Kausi 2015-16

Tänne kaikki keskustelu liigasta

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 15 Helmi 2016, 12:40

Olipa harmittava viimeinen yö. Eilen vielä haikailin jopa 15-2 voiton perään, mutta lopulta vähän vaisuhko 11-5 voitto. Mängimiehen 7 äijää teki 8 pistettä viime yönä. Syötöt, maalit ja laukaukset kääntyivät samalla Ottawalle. Onneksi Mrazek otti voiton. Muut maalivahtikategoriat olivatkin sen verran varmoja, ettei Mrazekin kaamea peli haitannut sen enempää. Eiköhän jokainen joukkue liigassa ottaisi tilastot 5W, 1.69GAA, 166SV, 93,3%, 1 SO. Tällä kertaa oli laadun lisäksi myös määrää, kun 5 voittoa oli liigan kovin summa. Olihan siellä Mrazekilla mahdollisuus ottaa vielä yksi voitto, mutta IRL-Colorado voitti tuurilla. Näillä tilastoilla koko kauden GAA on 2,11 (2. Blues 2,23) ja SV% 92,6 (2. Blues 92,1%). Schneider ja Mrazek ovat tilastollisesti kaksi kovinta maalivahtia tällä kaudella. Ei huono?

Kukaan ei tehnyt 4 pistettä, joten aika kehnoa kenttäpelaajissa. Whiten 17 taklausta kohokohtana (viikon 3. paras).

Ensi viikolla sitten kauden tärkein peli, Anaheimia vastaan. Lähtökohdat ovat surkeat, sillä sairastuvalla on Nash, Barkov ja Ennis. Huonolta näyttää. Viime viikon tilastoilla olisi tullut 7-9 tappio. Voitto pitäisi saada, vaikka eroa onkin 24 pistettä. Vancouver ja Washington pelaavat molemmat kovia joukkueita vastaan tällä viikolla (Blues ja TBL), joten kutospaikkaa varmistamaan.

Saadille 2 peliä tällä viikolla, muilla enemmän.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Bosco » 15 Helmi 2016, 13:29

Viimeisetkin haaveet runkosarjan voitosta haihtuivat ilmaan, kun ykköspaikkaa hallussaan pitävä Blues otti selvän 4-11 voiton joukkueestani. Lauantaihin saakka ottelu eteni hyvin johdossani, mutta sitten Blues käänsi tilanteen edukseen lauantain aikana ja sunnuntaina vielä kasvatti eroa parilla kategorialla. Numerot olivat lopulta selkeät Bluesin eduksi ja ero sarjataulukossa kasvoi jo 43 pisteeseen. Sitä ei enää kurota millään kiinni ja kaiken lisäksi Montreal kiilasi siihen väliin.

Maalivahtipeli ratkaisi paljon, sillä taas osui huono viikko veskareilleni. Bluesinkaan veskarit eivät olleen erityisen hyviä, joten sieltä olisi ollut pari kategoriaa hieman paremmalla pelillä otettavissa, mutta Andersen oli ainoa jolle koppi tarttui. Budaj'n nosto sentään käänsi voitot edukseni, vaikka saattoi sitten olla kyllä ratkaiseva ero Bluesin eduksi torjuntaprosentissa.

Kenttäpelaajien osalta taisi muistaakseni olla ensimmäinen yhden viikon mittainen ottelu, jossa olen kauden aikana saanut kerättyä yli 40 pistettä. Tehot 15+27=42 eivät kuitenkaan riittäneet sarjakärkeä vastaan kuin tasapeliin syöttökategoriassa, joten vielä pitää parantaa tuollakin osa-alueella. McDavid oli kuitenkin loistava jälleen ja keräsi joukkueen parhaat 2+4 tehot. Hienoa katsella tuota McDavidin menoa. Crosbyltä loistava aloitus mutta sitten pari kertaa nollille ja viikon tehot jäivät noihin Ducksia vastaan kerättyihin 2+2 tehoihin. Ihan hyvät nekin vaikka alku lupaili paljon parempaa. Evander Kanen neljä maalia ja 33 jäähyminuuttia lämmittävät myös mieltä. Scheifele ja Palat sitten nollakerholaisia ja sieltä olisi heidän apujaan tarvittu viime viikolla.

No tällä viikolla jatkuu sitten Buffalo Sabresia vastaan. Isoa voittoa tarvitaan jotta päästään edes haastamaan Montreal tuosta kakkossijasta.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 15 Helmi 2016, 13:39

Välillä voittokantaan 10-7 voitolla vancouverista. Mitään muuta hyötyä kuin egon kasvu tuosta ei kuitenkaan ole. Pleijaripaikka on 41pointsin päässä. Ei kai sitä millään kiinni kurota... Kunkku näytti viikolla miksi palkka on noinkin iso ja oli ehdoton kuningas joukkueessa.
Toinen hienosti onnistunut oli Eberle. Vihdoin herralle uran ensimmäinen hattutemppu.
Tuossa tärkeimmät, jäi seuraaminen hieman vajaaksi kun sattui toissa torstaina alkamaan päivystys duunissa ja seuraavaan torstaihin mennessä kun päivystyksen lopetin oli työtunteja kertynyt 83!! Lisäksi yöunet oli luokkaa 3-4h/yö. Joten melko lailla lepäillessä meni viikonloppukin :)
Josko tästä kaudesta kuitenkin "kuivin" jaloin selviäisi ja ei joutuisi lotteryyn. Katseet on jo ensikaudessa, kuten muutamassa kaupan yhteydessä olevista teksteistä on jo kerrottukin.
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 16 Helmi 2016, 10:41

Aika huikee avaus Anaheimilta. 12 pistettä, joista 7 ylivoimalla. Onneksi ei ihan surkea yö Coloradoltakaan, muuten olisi viikko nopeasti taputeltu. Mutta paljon kirittävää on. Maalivahdit on pakko viedä väh. 4-0 tällä viikolla.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Opatsu » 16 Helmi 2016, 17:53

Pisti vähän hymyilyttämään nuo eilisten FA-poimintojen otteet. Santorellille kaksi maalia kahdeksan minuutin peliajalla ja Hjalmarssonille uran toinen yv-pinna ja tämähän oli miehen 529. ottelu. Onneksi joskus hyötyä näistä kiertolaisistakin.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 18 Helmi 2016, 22:14

weteran kirjoitti:Mun ei kyllä pitäisi mitään kirjoitella vielä :) mutta jengi on jotakuinkin kasassa? Jotain viilauksia varmastikkin vielä tulee ja yhtä sentteriä etsin kohtuu aktiivisesti vielä. Lisäksi yksi-kaksi miestä pitää saada kiertoon, jotta saan tarpeeksi farmihissiin tilaa.
Melko tyytyväinen rakenteeseen olen tällähetkellä ja kaikkiin kategorioihin pitäisi tulla merkintöjä melko kivasti? Mestaruus on tähtäimessä, mutta niinpä taitaa olla monella muullakin joilla on laadukas jengi. Tweetyn sanoja lainatakseni: ONLY ONE GOAL.... toivottavasti ei koidu tuhoksi samalla tapaa kuin tweetylle :)

Muutamien sopimusten koko vaikuttaa vielä lopulliseen kokoonpanoon, mutta tällä haavaa näyttäisi tältä:

1. Kenttä

Sharp - Getzlaf - Perry

Joukkueen hyökkäyspelin sielu ja varmastikkin yksi koko tämän liigan kovimmista hyökkäyskolmikoista? Ja pisteiden lisäksi muutenkin monipuolinen kolmikko. Tästä ei varmasti menestys jää kiinni.

2. Kenttä

Hagelin - Richards - Pominville

Toinen kentällinen jonka pitäisi hoitaa pistetehtailua. Kaikin puolin kuitenkin epävarma. Pominville on varmaankin tämän kolmikon tasaisin ja varmin piste sekä laukaus nikkari. Richardsin toivon ottavan Detroitissa ison roolin, samoin Hagelinilta odottelen ducksissa hyviä suorituksia.

3. Kenttä

Jokinen - Kruger - Comeau

Duunari ketju, jolta voinee odottaa max 0,5pts/game... Comeaulta odotan paljon taklauksia. Pelannevat jokainen melko paljon myös av:ta?

4. Kenttä

Clifford - Cizikas - weise

Nämä pojat ei kontakteja pelkää ja kolmikon tehtävä onkin kerätä mahdollisimman paljon taklauksia sekä laukauksia. Jokainen pojo on plussaa, vaikkakin weise voi tehdä niitä vaikka 30?

"Ylimääräiset" hyökkääjät

Roy, Gaustad, Fiddler, Jooris

Paljon aloitusvoittoja on kiinni näissä ylimääräisissä miehissä. Varsinkin Royn tulevaisuus on hyvin epävarma Torontossa.

Pakit

Phaneuf - Lindholm
Martinez - Sustr
Girardi - Folin
Benn

Pakistossa on mielestäni hyvä sekoitus hyökkääviä sekä puolustavia pakkeja. Tehopisteitä odotellaan lähinnä Phaneuf, Lindholm, Martinez
osastolta. Girardi, Sustr, Benn hoitelee blokki ja taklaus osastoa. Toki Phaneuf on ollut vahva molemmissa myöskin. Ja Lindholm ainakin blokkipuolella. Folin on selkeästi farmihississä ja olikin satsaus tulevaisuuteen. Tälle osastolle on todella vahva edustus myös farmissa. Ja mikäli palkat vain antavat periksi ja Murray pysyy terveenä, on hänen paikka ehdottomasti pelaavassa kokoonpanossa.

Maalivahdit:

Rämö - Mason

Rämö voi olla vielä liikkumassa Torontosta pois päin? Ottanee sellaisen 30-50 starttia kohtuullisen hyvässä jengissä, joten on kuitenkin käyttökelpoinen. Mason kuuluu omiin suosikkeihini, jonka jostain käsittämättömästä syystä päästin kesken viimekauden Anaheimiin... ja hankin kesällä takaisin. Kuitenkin Toronton ykkösvahti taitaa olla farminpuolella tällä haavaa, joten farmihississä pitää löytyä tilaa.

Farmin puolelta seuraavat herrat varmastikkin saavat peliaikaa?

Arcobello: uskon saavan kohtuullisen kivan roolin Torontossa oikeasti, tullee myöskin korvaamaan Royn joukkueessani ainakin jossain vaiheessa?
Kalinin: Uskon vahvasti että herra pelaa NHL:ää, tuskin KHL joukkueen kapteeni olisi muuten lähtenyt?
Duclair: Pitäisi mahtua Arizonan joukkueeseen ja lasken että jopa tehoja tältä hissimieheltä saisin
Peluso: Ralph mainitsi hienosti edellä että jäähysarakkeen voitto on yhtä arvokas kuin maalisarakkeen. Peluso tuo jengiin juurikin runteluvoimaa ja jäähyjä.
Fraser: uskoisin herran saavan peliaikaa jolloin joitain merkintöjä saattaisi osua mullekin
Miller: Edelliskauden loppuun 9 matsia ja 6 pojoo jollen väärin muista... siitä on hyvä jatkaa
Murray: Selkeä kokoonpanon mies, mutta tällähetkellä sopimusteknisten asioiden vuoksi farmissa. Mahtuu olemaan koko kauden farmissa.
Kampfer: puolustava pakki, pieni palkka ja mahtuu farmiin lähes kokokaudeksi vaikka pelaisi kaikki pelit.
Olsen: pelit alkaa täyttyä.... katosi jostain syystä viime kaudella floridan kokoonpanosta... tykkäisin, mutta joutunee lähtemään?
Strait: pieni palkka ja kivasti pelejä sekä joitain merkintöjäkin. Pelit täyttyy nopeasti :/
Talbot: Lähtökohtaisesti jengin ykkösvahti... vähän Oilers joukkueena pelottaa, mutta varmastikkin aina toronton maalissa kun oilersilla on peli.

Lisäksi Jake Virtaselta odotan ainakin debyyttiä kauden aikana NHL:ssä

Näillä mennään kohti suurta unelmaa!! Pleijarit on minimitavoite.


Ei helvata... Kauden alus ennakon pelaavan kokoonpanon herroista mukana roikkuu tällähetkellä enää comeau, girardi ja farmissa roikkuu jooris... Kaikki muut on vaihdettu joko ennen kauden alkua taikka kauden aikana... Onkohan liika aktiivisuus jopa pahasta? Tai ehkä toronton kohdalla voinee jo puhua ADHD treidaamisesta :D
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Mängimies » 18 Helmi 2016, 23:01

weteran kirjoitti:Ei helvata... Kauden alus ennakon pelaavan kokoonpanon herroista mukana roikkuu tällähetkellä enää comeau, girardi ja farmissa roikkuu jooris... Kaikki muut on vaihdettu joko ennen kauden alkua taikka kauden aikana... Onkohan liika aktiivisuus jopa pahasta? Tai ehkä toronton kohdalla voinee jo puhua ADHD treidaamisesta :D


Vaikka pidänkin sinun aktiivisesta kaupankäynnistä (josta olen itsekin päässyt nauttimaan), niin onhan se todettava, että suunnitelmallisuus puuttuu sun touhusta täysin. Ei liika aktiivisuus mun mielestä ole ollenkaan pahasta, mutta välillä sivullisen on vaikea löytää punaista lankaa noista siirroista. Tai siis, ei aktiivisuutta voi olla koskaan liikaa, mutta siirtoja nähtävästi voi.

Nyt kun sanoin tämän, niin voidaankin jatkaa yksityisviestein jonkun kivan treidin junailemista :D
Avatar
Mängimies
 
Viestit: 3479
Liittynyt: 22 Tammi 2014, 21:27

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja AnFa » 19 Helmi 2016, 12:20

Moka kävi, käsi ylös.

Eilisen Chimeran kauppaaminen jälkeen tarkoitus oli nostaa Marchessault kokoonpanoon, mutta oli ilmeisesti jäänyt ajatuksen tasolle ja puolitiehen. Eli pelasin viime yön 24 pelaajan rosterilla. Palkkakatossa olisi kyllä ollut lähes 10M tilaa.

Otetaan rangaistus vastaan, jos näette aihetta.
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Kaner » 19 Helmi 2016, 14:43

Onkohan jossain tallessa se joukkue, minkä weteran sai Olpalta käsiin? Saluunan ovet käyny Leafsin officella siihen tahtiin kyllä, että olis kiva verrata mitä lopulta oikeastaan tapahtunut ja mihin suuntaan :)
Avatar
Kaner
 
Viestit: 3222
Liittynyt: 28 Kesä 2010, 14:08

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 19 Helmi 2016, 15:21

Kaner kirjoitti:Onkohan jossain tallessa se joukkue, minkä weteran sai Olpalta käsiin? Saluunan ovet käyny Leafsin officella siihen tahtiin kyllä, että olis kiva verrata mitä lopulta oikeastaan tapahtunut ja mihin suuntaan :)


En oo ihan satavarma, mutta multa saattaa alkuperäinen jengi löytyä tietokoneen syövereistä?? Pitääpäs ihan tsekata, kunhan ehdin
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Opatsu » 20 Helmi 2016, 03:24

Jahas, maalivahtien torjunnat taisikin ratketa sitten tänään, kun siellä on Neuvirth ja Korpisalo penkillä istumassa vastustajalla. Pisteissäkin ollut tiukkaa vääntöä, joten niin ikään penkillä istuvien McGinnin ja Subbanin pisteiden menetykset helpottavat sitä tilannetta.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Weissflog » 20 Helmi 2016, 09:21

Opatsu kirjoitti:Jahas, maalivahtien torjunnat taisikin ratketa sitten tänään, kun siellä on Neuvirth ja Korpisalo penkillä istumassa vastustajalla. Pisteissäkin ollut tiukkaa vääntöä, joten niin ikään penkillä istuvien McGinnin ja Subbanin pisteiden menetykset helpottavat sitä tilannetta.


Joo, tuli hieman aamusta kirottua. Ja voisin vannoa painaneeni "start active players" -nappia eilen.
No, mokasin sitten nähtävästi - pahoittelut siitä.
Weissflog
 
Viestit: 1013
Liittynyt: 05 Tammi 2014, 12:28

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Mängimies » 20 Helmi 2016, 15:25

Usein kokoonpano tuntuu menevän ihan sekaisin jos nostat vapailta pelaajan. Loogisesti ajateltuna kokoonpanon pitäisi pysyä kunnossa nostosta huolimatta, mutta usein penkille siirtyy mystisesti useampikin pelaaja, jonka olet asettanut kentälle. Vaikka sen itse tiedostaa, niin silti saattaa joskus käydä vahinkoja. Sen vuoksi omakin kauteni on mennyt ihan penkin alle.....(vitsi).
Avatar
Mängimies
 
Viestit: 3479
Liittynyt: 22 Tammi 2014, 21:27

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Opatsu » 20 Helmi 2016, 15:33

Mängimies kirjoitti:Usein kokoonpano tuntuu menevän ihan sekaisin jos nostat vapailta pelaajan. Loogisesti ajateltuna kokoonpanon pitäisi pysyä kunnossa nostosta huolimatta, mutta usein penkille siirtyy mystisesti useampikin pelaaja, jonka olet asettanut kentälle. Vaikka sen itse tiedostaa, niin silti saattaa joskus käydä vahinkoja. Sen vuoksi omakin kauteni on mennyt ihan penkin alle.....(vitsi).

Juu, tuohon on jo niin tottunut tässä vuosien varrella, että tulee ihan automaattisesti klikattua "Start Active Players" sen jälkeen, kun on jotain muutoksia tehnyt. Jälleen yksi rasittava ominaisuus, jonka luulisi ratkeavan jollain koodinpätkällä. Mutta Yahoon tuntien, ei taida olla toivoa, että korjaisivat.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Opatsu » 21 Helmi 2016, 02:31

Onkin ollut vähän liian hiljaista IR-rintamalla tällä kaudella. Nyt alkaa IR-lista täyttymään ja onneksi lähtee heikoimmasta päästä, sillä nyt on parin päivän sisään Giroux ja Kopitar lähteneet saikulle. Tiedot ovat toistaiseksi erittäin hämyisiä heidän suhteen, mutta toivotaan että mitään vakavampaa ei ilmene. Ilman noita kahta on aika heikkoa odottaa menestystä pleijareissa.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 22 Helmi 2016, 10:37

Mr. Smith kirjoitti:Nyt sitten päästään haastaan liigan ykköstiimi ja pakko myöntää, että ihan kovin montaa pistettä ei ole odotettavissa. Taklaukset, blokit, jäähyt voi normisuorituksella saada, mutta muuten on aika hiljaista. Tavoitteena pitää lukemat edes tasaisina.


Joukkuehan syttyi taistelemaan playoff-paikasta ja kärkitiimi kaatui numeroin 8-7. Moket kun vetivät tämänkin viikon vihkoon (0-4) niin kenttäpelaajat ottivat uskomattoman 8-3 voiton omalta osaltaan. Toki viikko ei ollut Bluesille mikään häävi, mutta siitä huolimatta 21 maalia ja 38 tehopistettä oli ihan kohtuu lukema omalta tiimiltä.

Viikon ykköseksi nousi Ryan Callahan, tehoin 3+2 ja 9 HIT. Jagr se vaan jaksaa (3+0) edelleen ja Gostisbeheren (1+2) tehoputki on nyt sitten yli kuukauden mittainen.

Tällä viikolla vastaan tulee Boscon Pittsburgh, joten vastus ei oikeastaan edes helpotu. Päinvastoin, kun Boscon joukkueella on samoja vahvuuksia (PIM, HIT, BLK), joten noissa pitää skarpata tällä viikolla. Ja kun Komarov on pelikiellossa niin jää heti se parikyt taklausta saamatta. Vaikeaksi menee, mutta lähdetään nyt toista yllätystä hakemaan.

Tilanne playoff-viivalla:

6. Washington, 353 p
7. Vancouver, 349 p
8. Colorado, 344 p
9. Anaheim, 330 p

Jäljellä siis kolme viikkoa, joten järjestys tuon nelikon osalta voi muuttua vielä radikaalistikin.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 22 Helmi 2016, 15:42

Makea voitto calgarysta... Harmi vaan että tälläinen kunto löytyi liian myöhään :/
11-5... Kunkku pelasti viimeisenä yönä maalivahtitilastot (jotka avausyönä olikin jo ehtinyt sössiä) kivalla nollapelillä. Kenttäpelaajat otti vakuuttavat voitot useissa kategorioissa. Jäähyt tuli hävittyä, vieläpä reilusti. Ne oli kuitenkin vahvuus alkukaudesta. Laukauksista tappio jälleen. Koko kauden suurimpia murheenkryynejä, maalivahtien lisäksi. 37 pojoa oli ihan kiva suoritus, mutta yv maaleja tuli vaivainen yksi, onneksi kaverillakaan ei siinä osumia enempää tullut. Yv syötöissä ansaittu tappio vaatimattomalla kuudella syötöllä. Av pojoja napsui sentään kolme samoin voittomaaleja. Niistä voitot.
Kassellaan mihin päästään, mutta luultavimmin nykyinen kymppisija on ihan maksimi? Helpommalla loppuohjelmalla voisi vielä kiusata edellä oleviakin. Pleijaripaikkaan +30pojoo...
Tulevalla viikolla vastassa olisi sarjataulukossa seuraavana vaaniva jarkon chicago...
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 22 Helmi 2016, 18:25

Ei jäänyt kauden tärkeimmästä kohtaamisesta paljoa jälkipolville kerrottavaa. Yksi huonoimmista viikoista tällä kaudella, erityisesti maalivahdit(!) olivat aivan paskoja. 11-6 tuloksena.

Repe keräsi enemmän syöttöjä kuin minä pisteitä ja yv-pisteitä yhtä paljon kuin minä syöttöjä tai maaleja. 49 pistettä on melko kova saldo kyllä. Maaleja tehtiin kuitenkin ihan kivasti, 16 ja 34 pistettäkin ovat kauden mittakaavalla aika kivasti. 39 PIM on todella vähän, samoin kuin 1 PPG. 9 PPA taas on todella hyvin. SOG ja FOW eivät riitä mihinkään, mutta taklauksissa oltiin viime viikon paras (123). Maalivahdithan tämän mokasivat täysin. 0 voittoa, yli 3,5 GAA ja alle 88% torjunnat. 123 torjuntaa riitti kuitenkin kategoriavoittoon.

Hudler, Barrie ja Lindholm tekaisivat 2+2 mieheen. Siinä onnistujat.

Ensi viikolla taas tärkeä matchup, kovaa Tampaa vastaan. 5-11 tappio olisi viime viikon tuloksilla tullut. Molareissa 5-0 turpaan, mutta eivätköhä Mraza ja Cory petraa tällä viikolla. Harmi, että Mrazekilla ja Coloradon äijillä on vain 2 peliä tällä viikolla.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Opatsu » 22 Helmi 2016, 21:06

Jos OEL on illan matsista sivussa ja laitan IR-listalle, niin mulla olis yön otteluihin lähtiessä pelaajien palkat todennäköisesti alle 68 miljoonaa, eli ~18 miljoonaa cap-tilaa. Ei ole varmaan ikinä ollut noin vähää pelaavan kokoonpanon palkkakulut.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Bosco » 23 Helmi 2016, 15:02

Viime viikolta tuloksena 13-3 voitto Buffalo Sabresista. Viimeisenä iltana pari kategoriaa (maalit, plussat...) karkasi valitettavasti käsistä, eli oli edellytyksiä vieläkin suurinumeroisempaan voittoon. Maalivahdit Dubnykin ja Gibsonin johdolla olivat vireessä ja yhteensä veskareilta tulikin upeat 7 voittoa viime viikolla. Pari edellistä viikkoa olikin veskareilta kokonaisuudessaan mennyt vaisusti, joten toivottavasti tässä oli käännekohta ja loppukausi sujuu taas upeasti veskareiden osalta. Kenttäpelaajat myös hyvässä vireessä ja keräsivät jälleen yli 40 pistettä. Tällä kertaa saldona 12+34=46 tehot, ja tasaiselta rintamalta onnistumisia kun 14 pelaajaa teki vähintään kaksi pistettä. Letang viidellä syötöllään viikon tehokkain pelaaja.

Tällä viikolla sitten vastassa Vancouver Canucks.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 24 Helmi 2016, 09:26

Ensimmäistet 22 kenttäpelaajien matsia toivat sitten ruhtinaalliset 0+3 tehopistettä. Jo tässä vaiheessa voi sanoa, että tiputusta viime viikon 21 maalista ja 38 tehopisteestä tulee jonkin verran. No matsi sinällään on vielä tasainen (8-7), kiitos Vasilevskin hyvän avauksen maalivahtien puolelle. Ja Reaves hoiti noihin jäähyihin hyvän johdon, joka tosin sekin on sulamassa nopeasti.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Opatsu » 24 Helmi 2016, 15:01

Oli vähän kaksijakoinen kierros viime yönä. Columbuksella oli pelaajat kehissä pääasiassa alkuyöstä ja minulla loppuyöstä. Siinä neljän jälkeen, kun ensimmäiset matsit alkoivat loppumaan, Columbus johti 9-3 ja yön jälkeen tilanne oli kääntynyt minun johdoksi 14-2. Tässä toki suuressa osassa oli Quickin viikon ensimmäinen peli, mutta noin muutenkin varsin hyvää suorittamista. Ainoastaan Ellisiltä ryöstetty yv-maali jonkun kolmen millin paitsiohaasteen takia pisti vähän harmittamaan.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 25 Helmi 2016, 21:55

IRL maple leafs antaa Brendan Leipsicille näköjään ihan kunnon näytön paikat. Edellis pelissä taisi olla kakkoskentässä ja peliaikaa napsahti rapiat 17minsaa. Nyt herra on merkitty jo ykkösen oikeaan laitaan sekä ykkös-yv:lle. Sopii kyllä mulle... Pakko jo itsekkin nostaa poika pelaamaan...
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 27 Helmi 2016, 08:46

Alkaa tuolla NHL:n puolella tulla muille jengeille kiire, kun Blackhawks ostaa kaikki markkinoilla olevat pelaajat :D
Hattua pitää tuolle Bowmanille nostaa, kuinka se tuota palkkakattoa hoitaa limiitillä kokoajan ja jengi menestyy.
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Kaner » 27 Helmi 2016, 11:28

Kaner kirjoitti:Alex Steen - Ryan Johansen - Alex Ovechkin
Marcus Johansson - Brandon Dubinsky - Craig Smith
Teuvo Teräväinen - Nazem Kadri - Marian Gaborik
Jason Zucker - Victor Rask - Jimmy Hayes
Jarret Stoll - Lars Eller - Alex Burmistrov

Matt Niskanen - Brent Seabrook
Morgan Rielly - Rasmus Ristolainen
Klas Dahlbeck - Chris Wideman
Christian Ehrhoff

Sergei Bobrovsky
Kari Lehtonen
Michael Hutchinson


Brandon Dubinsky - Ryan Getzlaf - Alexander Ovechkin
Carl Söderberg - Nazem Kadri - Marcus Johansson
Blake Comeau - Frans Nielsen - Reilly Smith
Teuvo Teräväinen - Rickard Rakell - Jimmy Hayes
Jason Zucker - Victor Rask - Ryan Garbutt

Matt Niskanen - Brent Seabrook
Alec Martinez - Francois Beauchemin
Michael Stone - Rasmus Ristolainen
Morgan Rielly

Cam Talbot
Kari Lehtonen
Michael Hutchinson

Paljon on San Josenkin rosteri muuttunut kauden mittaan. Heikkouksia on pyritty paikkaamaan siten, ettei vahvuuksista ole liikaa jouduttu luopumaan. Esim. blokeissa oltiin liigan peräpäätä pitkin alkukautta, mutta nykyisellä rosterilla pitäisi olla ihan toinen ääni kellossa. Maalivahdit on selvästi heikoin osa-alue ja siitä tulee myös olemaan paljon kiinni tämän kauden menestys. En odota voittoja maalivahtien taistoista, mutta mitään 0-5 selkäsaunoja ei välttämättä kestetä.
Avatar
Kaner
 
Viestit: 3222
Liittynyt: 28 Kesä 2010, 14:08

EdellinenSeuraava

Paluu Liigan asiat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa