Kausi 2015-16

Tänne kaikki keskustelu liigasta

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 16 Marras 2015, 15:33

Tasuri onnistuttiin raapimaan. Vaikkei siihenkään pitänyt olla mahdollisuuksia enää lauantain pelien jälkeen. Tätä rämpimistä on kestänyt nyt sitten viisi viikkoa ja luultavasti edessä on pitkät 17 viikkoa vielä ennen lomien alkamista. Sijoitus 16 on raakasti alakanttiin omien veikkailujeni kanssa. Noh näillä mennään.
Eilen alkoi viestikansio täyttyä, kun ilmoitin anaheim kaksosten olevan kaupan. Hyviä ja vähemmän hyviä tarjouksia tuli useasta suunnasta ja niitä tällä hetkellä punnitaan. Mutta kaikissa tarjouksissa oli yksi ominainen piirre. Niistä uupui se mitä haluan. Asianomaisille ilmoitellaan pähkäilyjen tuloksista kunhan keretään.
Maalivahdit voisivat nyt ensisijaisesti alkaa ottamaan startteja,sitten koppeja ja lopulta jopa voittoja. Vituttaa tämä 5-0 tappioasemassa olo jo ennen kuin viikko alkaa.
Tällä viikolla vastassa toinen maalivahtien kanssa kamppaileva jengi, eli Rangers... Eiköhän tämäkin viikko mene rämpiessä kuten edellisetkin?

***
Dan Girardi: 1+3 ja mahtava tehotilasto +6. Lisäksi vihdoin teki myös sitä miksi miehen joukkueeseen halusin. Taisi blokkeja kertyä enemmän kun maalivahdeille torjuntoja, vaikkei se mikään meriitti olekkaan.

**
Corey Perry: kolmen maalin mies on nostettava onnistujiin, vaikka aina haluaisi enemmän kyseiseltä herralta.

*
Patric Sharp: Sharp yrittää välillä ihan yksin pitää torontoa pinnalla. Taas kolmen pisteen viikko ja 10laukausta. Tätä lisää kiitos

---
Ryan Getzlaf: VITTU!!! Herätyyyssssss!!!! Jälleen 0+0 ja -3. Muutama hassu aloitus ei pelasta.

--
Josh Jooris: kaksi viimeistä peliä poppareilla. Vittu!!

-
Mason/Talbot: jotain vois ottaa kiinni jos sattuu pääsemään maaliin
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Mängimies » 16 Marras 2015, 17:19

Neljäs viikko toi Ottawalle taas voiton kun Detroit kaatui helposti lukemin 11-6. Viime viikolla oli aavistuksen tiukempaa, mutta tuloksena kuitenkin lopulta selvä voitto Islandersista lukemin 10-7. Näin ollen Ottawa seilaa jo kolmen ottelun/viikon voittoputkessa. Koko kauden saldo on vielä alle 0.5 johtuen avausviikon 0-17 tappiosta, mutta jos/kun nykyinen tahti jatkuu, niin playoffpaikka on ihan haarukassa. Nyt ollaan sijalla 14. ja suunta vahvasti ylöspäin. Tällä viikolla vastassa kauden mielestäni yläkanttiin aloittanut Columbus. Viime viikon statseilla voittaisin noin 10-7, mutta tämä onkin kokonaan uusi viikko.
Avatar
Mängimies
 
Viestit: 3479
Liittynyt: 22 Tammi 2014, 21:27

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 16 Marras 2015, 19:35

No voi sun helvetti :D :D miksi ihmeessä ei voi tarkistaa jengiä ennen ku lähtee nostoja tekemään? Noh, nyt on ylimääräinen hyökkääjä sitten kehissä....
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 17 Marras 2015, 05:30

Mitämitä?? Tuli muutaman kerran hierastua herätessä silmiä... Hagelin 1+2?? Ja Cogliano 0+2... Odottelin herroja samaan ketjuun jo kauden alusta saakka. Nyt niin ilmeisestikkin oli... Toivottavasti Boudreau muistaa heti rikkoa tuon combon
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja repe_joke » 17 Marras 2015, 11:00

weteran kirjoitti:Mitämitä?? Tuli muutaman kerran hierastua herätessä silmiä... Hagelin 1+2?? Ja Cogliano 0+2... Odottelin herroja samaan ketjuun jo kauden alusta saakka. Nyt niin ilmeisestikkin oli... Toivottavasti Boudreau muistaa heti rikkoa tuon combon


Varmasti rikkoo heti kun seuraavan pelin ensimmäisessä vaihdossa eivät tee maalia. Tai vaikka tekisivätkin, niin rikkoo silti myöhemmin kun joku muu ketju ei ole pystynyt tekemään maalia. Tai sitten rikkoo ketjun muuten vaan kun tuntuu siltä että homma pelaa liian hyvin.
Pointti kuitenkin se ettei tuo ketju tule pelaamaan seuraavan pelin lopussa enää yhdessä.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 17 Marras 2015, 12:08

repe_joke kirjoitti:Varmasti rikkoo heti kun seuraavan pelin ensimmäisessä vaihdossa eivät tee maalia. Tai vaikka tekisivätkin, niin rikkoo silti myöhemmin kun joku muu ketju ei ole pystynyt tekemään maalia. Tai sitten rikkoo ketjun muuten vaan kun tuntuu siltä että homma pelaa liian hyvin.
Pointti kuitenkin se ettei tuo ketju tule pelaamaan seuraavan pelin lopussa enää yhdessä.


Totta turiset... Varsinkin tuo viimeinen pointti oli osuva :)
Millon siitä kaljusta läskistä pääsee eroon??
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja repe_joke » 17 Marras 2015, 15:37

weteran kirjoitti:Millon siitä kaljusta läskistä pääsee eroon??


Tuskin ihan hetkeen. Mutta sitä odotellessa voi katsella videota Boudreaun kesälomareissusta Pattayalle: https://www.youtube.com/watch?v=qjy7MsQJpug
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 17 Marras 2015, 17:33

Viikko alkoi melko mukavasti maalivahtien osalta; 0.50 GAA, 98,3 % ja 1 SO. Nyt sitten pitäisi miettiä lähteäkö tästä 4-1 tilanteesta hakemaan isompaa voittoa, jolloin todennäköisyys kasvaa myös sille, että menetetään muita kategorioita vastustajalle. Vai tyytyäkö nykyiseen tilanteeseen, jolloin ainakin kaksi kategoriaa olisi ns saleteissa ja todennäköisesti moket tulisivat 3-2 itselle. Vittumaisia päätöksiä tehtäväksi jo ensimmäisen yön jälkeen.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 17 Marras 2015, 18:43

Kaksi viikkoa putkeen voitin torjuntaprosentit koko liigan mittakaavassa ja vielä kerran olisi pitänyt voittaa, jotta Bostonin vuonna 2011 tehtyyn kolmen viikon putkeen oltaisiin päästy. Taitaa jäädä haaveeksi Vancouverin kovan yön Ja Lindbäckin lievän sähläilyn jälkeen.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Opatsu » 18 Marras 2015, 03:25

Hupsista, unohtui ihan täysin siirrellä miehet farmista vemppojen tilalle kokoonpanoon. Noh, toivottavasti eivät liikaa riehu pisteiden kanssa.

Ja Melker Karlssonille iso plussa seinään. Hyvinhän tuo näyttää kahden Joen rinnalla tänäkin vuonna suorittavan. Tosin vähän on pieni otanta vielä, mutta pitää sitä jostain iloita, kun kaikki tuntuu muuten potkivan tällä kaudella päähän.

EDIT: Ja Burnsille kaksi yv-syöttöä puolen minuutin sisään. Ihan jees.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3713
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 18 Marras 2015, 09:03

Hivenen paremmin alkanut kenttäpelaajat saamaan pisteitä, mutta on se "onni" että tällä viikolla vastassa on Washington, joka on tainnut olla alkuviikon osalta liigan kovin tehopisteissä. Oma saldo 10 pojoa on ihan hyvä suoritus, mutta kun vastustaja tehnyt jo 17 niin eihän tuo toki mihinkään riitä. Kenttäpelaajissa onkin tulossa rumasti turpaan 2-10 lukemin, joten maalivahdit pitäisi saada vähintään pidettyä noissa 4-0 lukemissa niin ei tulis ihan täydellistä mahalaskua tähän väliin.

Hommaa ei toki helpota se, että IR-lista täyttyi sitten viimeistä paikkaa myöten ja vaihdot on tältä viikolta käytetty tämän päivän jälkeen. Onneksi suurimmat ilon aiheet löytyvät noista tuuraajista, kuten Shayne Gostisbehere (1+0, 1 PPG), Nick Ritchie (4 PIM, 6 HIT) ja Dmitrij Jaskin (0+1, 4 HIT, 4 SOG).
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 18 Marras 2015, 11:51

Tein viime yönä ihan kelvolliset 2+4=6 tehot. St. Louis teki ylivoimalla 1+5=6. Kiitos ja morjens.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 18 Marras 2015, 22:25

Saas nähä, se voipi olla että anaheimin kaksoset erotetaan toisistaan...
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja repe_joke » 18 Marras 2015, 23:59

Jonkun verran on tullut Khudobinia parjattua täällä. Mutta pitää nyt kehaista kaveria vähän kun siihen on aihetta. Maanantaina pelasi hyvän pelin Carolinaa vastaan päästäen vain yhden maalin ja voittaen pelin. Tiistaina sitten kesken matsin maalille kun Andersen ei viitsinyt torjua muita kuin läpiajoja. Khudobin pelasi loppupelin sitten nollilla. Ja vastuuta voi olla loppuviikosta lisääkin luvassa pelin luistaessa hyvin.
Muuta positiivista ei sitten tästä viikosta vielä olekkaan kerrottavana. Mutta katsellaan mitenkä loppuviikko menee ennen kun haukutaan taas kaikki.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Opatsu » 20 Marras 2015, 04:28

Mitäs hemmettiä McLeodille on tapahtunut. On se aina paljon taklannut, mutta nyt on kyllä aika huikeaa menoa. 35 taklausta viiteen viime peliin, jos menossa olevakin lasketaan ja mm. kahdessa edellisessä yhteensä 20 taklausta. Taitaa ratkoa yksinään taklaustilastot minulle.

Noin muuten en sitten ole IRL-kiireiden takia yhtään kokoonpanoja kerinnyt säätämään tällä viikolla ja siellä on nyt kaksi IR-miestä ja kaksi healthy scratchiä pelissä. Jos sitä huomenna saisi aikaiseksi laittaa kokoonpanonkin kuntoon, että ei enää viikonloppuna anneta turhaa siimaa Chicagolle.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3713
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 20 Marras 2015, 05:23

Mason otti vinkistä vaarin. Ensin se on päässyt maalille, ja ottanut sitä pikkumustaa kiinnikin.... Vielä niitä voittoja? Tän viikon hyvät otteet näyttää kuitenkin"valuvan hukkaan" vastustajan maalivahtiongelmien vuoksi? Se on kohta rangersilla hoppu saada pelit täyteen :/

EDIT: neljä maalia joista kolmes voittomaalia, niistä kaksi AV:lla
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 20 Marras 2015, 13:40

Katselin tuossa että kenttäpelaajat on hoitaneet oman osansa hienosti. Vain kaksi joukkuetta, Pens ja Tampa, on tehneet tähän saakka enemmän pisteitä kun omat miehet. Alkaako tämä mukamas tästä pikkuhiljaa sujumaan? Tuskimpa kuitenkaan, mutta haetaan nyt ainakin voitto tälle viikolle...
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Opatsu » 21 Marras 2015, 02:10

Menipäs taas putkeen. Havahduin päivittämään kokoonpanoja tuossa vähän ennen kahta ja otin Jackmanin kokoonpanoon. Eipä siinä mitään, mutta tällä foorumilla otin miehen kokonpanoon 2:01 ja peli alkoi tasalta, joten eipä sitten tämän yön kokoonpanoihin enää tullutkaan. Noh, onhan se kiva katsoa, että mitä saa aikaiseksi. Pelaa sentään huomennakin, joten ei ihan hukkaan mennyt tuo nosto.

William Karlssonin sentään kerkisin ottamaan kokoonpanoon kahden minuutin marginaalilla, joten sieltä tulee sitten varmaan pelkkää miinusta tilastoihin.

EDIT: Chicago näköjään solidaarisesti jätti puolet äijistä penkille tänä yönä, jos ei tule enää muutoksia kokoonpanoon. Sekin kyllä kelpaa minulle, sillä reipas voitto tästä kamppailusta olisi toivottavaa, mutta voitto otetaan mieluummin oman hyvän toiminnan kuin vastustajan pelaamattomuuden takia.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3713
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Bosco » 21 Marras 2015, 20:41

Koittakaahan skarpata noiden rosterienne kanssa, kun tässä on nyt lähiaikoina useammalla joukkueella jäänyt jonakin iltana pelaavia pelaajia penkki täyteen.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Footless » 22 Marras 2015, 03:42

Mjoo, harmittavasti jäi osa porukasta penkille torstaina kun töissä menikin yllättävästi överiksi ja pääsin vasta kahden jälkeen katsomaan kokoonpanoja. Luulin laittaneeni ne kuntoon, mutta enpä sitten ollutkaan. Eipä sillä, tuskin ne kolme kaveria olisivat tähän selkäsaunaan vaikuttaneet millään tavalla.

Viime viikolta ihan mieltä lämmittävä voitto Bostonista, vaikkakin tiukasti. Mutta eipä noita montaa tälle kaudelle tule, jotain jokaisesta pitää nauttia.
Avatar
Footless
 
Viestit: 1305
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 00:21

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 23 Marras 2015, 07:41

Vaikka tuolla Schneider vielä yrittää torjua, on 11-5 tappio jo varma. Vastustaja oli kova, mutta ei sielläkään joka yö ihan putkeen mennyt. Maalivahdeilla ollaan pärjätty hyvin tällä kaudella, nyt ne pettivät ja tulos oli tällainen.

Jäähyminuuteissa oltiin jaetulla toisella sijalla ja ylivoimamaaleja tuli ihan mukavat 4. Verrattuna viime viikkoon, kaikin puolin samanlainen viikko. SOGit nousi alle sadasta, se on hyvä. Taklauksia saatiin paljon enemmän. Aloitusvoittoja tuli yli 50 lisää!

Andreas Martinsen tuli täysin puskista ja nousi liigan aktiivisimpien taklaajien joukkoon viime viikolla. Ehdoton onnistuja. Goligoski oli harvoja plussalla olevia pelaajia (+6) ja blokkasi 9 vetoa siinä samassa. Pari syöttöpistettä myös. Erityismaininta Rick Nashille, jonka hattutemppu, 1 PPG, 1 GWG ja 10 SOG oli hurja suoritus yhteen peliin. Heräileekö?

Ensi viikolla vastassa Canucks, joten tiukka peli taistelussa playoff-sijoista. Taidetaan fyysisyydessä hävitä tässä matchupissa. Menneen viikon tilastoilla olisi tullut 6-12 tappio. Tuosta kun käännetään 4 maalivahtitilastoa, niin on tasaista. Muuten, ei oikeastaan. Nash voisi heräillä, Barkov jatkaa hyviä otteitaan ja pakit alkaa blokkailla vetoja.

4 peliä ensi viikolla: Myers, Stuart, Nash, Moore, Lindberg, Hayes, ehkä Hendricks ja Orpik. Eli Rangersin nelikko on tärkeä.
2 peliä ensi viikolla: Prust
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 23 Marras 2015, 12:26

Viimeinen yö käänsi vielä jäähyt ja blokit vastustajalle ja itse tullut käännettyä kuin PPA:t, joten niukka 7-8 tappio Washingtonille oli tuloksena. Tulos oli luokkaa ok, kun vastustaja on kuitenkin selkeä playoff-joukkue ja taistelee liigan kärkipaikoista. Hyvää oli myös yli 30 menneet tehopisteet ja maalivahtien hyvä viikko (1.83 GAA, 93,5%, 158 SV, 3 WINS, 1 SHO).

Tällä viikolla tosiaan hegemonia matsi Colorado - Vancouver, jossa mielellään tuuppaisi Coloradoa alemmas, jotta varausvuorokin voisi vähän parantua kesää silmällä pitäen. Itsellä oli toiveissa aiemmin, että picki olisi luokkaa TOP6, mutta se ei välttämättä toteudu, joten uusi tavoite voisi olla ainakin TOP10 pick. Muuten tuo tehty kauppa (Mrazek) alkaa näyttämään paskalta.

Viikon matsiin lähdetään pisteen erolla sijoilta 10 ja 11. Playoff-paikkaan on vain 2 pistettä matkaa ja sijat 7-12 ovat 8 pisteen sisällä, joten tiukkaa on playoff-viivan tunutmassa. Lisäksi sijalta 17 on vain 19 pistettä playoff-viivaan, joten omasta mielestä sarja tuntuu tasaisemmalta kuin koskaan aiemmin. Isolla voitolla nouset humisten ja suurella tappiolla sijoja tulee takkiin sitten puolen kymmentä. Ellei jopa kymmenen.

Alkukauden tehoilla tarkasteltuna Colorado veisi kenttäpelaajat 8-4 ja maalivahdit jopa 5-0, lopputuloksen ollessa 13-4. Mutta kuten LostHorizon kirjoitti, viime viikon tilastoilla ottelu olisi kääntynyt 6-12. Toivotaan siis, että Vancouverin vire olisi nyt kääntymässä positiiviseen suuntaan. Jos ei muuta niin ainakin loukkaantumiset näyttävät hivenen helpottavan, samaa havaittavissa Coloradon osalta. Huonoo onkin sitten se, että Komarov pelaa vain kaksi peliä viikolla ja viime viikon kuumin, Larkin (4 maalia), kolme peliä. Gudas korvaa neljällä pelillään Komarovin fyysisyyttä, mutta kukahan viitsisi tehdä maaleja? Larkin teki viime viikolla vaatimattomasti 36% joukkueen maaleista.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja weteran » 23 Marras 2015, 13:28

Viikko meni suht. Kivasti. Tuloksena 13-1 murskavoitto rangersista. Tulos tietää myös sitä, että silmä valehtelee, kun sarjataulokkoa katsoo. Näyttää mukamas siltä että toronto olisi palannut taisteluun pleijaripaikasta. Mutta realismia se ei kuitenkaan taida olla. Edesdä on vielä liigan kärkikaksikko sekä montreal ja sharks uudelleen. Toki se edelleen toiveissa on, onko se realismia, onkin toinen juttu. Varsinkin kun maalivahtipeli on tällä erää täysin Masonin varassa. Talbot näyttää hävinneen taistelun aloittavan kassarin paikasta, vaikka otteet on olleet samalla tasolla Nilssonin kanssa.
Kenttäpelaajilta suht kiva viikko 30pojoo, niistä vain 9 maalia. Tosin maaleista 4 oli voittomaaleja. 2av pointsia oli hyvä suoritus, toisin kuin yv:n 1+6. Blokkien kanssa on edelleen ongelmia ja sieltä taisi tulla ainoa kategoria tappio?
Negatiivista oli myös parin runkopakin loukkaantuminen, toivottavasti vain lievästi, muuten voi mennä jopa hankalaksi :/
Toivotaan saman tapaista viikkoa, sekä varsinkin voittotulosta tulevalla viikolla buffalosta.

+++
Dale Weise: onhan tämä mies viikosta toiseen positiivinen yllätys. 1+2 tehot, jäähy, 8sog, 9hit. Kaikki tämä kaikki pikkasen yli miljoonan caphitillä.

++
Jason Spezza: lähes samoilla statseilla kuin Weise, paitsi fyysisyys uupuu. Aloituksia 30 ja pari voittomaalia. Mutta 7x sama caphit kuin Weisellä.

+
Ryan Getzlaf: joukkueen viikon paras pistemies tehoin 1+3. Pelejä oli kuitenkin 4, joista pari meni kiikareilla. Aloitusympyrässä vihdoin hieman tulosta: 31 voittoa.

---
Cameron Talbot: ei pelejä, tainnut menettää aloittavan vahdin paikan KHL:stä tulleelle Nilssonille. Tässä vaiheessa uraa ja tuon ikäisenä ei olisi vara hukata paikkoja nousta vakituiseksi pelaavaksi vahdiksi.

--
Hampus Lindholm: 2min jäähyjä, 8sog, 3hit ja 3blk ja siihen päälle loukkaantuminen. Parempaan pitäisi pystyä.

-
Antoine Vermette: vain 0+1 tehotilasto pakkasella -3. Mutta onneksi homma toimii edelleen aloitusympyrässä.
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Bosco » 23 Marras 2015, 15:13

Viime viikolta tuloksena hieno 12-4 liigan kärkijoukkueisiin kuuluvaa Sharksia vastaan. Joukkueeltani nähtiin kauden paras viikko kenttäpelaajien osalta ja ainoastaan av-pistekategoria jäi voittamatta. Nyt tuli tehojakin jo ihan hyvin, 16+23=39, ja niistä 3+10 ylivoimalla. Fyysiset kategoriat sujuivat myös mallikkaasti (75 minuuttia ja 127 taklausta), joten tuo suorittamisen taso pitäisi nyt pystyä pitämään yllä. Erik Karlsson oli viikon tehokkain pelaajani 2+3 tehoilla, ja on muutenkin koko kauden osalta ollut joukkueeni tehokkain pelaaja. Taas yksi Norris matkaamassa Karlssonin takanreunukselle. Maalivahtipeli sen sijaan ei sujunut oikein viime viikolla, mutta onneksi Dubnyk pelasti hieman tilannetta siltäkin osin lauantaina pelaamalla nollapelin ja sen johdosta toi pari tasuria maalivahtikategorioista.

Ottelut jatkuvat seuraavaksi AnFan Red Wingsiä vastaan. Torstaina on jenkeissä vietettävän kiitospäivän takia välipäivä peleistä, joten tällä viikolla mielenkiintoinen sarjaohjelma sen johdosta. Ke/Pe/La ovat täyteen ahdettuja pelikierroksia, joten joutunee jättämään pelaavia kavereita penkille noilla kierroksillla.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2015-16

ViestiKirjoittaja Mängimies » 23 Marras 2015, 15:20

Ottawa nappasi odotetun voiton Columbuksesta. Koko viikko mentiin melko tasatahtia parin pisteen erolla. Lopulta Ottawalle rutiinivoitto lukemin 9-7. Ehkä vähän vaarallista puhua rutiinivoitosta kun Ottawan lyhyen historian aikana voittoja ei ole kovin montaa ropissut. Nyt kuitenkin joukkueessa on tekemisen meininki ja sijoitus alkaa vakiintua sinne sarjan keskikastiin.

Viikon onnistujina tutut nimet: Taylor Hall 1+3, Justin Faulk 2+2, Bobby Ryan 1+3, Brad Marchand 3+0 ja tietysti Holtby maalinsuulla 2 voitollaan.

Seuraavaksi testiin asettuu sarjan häntäpäähän jumiutunut perinteikäs Boston. Rutiinivoitto jälleen haussa, mutta tällä kertaa isommalla marginaalilla. Nallekarhut eivät taida olla ihan parhaimmillaan tällä kaudella.
Avatar
Mängimies
 
Viestit: 3479
Liittynyt: 22 Tammi 2014, 21:27

EdellinenSeuraava

Paluu Liigan asiat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa