Taas yksi viikko taputeltu. Olikin aika nihkee viikko, vaikka 10-5 voitto irtosikin. Ja välistä ihan lievästi tuskan hiki putoili otsalta. 29pointsia ei ole ihan sitä mitä tuolta jengiltä odotan... eikä varsinkaan YV:n 4+1 "tehot"!! muuten ihan kohtuullisen hyvää tekemistä. Viikkoa toki häiritsi melkoinen vaihtokauppa ruljanssi ja sisään joukkueeseen marssi klesana olevaa porukkaa, joidenka pitäisi kuitenkin hetimiten alkaa joukkuetta auttamaan.
Uudet naamat, jotka pelikykyisiä olivat, tekivätkin ihan kelpo sisääntuloja joukkueeseen. Pavelski nakutti 3+1 joista yv:llä 2+0 ja siihen päälle 12 laukausta ja 20 aloitusta. Juuri sitä mitä odotinkin. Justin Williams paukautti pari maalia 10 laukauksellaan, Grabovski 2 maalia joista toinen oli ensimmäinen voittomaali joukkueelle kolmeen (!!!!!) viikkoon. 8 laukausta siihen päälle myös. Ja Derek Roy teki juuri sitä mihin miehen hommasinkin: 22 aloitusvoittoa.
Chris Kunitz joka siirtyi Phaneuf kaupassa, aloitti Vancouverissa kuulemma ryminällä. 0+3 ekaan matsiin. Eli samat tehot mitä Torontossa koko aikana

Ilmeisesti Toronto ei osannut roolittaa miestä oikein. Katsellaan mitä Phaneuf saa aikaiseksi kun (toivottavasti) tällä viikolla palaa.
Maalivahtipelistä ei tullut viikolla juuri harmaita hiuksia kummempaa kerrottavaa jälkipolville. Osittain, tai siis täysin, omaa nokkeluuttani meinasin pudota syvään ansaan. Laskeskelin viikolla, kun treidiä repen kanssa mietin, että eipä hätää kyllä kungen varmasti kaksi peliä tällä viikolla saa ja Howardin pitäisi palata alkuviikosta ruotuun, että pystyy tohon lähtemään. Kun kauppa oli lyöty lukkoon ei mennyt pitkään kun tuli tieto Kungenin loukkaantumisesta ja meitsi oli sitten ilman maalivahtia ja pelit vajaana. Oli aika tuskaisia hetkiä miettiä mistä kassari

Onneksi Gaff oli kuitenkin pelimies ja päästiin kauppoihin ilman suurempia draaman aineksia. Tokihan siinä pohjalla oli pidemmältä ajalta "neuvottelua" Talbotista.
Tulevalla viikolla vastassa olisi Senators, joka piti Pittsburghia tiukoilla edellisviikon. Pakkovoiton edessä tässä kuitenkin ollaan, mikäli pleijareihin mielitään. Joten tavoitteena onkin ottaa mahdollisimman monta kategoriaa laajennusjoukkueiden ykköseltä.
Täältä tähän ja yhtä huippuhyökkääjää metsästämään... Kuulin huhuja että Getzlaf olisi mahdollisesti kaupattavana, joten... you never know.