Yleinen keskustelu laajennusdraftista

Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Bosco » 30 Maalis 2014, 15:10

Lähetin juuri yv:llä omat suojauslistani laajennusjoukkueiden managereille. He voisivat mielellään kuitata saaneensa listat tähän ketjuun. Omalta osalta ne listat ovat kuitenkin valmiit, ainoastaan yhden viimeisen kategorian pelaajan osalta pelimäärät eivät vielä ole täyttyneet, mutta se ei aiheuta muutoksia listaan vaikka ne jäisivätkin täyttymättä, ainoastaan tippuu silloin laajennuksen ulkopuolelle. Lisäksi yksi mainitsemani pelaaja sitten tippuu waiversiin kauden päätteeksi. Toki varaan itselleni mahdollisuuden tehdä viimeisen viikon aikana siirtoja loukkaantumisten johdosta, mutta nekin rajoittuisivat ainoastaan viimeisen kategorian pelaajiin.

Niitä listoja voivat siten muutkin alkaa nyt lähetellä yv:llä tähän suuntaan, ja halutessaan voivat lähettää ne myös laajennusjoukkueiden managereille. Kaikki listat julkaisen kuitenkin sitten yhtä aikaa omassa ketjussaan täällä. Lopullinen takaraja listojen lähettämiselle on kuitenkin 14.4 klo 22:00.


-------------------------
Tässä vielä niitä listojen laadinnassa merkittäviä seikkoja:

- Joukkueiden tulee olla tämän kauden palkkakaton alla ennen laajennusdraftia ja IR-listojen on oltava tyhjät.
- Kaikki vähintään 100 NHL-peliä pelanneet kenttäpelaajat kuuluvat laajennusdraftin piiriin, kuten myös vähintään 50 peliä pelanneet maalivahdit.
- Jokaisen luokan sisällä on rajoittamattomat pelipaikat, eli vanhat joukkueet saavat sijoittaa pelaajiaan eri luokkiin pelipaikoista välittämättä.

Class A - 8 pelaajaa, koskemattomat
Class B - 5* pelaajaa, jokainen menettää yhden
Class C - 6 pelaajaa, jokainen menettää 0-2 pelaajaa
Class D - Loput pelaajat, kuitenkin tulee sisältää vähintään kolme pelajaaa (eli sitten muutoin laajennuksen ulkopuolelle jääviä pelaajia jos ei löydy 100+ pelin miehiä tarpeeksi), jokainen menettää 0-3 pelaajaa

* Mikäli joukkue suojaa kolme maalivahtia Class A:ssa, voi hän sijoittaa Class B:hen vain 4 pelaajaa. Jokainen ylimääräinen maalivahti Class A:ssa tuon jälkeen pienentää vastaavasti Class B:n kokoa samalla tavalla. Muutoin B-luokaan voi sijoittaa 5 pelaajaa.
* Class B:hen voi sijoittaa maksimissaan kolme maalivahtia.

- Vanhat joukkueet menettävät laajennusdraftissa kukin 3-4 pelaajaa, ja jokainen vanha joukkue on tämän jälkeen myös uusien rosterirajoitusten mukainen.

---------------

Lähettäkää ne listat tässä muodossa:

Class A : Alexander Andriyevsky, Jani Hassinen, Risto Jalo, Niko Kapanen, Jari Kauppila, Tom Koivisto, Toni Mäkiaho, Brian Rafalski
Class B : Erik Kakko, Jani Nikko, Marko Palo, Jarkko Savijoki, Andrew Verner
Class C : Rami Alanko, Vesa Karjalainen, Jani Keinänen, Mika Pietilä, Mika Puhakka, Juha Virtanen
Class D : Tommi Hämäläinen, Tomi Suoniemi, Mikko Tamminen
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 30 Maalis 2014, 16:39

Todella odottava fiilis on minulla ollut nämä pari viikkoa (tuntuu vuodelta), kun aktiivisuutta ja intoa täynnä katson foorumia joka kymmenes minuutti, eikä oikeastaan mitään tapahdu. Tuli hyvä fiilis, kun Bosco laittoi listat, edes jotain realistista mietittävää ennen draftia. Kunpa olisi jo huhtikuun puoliväli!

Saako muuten runoilla jonnekin, jos tulisikin joku inspiraatio, esimerkiksi kuvitteellisista tapahtumista Denverissä ennen draftia? :)

Höh, Rafalski suojattu, olisi ollut hyvä lisä joukkueeseeni.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Bosco » 30 Maalis 2014, 17:32

LostHorizon kirjoitti:Saako muuten runoilla jonnekin, jos tulisikin joku inspiraatio, esimerkiksi kuvitteellisista tapahtumista Denverissä ennen draftia? :)


Tähän tyyliinkö?:

viewtopic.php?f=32&t=904
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 30 Maalis 2014, 18:36

Bosco kirjoitti:
LostHorizon kirjoitti:Saako muuten runoilla jonnekin, jos tulisikin joku inspiraatio, esimerkiksi kuvitteellisista tapahtumista Denverissä ennen draftia? :)


Tähän tyyliinkö?:

viewtopic.php?f=32&t=904


Vaikka siihen malliin.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Kaner » 30 Maalis 2014, 19:50

LostHorizon kirjoitti:Vaikka siihen malliin.

Antaa mennä vaan! Sanoisin, että kaikenlainen kirjoittelu foorumille on vaan hyvästä ja tämä liiga säilyy mielenkiintoisena vain sitä kautta, että ihmiset ovat aktiivisia.
Avatar
Kaner
 
Viestit: 3222
Liittynyt: 28 Kesä 2010, 14:08

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Footless » 31 Maalis 2014, 03:34

Lista tuli tännekin, kiitoksia vaan. Alkaa kuume nousemaan, näyttääkin siltä että siihen aikaan kun tuo laajennusdrafti on ei olekaan muuta jännitettävää lätkän puolella.
Avatar
Footless
 
Viestit: 1305
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 00:21

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Bosco » 31 Maalis 2014, 14:36

Kaner kirjoitti:
LostHorizon kirjoitti:Vaikka siihen malliin.

Antaa mennä vaan! Sanoisin, että kaikenlainen kirjoittelu foorumille on vaan hyvästä ja tämä liiga säilyy mielenkiintoisena vain sitä kautta, että ihmiset ovat aktiivisia.


Juuri näin.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja weteran » 01 Huhti 2014, 08:28

Lähetin juuri omat listani laajennusjoukkueille, unohdin vaan pikkuseikan... kuittaus listan perille tulosta olisi ihan jees :)
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 01 Huhti 2014, 09:54

weteran kirjoitti:Lähetin juuri omat listani laajennusjoukkueille, unohdin vaan pikkuseikan... kuittaus listan perille tulosta olisi ihan jees :)


Perille tuli! Ja tämän sairaalloisen päivän kunniaksi: tuli oikeasti perille, ei ollut aprillia. Huoh.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Weissflog » 01 Huhti 2014, 10:03

Hypoteettinen kysymys:

- Laajennus- sekä FA-draftissa laajennusjoukkueiden tulee saada varaamansa 25 pelaajan kokoonpano mahtumaan kauden 2013-14 palkoilla kyseisen vuoden palkkakaton alle ($85.1975 miljoonaa).


Pitääkö joukkueen palkkojen olla draftien jälkeen palkkalattian yläpuolella?
Weissflog
 
Viestit: 1013
Liittynyt: 05 Tammi 2014, 12:28

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Bosco » 01 Huhti 2014, 11:14

Weissflog kirjoitti:Hypoteettinen kysymys:

- Laajennus- sekä FA-draftissa laajennusjoukkueiden tulee saada varaamansa 25 pelaajan kokoonpano mahtumaan kauden 2013-14 palkoilla kyseisen vuoden palkkakaton alle ($85.1975 miljoonaa).


Pitääkö joukkueen palkkojen olla draftien jälkeen palkkalattian yläpuolella?


Ei välttämättä mutta eiköhän ne palkat jokaisella sinne palkkalattian ylitse nouse aika helpostikin :)
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Bosco » 06 Huhti 2014, 14:35

Kaksi listaa tullut toistaiseksi tähän suuntaan. Vielä on reilu viikko aikaa lähetellä niitä.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 06 Huhti 2014, 16:34

Bosco kirjoitti:Kaksi listaa tullut toistaiseksi tähän suuntaan. Vielä on reilu viikko aikaa lähetellä niitä.


Sen verran ilkeästi tuota loukkaantumista ollut tuossa, eikä riittävää infoa ole saanut (en ole myöskään kerennyt tarkistelemaan). En viitsi pistää listaa ennen kun olen 100 varma siitä, että siellä on oikeat ratkaisut, tällä hetkellä tuo luku on jossain 95-99 välissä.
TweetyLeaf
 

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Tollisko » 06 Huhti 2014, 16:43

Itselläni järki ja tunteet taistelevat keskenään keitä suojataan. Saa nähdä kumpi voittaa. Listat toimitan kuitenkin viimeistään takarajalla.
Avatar
Tollisko
 
Viestit: 3611
Liittynyt: 19 Helmi 2012, 11:54
Paikkakunta: Jyp

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 06 Huhti 2014, 17:04

Kyllähän se inhimillisesti auttaa varsinkin perfektionistisesti pelaajia tutkailevia, ettei tule kauheaa määrää pelaajia yhtenä päivänä. Ymmärrän toki teidän kantanne.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja weteran » 06 Huhti 2014, 19:56

Njääh... Mututuntumalla, ja sit paniikkinappulaa painaen hirvee kasa kauppoja heti kauden alkuun:)
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 06 Huhti 2014, 21:12

Vancouverin listat lähti juuri äsken jakoon. Toivottavasti tulee myös kaikille laajennusdraftin managereille perille (+Boscolle).
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Footless » 06 Huhti 2014, 21:14

Kiitos, perille tuli.
Avatar
Footless
 
Viestit: 1305
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 00:21

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 06 Huhti 2014, 21:48

Kiitos tänään listansa lähettäneille! Kohta ensimmäinen tutkittu läpi ja huomenna seuraavan kimppuun.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Gaff » 07 Huhti 2014, 11:01

Calgaryn lista lähetetty uusille managereille ja Boscolle. Ilmoitelkaa jos ei ole tullut perille.
Avatar
Gaff
 
Viestit: 1227
Liittynyt: 15 Touko 2008, 10:23

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Bosco » 07 Huhti 2014, 17:31

Lähetin sähköpostilla laajennusjoukkueiden managereille tuon excel-tiedoston joukkueen hallintaa varten. Kunnia tiedoston alkuperäisestä laadinnasta entiselle Caps-managerille Golden AWelle. Helpottaa kummasti noiden palkkatietojen tarkastelua kun käyttää sitä apuvälineenä. Ilmoitelkaa jos ei viesti tullut perille tai liitetiedosto ei aukea.

6 listaa (omani mukaanlukien) on nyt valmiina.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Tollisko » 07 Huhti 2014, 18:22

Washingtonin lista lähti Boscolle ja laajennusjoukkueiden managereille.
Oli kyllä niin älytöntä pyörittämistä viime päivät tuon listan kanssa että pää meinaa seota. Pakko oli lähettää tämänhetkinen versio että saa mielenrauhan :D
Avatar
Tollisko
 
Viestit: 3611
Liittynyt: 19 Helmi 2012, 11:54
Paikkakunta: Jyp

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja repe_joke » 07 Huhti 2014, 18:47

Anaheim laittaa oman listansa loppuviikosta. Silloin luulisi olevan 100% varmaa ettei Kevin Poulin enää tällä kaudella NHL:ssä pelaa.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja Mängimies » 08 Huhti 2014, 15:14

6 joukkueen listat ovat tippuneet postiluukusta ja täytyy sanoa, että siinäpä riittää pähkäiltävää. Samalla kuitenkin kiima alkaa nousta kohti laajennusdraftia. Voin kuvitella, että tuollaisen listan laatiminen ei ole mikään helppo homma sillä, tässä yhtälössä ei ole kuin menetettävää hyvien pelaajien muodossa.
Avatar
Mängimies
 
Viestit: 3479
Liittynyt: 22 Tammi 2014, 21:27

Re: Yleinen keskustelu laajennusdraftista

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 08 Huhti 2014, 15:17

Mängimies kirjoitti:6 joukkueen listat ovat tippuneet postiluukusta ja täytyy sanoa, että siinäpä riittää pähkäiltävää. Samalla kuitenkin kiima alkaa nousta kohti laajennusdraftia. Voin kuvitella, että tuollaisen listan laatiminen ei ole mikään helppo homma sillä, tässä yhtälössä ei ole kuin menetettävää hyvien pelaajien muodossa.


Tekstitv- / tilastoscouttauksella pääset helpoimmalla :)
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Seuraava

Paluu Expansion Draft



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa