasaan tälle kaudelle. Onnistumisia tuli taas varsin laajalla rintamalla. Tulikuuma Langkow pelasi vain kaksi ottelua mutta merkkautti tehot 3+2. Neljän pisteen viikon pelasivat Kozlov, Plekanec(mitä ihmettä!), Hejduk, Sedin ja Voracek. Halak tuurasi loukkaantunutta Pricea ja otti maalivahdeissa 2-1 voiton. Pricea kuitenkin odotellaan kuumeisesti takaisin, jotta maalivahtitilastoissa voitaisiin haaveilla pisteistä jatkossakin. Erityismaininta vielä Grabowskille 32 jäähyminuutin pelistä Montrealia vastaan ja päälle lätkäistiin vielä kolmen ottelun pelikieltokin. Vieläkö joku väittää, että Tampa olisi muka joku taitojoukkue! Muita merkittäviä tapahtumia kuluneella viikolla olivat Sundinin paluu ja kolmannessa ottelussa tullut ensimmäinen piste, Sullivanin paluu elävien kirjoihin sekä Yahoon kaverien hereillä olo Jeffreyn lisäämisessä fantasyyn, eihän siinä mennytkään kuin pari viikkoa ensimmäisestä pelistä. Tällä viikolla onkin sitten vastassa hyvässä vireessä oleva Vancouver. Vancouverin manageri odottaa sen verran helppoa voittoa, että päätti suunnistaa lomille. Yritetään kuitenkin taistella vastaan ja venyttää voittoputki kymmeneen otteluun.
Janda
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Jarkko » 13 Tammi 2009, 15:48

5-10 takkiin St. Louisia vastaan ja sijoitus sarjassa tällä hetkellä yhdeksäs, joten ei hurraamista joukkueen otteissa. Maalivahtikategoriasta vein tosin voitot 4-0, mutta kun kenttäpelaajat eivät yllä parhaimpaansa niin tappiolta on mahdotonta välttyä. Viikko ei ollut suinkaan mielestäni katastrofaalisen huono, mutta ei huipputasoakaan.

Anaheim vastassa tällä viikolla, joten saapa nähdä jatkuuko tappioputki edelleen. Hiukan on nimittäin sellainen kutina.
Jarkko
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Bosco » 13 Tammi 2009, 20:42

Alkaa pikkuhiljaa vituttamaan Montrealin saamattomuus. Tanguay ollut jo kaksi viikkoa sivussa peleistä ja tulee olemaan vielä nelisen viikkoa, eikä miestä ole vielä saatu siirrettyä IR-listalle, ja tästä syystä Yahookaan ei ole antanut miehelle IR-statusta; eikä edes DTD:tä. Olis se ihan kiva saada Tanguay korvattua terveellä pelimiehellä, kun tuolla IR-paikoilla ois miehelle reilusti tilaa.

Faksi kuntoon, Gainey!
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Golden AWe » 16 Tammi 2009, 11:41

Heheh, maalivahtistatseissa tiukkaa, viikonloppuun Calgaryn kanssa suunnataan näissä lukemissa:

Koodi: Valitse kaikki
WAS 2    2.79    .897    0
CAL  3    2.76    .895    0
Golden AWe
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja TaoTao » 19 Tammi 2009, 11:02

Alkuviikolla näytti jo pahalta, mutta hyvällä kirillä saatiin viikko lähes tasoihin. Joukkue on kyllä esiintynyt tasaisesti - pahimmissa tappioissakin on 5 kategoriaa vähintään saatu itselle. Näin kun kommentoi niin Pittsburgh vie ensi viikolla kunnolla.

San Jose veti vahvan viikon, mutta onneksi osui maalivahtien peluutukset itsellä kohdalleen ja uusi hankinta Hiller osoittautui loistovedoksi. Heti nollat tauluun. Enpä hetkeen ole 3-0-1 vetänytkään molareista. Ersberg tosin alkuviikolla taas yritti hakea tappioita lähes 50 prosentin saldoillaan. Kenttäpelaajista Getzlaf veti normisetit, Phaneuf paransi otteita neljällä pinnalla.

Tuli myös ennenaikainen lahja, kun Garon siirtyi Pittsburghiin. Pääsi MacTavishin kopista pois ja saanee pingviineissä selkeästi enemmän lähtöjä kuin kerran kahdessa kuussa.

Seuraavaksi tynkäviikolla Boscon pingviinit. Toivottavasti Garon pelaa, ei muuten taida saada pelejä täyteen kun Ersbergillä taas kramppaa nivuset. Tosin epätodennäköistä, kun Fleury tempoi juuri nollapelin.
TaoTao
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Olpa » 19 Tammi 2009, 12:23

Tappio niskassa jälleen, tällä kertaa Sabresiltä lukemin 7-6. Tällä viikolla turpiin sitten Opatsun Canadiensilta. Luotto omiin on... sanotaanko vaikka heikohko :)

Viime viikon tilastoilla voittaisin 8-7 (äkkiälaskettuna). Maalivahdit Canadiensille ja kenttäpelaajat mulle. Sama saa toistua ;)
Olpa
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Bosco » 19 Tammi 2009, 12:45

Hienosti sujui viime viikko vaikka alkuviikosta pahalta näyttikin. Joukkue veti kuitenkin loppuviikon todella upeasti ja tuloksena lopulta 13-2 voitto Detroitista ja pitkästä aikaa siirryttiin taas sarjakärkeen. Pisteiden vähyyttä tuli viime viikolla valiteltua, ja se kannatti, sillä joukkue vastasi huutoon ja keräsi upeat 54 pistettä. Ilahduttavinta on että pisteitä syntyi taas tasaisesti vähän jokaiselta pelaajalta, Kovalchuk oli viikon tehomies 5 pisteellä, mutta esimerkiksi 10 pelaajaa keräsi 3 pistettä tai enemmän.

Erityismaininta vielä Carcillolle, joka viimeisenä iltana nosti mut tappelunsa ansiosta Detroitin edelle jäähykategoriassa yhden minuutin erolla, sekä teki vielä maalin. Tällaista odotetaan lisää Carcillolta.

Tällä viikolla tosiaan vastaan asettuu TaoTao:n St.Louis. Maalivahtien pelien saaminen täyteen tältä viikolta tulee kyllä olemaan todella vaikeata, etenkin kun näyttää vähän siltä että kaikki osuvat juuri tiistaille. Tynkäviikon vuoksi tämän viikon osalta ei olekaan mitään odotuksia, sieltä voi yhtä hyvin tulla 10-0 voitto kuin 0-15 numeroin tappiokin.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Jarkko » 19 Tammi 2009, 13:01

Teinpä sitten tyhmästi ja peluutin Lundqvistia vaikka maalivahtikategoria oli käytännössä jo plakkarissa. Noh, Rangers hävisi 3-0 ja Anaheimille voitot SV%:ssa sekä GAA:ssa. Lopputuloksena tasuri 5-5 Anaheimia vastaan siis. Viikon onnistujiin lasken pelaajista Eric Colen joka täräytti alkuviikosta hattutempun, Milan Michalekin joka teki tehot 2+4 sekä Matthew Lombardin tehoin 1+4.

Seuraavaksi sitten tynkäviikko Rangersia vastaan, joten en edes lähde veikkamaan miten lopulta tulee käymään.
Jarkko
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Bosco » 19 Tammi 2009, 13:28

Näytti ISH tuolla Jatkoaika2-liigan ketjussa kertoneen, että maalivahtien minimiottelumäärä ei olisi tällä viikolla voimassa, kun oli sitä Yahoolta tiedustellut. Toivottavasti tieto pitäisi paikkansa.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja repe_joke » 19 Tammi 2009, 21:30

Toissa viikolla jäi sitten raportti rustaamatta. No turpaahan sillon tuli, joten ei siitä sen enempää.

Viime viikolta oli tosiaan saldono 5-5 tasuri, joka on loistava tulos, etenkin jos sitä vertaa siihen missä merkeissä koko viikko meni. Kertaakaan en tainnut olla viikon aikana johdossa, ja tappiolla olin useamman päivän selkein numeroin. Niin vain homma kuitenkin päätyi tasapeliin, vastustajan edellä kertomalla tavalla.
Viikon onnistujia oli Montrealin miehet, Huselius, St.Louis ja Montador. Viikon paskimmasta suorituksesta vastasi Kane, jolla nilkka ei mahda olla lähellekkään 100% kunnossa.

Tällä viikolla alkaa sitten revanssikierros, joten ne joukkueet jotka pieksivät Anaheimin ekalla kerralla saavat nyt varoa. Tällä kierrokselle saatte vain niukat voitot.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja AnFa » 20 Tammi 2009, 22:01

Bosco kirjoitti:Hienosti sujui viime viikko vaikka alkuviikosta pahalta näyttikin. Joukkue veti kuitenkin loppuviikon todella upeasti ja tuloksena lopulta 13-2 voitto Detroitista


Elä käännä puukkoa haavassa. Itkuhan sitä melkein pääsi, kun yksi sarjan kärkijoukkueista on kaatumassa ihan hyvin lukemin, mutta sitten viimeiseen kahteen yöhön se vetää ennen näkemättömät tehot(?) ja turpaan tulee niin että tukka lähtee. Kauden toinen voittoputki katkesi sitten.

Noista sääntömuutoksista kun ollaan juteltu niin miten olisi NA-paikkojen lisääminen? Tälläkin hetkellä vain kolme jamppaa ja noin 7M$ palkkoja niissä. No ei vaineskaan.
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Opatsu » 22 Tammi 2009, 12:08

Jospa sitä pitkästä aikaa taas raapustaisi tännekin jotain. Jäi vähän tuosta joulusta päälle pieni epäaktiivisuus. Lisäksi on pitänyt tässä vähän yrittää jotain kouluhommiakin tehdä, kun pitäisi kevään aikana kirjoittaa kanditutkielma ja gradu sekä lopputenttiinkin lukea.

Muutama viikko on tullut niin lujaa turpaan, että tässähän ollaan jo hyvää vauhtia kiinni Tavaresissa. Tällä viikolla omat jätkät kuitenkin unohtivat, että on tynkäviikko ja latoivat lähes normaalin viikon lukemat tauluun: 12+22, joista yv:llä 4+11. Jotain kertoo (sekä joukkueeni yv-tehokkuudesta, että tämän viikon onnistumisista) se, että ainoan kerran tuota enemmän on tullut yv-pisteitä lokakuussa, liigan toisella viikolla, jolloin vastassa oli taas ensi viikolla kohdattava Buffalo. Kahden maalivahtikategorian viemiseen riitti tällä viikolla yksi Fleuryn hyvä peli. Lopputuloksen siis 10-4 voitto.

Viime aikoina ilon aiheita on antanut etenkin Vermette, joka alkukauden koomailujen jälkeen on iskenyt viimeisen kuukauden aikana 2+9 (yv:llä 0+6). Muita tehomiehiä ovat olleet tuttuun tapaan M. Koivu ja Vanek, sekä Coloradossa Sakicin ja Stastnyn poissaollessa lisävastuuta saanut Wolski. Lisäksi Hemsky palasi aivotärähdyksensä jälkeen kehiin varsin kelvollisesti nakuttaen kahteen peliin 4+2. Mielenkiintoisena, joskaan ei niin mukavana, huomiona semmoinen, että alkukauden paras pakkini Girardi ei ole kuukauteen tehnyt pistettäkään! Maalivahtitilanne jatkuu ahdistavana, kun tasaisen paskasti pelannut Leclaire on koko loppukauden sivussa leikkauksen takia. Saa luvan sitten ensi kaudella paikkailla tämän kauden tuhojaan. Eli maalivahti on edelleen hakusessa. Wink wink!

Ensi viikolla sitten Buffalon kimppuun. Toivottavasti All Star-tauko ei tuhoa hyvää virettä.
Viimeksi muokannut Opatsu päivämäärä 22 Tammi 2009, 14:14, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Bosco » 22 Tammi 2009, 12:16

Tynkäviikko on sitten ohitse ja tuloksena 8-4 voitto St.Louisista. Tulokseen täytyy olla erittäin tyytyväinen, sillä nämä tällaiset tynkäviikot ovat aina arpapeliä. Viikon paras pelaajani oli viimeinkin hieman tulosta aikaansaanut Patrick O'Sullivan. Toivottavasti pitkä kuiva kausi on takanapäin ja tulosta tulee jatkossakin.

Hyvin muuten sattuivat samat otteluparit kahdelle tynkäviikolle, eli kauden avausviikolle sekä tälle All-Stars viikolle. Tuloksetkaan eivät Detroit-Buffalo otteluparia lukuunottamatta pahemmin muuttuneet kauden avauskierroksen tuloksista.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja TaoTao » 22 Tammi 2009, 13:20

Bosco kirjoitti:Tynkäviikko on sitten ohitse ja tuloksena 8-4 voitto St.Louisista. Tulokseen täytyy olla erittäin tyytyväinen, sillä nämä tällaiset tynkäviikot ovat aina arpapeliä.


Ei tässä lottoviikolla itsekään kauhean tyytymätön voi olla 11 sarjapisteeseen. Toki tuo maalivahtipeli oli taas jostain hyvin syvältä, joukkueen kolmanneksi kovapalkkaisin mies on ylivoimaisesti surkein. Gigueren kuudella miljoonalla sai viime yönä peräti viisi onnistunutta torjuntaakin. Siitä Opatsu saisit hyvän veskarin! ;-)

Pahasti hyytyneen Dustin Brownin tehot lämmittävät, samoin 1+2 värkänneen P.J. Axelssonin otteet ovat kovasti yllättäneet. Taitaa pelata itselleen tässä loppukauden sopimusta Bluesiin, vaikka Kulemin ja Brunnström tervehtyvätkin.
TaoTao
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja Golden AWe » 22 Tammi 2009, 15:14

Noh, yksi kategoria lipsahti vastustajalle viimeisenä yönä mutta voitto silti. Ei voi olla tyytymätön kun nyt on 4 voittoa viidestä viimeisestä viikosta. Sarjataulukossa ei tosin paljon lämmitä kun muutkin alapuoliskon joukkueet petrasivat.

Maalivahdeilla menee tätänykyä tosi hyvin kun Theodore on vetänyt huippukuukauden.
Golden AWe
 

Re: Kausi 2008-2009

ViestiKirjoittaja repe_joke » 26 Tammi 2009, 19:21

Revanssikierros alkoi sitten tasan samoilla lukemilla kuin kausi, 7-5 voitto siis San Josesta jälleen.

Tällä viikolla vastaan sitten tulee Pens, jonka kanssa viimeksi nuhjattiin 7-7 tasuri. Tällä kertaa tuskin päädytään yhtä sopuisiin lukemiin. Tai ainakin manaserilla on selkeä tavoite viedä voitto tällä kertaa, tiedä sitten onko joukkue samaa mieltä.

Katsoimpa tuossa muuten sarjataulukkoa vähän tarkemmin. Sijalta 7. sijaan 14. on matkaa 13 pistettä. Hyvän ja huonon viikon välinen erotus tuossa porukassa siis on monta sijoitusta. Ja eipä tuossa ole kuin 24 pistettä matkaa pudotuspeleihin sijalta 14. Parilla hyvällä voitolla voi siis Tavares arpa vaihtuakkin pudotuspelipaikkaan, ja päinvastoin.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

EdellinenSeuraava

Paluu Liigan asiat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa