Bosco kirjoitti:Ei ole vielä sovittuna mitään, mutta perinteisestihän se virallinen aloitusaika on aina ollut siinä varsinaisesta draftiviikonlopusta viikon päästä maanantaina. Tänä vuonna NHL:n drafti on kesäkuun 26-27. päivä, jolloin meidän aloituspäiväksi muodostuisi maanantai 6.7. Joten sanotaan että alustava alkamisajankohta on siten tuo maanantai 6.7 klo 18:00.
Toisaalta jos porukka on valmis hieman aikaisemmin aloittamaan, niin voidaan sopia aloitusajaksi myös vaikka keskiviikko 1.7 klo 18:00. Tuolloin voisi kuitenkin olla porukkaa hyvin koneen äärellä seuraaman vapaiden markkinoiden avautumista? Vai haluaako porukka keskittyä siihen silloin ja hoidella draftin myöhemmin? Mulle käy miten päin tahansa.
LostHorizon kirjoitti:Miten olisi ennen varsinaista draftia? Ei tulisi liikaa vääriä vaikutteita oikeilta joukkueilta.
LostHorizon kirjoitti:No enpä tosissaan ollut, herkkähipiäisyyttä täälläkin?
Milloin vain käy.
Mängimies kirjoitti:Oliko niin, että vain oikeassa draftissa varattuja pelaajia voi varata?
Ei siis voi tässä tapauksessa varata, minkä johdosta kulkee sopimuksen tehtyään waivereiden kautta.Mängimies kirjoitti:Jos esimerkiksi Veeti Vainio jää ilman varausta, niin voiko hänet silti varata meidän draftissa vai pitääkö odottaa, että tekee joskus mahdollisesti sopimuksen ja kulkee silloin waivereiden kautta?
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa