Analyysiä treideistä 2014 edition

Tänne kaikki keskustelu liigasta

Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 20 Tammi 2014, 14:55

Tuollahan on olemassa vanha ketju ( viewtopic.php?f=17&t=663 ), mutta koska viimeisin viesti tuollakin on vuodelta 2011 ja nuokin treidit vaativat uudempaa arviota, niin aloitan röyhkeästi uuden.

Tällä kertaa käyn kaikki Bostonin treidit läpi alusta alkaen (seuraavassa viestissä, jonka lähetän kun saan sen valmiiksi). Huh mikä urakka, mutta on tylsää ja sen verran krapula, ettei pysty tuonne ulkojäille tänään lähtemään vaikka mieli tekisi. Iltakin on vaihteeksi kokonaan vapaa, joten korkaan tasoittavan (jos uskallan) ja aloitan.

Toivon hartaasti, että tästä olisi hyötyä myös uusille managereille, sillä jos joku muukin kun minä innostuu urakasta oman joukkueen kohdalla, niin treidien arvosta pääsee paremmin käsitykseen, millaisia täällä on tehty ja millaista hintalappua erilaiset pelaajatyypit ja pickit roikottavat kaulassaan.

Yritän kovasti myös paneutua siihen, että miksi olen treidin tehnyt (jos moisen muistan), enkä pelkästään pelaajien suoritusten arvioimiseen.
Tämän toivon myöskin auttavan uusia managereita, jotta näkevät ennalta vähän tilanteita, millaiseen myräkkään joukkueen kanssa voi joutua.
Enkä missään tapauksessa nyt aliarvioi uusien managereittemme taitotasoa (joka valitettavasti saattaa joillakin olla korkeampi kun meikäläisellä) vaan lähinnä tarkoitus on lieventää liigaan mukaan lähdön ensiaskeleita, sekä muistella menneitä.

EDIT: Selvennökseksi: Felocity Flyers on entinen Boston Bruins. Felocity siirtyi minulle marraskuussa 2009 kun nro.44 lopetti managerin uransa täällä. Käytän kaikissa treideissä selvyyden vuoksi kuitenkin Bostonin nimeä.
TweetyLeaf
 

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 20 Tammi 2014, 17:16

Arviot on 1-5 tähteä.

04 Joulu 2009, 22:38
Detroitiin: Luke Schenn + Chris Kunitz + Jeff Drouin-Deslauries

Bostoniin: Zach Bogosian, Tanner Glass & Martin Biron -> Felocity


Ensimmäinen ja yksi karmeimpia treidejä mitä olen tehnyt. Jostain syystä pidin Kunitzia jo menneen talven lumina tuolloin.
Tällöin ei blokeista ja hitseistä ollut kategoriana tietoakaan ja koin, ettei Schennin hyökkäyspään potentiaali ollut niin vahva, jotta miehen pitäisin.
Martin Biron tuli tiimiin, koska Lehtonen taisi olla loukkaantuneena, eikä Rask saanut tuolloin Thomasin takana paljon pelejä alle. Drouin-Deslauriesiin en luottanut silloin pätkääkään.
Bogosian oli kuitenkin itselle se tärkein palanen ja pidin miehen potentiaalia niin kovana, että hinta kannatti maksaa. Äijä oli silloin 20 maalin tahdissa.
Jos olisi nuo blokit ja hitit olleet mukana, niin en tiedä olisinko tätä tehnyt, mutta selkeä arviointi virhe kävi Kunitzin tehoja arvioidessa.



06 Joulu 2009, 17:55
Minnesotaan: Richard Park

Bostoniin: Shane O'Brien


Edelliskauden jäähytilaston kakkonen otti 09-10 kaudella vain 79 jäähyminuuttia. Huti treidi siinä mielessä, että sieltä pakistosta toivottiin nimenomaan tähän kategoriaan lisäystä silloin. Toisaalta Richard Park oli itselle suoraan ylijäämää vaikka RWnä ottikin aloituksia hyvin. Itsellä silloin oli tuo puoli niin hyvin hanskassa, että treidi oli helppo tehdä.
Vaikka tämä nyt ei ihan putkeen mennyt, niin sain yhden lempi pakeistani joukkueeseen, joten ei voi valittaa. Eli vaikka ei paljon saatu, niin mitään konkreettista ei silti menetetty.

***

15 Joulu 2009, 19:10
San joseen (Stigowe managerina tuolloin): Tyler Cuma + Daniel Winnik + 3rd 2011

Bostoniin: Dave Bolland + 4th 2011


Dave Bolland. Edelleen koskematon Bostonin toimistolla.
Avataan nyt kuitenkin hieman. Salarya tässä jouduin ottamaan vastaan mutta sen minä tiesinkin silloin. Bollandin saaminen itselle oli kuitenkin ehdottomasti tavoitteena. Tilanne silloin oli sellainen, että Bolland oli koko loppukauden sivussa ja sillä varjolla, ettei miehen tulevasta kunnosta ollut tietoa sain hintaa hilattua alaspäin. Tyler Cumasta luopuminen oli helppoa, sillä ei siellä kovin suurta fantasy potentiaalia ollut silloin luvassa vaikka mies ykköskierroksen pick onkin, kaverilla on tänä päivänä 1 NHL peli alla. Daniel Winnik oli silloin sentteri yahoossa jos muistan oikein.
Molemmat pickit lähtivät vaihtoon myöhemmin. Bostonin 3rd round pickillä Detroit valitsi Dmitrij Jaskinin ja San josen 4th round pickillä Anaheim otti Samu Perhosen.
Hauskana yksityiskohtana Daniel Winnik on tällä hetkellä Bostonin rosterissa. Mies löytyi myöhemmin UFA listalta.
Viisi tähteä tipahtaa sen takia, että sain kaikkien aikojen lempipelaajani rosteriin suhteellisen vähällä ja vaikka Bolland on paljon ollut loukkaantuneena, on mies aina hyödyllinen pala rosteria vaikka palkka onkin ollut hieman kallis tehoihin nähden.
Jos ajattelee ilman tuota fanitus näkökantaa, niin 4 tähteä olisi todellisempi arvosana.

*****

16 Joulu 2009, 14:10
Washingtoniin (Golden Awe silloin managerina): Scott Niedermayer
Bostoniin: Nicklas Lidström, 5th 2010 WAS, T.J. Brodie


Golden Awen Washington oli tuolloin pahassa cap kurimuksessa, ja tässä on ollut about miljoonan verran cap helpotusta kyseessä.
Lidas ei pelannut sillä hetkellä kovin hyvin pisteiden valossa verrattuna Niedermayeriin ja Washington oli tosiaan hieman ongelmissa capin kanssa. Otin kovan riskin kun pidin Niedermayerin hinnan kovana, sillä olisin saattanut kariuttaa treidi neuvottelut alkuunsa ja kiristää välejä hyvään kauppakumppaniin tulevaisuuden treidejä ajatellen, saamatta mitään aikaiseksi itselleni. T.J Brodie siirtyi myöhemmin Grabner kaupassa pois Bostonista. 5th roundilla varasin Jani Hakanpään. Bostonin tavoite tuolloin oli tähdätä kaudelle 10-11 (jolloin Boston jäi 3 pisteen päähän pudotuspeleistä). Niedermayerin ja Lidaksen piste eroissa en uskonut silloin olevan järjetöntä eroa kumpi minulla rosterissani on.
Niedermayer kuitenkin lopetti uransa 09-10 kauteen ja Lidas teki 62 pistettä 10-11 kaudella.
Treidasin Lidaksen kuitenkin Pittsburghiin jo kesällä, joten en koskaan nähnyt noita pisteitä.
Niedermayerin lopettamisen johdosta annan kuitenkin tälle täydet pisteet.

*****

07 Tammi 2010, 13:02
St. Louisiin: Scott Gomez, 2011 2nd ja Jakob Lagace

Bostoniin: Scott Nichol, Antero Niittymäki ja Kyle Beach


Blues draftasi kakkoskeikalla Nikita Kucherovin josta todella näyttää tulevan NHL kaliiberin pelaaja. Ei tee yhtään mieli puhua kummastakaan Scottista. Muistan kuitenkin itse, että uskoin vahvasti Niittymäen ottavan varman ykköstontin vihdoin itselleen (tätä ei koskaan tapahtunut).Miehestä oli toki hyötyä, mutta ei tuo sillä tavoin pelannut mitä maksettu hinta edellytti. Kyle Beachiin olin hulluna ja tahdoin ehdottomasti Chicagon lupauksen itselleni. Maaleja ja jäähyminuutteja kun saa samalta pelaajalta niin se tekee aina hyvää. Beach ei kuitenkaan ole pystynyt nousemaan NHLään. Kakkosen menetys vituttaa, erityisesti nykyään. Sillä käytännössä käteen ei jäänyt tästä treidistä mitään, ellei Beach nyt ensi kaudella sitten vihdoin murtaudu NHL tasolle, uskoo ken tahtoo.
Scott Nichol lähti heti perään pickiin josta lisää seuraavassa treidissä.

*

30 Tammi 2010, 01:01
Washingtoniin (Golden Awe): Scott Nichol
Bostoniin: 4th WAS 2011


Vitospickiä alunperin sovittiin, mutta huomattiin sähläys ja sainkin neloskiepin.
Tuolla pickillä varasin Mario Lucian. Ihan onnistunut treidi, sillä Luciasta voi vielä kehkeytyä käyttökelponen pelaaja Minnesotan organisaatiossa.

***½

05 Maalis 2010, 07:46
Vancouveriin: 5th round 2011 (BOS)

Bostoniin: Anssi Salmela


Bostonin pakistossa oli taas jälleen kerran syvyysongelmia ja niitä lähdettiin korjaamaan tutulla nimellä. Vancouver varasi pickillä Robbie Russon.
Ihan ok treidi huomioon ottaen, että jostain oli kuitenkin saatava pakki rosteriin ja Salmela osoitti edes jonkun asteista kykyä pysyä rosterissa. Valitettavasti Anssi lähti heti seuraavana kautena KHLään. Valitettavasti en muista montako NHL peliä Salmela mulle kellotti joten arvostelu on hankalaa.

**

29 Kesä 2010, 14:08
Montrealiin: Pierre-Marc Bouchard
Bostoniin: 2010 2nd ANA (#32) + Jochen Hecht


Bouchard oli pelannut ainoastaan yhden pelin edelliskaudella ja itselläni oli usko loppunut mieheen. Muistelisin, että muutenkin mulla oli IR aivan tupaten täynnä porukkaa, joten tahdoin yrittää useammasta loukkaantumisriski kaverista eroon. Helppo treidi itselle tehdä Hecht oli lähinnä korvaava palanen, jotta jonkun saan pelaavaan rosteriin. 10-11 saksalainen pelasi kuitenkin vain 29 pisteen kauden.
Kakkos roundi kuitenkin lämmitti sydäntä ja sillä varattiin Ryan Spooner.
Spooner kuitenkin liikahti pois Bostonista Grabner treidissä.

****

21 Heinä 2010, 21:40
Pittsburghiin: Nicklas Lidström + BOS 3rd 2012

Bostoniin: Stephane Robidas


Ja iskee se Cap kurimus Bostoniinkin. En muista kenen palkan olin alimitoittanut, mutta pienenä yllätyksenä sieltä tuli arvioidut palkkakulut.
Lidaksesta siis eroon ja Robidas tilalle. Tällöin oli ollut puhetta jo blokeista ja hiteistä, että tulevatko mukaan seuraavalle kaudelle. Päätin vetää riskillä ja olettaa, että näin käy ja pelkäsin Lidaksen ennen aikaista lopettamista jo tuolloin. 3 kieppi oli nyt ajateltuna vähän ylihintaa, mutta hitto blokit ja hitit man!
Semmoinen hauska yksityiskohta, että tuo kolmoskierros matkasi takaisin Bostoniin muutaman pysäkin kautta, mikä hymyilyttää meikäläistä. Se mikä ei hymyilytä on, että varasin tuolla pickillä Lukas Sutterin.
Vaikka treidin arvosana on huono, tästä Lidaksen treidaamisesta Bostoniin ja pois on lähtenyt semmoinen treidi kierre, jonka lopputulos näkyy tänä päivänä Bostonissa erittäin positiivisena (palaan tähän myöhemmin).

**

12 Elo 2010, 20:52
Washingtoniin (Golden Awe): Oskar Osala

Bostoniin: John Scott


Nyrkkisankaria tarvitsi ja kuten sanottu, niin Bostonin hyökkäyskalusto oli aika lukittu mutta pakistossa oli jatkuvia ongelmia lähinnä capin takia. Scott pelasi pakin paikkaa Yahoossa joten piru mikäs siinä. Osala kiinnosti Washington miestä ja kaupat tuli tehtyä. Oli kait tuosta jotain hyötyäkin ja Osala lähti KHLään, eli kyllä tämä juuri ja juuri saa plussan paperit.

***½

----------------------

Jatkuu, rupesin pelkäämään, että merkkiraja tulee täyteen.
TweetyLeaf
 

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 20 Tammi 2014, 18:54

09 Loka 2010, 13:49
Vancouveriin: T.J Brodie + Ryan Spooner + Conditional 2nd round 2012 (BOS) (Grabner tekee 18 tai enemmän maaleja kaudella 2010-2011).
Bostoniin: Michael Grabner + Conditional 4th round 2012 (VAN) (Grabner pelaa alle 40 runkosarja peliä kaudella 2010-2011)


Sykora hävisi rosteristani johonkin lopettelemaan uraansa ja mulle tuli hätä käteen etsiä korvaava pelaaja.
Grabneriin hullaannuin kun näin miehen peliä vähän enemmän ja iski kauhea hätä ja himo hommata mies Boston nuttuun.
Conditionalit tulivat mukaan suoraan siitä syystä, että oli pakko vähentää riskiä molemmille tämän homman kanssa, huono puolihan Conditionaleissa on se, ettei sitä pickiä voi sitten liikuttaa mihinkään, niin kauan kun conditional on auki.
Mulla yksinkertaisesti rosteri oli niin ohut, että NHLssä pelaavia pelaajia oli mahdoton liikuttaa mihinkään. Rakennus vaiheen keskipisteessä olevalle joukkueelle tuo hinta oli todella, todella kova. Mutta perkele Grabner! NHLn ehkä nopein luistelija! Ja pelaa vielä alivoimaa!
Bostonin sentteri osaston syvyys oli/on niin kova, etten uskonut Spoonerin saavan kunnon mahdollisuutta murtautua NHLään (toisin on käynyt).

Conditionaalien kanssahan kävi sitten niin, että Vancouver sai pitää tuon neloskierroksen (Grabner pelasi 10-11 kaudella 76 peliä).
Grabner myös iski kunnioitettavat 34 maalia tuolla kaudella, joten silloin tuli oltua varsin tyytyväinen tuohon, vaikka kakkoskieppi matkasikin Vancouveriin. Kaveri teki yhdessä vaiheessa 8 maalia kymmeneen matsiin.

Jos vielä vähän syväluottaa tuota treidiä, niin lopullinen tulos on tässä:
Vancouveriin: T.J Brodie + Ryan Spooner + 2nd jonka Vancouver treidasi Washingtoniin ja Washington varasi Brendan Gauncen
Bostoniin: Michael Grabner

Eihän tästä ihan puhtaita papereita kykene itselle antamaan, mutta siihen nähden millaisen potentiaalin yhä edelleen näen Grabnerissa niin ei tätä täysin epäonnistuneeksi voi sanoa. Tällä kaudella Grabnerin maalivainu on ollut hukassa, mutta uskon, että se sieltä vielä löytyy.
Vancouverille tämä treidi lienee positiivisissa kirjoissa.

**½

22 Marras 2010, 21:41
Detroitiin: Brett Carson
Bostoniin: Jared Staal


Staalin nimi vähän sokaisikin meikäläistä kun tälläinen tuli tehtyä. Brett Carson kuitenkin pääsi pelaamaan Showssa pelejä ja Staal ei juurikaan.
Kumpikaan ei kuitenkaan ole kyennyt vaki NHL paikkaa ottamaan, joten tämä treidi meni aika pitkälle tasan. Staalin heitin myöhemmin UFA markkinoille.

***

29 Marras 2010, 14:58
Buffaloon: Korpikoski + 2013 3rd round pick

Bostoniin: Wisniewski


Pakiston korjaus yrityksiä part 78. Wisniewskistä olen aina tykännyt, vähän liian myöhään olin miehen perässä, olisi saattanut irrota vuotta aikaisemmin halvemmalla. Tulevia palkkojahan ei kannata miettiä, semmoinen on ihan turhaa. 3rd roundilla Buffalo varasi sveitsiläisen Sven Andrighetton joka on tehnyt hyvät tehot U20:ssä. Tätä on jotenkin tosi hankala arvioida mutta kovat tehothan Wiz väänsi sitten kauden loppuun.

***½

08 Maalis 2011, 16:37
Pittsburghiin: Kyle Brodziak

Bostoniin: Luca Caputi + PIT 4th 2013


Bosco haki loukkaantuneen Crosbyn tilalle korvaajaa ja löysi kauppakumppanin Bostonin GMstä. Caputi kiinnosti ja nelonen kaupanpäälle voiteli sen verran, että miehestä lähdin luopumaan. Brodziakin arvohan oli tässä nimenomaan FW kategoriassa eikä Boscolla pistelinkoja muistaakseni tuolloinkaan puuttunut. Ymmärrettävistä syistä en treidi neuvotteluista tarkemmin kirjoita, mutta sanottakoon, että tämän kanssa oli aika erikoislaatuisia sattumuksia sen kanssa, että ketä treidataan ja milloin sekä mihin hintaan :)
Caputi oli kuitenkin 111 pisteen OHL kaudestaan huolimatta totaalinen Bust.
Neloskierros matkasi eteenpäin Vancouveriin. Canucks varasi Juuse Saroksen tuolla pickillä... Perkele.



12 Heinä 2011, 17:55
Anaheimiin: 4th round Boston Bruins (via San Jose Sharks) 54th overall 2011 + 4th round Boston Bruins 56th overall 2011

Bostoniin: 3rd round Anaheim 42nd overall 2011


Drafti päivän treidi. Treidasin ylöspäin jotta sain Philip Danaultin käsiini. Treidi muistaakseni tapahtui vasta kun Anaheimin vuoro osui kohdalle vai muistanko väärin ? Repe varmaan muistaa paremmin ?
Tuo San Josen pickhän siis matkasi mulle Bolland treidissä. Vielä en ole katunut tätä treidiä.
Jos tuon kääntää pelaajiksi, niin treidi meni näin:
Philip Danault
to
Samu Perhonen + Magnus Hellberg

****

13 Elo 2011, 10:10
Anaheimiin: Andy Mcdonald

Bostoniin: 2nd round pick 2013 (Washington Capitals)


Andy Mac oli yksi niistä pelaajista jotka jatkuvasti oli saikulla ja manageri ei sitten jaksanut tätä katsoa enää. Kahta seuraavaakaan kautta mies ei valitettavasti pysynyt kasassa, hieno pelaaja kyseessä kuitenkin. Oikea aikainen treidi minulta ja vastine oli hyvä vaikka sen kanssa hampaita kiristelinkin, ykköskierrosta kuitenkaan ei kukaan Andystä ollut valmis maksamaan (and rightly so).
Tuolla Capsin pickillä on myös samanlainen hassu historia, että monen mutkan kautta se päätyi takaisin Washingtonin haltuun. Voidaankin sanoa, että Josh Morrissey on yksi liigamme eniten reissanneita pelaajia ja tämä vielä ennen kun mies oli edes varauskelpoinen.
Tuo kakkoskieppi lähti sitten treidissä minulta eteenpäin San Joseen, ja vieläpä samana päivänä.

****

13 Elo 2011, 13:27
San Joseen: Sergei Kostitsyn + Zach Bogosian + 2nd 2013 WSH

Bostoniin: Nathan Horton + Cam Barker


Ainoa treidi mitä ollaan Kanerin kanssa saatu aikaan. Treidineuvottelut oli helvetin pitkät ja kaikkea mahdollista pyöriteltiin mukana keskusteluissa. Hyvin huomasi, miten eriarvoisina me pidetään tiettyjä kavereita. Pitkistä treidineuvotteluista huolimatta, suunta oli selvä, sillä molemmilla oli jotain mitä toinen tahtoi. Mutteri ja pultti oli koko ajan olemassa, piti vaan löytää oikeat jengat.
Treidissä on 2 pelaajaa jotka ei enää pelaa NHL tasolla, eli Kostitsyn ja Barker. Tuossa mielessä kumpikikaan ei varsinaisesti menettänyt mitään, mutta Kostitsyn antoi sentään yhden 43 pinnan kauden Kanerille, kun Barkerista jäi haukku käteen meikäläiselle (pun intended).

Horton on kuitenkin se mitä tässä treidissä lähdettiin hakemaan ja onnistuin kuin onnistuinkin saamaan kaverin menettämättä core roster hyökkääjää ja laajentamaan ohutta rosteriani. Pakistoon tuo sitten aiheutti välitöntä vitutuksen tunnetta, mutta kovat pelaa kovilla ja Bogo lihoiksi oli helppompi vaihtoehto kun passata Hortonista. Andy Mcdonaldista saatu kakkonen oli myös hammasten kiristelyä täällä suunnalla, mutta hinta oli silti mielestäni balanssissa molempiin suuntiin. San jose kauppasi tuon kakkospickin tosiaan eteenpäin Washingtoniin ja kyllä, Josh Morrissey oli jälleen kyseessä.

****

-------------------------

Ja jatkuu taas kohta....
TweetyLeaf
 

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 20 Tammi 2014, 20:23

06 Maalis 2012, 21:49
Vancouveriin: Johan Franzen

Bostoniin: Kyle Palmieri


Palmierin potentiaali on edelleen todella kova, ja Boston oli viho viimeisenä liigassa. Allekirjoittanut on vieläkin todella kummissaan tuosta kaudesta, sillä edelliskaudella 3 pisteellä pudotuspeleistä ulosjääminen vitutti aivan sairaasti ja sitten slumpataan koko seuraava kausi. En liikuttanut core palasia mihinkään mutta silti jengi pelasi aivan sairaan huonosti ja otti liigan historian pisimmän tappioputken nimiinsä 12 hävittyä matsia putkeen.
221 kategoria tappiota kauden aikana. Ei muuten hymyilyttänyt.
Myöhemmin olen analysoinut tuon kauden huonouden johtuvan monista asioista, mutta yhtenä mainittakoon farmin syvyyden puuttuminen. Ei voinut tehdä siirtoja, kun ei ollut ketään kelle soittaa.
Tämä kaikki nyt liittyy siis tähän treidiin sillä tavalla, että Vancouver oli menossa Playoffeihin (mitä tuo joukkue ei muistaakseni ole missannut kertaakaan) ja itse oli pakko vaan myydä kaikkea mikä liikkuu tulevaisuuden apuihin. Palmierin potentiaali siis voitti silloin 32 vuotiaan Franzenin tehot. Tämä treidi auttoi molempia joukkueita ja Palmieri on edelleen Bostonin rosterissa. Treidi on tehty lähellä Trade Deadlinea.

****

07 Maalis 2012, 20:17
Montrealiin: Mikael Samuelsson

Bostoniin: 3rd round (BOS) 2012 + Marc-Andre Bergeron + Curtis Hamilton


Ja niin se oma pick sitten matkasi takaisin luokseni. Hamilton ei ole vakuuttanut, että olisi vielä NHL tasoa, mutta vielä en ole luopunut toivosta. MAB tuli kaupan päällisinä eikä mies oikeastaan mitään kerennyt meikäläiselle tekemään. Treidin salaisuus oli kuitenkin tuo Pick jolla sitten varasin sen Lukas Sutterin. Perkele. Samuelssonista olisi tuolloin pitänyt ehkä hakea jotain yksittäistä varmempaa, nyt homma meni arvoiksi, eikä mikään niistä näytä tuottavan tulosta.

**

09 Maalis 2012, 21:50
Anaheimiin: Stephane Robidas + Brooks Orpik

Bostoniin: Mike Green


Saman Trade deadlinen treidejä. Green oli jatkuvasti sairastuvalla ja Anaheim yritti tosiaan panostaa playoffeihin mestaruuden saavuttamiseksi.
Jos tätä katsoo tänä päivänä niin älkööt menkö siihen lankaan, että nimi sokaisee. Robidaksen ja Orpikin yhteinen block+hit tilasto oli tuolloin niin kovaa valuuttaa, että saattoivat yksin kääntää molemmat tilastot. Green ei tehnyt sillä hetkellä mitään muuta kun ajeli skootterillaan.
Minulle tämä oli helppo treidi tehdä, koska pudotuspeleihin en ollut menossa ja mulla oli paljon aikaa odotella, että josko Green palaisi entiseen loistoonsa. Kummatkin joukkueet siis hyötyivät selvästi.
Lupasin myös palata tuohon Lidas juttuun ja tässähän tämä tosiaan on. Lidas on syy, miksi Mike Green pelaa Bostonissa tänä päivänä ja tämä yksittäinen asia hymyilyttää allekirjoittanut todella usein. Green ei ole ehkä entinen itsensä, mutta miehestä on niin paljon hyötyä ylivoima pisteiden metsästyksessä, että huh. Toivotaan, että saisi pelata mahdollisimman ehjän loppu-uran Bostonissa.

****½

24 Kesä 2012, 15:56
Pittsburghiin: BOS 2nd 2013, BOS 4th 2012 ja BOS 4th 2014
Bostoniin: Richard Panik, Richard Bachman, Christopher Nilstorph, NYR 4th 2012 ja PIT 5th 2013


Tässä oli suora haku siihen, että olin joutunut jälleen kerran kuseen maalivahtien pelien kanssa ja tahdoin varmistaa, että loukkaantumisista huolimatta palasia riittää. Bachman ja Nilstorph olivat molemmat Dallasissa Lehtosen kanssa. Lehtosen loukkaantumisherkkyyden takia tämä tuli tehtyä. Karmea määrä pickejä matkasi Pittsburghiin, mutta toisaalta, sieltä tuli takaisinkin 2, eli ainoa suuri menetys oli tuo kakkos kierros.
Periaatteessa aika kova hinta maksaa parista kakkosmolarista ja Panikista, mutta saipahan maalivahtien pelit ainakin varmuudella täyteen.
Panik on ainoa joka pelaa Bostonissa edelleen. Pickejä en käy nyt muita läpi kuin tuon kakkos kierroksen kohtalon. Eli 2013 2nd roundilla Pittsburgh Penguins proudly announced Tristan Jarryn nimen.
Panik eikä Jarry ole vielä näyttänyt kynsiään, joten en arvostele tätä treidiä. Loppujen lopuksi tässä on niin monta liikkuvaa osaa, ettei tiedä yhtään miten tämä päättyy. 2 vuoden päästä voi näyttää että Pittsburghille, 6 vuoden päästä voi näyttää, että vielä enemmän Pittsburghille.

18 Tammi 2013, 09:06
Vancouveriin: 4th round pick 2015 (BOS)
Bostoniin: Erik Condra + 5th round pick 2013 (VAN)


Condran alivoima pinnat näyttivät kasautuvan, joten tehtiin yhden kategorian haku ammunta.
Mr.Smith sanoi treidistä näin tuolla treidi ketjussa: "Vahvistetaan. Nelosta haettiin, mutta Tweety tinkas pickin toisellekin puolelle. Hyvät oli kuitenkin neuvottelut taas kerran."
Tuo kertonee kaiken oleellisen. Muutenkin Vancouverin kanssa on tullut tehtyä todella monta treidiä, meillä lienee vähän samantyylinen maku pelaajista kun tuntuu, että toisella on koko ajan jotain mikä kiinnostaa toista.

28 Tammi 2013, 19:23
Washingtoniin: Kari Lehtonen + Richard Bachman + Christian Nilstorp
Bostoniin: Braden Holtby + Bobby Ryan


Todella kauan siinä menikin, että se maalivahti osasto oli taas päin helvettiä. Tässä treidissä siis lähti koko Dallasin kolmikko Tolliskolle.
Molemmat kakkosvahdit olivat siis farmikelpoisia, mikä oli tosi siisti juttu, koska kykeni pyörittelemään niitä pelien mukaan ja säästämään rosteri paikkaa. Jos Tolliskoa kiinnostaa, niin voisi avata vielä tätä vähän. Huono puoli tuossa tietysti ole se jatkuva rumba minkä tuo aiheutti ja sen varaan joutui sitten laskemaan noita viikko siirtoja aika pirun tarkkaan. Lehtosta kuitenkaan ei voinut farmiin laittaa.
Holtbyn pelejä näin sen verran, että vakuutuin miehen kyvyistä ja otin riskin tässä. Nykyään on vähän väliä ikävä Lehtosta, varsinkin kun Holtby on pelannut todella ailahtelevasti ja varsinkin tällä kaudella Rask ja Holtby on vuorotellen kussut viikon molarikategoriat. Silti Bobby Ryan on ollut hyvässa vedossa, että ei tätä voi vielä lopullista arviota tehdä. Joten jätän tähdet tälläkin kertaa antamatta.


01 Helmi 2013, 14:58
Pittsburghiin: BOS 3rd 2015

Bostoniin: Brad Ross


Rossin perässä tuli oltua aika pitkään. Tälläistä saatiin sitten aikaiseksi lopulta. Mitään ei voi sanoa, että miten tämä kääntyy, mutta Rossin kehitys ei ole ollut toivotulla tasolla.

05 Huhti 2013, 20:11
Buffaloon: Ben Scrivens + 2013 Entry draft 4th round (BOS) + 2014 Entry draft 3rd round (BOS)

Bostoniin: Matej Stransky + 2014 Entry draft 1st round (BUF)


Liian aikaista sanoa tästäkään, mutta ykköspick oli itsellä haussa ja sellaisen sain. Lisäksi Stransky oli mielenkiintoinen nimi. Scrivens oli todella kovassa vedossa, lisäksi mies farmikelpoisena oli arvokas. Menee sananhelinäksi jos tästä kirjoittelee enempää. Aika näyttää.
Ja se Bostonin maalivahtiosasto meni lopultakin sekaisin tämän siirron myötä.


05 Huhti 2013, 20:58
Anaheimiin: Daniel Carcillo

Bostoniin:Blake Comeau


Boston oli menossa playoffeihin ja Carbomb istui viltissä. Pelaavaa kaveria oli pakko saada tilalle ja Comeau sai pelejä alle. Trade deadline siirto.
Kannatti. Vaikka Comeausta oli vain marginaalinen apu, niin Boston pelasi itsensä pronssille, häviten välierissä rivalry joukkueelleen ja hallitsevalle mestarille San Joselle 9-5 *hampaiden kiristelyä ja tavaroiden heittelyä*.

-----------------------------

Tähän voikin sitten lopettaa, sillä tämän treidin jälkeen tehdyt treidit menevät sen verran tuoreiksi, että niitä on vaikea arvioida. Eikä itsellä ole mitään halua paljastaa liikaa tulevista suunnitelmista tai syistä miksi jonkun treidin tein.
Mainitaan kuitenkin noista tuoreimmista tuo Krug treidi: Ei kaduta pätkääkään vaikka maksettu hinta oli todella, todella kova. Eikä kyllä pitäisi harmittaa kauppakumppaniakaan.


Kommentteja saa kirjoittaa (tämä koskee siis myös teitä uudet managerit) ja jos jostain treidistä tuli paljastettua liikaa niin syvät pahoittelut (ja pistä YV:tä niin muokkaan tekstiä jos siltä tuntuu), pyrin pitämään tuon mahdollisimman paljon Boston painotteisena.
Jos jaksoit tänne asti lukea niin onnea! Olet todellinen fantasy manageri :)
TweetyLeaf
 

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja Tollisko » 20 Tammi 2014, 20:46

TweetyLeaf kirjoitti:
06 Maalis 2012, 21:49

Todella kauan siinä menikin, että se maalivahti osasto oli taas päin helvettiä. Tässä treidissä siis lähti koko Dallasin kolmikko Tolliskolle.
Molemmat kakkosvahdit olivat siis farmikelpoisia, mikä oli tosi siisti juttu, koska kykeni pyörittelemään niitä pelien mukaan ja säästämään rosteri paikkaa. Jos Tolliskoa kiinnostaa, niin voisi avata vielä tätä vähän. Huono puoli tuossa tietysti ole se jatkuva rumba minkä tuo aiheutti ja sen varaan joutui sitten laskemaan noita viikko siirtoja aika pirun tarkkaan. Lehtosta kuitenkaan ei voinut farmiin laittaa.
Holtbyn pelejä näin sen verran, että vakuutuin miehen kyvyistä ja otin riskin tässä. Nykyään on vähän väliä ikävä Lehtosta, varsinkin kun Holtby on pelannut todella ailahtelevasti ja varsinkin tällä kaudella Rask ja Holtby on vuorotellen kussut viikon molarikategoriat. Silti Bobby Ryan on ollut hyvässa vedossa, että ei tätä voi vielä lopullista arviota tehdä. Joten jätän tähdet tälläkin kertaa antamatta.


Rupesin hätäilemään tämän treidin aikaan maalivahtitieni kanssa, olin laskenut paljon Holtbyn varaan ja sitten menetinkin uskoni kaverin kykyihin. Kyllähän vieläkin Lehtosen paljon mieluummin näistä mokeista otan, mutta olihan tuo Ryan välirahana pahaa liioittelua. Holtbyn tulevaisuus tietysti ratkaisee kuinka huono kauppa tämä osaltani oli. Sainpahan kuitenkin kaupan aikaan mielenrauhan maalivahtien osalta.
Viimeksi muokannut Tollisko päivämäärä 21 Tammi 2014, 19:43, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Tollisko
 
Viestit: 3611
Liittynyt: 19 Helmi 2012, 11:54
Paikkakunta: Jyp

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja tinkezione » 21 Tammi 2014, 13:39

Hyvä postaus Tweety! Tuon innoittamana otan katsauksen omaan treidihistoriaani New York Rangersin/Columbus Blue Jacketsin puikoissa; katsotaan, miten naurunalaiseksi sitä itsensä onnistuu saattamaan.

15.5.2009
Rangers - Detroit
Rick DiPietro <-> Jordan Staal
Jiri Tlusty Ville Leino
2010 Entry draft 2nd round (NYR) 2010 Entry draft 4th round (DET)


Managerihistoriani ensimmäinen treidi käsitti RDP:stä eroon hankkiutumisen. Sivutuotteena meni ainakin jossakin määrin urallaan vauhtiin myöhemmin pääsevä Jiri Tlusty, mutta päätavarana tässä kaupassa oli Columbuksen näidenkin päivien luottosentteri Jordan Staal. Detroit kauppasi saamansa kakkoskiekan Washingtoniin, joka naarasi Tyler Pitlickin ja Rangers puolestaan nappasi neloskiekalta Sebastian Wännströmin. Ville Leino pelasi yhden hyvän kauden ja on sittemmin ollut enemmän tai vähemmän non-factor, mutta kyllä kauppa kulminoituu täysin RDP:n miljoonien korvaamiseen Jordan Staalilla, joka on Carolinaan siirryttyään joutunut toteamaan arjen kovuuden kaukalossa pistesaldojen ja erityisesti plus-miinuksen ottaessa osumaa, mutta monipuolisesti Staal töitä tekee ja on hintalapustaan huolimatta suht korvaamaton pelaaja nyky-Columbukselle.

****

12.7.2009
Boston - Rangers
Daniel Briere <-> Andy McDonald
Fedor Tyutin Johan Franzen
Ryan Parent Douglas Murray
2010 Entry draft 3rd round (ANA)


Bostonin kanssa käytiin kaupoilla sekalaisen valikoiman merkeissä, ja erityisesti Muuli Franzenista luopuminen on ollut jälkikäteen monesti kirosanojen kohteena. Fyysisyys loisti poissaolollaan joukkueesta pitkät tovit, kun järeämpiä luutia korvattiin paperista tehdyillä taitoniekoilla. Kolmoskiekalta varattiin Devante Smith-Pelly, joka on nyttemmin vaihtunut Viktor Stålbergiin kovien odotusten toivossa. Tyutin oli organisaation luottopakkeja monen kauden ajan, kunnes viimein männä kesänä todettiin, että aika on nyt ajanut ohi. En pidä tätä mitenkään maita mullistavana kauppana, vaikka sekä Brierestä että Tyutinista jossakin määrin iloa vuosien mittaan kertyikin.

***

27.10.2009
Pittsburgh - Rangers
Alex Tanguay <-> Peter Mueller
Benn Ferriero Darcy Tucker


Kovuuden poistaminen jatkui ja Peter Muellerkin oli vielä tuolloin varsin lupaava pelaaja. Tanguay on kuitenkin ollut tuosta päivästä lähtien joukkueen luottohevosia ja siinä mielessä voidaan sanoa kaupan vahvistaneen Rangersia merkittävästi.

*****

27.10.2009
Montreal - Rangers
Tyler Kennedy <-> Stephen Weiss
Dainius Zubrus


Stephen Weiss oli vielä Floridassa pelatessaan kovien odotuksien keskipisteessä, mutta Zubrus toi Rangersiin arvokasta kokemusta ja Kennedy oli uransa suhteen vedenjakajalla. Eipä TK:stakaan kummoista hyökkääjää kehkeytynyt, vaikka mies kiitettävän paljon laukookin, mutta Rangers monipuolistui tämän kaupan myötä. Kennedy kävi kiertelemässä maailmaa, mutta on taas palannut ainakin hetkiseksi Columbuksen riveihin.

***

28.10.2009
Montreal - Rangers
Benoit Pouliot <-> 2010 Entry draft 4th round (NYR)


Neloskiekka annettiin bottom-kutosesta, joka silloin tällöin väläytteli, mutta ovea on jo Pouliotillekin ehditty tätä kirjoitettaessa näyttää. Montreal varasi pickillä Mark Visentinin.

***

11.5.2010
Rangers - Pittsburgh
Jamie McBain <-> Ilya Kovalchuk
Brendan Smith
2011 Entry draft 1st round (NYR)


Keväällä 2010 Kovalchuk teki muistaakseni megasopimuksensa Devilsiin ja Rangersissa oli aika aloittaa cap-ongelmiin tutustuminen. Pois lähti lupaavaa pelaajamateriaalia ja ykköskiekan #4 picki, jolla Pittsburgh hommasi Ryan Stromen. Iljan poistuminen Venäjälle kesken kaiken suolasi tämän kaupan aivan täysin - muussa tapauksessa aivan ehdottoman tärkeä kauppa Rangersin ilmiselvimpien puutteiden vahvistamiseksi, mutta Kovalchukin täysin arvamaton NHL-uran päätös sinetöi tämän ehkäpä erääksi surullisimmista episodeista Rangers/Blue Jackets -organisaation historiassa.

*

11.5.2010
Rangers - Pittsburgh
Dana Tyrell <-> Matt Stajan
2012 Entry draft 2nd round (NYR) 2012 Entry draft 4th round (PIT)


Kaupat Penguinsin kanssa jatkuivat samana päivänä. Matt Stajanista olisi täytynyt ymmärtää pitää paremmin kiinni, mutta jossakin vaiheessa karsintaa oli pakko tehdä ja lähteä muunlaisiin kokeiluihin. Pickeillä Bostoniin Pittsburghin kautta muuan Olli Määttä ja Rangersiin varattiin Mitchell Moroz. Ehkä ensimmäinen osoitus siitä, että kyllä kakkoskiekan pickeistäkin täytyy yrittää pitää kiinni. Suhteellisen kamalaa asset managementtia ajan saatossa tämän kaupan tiimoilta.

**

27.6.2010
Pittsburgh - Rangers
Ben Smith <-> 2010 Entry draft 3rd round (NYR)
2011 Entry draft 3rd round (PIT)


Bosco on kaiken kaikkiaan ollut eräs aktiivisimpia kauppakumppaneita tänne suuntaan, ja tässä kolmoskiekkojen vaihdossa eri vuosikerroilta täytteenä Rangersiin matkasi Ben Smith. Mies, jota tänäkin päivänä kysellään säännöllisesti treidirintamalla. Jonkinlainen vakiohahmo Ben Smithistä on Chicagoon sukeutunut, ja pickeillä Pittsburgh varasi 2010 Tom Kühnhacklin ja Rangers sai vuonna 2011 Johan Sundströmin. Aika näyttää, miten kuppi lopulta kallistuu, mutta kyllä kai Ben Smith näistä arvokkain palanen joka tapauksessa tulee olemaan.

****

Jatketaanpa hieman myöhemmin tarinoita, mielenkiintoista näitä on joka tapauksessa jälkikäteen tutkia. Josko sitä jotakin oppisikin? :)
tinkezione
 

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja Footless » 22 Tammi 2014, 22:24

Mielenkiintoista luettavaa, kiitos näistä.
Avatar
Footless
 
Viestit: 1305
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 00:21

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 23 Tammi 2014, 13:05

TweetyLeaf teki niin hienoa työtä noiden kauppojen analysoinnissa, että pakko itsekin vähän avata näitä kauppoja näin toiselta puolelta. Toki hankaluus on toi muisti, että täysin varmoja muistikuvia ei enää ole mitä kaupoilla ihan tarkalleen haettiin. Mutta katsotaan nyt jos muistas edes sinnepäin.

TweetyLeaf kirjoitti:
09 Loka 2010, 13:49
Vancouveriin: T.J Brodie + Ryan Spooner + Conditional 2nd round 2012 (BOS) (Grabner tekee 18 tai enemmän maaleja kaudella 2010-2011).
Bostoniin: Michael Grabner + Conditional 4th round 2012 (VAN) (Grabner pelaa alle 40 runkosarja peliä kaudella 2010-2011)


Sykora hävisi rosteristani johonkin lopettelemaan uraansa ja mulle tuli hätä käteen etsiä korvaava pelaaja.
Grabneriin hullaannuin kun näin miehen peliä vähän enemmän ja iski kauhea hätä ja himo hommata mies Boston nuttuun.
Conditionalit tulivat mukaan suoraan siitä syystä, että oli pakko vähentää riskiä molemmille tämän homman kanssa, huono puolihan Conditionaleissa on se, ettei sitä pickiä voi sitten liikuttaa mihinkään, niin kauan kun conditional on auki.
Mulla yksinkertaisesti rosteri oli niin ohut, että NHLssä pelaavia pelaajia oli mahdoton liikuttaa mihinkään. Rakennus vaiheen keskipisteessä olevalle joukkueelle tuo hinta oli todella, todella kova. Mutta perkele Grabner! NHLn ehkä nopein luistelija! Ja pelaa vielä alivoimaa!
Bostonin sentteri osaston syvyys oli/on niin kova, etten uskonut Spoonerin saavan kunnon mahdollisuutta murtautua NHLään (toisin on käynyt).

Conditionaalien kanssahan kävi sitten niin, että Vancouver sai pitää tuon neloskierroksen (Grabner pelasi 10-11 kaudella 76 peliä).
Grabner myös iski kunnioitettavat 34 maalia tuolla kaudella, joten silloin tuli oltua varsin tyytyväinen tuohon, vaikka kakkoskieppi matkasikin Vancouveriin. Kaveri teki yhdessä vaiheessa 8 maalia kymmeneen matsiin.

Jos vielä vähän syväluottaa tuota treidiä, niin lopullinen tulos on tässä:
Vancouveriin: T.J Brodie + Ryan Spooner + 2nd jonka Vancouver treidasi Washingtoniin ja Washington varasi Brendan Gauncen
Bostoniin: Michael Grabner

Eihän tästä ihan puhtaita papereita kykene itselle antamaan, mutta siihen nähden millaisen potentiaalin yhä edelleen näen Grabnerissa niin ei tätä täysin epäonnistuneeksi voi sanoa. Tällä kaudella Grabnerin maalivainu on ollut hukassa, mutta uskon, että se sieltä vielä löytyy.
Vancouverille tämä treidi lienee positiivisissa kirjoissa.

**½


Tätä kauppaa taidettiin hieroa aika pitkään ja lopulta tosiaan otettiin nuo ehdolliset varaukset mukaan. Itsellä ei ihan täysin ollut luottoa Grabnerin läpimurtoon ja tarjottu paketti oli niin houkutteleva, että kauppaan oli pakko suostua. Brodie ja Spooner olivat ja ovat edelleet hyviä nousevia pelaajia, mutta ihan sellaiseen iskuun eivät ole vieläkään päässeet mitä heistä odottelin. Kumpikin on erinäisistä syistä treidattu jo eteenpäinkin, joten kaupan arvioiminen on varsin hankalaa.

Jos tällä hetkellä pitäisi päättää, että tekisikö tuota kauppaa 9.10.2010 niin tuskinpa tekisin. Grabner on kuitenkin tehnyt melkoisesti enemmän pisteitä tässä reilussa kolmessa vuodessa ja olisi auttanut mun joukkuetta enemmän kuin Brodie tai Spooner. Toisaalta sitten Spoonerilla hankittiin Chara, joka oli monta vuotta oma ykköspakkini ja Brodie vaihtui vuosi sitten Seidenbergiin, joka on myös ollut varsin loistava lisä pakistooni. Jos kauppa laitettaisiinkin muotoon:

Grabner <-> Chara + Seidenberg

niin olisi vaikea päättää mitä olisi tehnyt. Jos palkkoja olisi mahtunut Charan ja Seidenbergin verran niin varmaan monipuolisemmat tehot olisi saanut tuosta kaksikosta.

Kokonaisuutena en ole mitenkään erityisen tyytyväinen tähän kauppaan.

***
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 23 Tammi 2014, 13:15

TweetyLeaf kirjoitti:
06 Maalis 2012, 21:49
Vancouveriin: Johan Franzen

Bostoniin: Kyle Palmieri


Palmierin potentiaali on edelleen todella kova, ja Boston oli viho viimeisenä liigassa. Allekirjoittanut on vieläkin todella kummissaan tuosta kaudesta, sillä edelliskaudella 3 pisteellä pudotuspeleistä ulosjääminen vitutti aivan sairaasti ja sitten slumpataan koko seuraava kausi. En liikuttanut core palasia mihinkään mutta silti jengi pelasi aivan sairaan huonosti ja otti liigan historian pisimmän tappioputken nimiinsä 12 hävittyä matsia putkeen.
221 kategoria tappiota kauden aikana. Ei muuten hymyilyttänyt.
Myöhemmin olen analysoinut tuon kauden huonouden johtuvan monista asioista, mutta yhtenä mainittakoon farmin syvyyden puuttuminen. Ei voinut tehdä siirtoja, kun ei ollut ketään kelle soittaa.
Tämä kaikki nyt liittyy siis tähän treidiin sillä tavalla, että Vancouver oli menossa Playoffeihin (mitä tuo joukkue ei muistaakseni ole missannut kertaakaan) ja itse oli pakko vaan myydä kaikkea mikä liikkuu tulevaisuuden apuihin. Palmierin potentiaali siis voitti silloin 32 vuotiaan Franzenin tehot. Tämä treidi auttoi molempia joukkueita ja Palmieri on edelleen Bostonin rosterissa. Treidi on tehty lähellä Trade Deadlinea.

****


Tämä oli tosiaan Vancouverin osalta keväällä joukkuetta vahvistava treidi, nuoruuden ja potentiaalin kustannuksella. Ehkä tämä jossain määrin on ihan hyväkin kauppa ollut, mutta kyllähän tuo Palmieri olisi kiva ollut pitää omassakin joukkueessa. Vaikka toki hän ei ole noussut sinne mihin häntä kuvittelin eli ihan joukkueensa ykköstykkeihin. Viime kausi oli jo hyvä, mutta kyllä itse odotin paljon enemmän Palmierilta tällä kaudella.

Franzen vaihtui nyt syksyllä Erik Gudbransoniin joten kauppa olisi nyt tiivistettynä muotoa:

Palmieri <-> Gudbranson

Eli taas on käytännössä nuori hyökkääjä vaihtunut tällä kertaa nuoreen pakkiin. No, on se sitten Franzen tai Gudbranson niin kyllähän tämä kauppa vähän hävittiin. Ei välttämättä paljoa ellei Palmieri saa tuota potentiaaliansa lunastettua. Tällä hetkellä Gudbranson taitaa olla jonkin verran monipuolisempi, kun jäähyjä, taklauksia ja blokkeja kertyy reilusti. Pisteissäkin Gudbranson häviää yllättävän vähän (20 <-> 7).

**½
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja tinkezione » 23 Tammi 2014, 13:23

Franzenin arvoa treideissä laskee kyllä miehen loukkaantumisherkkyys. Olisin arvioinut oman Franzeniin liittyvän treidin kyllä kahden tähden arvoiseksi söhräämiseksi, jos Muuli olisi vähänkään kestävämpää tekoa.
tinkezione
 

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 23 Tammi 2014, 13:39

Tähän voisi jatkoksi laittaa omasta mielestä Vancouverin TOP ja FLOP 3 kaupat. Ei välttämättä kaupat missä on voitettu tai hävitty eniten, mutta jotka ovat joukkueelle olleet ne merkittävimmät eteenpäin/taaksepäin viejät.

Ekana topit:

16.04.2009 Martin St.Louis < > Jared Boll, 2nd 09, 4th 10 Anaheim


Tämä kauppa nosti Vancouverin hyökkäyksen ihan uudelle tasolle. Vaikkakin St.Loius oli vain kohtuu vähän aikaa Vancouverissa niin hänen tilalleen tuli sitten Daniel Sedin. Ja tehopisteitä joukkueen laariin on tullut varsin reilusti St.Louisin/Sedinin ansiosta.

5.03.2010 Vladimir Sobotka, 2nd 11 (BUF) < > Anton Strålman Buffalo


Varsin hyvä kauppa, jolla saatiin edullinen Sobotka moneksi vuodeksi pelaamaan alempiin ketjuihin. Lisänä sitten hyvä varausvuoro, joka kaupattiin edelleen osana Cody Hodgsonia.

25.11.2010 Cal Clutterbuck, 3rd 12 (ANA) < > Olli Jokinen Toronto


Clutterbuck oli monta vuotta Vancouverin tärkeimpiä äijien tehden sen 15-20 maalia ja voittaen taklaustilaston. Jokisella nuo vuodet ovat vaihdelleet, välillä on kulkenut ja toisinaan taas ei. Kierros vaihtui ennen draftia vielä Matt Culleniin ja toiseen varausvuoroon.

Ja sitten flopit:

2.07.2009 3rd 09 (WAS), 5th 10 (DET) < > Jack Johnson Detroit


Kuvittelin, että Johnsonin sopimus nousee niin kovaksi, ettei sitä pysty pitämään. Edullisen sopparinhan Johnson sitten teki ja kauppa oli sen jälkeen heikko suoritus.

6.09.2011 Rene Bourque, Jordan Schroeder < > Joe Thornton, Scott Parse Anaheim


Joo, pakko oli Joe myydä palkkojen takia, mutta että RENE! Olihan Rene Bourque tuolloin kovassa iskussa, mutta olisihan Joesta pitänyt jotain vähän parempaa saada. Alkuun kauppa oli ihan ok, myöhemmin täysi katastrofi.

17.04.2012 Johan Larsson, 3rd round 12 (WAS) < > Tyler Bozak, 4th round 12 (VAN) Washington


Hirveä kauppa. Olihan, ja on vieläkin, Larssonissa potentiaalia, mutta halvalla lähti Bozak. Ei vaan luottoa riittänyt Bozakiin.

Yhteenvetona voisi sanoa, että monesti nuo heikot kaupat liittyvät salary cappiin ja sen tuomiin haasteisiin. Eli jos voi jonkun vinkin vois antaa niin ei kannata saattaa itseään ongelmiin palkkojen kanssa, ei välttämättä tule tarvetta tehdä huonoja kauppoja :) Onnistuneet kaupat sitten ovat enemmänkin liittyneet joukkueen rakentamiseen haluttuun suuntaan. On kaivattu jotain osa-aluetta (tehopisteitä, taklauksia, torjuntoja...) ja sitä on sitten onnistuneesti parannettu.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja TaoTao » 23 Tammi 2014, 15:13

Hienoja tarinoita, pitääpä itsekin muistella muutamaa ja heittää uusille managereille vähän huumoria iltapäivään. Käytetään tuota Smithin top3-formaattia muutamalla pienellä lisällä.

TOP3

1: 9.2.2010 St. Louis sai: Lars Eller, Ben Bishop, 2010 1st (Pit) (= Jaden Schwartz) Pittsburgh sai: Jonas Hiller

Tällä hetkellä ehdoton suosikkikauppani, sillä tämän ansiosta joukkue kääntyi lopulta tälle kaudelle uuteen nousuun. Bishop on unelma, Schwartz löi läpi ja Eller on pelannut riittävän hyvin. Muutaman kauden kauppa oli aivan kauhea, Hilleritöntä molariosastoa paikkailtiin epätoivoissa, Schwartz tehoili collegessa eikä Ellerinkään ura näyttänyt nousevan. Hyvä esimerkki (tyhmän)rohkeasta kaupasta, joka keeper-liigassa voi kääntää joukkueen kurssia pidemmällä tähtäimellä.

2: 16.7.2009 St. Louis sai: Jussi Jokinen, Detroit sai: Brian Lee

Brian Leellä oli tuolloin potentiaalia, jota hän ei myöhemmin lunastanut. Jokinen syttyi nihkeän Lightning-visiitin jälkeen uran parhaaseen lentoon. Ja vaikka JeeJee on varsin yksipuolinen fantasy-pelaaja, on ollut koko ajan hinta/tehopiste-suhteeltaan aivan kärkimiehiä. Ensi kaudella palkka voikin sitten kohota jo enemmän.

3: 6.1.2010 St. Louis sai: Steve Ott, 2010 3rd (vaihtui myöhemmin Vancouveriin), Pittsburgh sai: Kyle Quincey

Steve Ott iski Dallasissa monipuolisia fantasiatilastoja tauluun, Quincey taasen oli lähes koko seuraavan kauden telakalla, eikä ura oikein päässyt sellaiseen lentoon mitä Bosco varmasti toivoi. Hyvä kauppa, kohensi joukkueen jäähy- ja taklausosastoa selvästi.

FLOP3:

1: 10.1.2012: St. Louis sai: Ilya Bryzgalov, San Jose sai: Ryan Getzlaf

Lumipallo lähti oikeastaan pyörimään Hillerin myynnin jälkeen ja kovasta pelaajasta oli pakko luopua, jotta molaria oli mahdollista saada. Tuolloin näin Bryzin ja Flyersin liiton olevan pitkä ja ihana, viime kesällä sopimuksettomasta Ilyasta oli pakko luopua. Getzlaf siis vaihdettiin hieman yli kauden kehnoilla tilastoilla pyörineeseen Mr. Universeen.

2: 1.9.2009: St. Louis sai: Sheldon Souray, Detroit sai: Dion Phaneuf

En ihan tarkkaan enää muista, mikä kuningasajatus tässä oli, sillä palkkoja tuolla ei saanut varmasti kuin marginaalisesti alaspäin. Noh, Souray pelasi loukkaantumisten vuoksi seuraavana vuonna vain puolet, ja liigaan tuli vielä taklaus- ja blokkitilastot myöhemmin, mitkä nostivat Dionin arvoa. Sheldon lähti lopulta AHL:ään ja myös pois Bluesista. "Onneksi" Boscon Pittsburgh tuli valkoisella ratsulla paikalle, tarjosi Torspoa takaluukkuun ilman liukasteita ja otti Sourayn ja 2010 3rd. vuoron (Riley Sheahan). Blues sai vastalahjaksi sen käytetyn Torspon ja kassillisen vanhoja munasuojia aka. Cam Barkerin.

Klassinen esimerkki vedonlyönnissäkin tutusta ilmiöstä, että kun kaivaa montun niin sitä ei jumankauta kannata lähteä enää hätärillä syventämään.

3: 20.2.2009: St. Louis sai: Marek Svatos, Montreal sai: Joffrey Lupul

Lupulilla oli tulossa isompi sopimus voimaan, eikä loukkaantumisetkaan olleet vieraita. Ei mikään ihan katastrofikauppa, mutta mahtui listalle, koska Lupul on ollut Torontossa ihan eri sälli. Hyvänä puolena Svatosista tajusin päästä jo seuraavana kesänä eroon. Varauksen kanssa Bluesiin tuli Tomas Vokoun, joka tilkitsi tämän kauden loukkaantumiseen asti hyvin maalia.

Keeper-leaguen huumorikaupat:

Alla olevat kaupat kertovat karusti, miten legendatkin ovat keeperissä täysin heittopusseja tietyissä olosuhteissa. Kovalla palkalla "viimeistä kauttaan" pelannut Lidas sai GoldenAwelta kyytiä, vastapalloon lähti tuolloin periaatteessa viimeistä kevättään pelannut Alex Kovalev. Tasan kaksi kuukautta maltoin juhlia ryöstöäni, kun oma palkkakattoni täyttyi ja Lidaksesta oli eroon päästävä. Lopputulos oli surkuhupaisa, kai kuvittelin Fosterin löytävän jostain Tampa Bayn suonenvetonsa.

4.1.2011
St.Louis - Washington
Alexei Kovalev <-> Nicklas Lidström

4.3.2011
St.Louis - Pittsburgh
Nicklas Lidström <-> Kurtis Foster
TaoTao
 

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja repe_joke » 23 Tammi 2014, 16:35

Mr. Smith kirjoitti:Tähän voisi jatkoksi laittaa omasta mielestä Vancouverin TOP ja FLOP 3 kaupat. Ei välttämättä kaupat missä on voitettu tai hävitty eniten, mutta jotka ovat joukkueelle olleet ne merkittävimmät eteenpäin/taaksepäin viejät.

Ekana topit:

16.04.2009 Martin St.Louis < > Jared Boll, 2nd 09, 4th 10 Anaheim


Tämä kauppa nosti Vancouverin hyökkäyksen ihan uudelle tasolle. Vaikkakin St.Loius oli vain kohtuu vähän aikaa Vancouverissa niin hänen tilalleen tuli sitten Daniel Sedin. Ja tehopisteitä joukkueen laariin on tullut varsin reilusti St.Louisin/Sedinin ansiosta.


Mutku, St.Loiuis oli jo tuolloin vanhapaska jonka uran piti olla ohi! "Hauskana" yksityiskohtana mainittakoon, että tuo 2nd round pick jonka treidistä sain, jatkoi matkaansa myöhemmin Torontoon. Toronto varasi tuolla vuorolla Ryan O`Reillyn.

Katselin noita omia treidejäni pikaiseen, ja sieltä saisi kyllä melkoisen hienon kollaasiin TOP ja FLOP osastoihin. Pitää katsoa jos saisi jossain vaiheessa sen verran aikaan, että keräilee sieltä omasta mielestä parhaat ja typerimmät, sekä sepostaakin vielä jotain pientä treideistä.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 23 Tammi 2014, 16:52

repe_joke kirjoitti:Mutku, St.Loiuis oli jo tuolloin vanhapaska jonka uran piti olla ohi!


Niin sen St.Louis piti olla vielä vanhempi kun vaihdoin sen Daniel Sediniin, mutta kas kummaa kun St.Louis on edelleen pistepörssin TOP10:ssä ja Daniel Sedin taitaa olla tippunut jo ulos tekstarinkin näytöltä. Ai niin, määhän myin myös Sedinin jo pois ja mulla on nyt Yakupov... Ei pitäisi aina katsella sitä ikää.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja Bosco » 23 Tammi 2014, 19:03

Kausien 2008-09, 2009-10 ja 2010-11 treidianalyysit on tehty tässä ketjussa.

Tässä olisi kauden 2011-12 analyysit. Yhteensä mukaan mahtui 11 kauppaa, mikä oli pienin määrä tähän mennessä:

Koodi: Valitse kaikki
25.4.2011
Pittsburgh                       -            Rangers
Anthony Stewart                 <->           2011 Entry draft 3rd round (NYR)
2011 Entry draft 5th round (VAN)


2010-11 kauden päätteeksi kauppojen teko aloitettiin tällaisella pienellä kaupalla, jolla haettiin ihan vaan varausvuoron korotusta tulevaan draftiin. Stewart oli juuri päättänyt hyvin sujuneen kauden (39 pistettä 80 pelissä), mutta uskoa tähän potentiaalisen voimahyökkääjään ei hirveästi ollut joten otettiin tällainen pieni varausvuoron korotus vastaan. Stewart teki seuraavalla kaudella 20 pistettä ennenkuin vajosi unholaan, ja tuolla vuorolla tuli varattua sittemmin jo eteenpäin siirretty Alexander Khokhlachev. Ihan onnistunut pienempi treidi.

***

Koodi: Valitse kaikki
15.5.2011
Minnesota                        -            Pittsburgh
Jeremy Morin                    <->           Travis Zajac
2011 Entry draft 1st round (TOR)


Tällä kaupalla taas haettiin palkkakustannuksissa säästöjä, sekä tuota tuolloin pitkään havittelemaani Morinia. Tuolla varausvuorolla tuli varattua Mark Scheifele. Zajac ei missanut peliäkään riveissäni, mutta heti seuraavalla kaudella oli lähes koko kauden sivussa, eikä ole sittemmin pystynyt nousemaan takaisin sinne 60+ pisteen sentteriksi. Scheifele puolestaan pelaa tänä vuonna loistavaa tulokaskautta, ja Moriniin on edelleen myös vielä luottoa, vaikka ei ole odottamallani aikataululla noussut NHL:ään. Erinomaiseksi kuitenkin muodostunut tämä kauppa kannaltani Scheifelen varauksen johdosta.

*****

Koodi: Valitse kaikki
29.5.2011
Pittsburgh                       -            Calgary
Andre Petersson                 <->           2011 Entry draft 3rd round (WSH)
2011 Entry draft 3rd round (CHI)


Kolmen varausvuoron nousu draftissa maksoi kolme vuotta aiemmin neljännellä kierroksella varaamani Peterssonin. Tuolla saamallani vuorolla tuli sitten otettua Joe Morrow, kun taas Calgary varasi saamallaan vuorolla Daniel Catenaccin. Kummallekaan meistä ei näköjään Jonas Brodin kelvannut tuolloin. Morrow'hin on vielä uskoa, vaikka tästä ei Penguins-puolustukseen yv-tykkiä tullutkaan, joten ihan tyytyväinen ollaan vielä tähän kauppaan. Mitään ei olla toistaiseksi vielä menetetty, eikä mitään hyötyä saatu, tulevaisuus näyttää tämän kaupan suunnan.

***

Koodi: Valitse kaikki
29.6.2011
Pittsburgh                       -            Washington
Peter Regin                     <->           Kris Russell


GoldenAWen kanssa tuli tehtyä tällainen harmiton alisuorittavien nuorten pelaajien välinen vaihto. Russell lähti heti kauden alussa waiversiin, joten tämän suhteen ei tullut oltua kärsivällinen. Tällä kaudella kärsivällisyyttä oltaisiin sitten palkittu hieman. Toisaalta Reginistäkään ei hirveästi iloa ollut Washingtonille, joten ei kumpikaan saanut mitään hyötyä tai haittaa tästä kaupasta.

*

Koodi: Valitse kaikki
12.10.2011
Pittsburgh                       -            Buffalo
Ville Leino                     <->           Alex Pietrangelo
Nathan Gerbe
2012 Entry draft 2nd round (NYR)


Heti kauden alussa tuli tehtyä tällainen kauppa Marwinin kanssa. Leinolla oli vielä Buffalo-uransa alkumetreillä arvoa ja potentiaalia, joten oli jälkikäteen katsottuna erittäin oikea-aikainen kauppa, kun Leinon ura ei tämän jälkeen ikinä lähtenyt lentoon vaan päinvastoin muodostui pannukakuksi. Pietrangelo on ollut heti alusta saakka tärkeä vahvistus puolustukseeni, mutta toisaalta myös Buffalon kannalta kauppaa hieman pelastaa tuo varausvuoro, jolla siellä varattiin Olli Määttä.

*****

Koodi: Valitse kaikki
19.10.2011
Pittsburgh                       -            Montreal
Sam Gagner                      <->           Blake Wheeler
2012 Entry draft 3rd round (BOS)


Wheeleriä tuli haviteltua pitkään ja lopulta tällaisella hinnalla irtosi. Varausvuoro matkasi myöhemmin takaisin alkuperäiselle joukkueelleen ja sillä varattiin Lukas Sutter. Molemmat treidin kulmapalaset olivat kaupan aikaan 40-50 pisteen pelaajia hyvällä potentiaalilla varustettuna, mutta Wheeler on nostanut kaupan jälkeen tasoaan hieman enemmän kuin Gagner on tehnyt toistaiseksi. Wheeler olikin aina tämän kauden alkuun saakka tärkeä pelaaja joukkueelleni, kunnes joutui kauden alkupuolella viime kesäisen virhekaupan (Pavelski-kauppa) paikkaamiseksi poistumaan joukkueesta sentteriosaston vahvistamiseksi Mike Richardsin muodossa. Kuitenkin Wheelerin hankintaan on voinut olla erittäin tyytyväinen heti alusta saakka.

****

Koodi: Valitse kaikki
6.1.2012
Pittsburgh                       -            San Jose
Peter Mueller                   <->           Mattias Tedenby


Muelleria havittelin heti liigan alusta saakka pitkään, ja kun kaverin lopulta sain hankittua itselleni, niin tästä tuli sen jälkeen pidettyä kiinni kaikkien vaikeiden aikojen ylitse (vietti koko edellisen kauden IR-listallani), mutta tässä vaiheessa oli jo nostaa kädet pystyyn ja pakko luovuttaa kaverin suhteen. Tedenby ei ollut mikään houkuttava vastine, mutta parasta mitä oli saatavilla. Kummastakaan ei ole ollut mitään iloa kaupan jälkeen, Tedenbyllä ehkä vielä hieman toivoa jäljellä tämän hetkiselle omistajalleen.

*

Koodi: Valitse kaikki
1.3.2012
Pittsburgh                       -            Minnesota
Matt Greene                     <->           Mathieu Garon
Yannick Weber


Garonista haettiin tässä muistaakseni loppukaudeksi kolmosmaalivahtia playoffeihin, mutta vietti joukkueessa ainoastaan viikon ennen waiversiin lentämistä, kun meni samantien loukkaantumaan. Greenestä ja Weberistä lienee siis ollut kauppakumppanille enemmän iloa.

*

Koodi: Valitse kaikki
2.3.2012
Pittsburgh                       -            Calgary
Brett Ritchie                   <->           Saku Koivu
Mattias Ekholm                                Dan Boyle
2013 Entry draft 3rd round (SJS)
2014 Entry draft 3rd round (PIT)


Pari kokenutta kallispalkkaista veteraania loppukaudeksi playoff-avuiksi kun capissa oli erään #87:n loukkaantumisen myötä hyvin tilaa. Boyle tosin playoffien aikana sai tehdä tilaa paluun tehneelle Crosbylle, mutta molemmat ajoivat asiansa matkalla mestaruuteen, ja sen puolesta tämä on ihan hyvä kauppa. Eiköhän tämä ollut loistokauppa myös Calgarylle pitemmällä tähtäimellä, sillä Ritchie ja Ekholm ovat erittäin lupaavia prospecteja ja vuorotkin olivat hyviä (Montreal varasi Mirco Muellerin tuolla viime kesän varausvuorolla). Ritchien menetys onkin ruvennut harmittamaan jälkikäteen, joten sen seurauksena lähtee yksi tähti pois.

***

Koodi: Valitse kaikki
8.3.2012
Pittsburgh                       -            Minnesota
Blake Geoffrion                 <->           Evgeni Nabokov
2014 Entry draft 4th round (PIT)


Garonin loukkaantumiseen reagoitiin hankkimalla heti perään toinen maalivahti Minnesotasta. Nabby auttoi playoffeissa joukkuettani, joten onnistunut kauppa. Geoffrionin lupaava ura päättyi valitettavasti ennenaikaisesti, joten Minnesotan kannalta toivotaan hyvin sujuvaa varausta tänä kesänä.

*****

Koodi: Valitse kaikki
9.3.2012
Pittsburgh                       -            Toronto
Matt Duchene                    <->           Evander Kane


Ensimmäinen Olpan kanssa tekemäni kauppa. Tämä kauppa aiheuttaa itselleni vielä tänäkin päivänä epäilyksiä. Duchenen heikosti sujuneen kauden ja treidin aikaisen loukkaantumisen vuoksi piti playoffeihin hakea tervettä pelaajaa, ja Kane oli ja onkin ollut tärkeä vahvistus joukkueelleni. Duchene on epäilemättä kuitenkin se parempi pelaaja, ja muistaakseni teki tuolloin vielä yllätyspaluun playoffien aikana peleihin. Siihen lisäksi tuo edullinen siltasopimus verrattuna Kanen isoon sopimukseen heti tulokassopimuksen jälkeen, niin on helppo todeta Toronton saaneen paremman kortin tässä kaupassa. Kaneen voi olla kuitenkin tyytyväinen ja on tärkeä pelaaja joukkueelleni, mutta parempi pelaaja tässä tuli menetettyä. Se oli kyllä tuolloin jo tiedossa.

***

-----

2012-13 kauden analyysit tulossa lähiaikoina.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja Bosco » 23 Tammi 2014, 21:19

tinkezione kirjoitti:
11.5.2010
Rangers - Pittsburgh
Jamie McBain <-> Ilya Kovalchuk
Brendan Smith
2011 Entry draft 1st round (NYR)


Keväällä 2010 Kovalchuk teki muistaakseni megasopimuksensa Devilsiin ja Rangersissa oli aika aloittaa cap-ongelmiin tutustuminen. Pois lähti lupaavaa pelaajamateriaalia ja ykköskiekan #4 picki, jolla Pittsburgh hommasi Ryan Stromen. Iljan poistuminen Venäjälle kesken kaiken suolasi tämän kaupan aivan täysin - muussa tapauksessa aivan ehdottoman tärkeä kauppa Rangersin ilmiselvimpien puutteiden vahvistamiseksi, mutta Kovalchukin täysin arvamaton NHL-uran päätös sinetöi tämän ehkäpä erääksi surullisimmista episodeista Rangers/Blue Jackets -organisaation historiassa.


Tämä oli omalta osaltani palkkakaton sanelema pakkokauppa. Mutta kerkesi se Kovalchuk tuossa välissä pelaamaan yhden huippukauden (pistepörssin 5.) ja kaksi kohtuuhyvää kautta, että ei kai se "uran lopetus" nyt kuitenkaan kokonaan surulliseksi episodiksi muuta tätä kauppaa kannaltasi? McBain pelasi kaksi kohtuullista kautta joukkueelleni, mutta on vajonnut turhakkeeksi sittemmin, eikä Smithkään ole vielä esittänyt mitään, tosin toivoa hänen suhteensa on vielä. Stromessa on omalta osaltani siis tämän kaupan pelastus, ja tähän on kovat odotukset, mutta saa kehittyä paljon jotta nousee vastaamaan pitkällä tähtäimellä Kovalchukista ollutta hyötyä NYR/CBJ-organisaatiolle noina kolmena vuotena.

TaoTao kirjoitti:1: 9.2.2010 St. Louis sai: Lars Eller, Ben Bishop, 2010 1st (Pit) (= Jaden Schwartz) Pittsburgh sai: Jonas Hiller

Tällä hetkellä ehdoton suosikkikauppani, sillä tämän ansiosta joukkue kääntyi lopulta tälle kaudelle uuteen nousuun. Bishop on unelma, Schwartz löi läpi ja Eller on pelannut riittävän hyvin. Muutaman kauden kauppa oli aivan kauhea, Hilleritöntä molariosastoa paikkailtiin epätoivoissa, Schwartz tehoili collegessa eikä Ellerinkään ura näyttänyt nousevan. Hyvä esimerkki (tyhmän)rohkeasta kaupasta, joka keeper-liigassa voi kääntää joukkueen kurssia pidemmällä tähtäimellä.


Tosiaan nyt viimeisen vuoden aikana treidi on kääntynyt vahvasti lottovoitoksi kannaltasi, kun kaikki kolme saamaasi pelaajaa ovat nousseet tärkeiksi pelaajiksi. Etenkin Bishop on tänä vuonna ollut kullanarvoinen pelaaja. Hiller on puolestaan täällä ollut tärkeä palanen joukkuettani heti kaupan tekohetkestä saakka, joten ihan win-win kauppa molemmille. Toinen sai välitöntä ja myös pitkäaikaista apua maalivahtiosastolleen, toinen vastaavasti sitä tulevaisuutta joka on realisoitunut täydellisesti sittemmin.

TaoTao kirjoitti:3: 6.1.2010 St. Louis sai: Steve Ott, 2010 3rd (vaihtui myöhemmin Vancouveriin), Pittsburgh sai: Kyle Quincey

Steve Ott iski Dallasissa monipuolisia fantasiatilastoja tauluun, Quincey taasen oli lähes koko seuraavan kauden telakalla, eikä ura oikein päässyt sellaiseen lentoon mitä Bosco varmasti toivoi. Hyvä kauppa, kohensi joukkueen jäähy- ja taklausosastoa selvästi.


Kaupantekohetkellä ei ollut vielä mitään tietoa taklausten mukaantulosta yhdeksi kategoriaksi, ja jos olisi ollut niin todennäköisesti Ottia en olisi vaihtanut pois. Mutta tässä kaupassa oli siis ajatuksena loppukautta silmällä pitäen vahvistaa puolustusta, ja Quincey tuli silloin katsottua parhaaksi mahdolliseksi vahvistukseksi. Tällä oli muistaakseni ihan minimihintainen sopimus, joka oli täydellinen palkkatilanteeseeni, ja oli muistaakseni tehnyt tyyliin 25 pistettä 50 peliin tuolloin. Loppukausi muistaakseni menikin sitten lähestulkoon kiikaritehoilla, eli ei sitten osoittautunut minkäänlaiseksi avuksi joukkueelleni. Quincey sai pakata kassinsa vielä ennen seuraavan kauden alkua Mikko Koivun kylkiäisenä, joten tästä kaupasta ei jäänyt juurikaan mitään käteen lopulta.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 23 Tammi 2014, 23:16

Mr. Smith kirjoitti:Yhteenvetona voisi sanoa, että monesti nuo heikot kaupat liittyvät salary cappiin ja sen tuomiin haasteisiin. Eli jos voi jonkun vinkin vois antaa niin ei kannata saattaa itseään ongelmiin palkkojen kanssa, ei välttämättä tule tarvetta tehdä huonoja kauppoja :)


Sen verran on pakko kommentoida tähän, että itsestäni on aina tuntunut siltä, että mitä tiukemmin katossa ollaan kiinni, se pakottaa etsimään luovia ratkaisuja ongelmiin.
Se rajottaa pirusti sitä mitä voi tehdä, mutta samalla tulee panostettua hommaan eri tavalla, etsittyä juuri sitä oikeaa ufa nostoa sillä tietyllä palkalla. Eli ei sitä kattoa "pelätä" kannata, kyllä sen kanssa pärjää, mutta kannattaa aika tarkkaan miettiä pari siirtoa etukäteen hommat. Erityisesti suosittelen noitten IR pelaajien kanssa olemaan ennakoiva, ettei käy niinkun mulla tässä toissa(?) viikolla, jolloin menetin viikosta miespelimääriä koska jouduin kikkailemaan treidien ja IR listan kanssa, että sain pysyttyä katon alla.

Sitten se homma minkä myös tuossa on huomannut, niin tuossa playoff rajalla on yleensä todella tiukkaa skabaa, itse jäin kolme vuotta sitten 3 pisteen päähän (tätä nyt on tullut kiroiltua jo niin monta kertaa täällä, että kohta joku kyllästyy). Eli jokainen kategoria voitto on pirullisen tärkeä, erityisesti jos keikkuu tuossa rajalla. Tällä hetkellä siellä on 5,6,7 sijoilla jengien pisteen 283,282 ja 281... Eikä tuonne ysipaikalle ole vitos sijalta kuin 13 pistettä eroa.

Sori ohi aiheen tekstiä :)

EDIT: Mahtavaa luettavaa jätkät, erityisesti TaoTao:n teksti toi hymyn huulille! Lisää tätä!
TweetyLeaf
 

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja Opatsu » 24 Tammi 2014, 10:31

Syksyyn 2010 asti löytyy analyysit tuolta edellisestä ketjusta: Osa 1 ja Osa 2
Koodi: Valitse kaikki
17.8.2011
Anaheim                          -            Montreal
Marc-Andre Bergeron             <->           Brent Burns
2013 Entry draft 1st round (ANA)
2014 Entry draft 1st round (ANA)

Burnsilla oli alkamassa viimeinen kausi suht halvasta sopimuksesta ja ajattelin, että nyt voisi olla aika myydä. Anaheim ehdotti paria ykköskiekkaa MAB:n kera ja enempää ei tarvittu neuvotella. MAB pelasi tuolloin aivan jäätävän hyvän alkukauden ja taisi johtaa (tai ainakin oli kärkikahinoissa) pakkien pistepörssiä vielä marraskuun alussa. Toki sittemmin rauhoittui ja matkasi jälleen täytteenä Bostoniin kauden lopulla. Burnsilla oli vähän hakemista tuon kaupan jälkeen, mutta nykyisellään onkin sitten kova palanen, kun on siirtynyt San Josessa hyökkääjäksi. Anaheim ei tuosta enää kuitenkaan hyötynyt, kun Burns on sittemmin jatkanut matkaansa San Josen, waiversien ja Washingtonin kautta Columbukseen. Viime kesän varauksella matkaan tarttui Monahan, joten se ainakin tuntui osuvan nappiin. Kesällä realisoituu sitten tuo toinen ykköskiekan varaus. Tällä hetkellä Burns on siis edelleen arvokkain palanen, mutta usko on kova, että noista kahdesta ykköskiekasta jäädään lopulta voitolle.

****

Koodi: Valitse kaikki
17.10.2011
Montreal                         -            Washington
Brandon Dubinsky                <->           Semyon Varlamov
David Schlemko

Tähän mennessä ei Montrealissa Fleuryn lisäksi juurikaan ollut vakiintuneita maalivahteja näkynyt. Varlamovista lähdettiin hakemaan pienellä riskillä uutta vastuunkantajaa ja oltiin valmiita maksamaan suht kova hinta monipuolisen Dubinskyn muodossa. Schlemko syvyyspakkina sitten vielä marginaalisena palasena mukaan. Vähän alku oli hakemista, mutta kyllähän noihin Varlamovin otteisiin on saanut olla todella tyytyväinen varsinkin tällä kaudella. Erittäin tärkeä siirto, jolla saatiin stabiloitua maalivahtitilanne vuosiksi eteenpäin. Dubinsky ei NYR:n paidassa ihan nykyisessä vedossaan ollut, joten oikeastaan molemmat kaupan palaset ovat nostaneet fantasia-arvoaan lähes samaan tahtiin kaupan jälkeen. Omalle joukkueelle kuitenkin sen verran tärkeä kauppa, että laitetaan puolikas tähti voiton puolelle.

***½

Koodi: Valitse kaikki
19.10.2011
Pittsburgh                       -            Montreal
Sam Gagner                      <->           Blake Wheeler
2012 Entry draft 3rd round (BOS)

Joukkueesta oli tullut omaan silmään vähän turhan Winnipeg-painotteinen, kun parhaimmillaan taisi 5 miestä olla joukkueesta kokoonpanossa, jolloin yksittäisillä viikoilla menestyminen painottui vähän liian paljon kyseisen joukkueen tekemisiin. Wheeleriin ei siis missään nimessä ollut usko mennyt, mutta tuntui, että jotain liikkeitä piti tehdä. Gagnerin uskoin vielä ottavan pienen askeleen seuraavalle tasolle ja johtavana oletuksena oli, että pisteissä olisivat suht tasaisia kavereita. Wheeler oli kaksikosta hieman monipuolisempi, joten kolmoskierros oli tasoittamassa kauppaa. Gagner on edelleen se sama tasainen 40-50 pisteen tekijä, kun taas Wheeler semmoinen (+?)60 pisteen mies. GodModen iskiessä Gagner rikkoo seuraennätyksiä, mutta sitten voi taas vajota hetkeksi unholaan, joten tasaisuutta vielä kaivataan. Tämän kauden kynnyksellä kuului todella positiivisia kommentteja, että nyt on Gagner elämänsä kunnossa ja harjoitusmatsit menivät hyvin. Sitten tuli Kassian ja seurauksena oli tämä. Alkukausi sitten menikin IR-listalla ja paluun koittaessa peli oli ihan sekaisin. Varausvuoro jatkoi Bostoniin playoffs-vahvistuksia hankkiessa. Ei tästä itselle oikein tällä hetkellä voi puhtaita papereita antaa.

**

Koodi: Valitse kaikki
21.10.2011
Montreal                         -            San Jose
Cody Franson                    <->           2013 Entry draft 2nd round (WSH)

Fransonille oli tulossa farmirajat täyteen ja oli vähän väliä healthy scratchinä, joten haettiin kakkoskiekkaa tulevaisuuteen, kun joukkueesta kuitenkin löytyi varmempiakin pakkeja. Varaus saatiin nopeasti Kanerilta, joten sinnehän se sitten San Josehen matkasi. Taisi se Kanerkin miehen kanssa vähän alussa tuskailla, mutta tällä hetkellä varsin hyödyllinen ja monipuolinen fantasiavahvistus. IRL onkin sitten enemmän ongelmia puolustuksen kanssa, mutta ne ongelmat eivät täällä juurikaan näy. Kakkoskierroksen varaus olikin sitten tärkeässä roolissa, kun Stewartia hankittiin viime kauden lopulla joukkueeseen. Pieni edge San Josen suuntaan.

**½

Koodi: Valitse kaikki
7.3.2012
Montreal                         -            Boston
Marc-Andre Bergeron             <->           Mikael Samuelsson
Curtis Hamilton
2012 Entry draft 3rd round (BOS)

Tähän mennessä ensimmäinen ja ainoa kunnon yritys voittaa mestaruus oli tällä kaudella (2011-12), joten playoffseihin hankittiin vahvistuksia tulevaisuuden kustannuksella. Puhdas rental(, joka tosin roikkui loukkaantuneena listoilla vielä seuraavan kauden). Menetykset olivat lähinnä marginaalisia. Silmäväli oli ihan kelpo kaveri sen kevään, joten tasoihin taisi mennä.

***

Koodi: Valitse kaikki
9.3.2012
Washington                       -            Montreal
Joffrey Lupul                   <->           Marian Gaborik
Dustin Byfuglien                              Kyle Quincey

Perse. Tuli silloin kaupan jälkeen sanottua, että "Kylmää kyllä valmiiksi jo aika helvetisti.", ja eipä se kylmäys ole tuon jälkeen ainakaan vähentynyt. Syyhän tähän kauppaan oli puhtaasti se, että Lupul meni loukkaantumaan juuri playoffsien alla. Tämä harmitti kyllä vietävästi, sillä Lupulia olin roikottanut lähinnä IR-listalla kaksi kautta ennen tätä läpimurtokauttansa ja nyt sitten meni taas loukkaantumaan, tärkeimmällä hetkellä. Ja koska menestystä haettiin, ei silloin tuommoisia miehiä IR-listalla katsella. Samalla tavalla lasista tehty Gaborik oli aikalailla ainoa saatavilla ollut nimimies ja yksi yhteen näitä yritin vaihtaa. Lupulin yksi hyvä kausi oli kuitenkin vielä sellainen epävarmuustekijä, että tasoitusta kaivattiin. Gaborik pelasi kuitenkin tuolloin täyden kauden lähes pinna per peli -tahtia, laukoi lähes 300 kertaa ja yv-pisteitäkin tuli yli 20. Byfuglienista olin sitten valmis luopumaan Winnipegin epävarmojen otteiden takia ja juuri Detroitiin vaihtanut Quincey tuli omaan suuntaan. Jostain löytyi vielä lapsenuskoa, että Quinceystä olisi Detroitin ykkös-yv:n pyörittäjäksi, vaikka alku olikin heikko. Samaa varmasti uskottin Detroitissakin, kun miehestä ykköskiekkaa heitettiin toiseen suuntaan. Byfuglien pelasi tuon finaaliviikon muistaakseni ihan vihkoon, joten sen suhteen ei jäänyt jossiteltavaa.

Sittemmin Lupul ja Byfuglien ovat jatkaneet hyviä otteita, vaikka Lupul onkin edelleen loukkaantumisherkkä. Gaborik näyttäisi myös muuttuneen parin loukkaantumisvapaan kauden jälkeen taas lasiksi ja Quincey on ollut Detroitissa ihan lapanen (ja löytyy siis vapaista). Jos olisi mestaruus tullut, niin antaisin viisi tähteä. Se mestaruus jäi kuitenkin kolmen syötön päähän, joten nyt tämä on historiassa paskimpana tekemänäni kauppana.

*

Koodi: Valitse kaikki
9.3.2012
Montreal                         -            Detroit
Scottie Upshall                 <->           Kimmo Timonen

Tyhjennettiin IR-listalta silloin myös Upshall ja vastineeksi tuli Timonen. Pienellä riskillä mentiin, sillä Timosella oli silloin jotain pientä selkävaivaa. Pelasi muistaakseni kuitenkin ihan hyviä pelejä, mutta kesällä sitten päästin taas vapaaksi. Upshallilla on edelleen potentiaali lunastamatta.

***

---

Siinä olivatkin sitten kaupat vuoden 2012 loppuun asti. Jatketaan vuodesta 2013 joskus myöhemmin.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja Bosco » 26 Tammi 2014, 19:31

Kauden 2012-13 kaupat. Kauden aikana tuli tehtyä yhteensä 17 kauppaa: 9 off-seasonilla, 1 työsulun aikana ja 7 sitten kauden aikana.

Koodi: Valitse kaikki
3.4.2012
Toronto                          -            Pittsburgh
Kyle Clifford                   <->           Brooks Laich
Carl Klingberg                                2012 Entry draft 5th round (PIT)
2012 Entry draft 4th round (ANA)


Laich lähti heti kauden päätteeksi toisaalle, kun seuraavan kauden palkkoihin haettiin säästöjä. Laich oli tuolloin vielä tasaisen varma ja monipuolinen fantasy-pelaaja, ja tästä tulikin luovuttua tuolloin nähdäkseni edullisella hinnalla. Laichilla on ura mennyt sittemmin kuitenkin jyrkkään laskusuuntaan, mutta toisaalta myöskään Cliffordista eikä Klingbergistä ole ollut ottamaan minkäänlaisia askeleita eteenpäin urallaan. Clifford sentään tuo hieman taklauksia ja jäähyjä välillä, ja on sen takia pysynyt joukkueessani.

***

Koodi: Valitse kaikki
10.4.2012
Minnesota                        -            Pittsburgh
Cory Schneider                  <->           Pekka Rinne
2012 Entry draft 3rd round (ANA)              2012 Entry draft 4th round (ANA)
2013 Entry draft 1st round (MIN)


Palkkasäästöjen hakeminen jatkui tällaisella kaupalla, ja maalivahtiosaston suhteen otettiin riskiä, kun luovuttiin yhdestä koko liigan parhaasta maalivahdista. Schneider nousi kuitenkin jo heti seuraavalla lähes Rinteen veroiseksi maalivahdiksi, ja Rinne on kärsinyt pahoista loukkaantumista, joten tällä hetkellä näyttää erinomaiselta kaupalta omalta kannaltani. Ykköskierroksen vuorolla tuli viime kesänä varattua Elias Lindholm, johon löytyy kovat odotukset.

*****

Koodi: Valitse kaikki
14.4.2012
Pittsburgh                       -            Anaheim
Kyle Brodziak                   <->           Jon Merrill
Saku Koivu                                    2013 Entry draft 3rd round (ANA)


Playoff-avuksi hankittu Koivu ja vuotta aiemmin playoffeihin hankittu Brodziak saivat lähteä cappisäästöjen vuoksi. Aloitusvoittoja lähti tässä kaupassa iso määrä joukkueesta. Merrillistä saatiin farmiin suht lahjakas puolustaja, joka oli yliopistourallaan kärsinyt paljon loukkaantumisista. Tällä kaudella Merrill on jo noussut NHL:ään, ja vaikkei juuri mitään fantasyarvoa olekaan tarjonnut, niin ihan hyvillä mielin tästä kaupasta voi olla. Varauvuoro päätyi parin mutkan kautta takaisin Anaheimiin ja sillä varattiin Robert Hägg.

***

Koodi: Valitse kaikki
4.5.2012
Pittsburgh                       -            Vancouver
Loui Eriksson                   <->           Devin Setoguchi
2013 Entry draft 3rd round (ANA)              2012 Entry draft 3rd round (PIT)
2014 Entry draft 5th round (PIT)              2013 Entry draft 2nd round (VAN)


Tasaisen varma 70 pisteen Eriksson vaihtui tässä 40 pisteen laituriksi jumittuneeseen Setoguchiin ja kakkoskierrokseen. Setoguchin tasonnostoon oli jälkikäteen katsottuna liian suuret odotukset, ja Erikssonista olisi pitänyt hakea varmempaa tapausta tilalle. Usko Setoguchiin loppuikin sitten jo ennen kuin ehti pelata peliäkään riveissäni. Toisaalta Erikssonilla on myös ollut vaikeampaa viimeisen vuoden aikana, eikä ole tuolla 70 pisteen tasolla pelannut. Kakkoskierroksella tuli varattua J.T. Compher ja tästä toivotaan joskus tulevaisuudessa olevan apuja joukkueelleni.

**

Koodi: Valitse kaikki
20.5.2012
Pittsburgh                       -            Toronto
Mattias Tedenby                 <->           2012 Entry draft 4th round (NYR)
2012 Entry draft 3rd round (ANA)              2013 Entry draft 2nd round (SJS)


Muellerista saatuun Tedenbyyn ei ollut ikinä luottoa, ja tuli vaihdettua nopeasti kaveri eteenpäin, ja Toronto pääsi katsomaan realisoituuko kaverin potentiaali ikinä. Tilalle saatiin kierroksen korotus vuoden viiveellä sekä toinen alempien kierrosten vuoro. San Josen mentyä voittamaan mestaruuden oli tuo kakkoskierroksen vuoro kierroksen viimeinen, ja sillä tuli varattua Jason Dickinson. Toinen varaus siirtyi Bostoniin (Theodor Blueger) ja Toronto varasi saamallaan vuorolla Jarrod Maidensin, joka taitaa nyt olla vapaissa pelaajissa Tedendbyn ohella. Dickinsonin kehitys siis sanelee tämän treidin lopputuleman.

***

Koodi: Valitse kaikki
23.5.2012
Pittsburgh                       -            Chicago
Evgeni Nabokov                  <->           2013 Entry draft 2nd round (CHI)
2012 Entry draft 3rd round (PIT)


Nabokov tuli hankittua alunperin playoff-vahvistukseksi ja sai jatkaa matkaansa eteenpäin kauden päätteeksi. Nabby päätyi vahvistamaan Chicagon maalivahtiosastoa, ja tilalle tuli taas varausvuoron korotus vuoden viiveellä. Chicago varasi kolmoskierroksella Anthony Stolarzin, ja tuolla kakkoskierroksella tuli varattua Darnell Nurse. Nabokov pelasi tynkäkauden Chicagossa ja sittemmin vaihtui viime kesän kolmoskierroksen varausvuoroon, joten tällä hetkellä kauppa näyttäisi tältä: Stolarz+Justin Bailey <--> Nurse. Nurseen ollaan täällä erittäin tyytyväisiä, ja Chicagollakin on siinä pari lupaavaa prospectia.

****

Koodi: Valitse kaikki
24.6.2012
Pittsburgh                       -            Boston
Richard Panik                   <->           2012 Entry draft 4th round (BOS)
Richard Bachman                               2013 Entry draft 2nd round (BOS)
Christopher Nilstorph                         2014 Entry draft 4th round (BOS)
2012 Entry draft 4th round (NYR)
2013 Entry draft 5th round (PIT)


Dallasin kakkos-ja kolmosmaalivahti sekä lupaava Panik yhdessä parin varausvuoron kanssa vaihtuivat sitten kolmeen varausvuoroon. Käytännössä tuossa tuo kakkoskierroksen varausvuoro oli se saatu vastine tuosta prospectikolmikosta, ja samalla saatiin farmiin vapautettua muutama paikka. Bachman oli tuolloin lupauksia herättänyt nuori kakkosmaalivahti hyvällä potentiaalilla, ja Panikilla on myös hyvä potentiaali, joten Boston sai siitä pari valmiimpaa lupausta. Täällä tämän kaupan onnistuminen on laitettu tuolla kakkoskierroksella varatun Tristan Jarryn harteille, ja kaupan sekä varauksen onnistuminen nähdään sitten vasta usean vuoden päästä. Sillä välin Panik on jo noussut NHL:ään ja myös maalivahtikaksikko saanut jotain pelejä tililleen.

**

Koodi: Valitse kaikki
30.6.2012
Pittsburgh                       -            San Jose
Sergei Bobrovsky                <->           Charlie Coyle
2012 Entry draft 1st round (PIT)              2014 Entry draft 2nd round (SJS)


Tuleva Vezina-voittaja yhdessä korkeamman varausvuoron (!) kanssa vaihtui sitten pitkään havittelemaani Coyleen. Maalivahtiosastolle oli kertynyt hieman ruuhkaa, ja olin päättänyt siirtää joko Bobrovskyn ja Lindbäckin. Muistaakseni keskusteluita käytiin Kanerin kanssa kummastakin maalivahdista, ja molemmat taisimme tuolloin arvostaa Lindbäckin korkeammalle. Lindbäckin kanssa varausvuoron korotus olisi tainnut silloin mennä toisinpäin, mutta tuolloin löytyi Lindbäckiin enemmän luottoa kuin Bobrovskyyn, joten en lähtenyt ruotsalaismaalivahdista luopumaan. Väärin tuli valittua, ja vaikka kuinka tyytyväinen olenkin Coyleen, niin turpaan tässä kaupassa tuli pahemman kerran. Luotetaan kuitenkin siihen, että Coylen tuleva kehitys nostaa vielä tämän kaupan arvosanaa kannaltani.

*

Koodi: Valitse kaikki
24.7.2012
St.Louis                         -            Pittsburgh
Drew Shore                      <->           Dan Girardi
2014 Entry draft 2nd round (STL)


Huolimatta kesällä tapahtuneesta suuresta capin noususta ja jo tehdyistä palkkakustannusten karsimisesta oli sitä tarvetta tehdä lisää ja Girardi sai vaihtaa maisemaa. Tästä monipuolisesta puolustajasta tarttui sitten haaviin Shore ja kakkoskierros. Shore on jo noussut NHL:ään muttei ole vielä saanut juuri mitään aikaiseksi, joten vielä on liian aikaista sanoa kaupan onnistumisesta kannaltani.

***

Koodi: Valitse kaikki
16.12.2012
San Jose                         -            Pittsburgh
Jason Zucker                    <->           Devin Setoguchi
2015 Entry draft 2nd round (SJS)              2014 Entry draft 4th round (BOS)


Usko Setoguchiin loppui jo ennen kuin tämä ehti pelata peliäkään riveissäni, ja työsulun aikana tehdyssä koko liigan ainoassa kaupassa tuli Setoguchista saatua vastineena AHL:ssä lupaavasti esiintynyt Zucker ja varausvuoron korotus. Zucker on väläytellyt potentiaaliaan jo NHL:n puolella, mutta pelipaikkaa ei ole vielä pystynyt vakiinnuttamaan. Setoguchi on ollut lähestulkoon se oma itsensä, eli ei ole pystynyt nousemaan uransa alkuvuosina Thorntonin vierellä pelaamalleen tasolle, mitä tuli ainakin jossain määrin täällä odoteltua kun Erikssonin kauppasin tähän ja varmaankin tuli odotettua myös San Josen toimistolla tätä kauppaa tehdessä. Loppupeleissä Eriksson-kaupan saldoksi muodostui: Eriksson+3rd+4th+5th <--> Zucker+2nd+2nd+3rd. Jos Eriksson olisi jatkanut loisto-otteitaan olisi tuo huono kauppa, mutta Erikssonin viimeisen vuoden aikana esittämiin otteisiin nähden ihan suht hyvä kauppa juuri tällä hetkellä.

***

Koodi: Valitse kaikki
21.1.2013
Pittsburgh                       -            San Jose
Jamie McBain                    <->           2015 Entry draft 3rd round (SJS)


McBain ei mahtunut lyhyen harjoitusleirin päätteeksi Carolinassa pelaavaan kokoonpanoon, joten tuli tehtyä nopea päätös tämän suhteen. San Josessa otettiin McBainin suhteen mahdollisuus että kahden edellisen kauden hyvät otteet jatkuisivat ennen pitkää. Näin ei ikinä tapahtunut, vaikka McBain heti tämän kaupan jälkeen nousi pelaavaan kokoonpanoon ja teki kaksi pistettä kolmessa ensimmäisessä ottelussa.

***

Koodi: Valitse kaikki
1.2.2013
Pittsburgh                       -            Boston
Brad Ross                       <->           2015 Entry draft 3rd round (BOS)


Pari vuotta takaperin kolmoskierroksella varaamani Ross vaihtui sitten parin vuoden päästä olevaan kolmoskierroksen varaukseen. Kaupasta on mahdoton sanoa vielä oikein mitään mihinkään suuntaan. Rossin ammattilaisura ei ole lähtenyt oikein vielä kulkemaan, mutta toisaalta on sen tyylinen prospecti, jonka kohdalla AHL-esityksistä on vaikea tehdä lopullisia johtopäätöksiä.

***

Koodi: Valitse kaikki
19.2.2013
Pittsburgh                       -            San Jose
Carl Klingberg                  <->           Johnny Boychuk
2015 Entry draft 3rd round (SJS)


Boychuk tuli hyvissä ajoissa ennen playoffeja hankittua loppukaudeksi vahvistamaan puolustusta, ja sai sitten heti kauden päätteeksi lähteä waiversiin. Puhdas rental-haku siis ja siitä vaihtona varausvuoro+prospect. Koska playoffeissa tuli turpaan heti ensimmäisellä kierroksella, niin ei se putkeen mennyt, vaikka Klingberg on sittemmin myös löytänyt tiensä waiversiin. Boychuk keräsi 32 ottelussa riveissäni peräti 3 syöttöpistettä, joten oli yhtä turha vahvistus puolustukseen kuin Kyle Quincey aikoinaan. Tällä kertaa ei sentään tullut luovuttua Ottin kaltaisesta pelaajasta.

*

Koodi: Valitse kaikki
1.3.2013
Pittsburgh                       -            Rangers
Dustin Jeffrey                  <->           2015 Entry draft 3rd round (CBJ)


Jeffreyn uran urkenemisen suhteen oli usko hieman alkanut horjua, mutta sitä löytyi vielä Columbuksen toimistolla joten tällaiseen vaihtokauppaan tuli päädyttyä. Jeffreyn ura ei ole sittemmin myöskään seuranvaihdon jälkeen lähtenyt kulkemaan, joten vielä ei ainakaan mitään olla menetetty. Varausvuoro tuli tosin vaihdettua myöhemmin turhaksi osoittautuneeseen rental-vahvistukseen playoffeihin, joten mitään hyötyäkään tästä kaupasta ei lopulta ollut.

*

Koodi: Valitse kaikki
3.4.2013
Pittsburgh                       -            Anaheim
Blake Comeau                    <->           Brian Boyle
2015 Entry draft 3rd round (PIT)
2015 Entry draft 3rd round (BOS)


Crosbyn loukkaantumiseen reagoitiin sitten tällaisella kaupalla. Boyle hankittiin tuomaan niitä apuja aloitusvoittoihin. Teki ensimmäisessä pelissä riveissäni heti pari teho pistettä, tosin alkuun niitä oli muistaakseni neljä kappaletta, mutta Torontossa videoiden katselun jälkeen pari pistettä vietiin pois. Muutoin Boylestä ei apuja liiemmin ollut ja on saanut vaihtaa tämän kauden aikana maisemaa. Comeau puolestaan on vapaista löytänyt tiensä takaisin joukkueeseeni.

*

Koodi: Valitse kaikki
4.4.2013
Toronto                          -            Pittsburgh
Ryan Whitney                    <->           2015 Entry draft 3rd round (CBJ)


Whitneystä katsottiin jostain syystä voivan olla jotain apuja puolustukselleni playoffeissa, joten tuli annettua tästä hyvä varausvuoro vaihdossa. Whitneyllä oli siinä edellisissä 11 pelissä ennen tätä kaupaa 8 pistettä, ja sitten näille playoffeja varten hankituille puolustuspään vahvistuksille tyypilliseen tapaan veti kiikaritehoilla heti kaupan jälkeen.

*

Koodi: Valitse kaikki
5.4.2013
Pittsburgh                       -            Calgary
T.J. Oshie                      <->           Wayne Simmonds
Alexander Khokhlachev


Ihan siirtotakarajan viimeisen kymmenen minuutin aikana tuli tehtyä Gaffin kanssa tällainen kauppa. Oshie oli juuri loukkaantuneena kaupantekohetkellä eikä paluuaikataulusta ollut tietoa, joten tuli sitten ihan trade-deadlinen viime hetkillä tehtyä tällainen tarjous ircissä Gaffille ja siihen tuli nopea hyväksyntä. Simmonds ja Oshie ovat melko tasaiset pelurit, ja välihintana terveen pelaajan saamisesta playoffeihin tuli sitten maksettua hyvä prospecti. Oshie ja Simmonds ovat pelaamassa tällä kaudella molemmat hyviä kausia, ja KoKon tulokaskausi AHL:ssä sujuu hyvää tahtia myös. Tämän tuleva kehitys sanelee tämän kaupan lopputuleman, sillä Simmondsin ja Oshien välillä tuskin sitä ratkaisevaa eroa syntyy.

***
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja repe_joke » 27 Tammi 2014, 12:55

Katsellaas jos nyt sais itsekkin jotain tänne kirjoiteltua. Aloitetaan ekana noista vanhojen treidien uudelleen analysoinnista.

Kauden alla tehdyt:
repe_joke kirjoitti:
25.6 2008
Anaheim - Felocity
Marek Zidlicky <-> Dispersal draft rounds 18 & 19 (FEL)
2008 Entry draft round 5 (FEL)

Mielestäni todella hyvä treidi, jos olisin vain onnistunut hyödyntämään sen paremmin. Nyt käteen jäin Vrbata, Blum ja 5.kierroksen varaus, jonka lahjotin myöhemmin eteenpäin. Tietenkin jos Blum teki kunnollisen läpimurron NHL-tasolla tästä saattaa vielä jotain tulla, mutta siihen menee vielä aikaa.
Arvio tällä hetkellä *


Tämä olisi ollut mainio treidi ilman Vrbatan käyntiä kotimaisemissa. Sen takia mies lähti ilmaiseksi muihin maisemiin. On ollut NHL:ään paluunsa jälkeen erittäin käyttökelpoinen fantasypelaaja, jollekka olisi Anaheimissakin käyttöä löytynyt.


repe_joke kirjoitti:10.7.2008
Anaheim - Felocity
Daniel Briere <-> Sidney Crosby
Nicklas Backstrom Martin St.Louis
Markus Naslund Brandon Bochenski
2008 Entry draft round 2 (ANA) 2008 Entry draft round 1 (FEL)

Naslund ei pelannutkaan semmoista kautta kuin itsekkin odotin, ja Briere oli lähes koko kauden sivussa. St.Louis taasen oli joukkueeni paras pistemies, eikä Crosbykaan huonosti pelannut, vaikka lähes kaikkien mielestä hän pelasikin alakanttiin. Tämän lisäksi joukkueeseen tuli 1.kierroksen varausvuoro 2.kierroksen tilalle.
Arvio tällä hetkellä ****


Tämä on todennäköisesti paras yksittäinen treidi jonka olen ikinä tehnyt. Siitäkin huolimatta että Crosby ei ikinä sekunttiakaan Anaheimin paidassa pelannut, ja St.Loius lähti myöhemmin alehintaan muualle. Noista mokista huolimatta tämä treidi antoi joukkueelleni erittäin hyvät saumat olla yksi parhaista joukkueista pitkän aikaa. Se etten minä tilaisuutta hyödyntänyt kunnolla on sitten vain omaa syytä.

repe_joke kirjoitti:11.7.2008
Anaheim - Detroit
Justin Williams <-> Marian Hossa
Christoph Schubert Randy Jones
2008 Entry draft round 1 (ANA)

Hossa tuli tässä kaupassa kääntymään Anaheimiin, ja Williams + oma 1.kierroksen varaus lähti pois. Olihan kaupassa toki myös mukana Schubert ja Jones, mutta ne oli niin turhia ettei heitä pitäisi edes mainita.
Arvio tällä hetkellä ***


Williams ja Hossahan tuossa vaihtuu, välirahana 1.kierroksen varaus. Ihan ok treidi minun kannaltani. Mainittakoon tässä nyt vielä, että hankin Hossan hyvin pitkälle siinä tarkoituksessa, että mies jatkaa myöhemmin matkaansa Minnesotaan.


repe_joke kirjoitti:11.7.2008
Anaheim - Toronto
Olaf Kolzig <-> 2008 Entry draft round 3 (TOR)

Kolzig ei juurikaan pelannut, joten sikäli tämä oli hyvä kauppa. Vielä ei voi kuitenkaan sanoa tätä "ryöstöksi", sillä varausvuorolla varattu Kristo ei ole vielä lähelläkään NHL pelejä.
Arvio tällä hetkellä **


Tämän treidin arvio on edelleenkin sama. Mitä nyt Danny Kristo saattaa ehkä vielä kehittyä NHL-tason pelaajaksi. Todennäköisesti ei.

repe_joke kirjoitti:13.7.2008
Anaheim - Pittsburgh
Sidney Crosby <-> Anze Kopitar
2008 Entry draft round 1 (PIT)

Crosby tuli vaihdettua pois palkkasyiden takia. No helpotustahan niihin saatiin vuoden ajaksi, jonka jälkeen Kopitar nostaakin ihan mukavaa palkkaa. Mukana tuli toki myös 1.kierroksen varausoikeus, jolla joukkueeseen tuli Bogosian.
Arvio tällä hetkellä **½


Paska treidihän tämä on, katsoo asiaa nyt miltä tahansa kantilta. Kopitar on hyvä pelaaja jne, mutta aika vähissä on ne pelaajat tuosta 08 draftista jotka yhdessä Kopitarin kanssa kääntäisivät tämän treidin hyväksi. Ja kun itse vielä varasin Bogosianin, niin homma menee vielä surullisemmaksi. Bogosian on toki hyvä pelaaja, mutta täysin yhdentekevä kuitenkin kun vertailua käydään Crosbyyn.

repe_joke kirjoitti:13.7.2008
Minnesota - Anaheim
Kristian Huselius <-> Marian Hossa
2008 Entry draft round 1 (MIN) 2009 Entry draft round 2 (ANA)

Hossan aika Anaheimissa jäi lyhyeksi, mukanaan hän vei 2.kierroksen varausvuoron tämän kesän draftiin. Takaisin tuli Huselius ja Minnesotan 1.kierroksen varaus, jolla Anaheimiin tuli Nikita Filatov. Huselius pelasi ihan ok kauden, muttei kuitenkaan mitenkään huikeaa kautta. Loppupeleissä kuitenkin tämän treidin onnistumisen kuitenkin määrittelee Filatovin tuleva taso.
Arvio tällä hetkellä ***


Kammottavaa, aivan kammottavaa. Ainoa mitä tästä treidistä on jäänyt käteen on Filatov, jota pidän farmissa vain ja ainoastaan muistutuksena siinä mitenkä paskasti hommat voikaan hoitaa.

repe_joke kirjoitti:14.7.2008
Calgary - Anaheim
Mats Sundin <-> Brian Rolston

Isopalkkainen turhake (rolston), ruotsalaiseen turhakkeeseen. Sundin lensi myöhemmin waiveriin, joten mitään tästä ei jäänyt käteen.
Lopullinen arvio 0


Tähän pätee edelleenkin samat sanat. Yhdentekevä treidi parin vanhemman polven pelaajan välillä.

repe_joke kirjoitti:17.7.2008
Anaheim - Felocity
<-> 2010 Entry draft 3rd round (FEL)
2008 Entry draft 4th round (ANA)
2008 Entry draft 5th round (ANA)
2008 Entry draft 5th round (FEL)

Angsti-treidi, jossa joukkueesta lähti läjä turhaksi luulemia varausvuoroja, ja tilalle tuli yksi varausvuoro ensi kesän draftiin.
Tämän hetken arvio 0


Tämä treidi ei pikaisesti tarkasteltuna auttanut kumpaakaan joukkuetta yhtään.

Kauden aikana tehdyt kaupat.
repe_joke kirjoitti:3.10.2008
Anaheim - Felocity
Sergei Kostitsyn <-> Antti Miettinen
2009 Entry draft 1st round (FEL)

Nuoremmasta Kostitsynista Miettinen ja 1.kierroksen varausvuoro. Miettinen pelasi hyvät pelit Anaheimissa, ja Kostitsyn taasen tuntui vähän taantuneen viime kaudesta. Kostitsyn toki voi vielä nousta odotetulle tasolle, joten sikäli homma on auki.
Tämän hetken arvio ****


Tämä oli tekohetkellä hyvä treidi. Mutta vuorolla varattu Jordan Schroeder on osoittaitunut aikalailla tyhjäksi arvaksi. On toki käynyt välillä muualla kääntymässä, ennen paluutaan Anaheimiin.
Mutta tässä jälleen esimerkki siitä mitenkä treidistä saadut hyvät palaset pitäisi käyttää paremmin hyväkseen.

EDIT: Tarkempi tarkastelu osoittikin, että Schroeder oli tärkeä palanen treidissä jossa Joe Thornton saapui Anaheimiin. Ei siis niin huono treidi kuitenkaan.

repe_joke kirjoitti:15.10.2008
Anaheim - Washington
Marc Savard <-> Bobby Ryan
Tim Connolly

Joukkueesta lähti todellinen supertähti, ja tilalle tuli lupaava Ryan ja lasileuka Connolly. Kauden aikana Ryan kerkesikin jo näyttää, että tätä treidiä ei tarvitse katua. Myös Connolly pelasi hyvin silloin kun oli kunnossa. Ja eipä Savardkaan jättänyt vastapuolta kylmäksi, vaan pelasi loistavan kauden. Elikkä kuten AWe jo totesi win-win kauppa.
Tämän hetken arvio ***½


Savard on lopettanut ja Ryankin nousi Anaheimissa pelatessaan tähtien joukkoon. Oli hyvä treidi minun joukkueelleni. Sillä tämä oli yksi niitä treidejä jotka nostivat joukkueeni aina mestaruuteen asti kaudella 2009/2010

repe_joke kirjoitti:13.11.2008
Pittsburgh - Anaheim
Rene Bourque <-> Daniel Carcillo
Fredrik Modin 2010 Entry draft 4th round (ANA)

"Hype" Carcillo lähti ja tilalle tuli Bourque ja Modin. Modin oli täysi turhake, mutta Bourque oli yksi niitä pelaajia joidenka ansiosta Anaheim oli loppuun asti mukana pudotuspelitaistelussa. Carcillon kausi meni vähän penkinalle, mutta eiköhän homma lähde phillyssa rullaamaan, loppukausi ainakin antoi siitä viitteitä.
Tämän hetken arvio ***


Bourquella oli treidin jälkeen hyväpätkä urallaan menossa, joten hyödyin miehestä enemmän kuin mitä olisin Carcillosta tullut ikinä hyötymään. Modin pelasi myös muistaakseni myöhemmin ihan ok pätkiä, joten tämä oli joukkueelleni hyödyllinen treidi.
Mainittakoon vielä, että Bourque oli mestaruus kaudella tärkeässä roolissa tehden 27+31 tehot, ja laukoen 215 kertaa.

repe_joke kirjoitti:17.12.2008
Vancouver - Anaheim
Brad Richards <-> Antti Miettinen
2010 Entry draft 2nd round (ANA)

Hyvän alkukauden pelannut Miettinen joutui lähtemään, kun joukkueeseen haettiin lisää syöttöpisteitä ja pisteitä ylipäänsä. Treidi toi joukkueeseen sitä mitä toivoinkin, mutta ehkä liian kalliilla hintalapulla (richardsin palkka).
Tämän hetken arvio **½


Richardsin palkka oli koko hänen Anaheim uransa ajan rasite. Mutta Anaheimissa pelatessaan mies myös pelasi hyviä kausia. Anaheimin mestaruus kaudella mies iski tehot 24+67.

repe_joke kirjoitti:19.12.2008
Tampa Bay - Anaheim
Olli Jokinen <-> Teddy Purcell
Philippe Boucher Logan Couture
2009 Entry draft 1st round (ANA)

Joukkueesta lähti tulevaisuutta Purcellin, Couturen ja 1.kierroksen varausvuoron muodossa. Ja tilalle tuli tehoja OJ:n muodossa, eli tasan sitä mitä treidissä haettiin.
Tämän hetken arvio ***


Tämän hetken arvio on vähän erilainen. Purcell ja etenkin Couture ovat olleet jo useamman kauden ajan todella kovia fantasypelaajia. Jokinen sen sijaan vaihtui myöhemmin Andrei Markoviin. Markov taasen tuli tunnetuksi siitä, että oli Anaheimissa pidemmän ajan ir-listalla kuin kokoonpanossa.
Tällä hetkellä katsottuna siis treidi on kammottava. Tekohetkellä Purcell ja Couture kuitenkin olivat täysin yhdentekeviä NHL-pelaajia, joten ihan täysin en tästä itseäni suolaa. Vaikka tästä treidistä edelleenkin tulee pahamieli.

repe_joke kirjoitti:8.1.2009
Anaheim - Pittsburgh
Olli Jokinen <-> Andrei Markov
Jim O'Brien

OJ pakkasi kamansa parin viikon jälkeen, ja tilalle tuli yv:n priimusmoottori Markov, sekä mahdollisesti joskus NHL:ssä pelaava O´Brien. Hain kaupalla joukkueeseen lisää syöttöjä maalien kustannuksella, ja se onnistui aika hyvin.
Tämän hetken arvio ***½


Tosiaan tässä nyt tuli se aiemmin mainittu Markov joukkueeseen. Kokonaisuutena treidi on tänä päivänä suht tasan. Jokinen on pelannut kausia vaihtelevalla menestyksellä, ja Markov on ollut hyvä. Silloin kun on ollut kunnossa. Anaheimissa Markov vietti melkein 2 kautta putkeen ir-listalla, joten hirveästi hänestä ei iloa ollut. Oli toki voittamassa joukkueelle mestaruutta, mutta siihen ne Markovin uroteot oikeastaan jääkin.


repe_joke kirjoitti:9.3.2009
Anaheim - Washington
Jason Arnott <-> James Sheppard
2009 Entry draft 4th round (ANA) Brendan Shanahan
Sergei Fedorov
2009 Entry draft 5rd round (MIN)

Viimeistä pushia pudotuspeli kamppailuun haettiin, mutta eipä siitä apua ollut. Mukana tuli toki myös Sheppard, johonka ainakin vielä luottoa löytyy. Arnottin uhrasin kaupassa lähinnä sen takia, että miehellä alkaa olla ikää jo suht paljon.
Tämän hetken arvio **


Tämän treidin analyysi ei ole muuttunut melkein 5 vuoden takaisesta. Treidissä liikkui lähinnä vanhoja uransa loppupuolella olevia pelaajia. Ei vaikutusta tähän päivään.



Kauden loppumisen jälkeen tehdyt(näitä ei arvioida, koska pelejä näiden jälkeen ei ole pelattu):


repe_joke kirjoitti:16.4.2009
Anaheim - Vancouver
Martin St.Louis <-> Jared Boll
2009 Entry draft 2nd round (VAN)
2010 Entry draft 4th round (VAN)

Tällä hain alennusta palkkoihin ja vähän "särmää" kokoonpanoon. Molemmat tavoitteet täyttyi, mutta pakostikkin sitä miettii olisiko pitänyt hoitaa homma toisella tavalla.
Ei arviota


Kyllä, tämä olisi pitänyt hoitaa toisella tavalla. Nimittäin hyvin, sen sijaan että sen hoiti huonosti.

repe_joke kirjoitti:16.4.2009
Anaheim - Detroit
Zach Bogosian <-> Cody Hodgson
Thomas Hickey Petteri Nokelainen

Hodgson oli ainoa syy tehdä tämä kauppa, luottoa siis mieheen löytyy. Pois joukkueesta lähti mukavahkon tulokauden pelannut Bogosian, ja lupaava Hickey.
Ei arviota


Tämä olisi ihan ok treidi, jos en olisi luovuttanut Hodgsonin suhteen vähän liian aikaisin. Mutta siitä lisää myöhemmin.

repe_joke kirjoitti:17.4.2009
Anaheim - Toronto
Tim Connolly <-> Marc-Edouard Vlasic
2009 Entry draft 2nd round (VAN) Joni Pitkänen

Loukkaantumisherkkä Connolly ja 2.kierroksen varausvuoro lähti, nuori ja kilpailukykyisellä palkalla pelaava Vlasic ja Pitkäsen Joni tuli tilalle. Huonolla tuurilla Connolly tekee yksin enemmän tehoja kuin nuo minulle tulleet puolustajat, mutta sen näkee sitten tulevaisuudessa.
Ei arviota


Connolly pelasi treidin jälkeen vielä hyvän kauden, ja heti perään yhden ok-tason kauden. Katosi kuvasta sen jälkeen hiljalleen, eikä ole lock-outin jälkeen enää pelannut nhl-tasolla.
Minulle tulleista puolustajista Vlasic ei ikinä saavuttanut sitä tasoa mitä odotettiin. Edellisellä kaudella oli syntynyt 36 pistettä, treidin jälkeen parhaalla 23. Kovan hinnan siis maksoin hyvästä peruspuolustajasta, jonka taidot hyökkäyspäässä eivät ole mitenkään erikoisen hyvät.
Pitkänen pelasi hyvin silloin kun oli terveenä. Mestaruus kaudella oli joukkueen tehokkain puolustaja tehoin 6+40.

Tässäpä nyt ekaosa näistä tekemistäni treideistä. Myöhemmin illalla sitten ehkä toinen osa.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja repe_joke » 27 Tammi 2014, 17:55

repe_joke kirjoitti:Enpä ole itsekkään aikoihin päivitellyt tekemisiäni tähän ketjuun, joten tehdään se nyt.

Koodi: Valitse kaikki
23.4.2009
Anaheim                          -            Pittsburgh
Luca Caputi                     <->           Patric Hörnqvist
                                              2010 Entry draft 4th round (ANA)


Aika no-brainer diili näin jälkeenpäin arvosteltavaksi. Hyvinhän tämä siis meni, kuten on tainnut mennä kaikki muutkin diilit Penssien kanssa.


Edelleenkin hyvä treidi. Siitäkin huolimatta, että Hörnqvist lähti suht halvalla myöhemmin eteenpäin. Caputi kun ei ole saanut mitään aikaan missään vaiheessa.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
23.4.2009
Anaheim                          -            Buffalo
Joe Corvo                       <->           Justin Williams
Alexei Ponikarovsky                           Jarkko Ruutu
                                              2009 Entry draft 4th round (DET)


Justin Williamsia tässä haettiin, ja taas jälkeenpäin katsottuna hyvään hintaan saatiin.


Justin Williams on ollut mielenkiintoinen tapaus Anaheimin näkökulmasta. Anaheim varasi miehen Dispersal Draftissa 4.kierroksella numerolla 57 overall. Pelaamatta peliäkään Anaheimissa Williams lähti Detroittiin. Detroitista Williams päätyi Buffaloon, josta taas tämän treidin kautta takaisin Anaheimiin voittamaan mestaruuden. Myöhemmin Williamsin matka jatkuu muihin ympyröihin, mutta siitä sitten taas jatkossa lisää.
Treidi itsessään oli aika tasainen 09/10 kauden mittapuulla, mutta myöhemmin Williams on osoittautunut noista herroista tärkeimmäksi.


repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
30.6.2009
Anaheim                          -            Calgary
Ty Wishart                      <->           Marco Sturm
2009 Entry draft 3rd round (ANA)


Vahvistusta laitaan tässä on kait haettu. Wishart on ihan turha tapaus vieläkin, ja draft vuorot on aina arpapeliä. Joten ei saatu juuri mitään, mutta ei kyllä menetettykkään.


Sturmista ei pitkäaikaista iloa saatu, mutta menetykset oli niin merkityksettömiä ettei sillä ollut mitään merkitystä.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
4.7.2009
Anaheim                          -            Boston
Patrick Kane                    <->           Rick Nash
Anze Kopitar                                  Miikka Kiprusoff
2010 Entry draft 3rd round (ANA)              2010 Entry draft 1st round (BOS)


Todella iso diili, missä hyökkäyksestäni lähti todella paljon osaamista ja nuoruutta pois. Kipper on ollut kyllä yksi joukkueeni tärkeimmistä pelaajista treidin jälkeen. Mutta siltikin Kopitarin ja Kanen näkeminen tässä treidissä tuntuu pahalta. Mainittakoon muuten, että tuolla varausvuorolla varasin Cam Fowlerin. Että ei tämä nyt ihan paskasti mennyt, vaikka hyökkäyksen tähtivoimassa jäinkin tappiolle. Ja toisaalta, ilman tätä treidiä tuskin olisi voittanut mestaruutta toissa kaudella.


Tähän treidiin pätee edelleenkin samat sanat kuin mitä tuossa aiemmin olen kirjoittanut. Joukkueeni olisi todella paljon erinäköinen ilman tätä treidiä. Mutta kaikesta huolimatta tämä on mielestäni win-win trade molemmille joukkueille. Minä sain Kipperin joka vei joukkueeni lopulta aina mestaruuteen asti, Nashin joka oli yksi tärkeimmistä pelaajistani sinä aikana minkä joukkueessa vietti. Ja lisäksi tuli vielä varausvuoro jolla varattiin tämän hetkisen joukkueen paras puolustaja Cam Fowler.
Vastapuoli sai kaksi todella kovaa nuorta hyökkääjää, jotka on vielä tänäkin päivänä niin nuoria, että heistä on vielä vuosiksi iloa.


repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
7.7.2009
Anaheim                          -            Vancouver
2009 Entry draft 4th round (DET)<->           2009 Entry draft 3rd round (STL)
2011 Entry draft 5th round (ANA)


Ylöspäin draftissa, Dylan Olsenin takia. Ei niin hirveän fiksulta näytä tällä hetkellä.


Olsen on päässyt jopa pelaamaan NHL:ssä tällä kaudella enemmän kuin pari peliä. Ja oli yhteen väliin jopa NHL:n kuumin puolustaja pisteiden teon suhteen. En usko miehestä ikinä mitään pistelinkoa tulevan, mutta josko tämä sittenkin vielä iloksi kääntyisi.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
10.7.2009
Toronto                          -            Anaheim
Steve Bernier                   <->           2011 Entry draft 2nd round (ANA)
2010 Entry draft 4th round (TOR)



Kovaa hintaa tuli maksettua Bernieristä. Jälkeenpäin katsottuna kaduttaa "hieman".


Kaduttaa edelleenkin.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
3.10.2009
Buffalo                          -            Anaheim
Matt Cullen                     <->           Owen Nolan



Nolanin ura oli ehtoopuolell ja tuo viimeinen NHL kausi miehen osalta olikin sitten pienoinen pettymys. Cullen pelasi omalla tasollaan, ja "tykitti" 16+32 pistettä, sekä otti 572 aloitusvoittoa. Elikkä ihan kivoja lukemia budjettin sentterille.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
30.12.2009
Anaheim                          -            Chicago
Patric Hörnqvist                <->           Matthew Lombardi
2010 Entry draft 4th round (VAN)


Hörnqvistiin ei tullut jostain syystä luotettua, ja näinpä mies vaihtui varausvuoron kanssa Lombardiin. Ei hyvä näin jälkeenpäin katsottuna.


Ei mikään järisyttävä treidi. Mutta mestaruuden kannalta kuitenkin erittäin tärkeä. Sillä Lombardi oli myöhemmin mukana treidissä, jossa joukkueeseen tuli mestaruuden finaaliviikolla upeilla esityksillään tuonut Evgeni Nabokov.


repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
1.1.2010
Anaheim                          -            Montreal
Steve Bernier                   <->           Eric Belanger
                                              Matt D'Agostini


Bernier lähti kiertoon, ja joukkueeseen tuli luotettava sentteri Belanger, sekä nuori lupaus D'Agostini. Harmi vaan että D'Agostinin kanssa luovutin juuri ennen läpilyöntiä. Mutta pelkkä Belangerkin on tehnyt tästä treidistä joukkueelleni kannattavan.


Belanger oli tosiaan tuolloin vielä käyttökelpoinen sentteri, ja pelkästään sen takia tämä treidi kannatti tehdä. Ei Bernieristä missään vaiheessa myöhemmin olisi enää parempaakaan hintaa saanut. Päinvastoin.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
11.1.2010
Montreal                         -            Anaheim
Daniel Girardi                  <->           2010 Entry draft 4th round (ANA)


Girardi olisi nykysäännöillä todella tärkeä puolustaja. Vanhoilla säännöillä oli kuitenkin niin turha, että lensi pois joukkueesta ennen seuraavan kauden alkua(jos ei muisti pahasti petä).


HIT&BLK tilastot kun olisi saatu vähän aiemmin mukaan, niin Girardi olisi joukkueessani varmaan vieläkin. Mutta nyt kävi näin. Mutta kerkesi Girardi sentään pyttyä Anaheimissa nostella ennen kun joutui joukkueesta lähtemään.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
8.3.2010
Anaheim                          -            Buffalo
Ondrej Pavelec                  <->           Evgeni Nabokov
Matthew Lombardi                              Aleksei Ponikarovski
Jared Boll                                    Joe Corvo
2010 Entry draft 3rd round (BOS)
2011 Entry draft 3rd round (ANA)


Poni ja Corvo tuli takaisin, mukanaan mestaruuden tuonut Nabokov. Hinta tosin oli kova, sillä Nabokovista sain nauttia vain yksien pudotuspelien ajan. Pavelec taasen alkoi viime kaudella lunastamaan häneen asetettuja lupauksia pelaten välillä jopa loistavasti. Ilman Nabokovin yllättävää Venäjälle suuntaamista tämä olisi vieläkin tasapeli. Mutta kun kävi miten kävi, niin minusta tämä on mennyt Buffalolle. Vaikka Corvo hyvä puolustaja joukkueelleni onkin ollut.


No ei tämä nyt niin paha ole kuin mitä tuossa yllä annoin ymmärtää. Toki kova hinta Nabokovin yksistä pudotuspeleistä, mutta sitä ei voinut silloin tietää. Pavelec on toiseen suuntaan menneistä ainoa merkittävä palanen, ja miehen toki olisin pitänyt jos olisin osannut aavistaa tulevan.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
25.6.2010
Chicago                          -            Anaheim
Troy Brouwer                    <->           Aleksei Ponikarovski
Dane Byers


Off-season treidejä mestaruuden jälkeen. Viime kauden perusteella ei tuo ainakaan metsään mennyt. Byers tosin ollut tähän mennessä täysin turha tapaus.


Ja tämä treidi sitten käänsikin jo tuota ylläolevaa Nabokov treidiä paljon iloisempaan suuntaan. Brouwer oli tärkeä pelaaja uusien kategorioiden myötä, sekä myös tärkeä palanen myöhemmin tehtävässä treidissä joka ravisteli Anaheimia ja ehkä koko liigaakin kunnolla.


repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
13.7.2010
Anaheim                          -            Tampa Bay
Jonathan Blum                   <->           Jonas Gustavsson
2012 Entry draft 1st round (ANA)              2011 Entry draft 2nd round (TBL)


Maalille haettiin vahvistusta Nabokovin menettämisen myötä. Gustavssonissa uskoin löytyvän tarpeeksi pelejä, mutta niinhän ei sitten käynyt. Ainakaan viime kaudella. Blum löi itsensä läpi viime kauden lopuksi, ja saanee tulevallakin kaudella paljon peliaikaa Nashvillessä. Tällä hetkellä tämä treidi minun osaltani siis todella heikolta.


Kovaa hintaa tuli monsterista hypen takia maksettua. Mutta fakta oli tosiaan se, että Kipperin pariksi tarvittiin toista maalivahtia, ja monsterista luulin semmoisen löytyvän. Mutta flopiksihan tuo herra osoittautui, eikä ole vielä tähän päivään mennessä esittänyt mitään semmoista mikä minun mielipiteeni toiseksi muuttaisi.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
20.8.2010
San Jose                         -            Anaheim
Ryan Callahan                   <->           Bobby Ryan
Erik Gudbranson                               2011 Entry draft 2nd round (TBL)
Zach Budish                                   2011 Entry draft 5th round (TOR)
2011 Entry draft 3rd round (SJS)


Tämän treidin kaikkia vaikutuksia ei ole vielä nähty. Tämä treidi antoi minulle kuitenkin muutamia miljoonia lisää tilaa palkkakaton kanssa (Ryanilla ei ollut tosin sopimusta vielä treidin tekohetkellä), joten sikäli tämä oli joukkueen kannalta tarpeellinen treidi. Callahan pelasi myös elämänsä kauden Anaheimiin päästyään, joten sikälikään ei voi olla pettynyt. Viime kauden osalta aika tasainen treidi kaikki tekijät huomioon ottaen, lopputuloksen kuitenkin määrittelee Grundbrasonin ja Budishin tekemiset tulevaisuudessa.


Tämän treidin tein hyvin pitkälti Ryanin pitkittyvien sopimusneuvotteluiden takia. En näe tätä joukkueeni kannalta huonona treidinä, vaikka ehkä tähtivoimaa hävittiinkin. Callahan oli/on kuitenkin erittäin monipuolinen pelaaja, josta oli todella paljon iloa. Gudbrasson vaihtui tällä kaudella Frazeniin, ja varausvuoro matkasi Torontoon, joka varasi Jonas Brodinin tuolla vuorolla. Budishin suhteen täytynee luovuttaa piakkoin, mutta ei ihan vielä.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
20.8.2010
Anaheim                          -            Toronto
Matt Cullen                     <->           2011 Entry draft 2nd round (ANA)
2012 Entry draft 3rd round (ANA)


Cullen pois joukkueesta, ja sitä kautta lisää tilaa palkkakattoon. Vastineeksi tuli varausvuoro jolla varattiin: Christopher Gibson. Nähtäväksi jää mitä tuosta treidistä jää käteen. Cullenia tosin ei ole ollut ikävä, joten sikäli se ja sama tuleeko Gibsonista ikinä mitään. Torontoon siirtyneestä varausvuorosta on paha sano mitään.


Tästä nyt jäi käteen pelkkää tyhjää, sillä Gibson oli kasapaskaa. Pakko muuten mainita tuosta 2011 draftista sen verran, että oli päättänyt varata molemmat Gibsonit, jos ovat vielä vapaana kun minun peräkkäiset vuorot tulevat 2.kierroksella. Yhtä vuoroa ennen aiempaa 2.kierrroksen vuoroani Montreal varaa John Gibsonin. Ei olisi kelvannutkaan Anaheimiin tuo tämän hetken paras maalivahti prospecti.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
22.8.2010
Vancouver                        -            Anaheim
Oscar Möller                    <->           Cody Hodgson
Matt Beleskey                                 Sean Bergenheim
Antti Miettinen                               2011 Entry draft 4th round (ANA)
2011 Entry draft 2nd round (BUF)


Noh, superlahjakas loukkaantuja Hodgson lähti Bergenheimin kanssa. Tilalle tuli Andy Miettinen ja Beleskey semmoisista palasista joista on ollut jo jotain iloa. Itselleni siirtyneet pelurit vaikuttivat kait(?) viime kaudella enemmän itse pelissä, mutta eiköhän tuo Hodgson vielä käännä treidin Nucksien eduksi. Möller kun näyttää jääneen ikuiseksi lupaukseksi. Buffalosta tulleella vuorolla muuten varasin Duncan Siemensin, joten seuraataan kyseisen miehen kehitystä myös.


Möller pelaa Ruotsissa, Beleskey lähti waiveriin välillä, Miettinen on jossain KHL:ssä tms, ja Siemens ei ole esittänyt mitään järkevää. Että eiköhän tämän voi tuomita Buffalon voitoksi.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
2.9.2010
Pittsburgh                       -            Anaheim
Josh Harding                    <->           Kurtis Foster
2012 Entry draft 2nd round (PIT)



Jälkeenpäin katsottuna loistava treidi minulle, vaikka Harding ei peliäkään ole tainnut minulle pelata.


Fosterista tuli otettua maksimihinta aikanaan, ja hyvä niin. Sillä kyllä Boscoa pitää jonkun välillä rokottaakkin, ettei tämä homma käy liian yksipuoliseksi mestaruuksien kannalta.

repe_joke kirjoitti:
Koodi: Valitse kaikki
9.2.2011
Anaheim                          -            Pittsburgh
Anders Lindback                 <->           2011 Entry draft 2nd round (PIT)


Varausvuoro muutaman pelin pelanneesta Lindbackista. Ei näytä tällä hetkellä huonolta, mutta tilanne voi muuttua jo ensi kauden jälkeen.


Tämä on ollut minulle tekohetkellä hyvä treidi, vähän myöhemmin huono kun Lindback pelasi 1.maalivahtina, ja nyt taas hyvä kun mies pelaa ne vähätkin pelit mitä saa paskasti.



Kokonaisuutena uskallan sanoa treidaamisen menneen tähän asti Anaheimilla vähintäänkin ok-tasolla. Huonoja treidejä on tullut jonkun verran, mutta niitä tulee kaikille. Etenkin jos treidejä tehdään vähänkin riskillä. Ja itselläni on usein tapana mennä ehkä vähän riskillä.

Jatkoa seuraa taas jossain vaiheessa myöhemmin. Ehkä jo tänä iltana, tai sitten ei.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja repe_joke » 27 Tammi 2014, 19:21

Koodi: Valitse kaikki
5.5.2011
Vancouver                        -            Anaheim
Bob Sanguinetti                 <->           Ryan Callahan
David Clarkson
Mark Letestu
2011 Entry draft 3rd round (VAN)


Tässä treidissä oltiin puhtaasti Clarksonin perässä. Letestu oli kaupanpäällisiä, samoin kuin varausvuoro ja Sanguinetti. Paremmankin hinnan olisin ehkä Callahanista saanut. Mutta Clarkson oli kyllä niin hyvä sinä aikana minkä Anaheimissa pelasi, ettei tämä ole jäänyt harmittamaan.

Koodi: Valitse kaikki
27.6.2011
Calgary                          -            Anaheim
Ryan Malone                     <->           2011 Entry draft 2nd round (PIT)


Kunnossa ollessaan Malone oli melkein aina loistava. Harmi vaan ettei mies ollut turhan usein kunnossa. Ok hinta kuitenkin Malonesta.

Koodi: Valitse kaikki
28.6.2011
Tampa Bay                        -            Anaheim
Jaroslav Halak                  <->           Brad Richards


Halakilla vain kaksi vaihdetta. Hän oli joko aivan loistava tai sitten aivan täysin paska. Tämä oli kuitenkin oikea aikainen treidi itseltäni, sillä Richards ura tuon jälkeen mennyt huonompaan suuntaan. Vaikka tällä hetkellä toki vähän paremmalta näyttääkin.

Koodi: Valitse kaikki
1.7.2011
Toronto                          -            Anaheim
Chad LaRose                     <->           2011 Entry draft 3rd round (SJS)
2012 Entry draft 5th round (DET)


Kesätauon aikana Anaheimin teemana oli muuttua kovemmaksi joukkueeksi. LaRose toi taklauksia joukkueeseen. Ja pelasi muistaakseni muutenkin hyvän kauden treidin jälkeen. Nyttemmin mies on tainnut lopettaa uransa.

Koodi: Valitse kaikki
11.7.2011
Anaheim                          -            Washington
Lubomir Visnovsky               <->           Mike Green
Kristian Huselius                             Chris Kunitz
2011 Entry draft 1st round (ANA)              2013 Entry draft 2nd round (WSH)
2012 Entry draft 2nd round (PIT)
2013 Entry draft 3rd round (ANA)


Tämä treidi tuli ajankohtaiseksi kun Joel Armia oli vielä tuolla 1.kierroksen varausvuorolla vapaana. Itse en Armiaa halunnut, eikä draftissa ollut muitakaan pelaajia jotka olisivat kiinnostaneet. Suurin mielenkiintoni tuossa draftissa kohdistui Scheifeleen, jonka Bosco oli napannut jo muutamia vuoroja aiemmin.
Green oli tässä se pelaaja jonka perässä olin. Mutta tämän treidin paras pelaaja on kuitenkin ollut Chris Kunitz. Mies on pelannut aivan huikeaa kiekko Crosbyn rinnalla, ja kun sopparikin on edullinen, niin kyllä tästä täytyy hyvillä mielin olla.

Koodi: Valitse kaikki
12.7.2011
Boston                           -            Anaheim
2011 Entry draft 4th round (BOS)<->           2011 Entry draft 3rd round (ANA)
2011 Entry draft 4th round (SJS)


En nähnyt vuorollani olevan mitään hyvää varattavaa, joten treidasin sen eteenpäin kun semmoinen tilaisuus eteen tuli.

Koodi: Valitse kaikki
14.7.2011
Rangers                          -            Anaheim
Marc-Andre Bergeron             <->           2014 Entry draft 3rd round (ANA)


Bergeronista haettiin kiekollista puolustajaa halvalla. Eikä tuo hinta paha ollut. Mutta jostain syystä tämä treidi rupesi kuitenkin heti tuntumaan tyhmältä, ja koitinkin päästä Bergeronista eroon useampaan otteeseen ennen kun se lopulta onnistui.


Koodi: Valitse kaikki
15.7.2011
St.Louis                         -            Anaheim
Dustin Brown                    <->           Rick Nash
Kimmo Timonen                                 Joni Pitkänen


Dustin Brown oli tämän treidin kulmakivi. Brownilla oli halpa sopimus, ja kyseessä oli monipuolinen pelaaja. Puolustajat olivat ainakin minulle täytettä, ja Timonen taisikin lähteä myöhemmin waiveriin.
Myöhemmin Brown lähti joukkueesta hyvällä hinnalla. Hieno kauppa joukkueeni kannalta. Ja tämä nyt mitään Nashilta pois ottamatta. Kyseessä on hieno pelaaja, mutta palkkakatto maailmassa ei ehkä ihan palkkansa arvoinen.

Koodi: Valitse kaikki
8.8.2011
Anaheim                          -            Vancouver
Nick Bonino                     <->           Ian White
2013 Entry draft 4th round (ANA)


Bonino oli tuolloin tainnut jo käydä kokeileimassa Anaheimissa muutamia pelejä. Lopullinen läpimurto tapahtui kuitenkin vasta myöhemmin. Tekohetkellä, ja jonkun aikaa sen jälkeenkin tämä oli hyvä treidi. Nyt Bonino on selkeästi arvokkain pelaaja tässä treidissä.

Koodi: Valitse kaikki
13.8.2011
Boston                           -            Anaheim
Andy McDonald                   <->           2013 Entry draft 2nd round (WSH)


AndyMac hankittiiin boostamaan hyökkäyspäätä. Tekikin sen silloin kun oli terveenä. Harmi ettei niitä pelejä kerennyt liikaa kertyä ennen kuin mies joutui lopettamaan uransa.

Koodi: Valitse kaikki
17.8.2011
Anaheim                          -            Montreal
Marc-Andre Bergeron             <->           Brent Burns
2013 Entry draft 1st round (ANA)
2014 Entry draft 1st round (ANA)


No tässä saatiin sitten Bergeron dumpattua eteenpäin. Eikä tarvinnut laittaa kuin kaksi 1.kierroksen varausvuoroa kylkeen. Takaisin tuli lumimies Burns, joka ei mitään erikoista kerennyt Anaheimissa esittää, sillä oli paljon loukkaantuneena.

Koodi: Valitse kaikki
18.8.2011
Anaheim                          -            Washington
Chris Kelly                     <->           2013 Entry draft 4th round (WSH)


Kellyyn ei löytynyt luottoa, ja niinpä hän jatkoi matkaansa halvalla Washingtoniin.

Koodi: Valitse kaikki
27.8.2011
Anaheim                          -            San Jose
Todd Bertuzzi                   <->           Vernon Fiddler


Ei mikään merkittävä treidi. Fiddler on ollut treidin jälkeen melkein koko ajan joukkueessani tuomassa aloituksia. Bertuzzi taasen on taantunut tasaisesti, ja itse ainakin ihmettelen jos saa vielä sopimusta johonkin tämän kauden jälkeen.


Koodi: Valitse kaikki
6.9.2011
Anaheim                          -            Vancouver
Rene Bourque                    <->           Joe Thornton
Jordan Schroeder                              Scott Parse


Aiemmin varattu Schroeder ja Boscolta huijattu Bourque vaihtui Thorntoniin ja johonkin imeparsaan. Tämän treidin suurin juttu Anaheimin kannalta oli treidin oikea-aikaisuus. Sillä myöhemmin näillä pelaajilla ei olisi Thorntonin tason pelaajaa saatu, ei vaikka joukkueella olisi minkälaista tarvetta siirtää palkkoja pois päin.

Koodi: Valitse kaikki
13.12.2011
Anaheim                          -            San Jose
Justin Williams                 <->           Brent Seabrook
Mattias Tedenby                               2012 Entry draft 3rd round (DET)


Seabrook tuli siirtolistalla, ja mies oli saatava, sillä kyseessä on meidän liigaan hyvä puolustaja. Williamsin menetys vähän kirpaisi, mutta Tedenby oli jo tuossa vaiheessa itselleni aikalla menetetty tapaus. Olkoonkin, että oli pelannut NHL:n puolella, ja väläytellyt osaamistaakin.
Seabrook vaikuttaa joukkueessani edelleenkin, ja en näe mitään syytä miksei näin tekisin vielä useita vuosia. Sillä miehen varaan on laskettu paljon tähän asti, ja tullaan laskemaan tulevaisuudessakin

Koodi: Valitse kaikki
24.2.2012
San Jose                         -            Anaheim
Martin Erat                     <->           2013 Entry draft 2nd round (ANA)


Hyökkäyspään boostia haettiin Eratista. Ei se ihan niin hyvin onnistunut kuin oli toiveissa, mutta ei tämä ihan katastrofikaan ole. Ei vaikka Eratin jouduinkin waiveriin laittamaan palkkojen takia tämän kauden kynnyksellä.

Koodi: Valitse kaikki
24.2.2012
Anaheim                          -            Washington
Jonas Gustavsson                <->           2013 Entry draft 3rd round (ANA)


Tässä kohtaa minimoitiin tappiot monsterista, ja hyvä niin. Ei ole vieläkään ikävä takaisin.

Koodi: Valitse kaikki
25.2.2012
Anaheim                          -            Toronto
Josh Harding                    <->           2012 Entry draft 2nd round (TOR)
2012 Entry draft 4th round (ANA)


Harding tuli myytyä kun ei oikein löytynyt luottoa mieheen. Varausvuorolla varasin Jacob Trouban. Joka olisi loistava lisä joukkueeseeni, mutta valitettavasti mies oli myöhemmässä treidissä.

Koodi: Valitse kaikki
9.3.2012
Boston                           -            Anaheim
Stephane Robidas                <->           Mike Green
Brooks Orpik


Pudotuspeleissä haettiin menestystä tosissaan. Ja laskin itse, että jos minä voiton hit&blk tilastot joka viikko, niin joukkueeni on erittäin paha voitettava. No tie kohti mestaruutta nousi vastaan Opatsun ja Montrealin käsittelyssä. Mutta olen siltikin tyytyväinen tähän treidiin, sillä se kertoo ennen kaikkea omasta asenteestani tätä peliä kohtaan. Kaikki tarvittava tehdään sen eteen että voidaan voittaa, ja kaikki muu on toissijaista.
Toki pidemmälläkin tähtäimellä olisi hyvä suunnitella asioita. Mutta ei sitä nyt ihan kaikkea voi kuitenkaan vaatia.

Koodi: Valitse kaikki
14.4.2012
Pittsburgh                       -            Anaheim
Kyle Brodziak                   <->           Jon Merrill
Saku Koivu                                    2013 Entry draft 3rd round (ANA)


Aloitusvoitot olivat tämän treidin teema. Niitä Broziak ja Koivu toivat joukkueeseen reilusti. Bosco taisi tarvita vähän säästöjä palkkoihin, joten molemmat saivat mitä halusivat.


Koodi: Valitse kaikki
19.4.2012
San Jose                         -            Anaheim
Bryan Little                    <->           David Clarkson
Todd Bertuzzi                                 Brent Burns
2013 Entry draft 2nd round (ANA)


Itse en tässä kohtaa enää luottanut Burnssiin, jonka takia mies siis lähti capdumppina pois joukkueesta. Itse laskin tämän treidin hyvinkin pitkältä Clarkson <-> Little+2nd round pick. Ja semmoisena treidi on vielä järkevä. Mutta eihän tämä muuten riemunkiljahduksia aiheuta. Lähinnä sen takia, että Burns oli hankittu kalliilla, ja nyt mies lähti joukkueesta pois ylimääräisenä palasasena treidissä.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja repe_joke » 27 Tammi 2014, 20:33

Koodi: Valitse kaikki
18.7.2012
Anaheim                          -            Detroit
Dan Boyle                       <->           2013 Entry draft 3rd round (DET)
2013 Entry draft 5th round (ANA)


Kesällä oli jo selvää, että NHL:ssä alkaa lakko. Joten siirtorintamalla oli hiljaista. Tämmöinen treidi tuli kuitenkin tehtyä. Mikä on ihan jees itseni kannalta, sillä Boyle olisi lähtenyt waiveriin heti kun palkkakatto olisi astunut voimaan.


Koodi: Valitse kaikki
20.2.2013
Anaheim                          -            San Jose
Jaroslav Halak                  <->           Ryan Getzlaf
Kyle Brodziak                                 Jose Theodore


No niin, nyt päästiin niihin treideihin jotka ovat muokkanneet joukkueeni nykyiseen muottiinsa. Ei sillä etteikö aiemmat olisi, mutta nämä näkyvät joukkueessani selkeimin.
Halak tosiaan vaihtui Getzlafiin, ja tekisin tuon treidin koska vain uudestaan. Getzlaf on ollut joukkueeni paras pelaaja siitä hetkestä lähtien kun treidi tehtiin. Ja on myös yksi lempipelaajistani NHL:ssä, koska kun kiekko on Getzlafilla ei ikinä tiedä mitä tapahtuu. Ja nykyään ne tapahtumat on suurimmalta osin positiivisia, siinä missä aiemmin tapahtui vähän liikaa sitä negatiivista.
Treidissä joukkueeseen tuli myös Theodore, jonka varaan laskettiin sen verran, että mies olisi vielä tällä kaudella pelannut. Harmikseni ei pelannut, mikä asetti joukkueeni kuseen maalivahtipelien suhteen. Sillä Kipper lopetti myös, eikä mitään farmissakaan ollut apuja sille osastolle.
Mutta siitäkin huolimatta, tekisin tämän treidin koska vain uudestaan, ja asettaisin joukkueen maalivahtipelin kuseen. Vaikka se olisikin kokonaisuudessaan joukkueelleni haitallista, sillä niin paljon olen oppinut itse arvostamaan Getzlafia parin viime vuoden aikana.

Koodi: Valitse kaikki
2.4.2013
Anaheim                          -            San Jose
Mark Letestu                    <->           2013 Entry draft 2nd round (MON)


Letestu oli pelannut hyvän kauden, ja itse en luottanut siihen että sama meno jatkuu. Joten mies jouti mennä kun hintakin oli hyvä. Varausvuorolla varasin Morgan Klimchukin, jonka suhteen on liian aikaista sanoa yhtään mitään.

Koodi: Valitse kaikki
3.4.2013
Pittsburgh                       -            Anaheim
Blake Comeau                    <->           Brian Boyle
2015 Entry draft 3rd round (PIT)
2015 Entry draft 3rd round (BOS)


Pens haki vahvistuksia pudotuspelejä varten, ja tämmöistä väännettiin kasaan Boylesta. Ok kauppa molemmille.


Koodi: Valitse kaikki
2.4.2013
Vancouver                        -            Anaheim
2013 Entry draft 1st round (SJS)<->           Dustin Brown
2013 Entry draft 1st round (VAN)
2013 Entry draft 3rd round (VAN)


Omat pudotuspelihaaveet olivat jo menneet, joten nyt oli aika siirtää tähtäin kovasti tulevaisuuteen. Brown oli edelleenkin monipuolinen fantasypelaaja, josta tuli muitakin kyselyitä. Mutta tämä nyt oli se paras tarjous jonka miehestä sain, joten siihen tuli tartuttua.
Brown masentui treidin jälkeen pahasti, eikä ole ollut entisensä tällä kaudella. Mutta eiköhän viikottainen terapia auta siihen jossain vaiheessa.
1.kierroksen varausvuorot jotka sain tuosta treidistä menivät kierroksen loppupäähän, mutta siitäkin huolimatta sain semmoiset pelaajat kuin halusin. Vancouverin omalla vuorolla varasin Anthony Manthan, ja San Josen vuorolla sitten Shea Theodoren. Molempiin on itselläni kovat odotukset, mutta niiden realisoitumista saadaan odotella ainakin parin vuoden ajan vielä. Sillä Mantha on Detroitin prospecteja, sieltä ei ikinä nousta nopeasti NHL:n puolella, ja Theodorella nyt vain kestää vielä vuoden pari saada pelinsä kasaan sillä tavalla, että häntä voi NHL:ssä peluuttaa. Jättipottia tässä kuitenkin odotellaan. Elikkä pettymys tullee olemaan valtaisi jossain vaiheessa.

Koodi: Valitse kaikki
5.4.2013
San Jose                         -            Anaheim
Jamie McBain                    <->           Kevin Shattenkirk
2014 Entry draft 1st round (SJS)
2015 Entry draft 1st round (SJS)
2015 Entry draft 3rd round (SJS)


Ja sitten heti toinen treidi tulevaisuuteen tähtäävä treidi heti perään. Shattenkirk oli omia disperal draft varauksia, ja miehen kehittymistä NHL:n kärkitason puolustavaksi hyökkääjäksi oli hienoa seurata. Mutta miehen entry-level diili oli loppumassa, ja minulla palkkakaton kanssa teki muutenkin tiukkaa, joten mies tuli laitettua kiertoon.
Vaihdossa sain varausvuoroja, jotka myöhemmin muuttuvat kovan tason pelaajiksi.

Koodi: Valitse kaikki
5.4.2013
Boston                           -            Anaheim
Daniel Carcillo                 <->           Blake Comeau


Mitään sanomaton trade deadlinen diili.

Koodi: Valitse kaikki
1.5.2013
Anaheim                          -            Pittsburgh
Jacob Trouba                    <->           Corey Perry
2015 Entry draft 1st round (SJS)


Harding vaihdettiin varausvuoroon, jolla varattiin Jacob Trouba. Tuo 1.kierroksen varausvuoro joka on mukana treidissä tuli taasen Shattenkirk treidissä. Omasta näkökulmastani siis sain Perryn halvalla. Ja näinhän se menee ihan yleisestikkin, sillä Perryn kova sopimus ja tippuva palkkakatto varmasti karkotti kilpailijat tästä diilistä. Ja olin jo itsekkin hylätä tämän ehdotuksen. Mutta lopulta ajatus siitä, että saa kaksoset yhteen voitti. Ja sitä ei ole tarvinnut vielä katua, sillä Perry on pelannut loistavaa kautta.
Ja on hienoa toki nähdä, että Troubakin on pelannut hyvin.

Koodi: Valitse kaikki
8.7.2013
Boston                           -            Anaheim
2013 Entry draft 5th round (VAN)<->           2014 Entry draft 4th round (ANA)
2013 Entry draft 5th round (BOS)


Panostin 2013 draftiin paljon, sillä tarkoitukseni oli rakentaa joukkueeni tulevaisuus pitkälle sen kautta. Aika näyttää onnistuiko se vai ei. Myin myöhemmin Vancouverin 5.kierroksen vuoron eteenpäin, ja jäljelle jääneellä vuorolla varasin Jonathan-Ismael Diaby, mikä oli lähinnä kunnon jokeri-haku tuohon kohtaan. Sillä mies ei todennäköisesti tule ikinä mitään kummoista esittämään, mutta sen kortin tulen kuitenkin katsomaan loppuun asti.

Koodi: Valitse kaikki
8.7.2013
Chicago                          -            Anaheim
Evgeni Nabokov                  <->           2013 Entry draft 3rd round (VAN)


Nabokov tuli markkinoille hintana 3.kierroksen varausvuoro. Maksoin hinnan mielellään, sillä halvemmalla en olisi mistään saanut 1.maalivahtia.
Nabokov on toki ollut paljon loukkaantuneena, ja terveenäkin pelannut huonosti suurimman osan ajasta. Mutta siitäkin huolimatta tämä treidi oli pakko tehdä.


Koodi: Valitse kaikki
12.7.2013
Toronto                          -            Anaheim
2014 Entry draft 5th round (WSH)<->           2013 Entry draft 5th round (VAN)


Palataan tähän ehkä joskus myöhemmin. Nyt tästä ei voi sanoa oikein mitään.

Koodi: Valitse kaikki
9.7.2013
Vancouver                        -            Anaheim
2013 Entry draft 3rd round (ANA)<->           2014 Entry draft 2nd round (ANA)
2013 Entry draft 4th round (DET)


Halusin lisää vuoroja 2013 draftiin, ja niitä tuli Detroitista. Vuoroilla varasin Laurent Dauphinin ja Robert Häggin. Joista etenkin jälkimmäisen suhteen odotukset on suuret.

Koodi: Valitse kaikki
13.7.2013
Vancouver                        -            Anaheim
Alexander Ovechkin              <->           Bryan Little
Matt Tennyson                                 Troy Brouwer
Chris Tanev                                   2015 Entry draft 1st round (ANA)


Ja sitten treidi joka vavisutti koko liigaa. Halvalla aikanaan hankittu Brouwer, ja ei niin halvalla hankittu Bryan Little vaihtui 1.kierroksen varauksen kanssa Ovechkiniin ja varaosiin. Tätä treidiä ei olisi ikinä tapahtunut ilman palkkakaton tippumista. Ja eihän minullakaan tähän sen puolesta oikein varaa ollut. Mutta jo Perry kaupan yhteydessä tein tietoisen valinnan, että nyt kuluva kausi saattaa hyvinkin olla ns. välikausi, koska joukkueessa on isopalkkaisia pelaajia joidenka takia syvyys kärsii. No tämä treidi pahensi sitä tilannetta entisestään. Mutta otan kyllä itse milloinka vain laadun määrän sijaan.
Muista pelaajista Tanev on ollut oiva lisä joukkueeseeni, ja Tennysonin suhteen on toiveita NHL urasta.
Lopullisesti tämän treidin vaikutukset nähdään vasta tulevaisuudessa, sillä silloin olisi tarkoitus Anaheimillakin olla nykyistä laajempi materiaali kentällä. Ja silloin Ovechkinin tehoilukin hyödyttää joukkuetta enemmän.
Tosin ainahan sekin on mahdollista, että Ovechkin vaihtaa seuraa. Mutta sen ei ole vaihtoehto jota tällä hetkellä edes harkitaan Anaheimin toimistolla.

Koodi: Valitse kaikki
20.7.2013
San Jose                         -            Anaheim
Dion Phaneuf                    <->           Joe Thornton
2014 Entry draft 3rd round (TOR)


Tämä treiid on jäänyt vähän harmittamaan itseäni. Ei sen takia että olisin älyttömän pettynyt Phaneufiin. Vaan sen takia, että Thornton on taas nostanut tasoaan huonon tynkäkauden jälkeen.
Phaneufissa itse hain monipuolisempaa pelaajaa, ja sen sainkin. Mutta kyllähän noille Thorntonin tehoille olisi ollut monta kertaa käyttöä. Mutta ehkä tämä treidi jo parin vuoden sisällä näyttää paremmalta minun kannalta.

Koodi: Valitse kaikki
20.7.2013
Anaheim                          -            Pittsburgh
2014 Entry draft 1st round (SJS)<->           Joe Pavelski
2016 Entry draft 1st round (ANA)


Kesälle mahtui vielä yksi pommi Anaheimin suunnalta. Nyt joukkueeseen tuli Pavelski, ja pois lähti 2kpl 1.kierroksen varauksia. Hinta olis siis aikalailla sama kuin mitä sain aiemmin itse Shattenkirkista ja Brownista. Mitä pidän itse onnistuneena kauppana, sillä Pavelski on kuitenkin noista kolmesta se paras pelaaja. Ja sen mies on tällä kaudella osoittanut moneen kertaan. Harmi että miehestä oli pakko luopua myöhemmin, sillä mielellään olisin Pavelskin joukkueessani pitänyt. Ja uskon Boscon ajattelevan Pavelskista samoin. Loistava, aivan loistava pelaaja.

Koodi: Valitse kaikki
25.10.2013
Anaheim                          -            Vancouver
Justin Peters                   <->           Jordan Schroeder
2015 Entry draft 3rd round (ANA)


Schroeder oli aiemmin lähtenyt joukkueesta Thornton treidissä. Joten Anaheimista poissa ollessa oli miehen hinta kokenut pienen inflaation, kun nyt hän lähti Justin Petersillä ja suht turhalla varausvuorolla.
Tässä kohtaa muuten kaivoin itselleni kuoppaa. Sillä Peters oli pelaava maalivahti treidin aikaan, eikä itselläni niitä ihan liikaa ollut. Siitäkin huolimatta laitoin miehen siirtolistalla, ja tälläisellä tarjouksella kauppasin hänet siis pois.
Tästä nyt on paha vielä sanoa mitään, kun Schroeder on ollut loukkaantuneena koko ajan. Mutta palataan asiaan sitten kun Schroederkin on pelannut pelejä.

Koodi: Valitse kaikki
24.10.2013
Vancouver                        -            Anaheim
Johan Franzen                   <->           Erik Gudbranson
Johan Larsson
2014 Entry draft 4th round (VAN)


Laitoin Gudbranssonin siirtolistalle, ja suht nopeasti tuli tämmöinen tarjous. No olin ollut Franzenin perässä jo aiemminkin, joten tartuin diiliin. Enkä vähiten siksi, että joukkueeni tarvitsi tehopisteitä joita Franzen on urallaan ihan hyvällä tahdilla naputellut.
Harmikseni Franzen on ollut jonkun verran loukkaantuneena, mutta aina terveenä ollessaan on kyllä ollut erittäin hyvä. Elikkä toivotaan miehelle terveyttä.

Koodi: Valitse kaikki
5.1.2014
San Jose                         -            Anaheim
Jimmy Howard                    <->           Joe Pavelski
Travis Hamonic                                Andrei Markov
2015 Entry draft 3rd round (ANA)


Howardin saadakseni oli sitten pakko luopua Pavelskista. Markovin ja Hamonicin laskin tasan, lähinnä Markovin iän takia. Howardista ei minulle vielä ole juurikaan iloa ollut, sillä hän on viettänyt aikansa lakiasiaintoimistolle Kanerin siirtosopimukseen ujuttamien rajoitusten takia. Hamonicin kanssa on vähän sama juttu.
Mutta eiköhän nuo laki ongelmat ala olla nyt selvitettyjä. Joten ehkä näemme Howardin ja Hamonicin peleissä jo tällä viikolla.
Pavelski on ollut NHL:n kuuminhyökkääjä treidin jälkeen. Ja miksipä ei olisi kun pääsi pois Getzlafin&Perryn palvelijan roolista.


Koodi: Valitse kaikki
3.1.2014
Vancouver                        -            Anaheim
Chris Neil                      <->           2014 Entry draft 4th round (VAN)


Vähän lisää kovuutta joukkueeseen Neilin myötä. Neil ollut ihan viime pelejä lukuunottamatta loukkaantunut, joten hirveästi mies ei ole vielä kerennyt tehdä Anaheimin hyväksi. Mutta eiköhän sieltä jatkossa tuttua Neiliä, joka tappelee ja taklaa paljon. Pisteitä jos tulee, niin se on sitten vain plussaa.

Koodi: Valitse kaikki
7.1.2014
Anaheim                          -            Boston
Daniel Carcillo                 <->           Michael Ryder
2014 Entry draft 3rd round (TOR)              2014 Entry draft 5th round (BOS)


Pavelskin jättämää aukkoa hyökkäyksessä paikattiin sitten Ryderillä. Eihän tuo Ryder ihan(lue läheskään) Pavelskin veroinen pelaaja ole, mutta heittää kuitenkin maalin silloin tällöin.

Koodi: Valitse kaikki
21.1.2014
Montreal                         -            Anaheim
Kevin Poulin                    <->           2015 Entry draft 3rd round (ANA)


Poulin tuli joukkueeseen Montrealin sitä minulle ystävällisesti tarjottua. Mikä oli ihan hyvä juttu, sillä viime viikollakin olisi jäänyt maalivahtien pelit täyttymättä ilman Poulinia. No siihen ne hyvät asiat Poulinista toistaiseksi jäävätkin, sillä maalin meni kaikki zambonia pienemmät esineet.
Mutta tulipahan sentään startit täyteen.



Huh, huh. Koko päivähän tässä nyt sitten pyörähti kun näitä rupesi käymään läpi. Sehän noista treideistä paistaa läpi, että Anaheimissa ollaan aina muokattu joukkuetta rohkeasti. Ja eipä joukkueessa taida olla enää muita alkuperäisiä disperal draft varauksia kuin Teemu Selänne. Selänne on myös ainoa jäljellä oleva pelaaja mestaruus joukkueesta.
Mutta nyt uskoisin Anaheimissa olevan kuitenkin useita semmoisia pelaajia jotka nähdään joukkueen riveissä vielä useammankin vuoden päästä. Tosin näinhän sitä on varmasti tullut aiemminkin ajateltua. Mutta jospa se tällä kertaa pitäisi.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja weteran » 27 Tammi 2014, 22:46

Kiva ollut lukea teidän analyysejä treideistä. Itse vajaan viikon mukana ollut ja kovasti tekisi mieli jotain sanoa ainoasta tehdystä diilistä täällä, mutta ihan vielä sen aika ei ole.
Luin tuossa aiemmin viikolla teidän jutuskelua mahdollisista laajennusjoukkueiden GM:stä ja selkeästi repen jutusta löysin itseni :) repe sanoi jotain että tulen varmuudella aiheuttamaan säpinää treidi rintamalla ja kokoonpanot on kunnossa :) toivottavasti en tuota pettymystä :) alku oli ainakin vähintään parranpärinää aiheuttava... kai?
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Analyysiä treideistä 2014 edition

ViestiKirjoittaja weteran » 18 Maalis 2014, 00:37

joo-o... tulihan noita kauppoja muutama väänneltyä kauden aikana... oliko 21 vai 22 kappaletta. voisin yrittää niitä vähän täälläkin avata, kun dementia vaivaa, niin parempi aloitella kun jotain muistaa miksi tuli tälläistä tehtyä. Tässä jos pari kauppaa yrittäisi omalta osalta avata ja jatkaa vaikka huomenissa lisää, niin kaipa nää sais vie tällä viikolla tehtyä. Monet aiemmat on tähdittäneet jne omat kauppansa, mie en sellaiseen viitti lähteä, johtuen siitä, että vaikea sanoa mikä on mennyt mihinkin suuntaan. Omasta mielestä lähes jokainen kauppa on vienyt joukkuetta eteenpäin, parempaan suuntaan, taikka jotain toista kauppaa ei olisi ilman edellistä syntynyt jne. jne. Lähinnä yritän kertoa oman tarinani kaupan taustalta, miksi moiseen päädyin tai mikä oli kaupan kulmakivi tai vastaavaa. Luultavasti moni voi olla todella paljon erimieltä asioista kanssani, mutta se ei juurikaan itseäni häiritse :)

26.1.2014

Torontoon: Ryan Strome + Gustav Nyquist + Steve Downie + Carl Söderberg

Pitsburghiin: Matt Duchene + TOR 2nd 2014

Ensimmäinen kauppani... tullessani Toronton peräsimeen taisin heti laittaa myyntilistalle kaikki ns. A-luokan pelaajat. Paljon tuli erilaisia tarjouksia monista eri pelaajista. Tavoitteena oli saada ensimmäinen kauppa alta pois :) Toinen tavoite oli saada farmikelpoisia pelaajia joita ei tarvitse laajennusdraftissa suojata. Molemmat tavoitteet täyttyivät. Duchene itsekin on nuori ja edelleen kehittyvä pelaaja, jota ei varmaan monikaan olisi ehkä ensimmäisenä lähtenyt myymään. Itse näin kuitenkin Duchenen, tai en itse pelaajaa mutta kuitenkin, tietynlaisena ongelmatapauksena. Miehen palkka tällä kaudella oli vielä alhainen, mutta jatkosopimus oli jo tehty. 6miljoonaa/kausi, joukkueessa oli siinä vaiheessa todella monta sopimuksen päättävää pelaajaa ja suuripalkkaista pelaajaa myöskin. Hieman säikähdin palkkakattoa siinä vaiheessa :) Aika nopeat neuvottelut olivat, heti alkuun tarjoiltiin nyquistia joka oli pelannut jo ihan toiveita herättävästi. Kun stromen sain vielä mukaan, oli aika helppo tehdä päätös ja söderberg oli erittäin mukava lisä myöskin. Downie tuli ns. palkkadumppina, ja on jo jatkanut matkaansa muutaman eri seuran kautta jonnekin, en edes muista minne :) Pidän kauppaa aikalailla win-win tilanteena jossa kysyntä ja tarjonta kohtasivat hyvin.


27.1.2014

Torontoon: Roman Josi + Rob Klinkhammer

Columbukseen: Ryan O´Reilly

Pitkään ei tarvinnut odotella seuraavaa liikettä. Puolustajat olivat selkeästi heikoin lenkki omasta mielestäni ja Roman Josi löysi tiensä siirtolistalle. Ryan O´Reilly oli samalla lailla ongelma minulle mitä Duchene. Suurempi vain. Mielessä oli tynkäkauden avauksen menettäminen kun tarjottu rahasumma ei ollut tarpeeksi suuri. 5miljoonan palkka johon piti tietyn suuruinen korotus pistää, muuten kaverin RFA muuttuisi UFAksi ja edelleen paljon kalliita pelaajia sekä sopimuksia katkolla. Josi ja Klinkhammer oli paketti johon oli kohtuullisen helppo tarttua "päästäkseen eroon mahdollisesta ongelmasta" Josin varaan myös laskin pitkän pätkän Toronton puolustus pelaamista, mutta kuten kaikki tietävät, Josi vaihtoi maisemaa, kun tuli mahdollisuus saada vieläkin kovemman luokan nuori puolustaja :)

29.1.2014

Torontoon: Dennis Seidenberg + Dustin Brown

Vancouveriin: Ryan Callahan + Tomas Jurco + CBJ 3rd 2015

Tässä on oikeastaan kaksi erillistä kauppaa. Elikkä Seidenberg <--> CBJ 3rd 2015 ja Brown <--> Callahan + Jurco.
Seidenberg oli kaupan kolmos rundilla, koska kaveri oli, ja on edelleen, saikulla loppukauden ajan. Pikkasen olin lisää sääntöjä opiskellut ja tyhjäsin omalta IR-listalta miehen farmiin ja Seidenberg, toivon mukaan, kohentamaan ensi kaudella heikohkoa puolustusta. Brown on ollut vuosikausia yksi suosikki pelaajistani tuomalla todella ison kasan taklauksia ja laukauksia joukkueelle, tehotkin ovat aiemmin olleet ihan kohtuullisia. Callahan on hyvin samantyylinen pelaaja, mutta syystä tai toisesta arvosta Brownia enemmän. Lisäksi Callahan oli aiemmin mainittujen nimien tapaan minulle ongelma. Brownilla oli halvempi sopimus tällä kaudella ja tuleviksi kausiksi sopimus on vieläkin edullisempi Callahaniin verrattuna. Lisäksi siirtohuhut alkoivat Callahanin kohdalla pyöriä myös mikäli sopimusta ei saada aikaiseksi. Tomas Jurco, pakko myöntää etten oikein vieläkään tiedä mitä menetin, vai menetinkö mitään? kaipa se tulevaisuudessa selviää? Nämä kaikki kolme ensimmäistä kauppaa nivoutuivat hyvin pitkälti yhteen yhteiseen teemaan, palkkoja alaspäin ja "ongelmat" muiden kontoille. myös draft vuoroista oli helppoa päästää irti, koska en ainakaan usko alemmilla vuoroilla osaavani niitä oikein käyttää :)

30.1.2014

Torontoon: Cam Ward + Brady Skjei

Vancouveriin: Reid Boucher + Peter Mrazek + Vincent Trocheck + TOR 4th 2016

Sitten tullaankin kauppaan josta en osaa sanoa onko tämä lintu vaiko kala... Cam Ward, maalivahti jota yliarvostan liikaa koko maailmassa. kaveri on neljän vuoden aikana ollut ainakin käymässä jokaisessa koutsaamassani joukkueessa, niin tässäkin. Hinta jonka maksoin oli mielestäni kohtuullinen. Boucher oli tainnut ylhäällä pelata jonkin pelin, Mrazek on erittäin eritään lupaava kassari, trocheckista en ollut koskaan kuullutkaan ja neloskierros. Ward oli ollut saikulla oikeastaa koko kauden ajan, ja Khubodin oli paikannut vakuuttavasti, silti en epäröinyt pistää tuollaista määrää tulevaisuutta Wardiin kiinni. Suunnitelma oli että ensi kaudella Ward olisi kantava voima maalivahti pelissäni. Todella luja usko siihen oli. Kaikki taas tietää, ettei Ward kerennyt montaa kiekkoa kiinni ottaa joukkueessani ennen maiseman vaihtoa ja nousuaan jälleen vastuuvahdiksi :) Ajoitus voi joskus olla pielessä :) Kerron lisää kunhan päästään tuohon Wardin pois treidaamiseen, mutta tämä kauppa voi kuitenkin olla yksi ensi kauden joukkueen parhaita palasia? Riippuu paljon laajennus draftista...

Jatkan näitä höpinöitä täällä ehkä huomenna tai kuitenkin lähiaikoina muokkaamalla tätä viestiä... jatkuu

5.2.2014

Torontoon: Brad Boyes

Montrealiin: 2014 3rd (SJS)

Boyes pelasi floridan ykköskentässä ja hyvin pelasikin, todella halpa soppari, joten syyvyyttä tuomaan joukkueeseen. Todella hyvä hankinta jonka jouduin myymään deadlinen alla pois. siitä lisää kun sinne päästään.

6.2.2014

Torontoon: Jamie Benn + Mark Pysyk


Buffaloon: Brock Nelson + Ryan Spooner + Nicholas Babtiste + 2014 1st + 2015 1st


BOOOM!!! Yksi suosikkipelaajistani päätyi omaan joukkueeseen, hinta oli kyllä todella kova. Buffalo ilmoitti kaikkien pelaajien olevan mahdollista siirtyä ja heti Bennin kimppuun! Aika paljon tätä väännettiin ennen kuin paketti saatiin kasaan. 2015 ykköskierros ja Spooner kirpaisee menetyksinä, mutta Benn oli loppukauden ajan parhaita pelaajiani ja tullee sitä olemaan myös tulevilla kausilla. Aivan kurko jätkä, kohtuullisen nuori, parilla eri pelipaikalla siunattu, tekee pisteitä niin yv:llä kuin av:llä taklaa ja napsii aloitusvoittoja ja jäähyjäkin ropisee... Pysyk oli extraa ja katsellaan kuinka poika kehittyy

10.2.2014

Torontoon: Markus Granlund

Minnesotaan: Ilya Bryzgalov

Bryz ei kuulunut tulevaisuuden suunnitelmiin millään lailla, oli jo vähän kakkosmaalivahdiksi tippunut. Vähän pientä extraa hain Granlundin lisäksi, mutta taivuin "pelkkään" Granlundiin. Sen mä halusin. Pääsi jo ehkä pikkasen yllättäen NHL pelien makuun loppukaudesta ja pelasi todella lupauksia antavasti, ennen loukkaantumista. Tämä voi kääntyä, ellei jotkut jo nyt laske, kunnon jackpotiksi torontolle.

12.2.2014

Torontoon: Alex Goligoski

Tampa Bayhin: Niklas Hjalmarson

Tästä oli ollut puhetta jo aiemmin, mutta palkkakaton alla ei oikein tahtonut olla tilaa. Kun sain Bryzin myytyä, tuli jälleen kyselejä mahdollisesta diilistä. En edelleenkään ymmärrä miksi Goligoski lähes pakolla minulla työnnettiin :) Kelpasi kuitenkin oikeinkin hyvin, koska Hjalmarson oli jo pariinkin otteeseen ollut hyvin lähellä waiver komennusta, enkä tulevaisuudessa nähnyt miestä joukkueessani. Varmastikkin yksi parhaita diilejä, joskin aloite ei tullut minulta. Puolustuspää parani kuin vahingossa tämän kaupan myötä. Goligoski myös pelasi ajoittain erinomaisesti ollen yksi parhaita pelaajiani. Toivon mukaan saan miehen pitää laajennusdraftissa.

17.2.2014

Torontoon: Kris Versteeg + Michael Raffl + Ryan Stanton

San Joseen: Steve Downie + T.J. Brodie + 2nd 2014 BUF

Downie lähti tässä vaiheessa pois. Brodieta ei ollut tarkoitus kaupata mihinkään, mutta palkkahuolet versteegin dumppaamisen myötä pakottivat siihen. Michael Raffl, mies josta en ennen kauden alkua ollut kuullutkaan, oli se mitä halusin, valitettavasti versteeg kuului pakettiin :) Näin muutaman pelin Rafflilta juuri ennen tätä kauppaa ja rakastuin. Kun sain vielä Stantonin mukaan, pystyin brodiesta luopumaan jotta Raffl matkaisi torontoon. Raffl olisi vielä muutamaa viikkoa aiemmin kuulunut ns. ongelma pelaajiin, mutta uskallus sekä sääntöjen parempi tuntemus on tehnyt sen että vaikka sopimus loppuu, niin ei sen kummempi ongelma ole :) Versteeg matkasi myöhemmässä vaiheessa waiversiin ja uuteen kotiin sitä kautta

25.2.2014

Torontoon: Dustin Penner

Vancouveriin: Josh Harding

No risk, high reward diili oikeastaan molemmille. IR-listan tyhjäämistä ja maksimaalinen kotiutus Hardingista!! Penner tosin matkasi deadlinellä uuteen kotiin ja muistin mukaan uudesta kodista waiveriin :) Oli lopulta ainakin itselle tyhjä arpa

4.3.2014

Torontoon: Jaroslav Halak

Vancouveriin: Nick Bjugstad


Wardin pelaamattomuus alkoi näyttämään todella pahalta ja Rinne oli palaamassa peleihin, joka tiesi että Huttonin pelit loppuu ja siinä vaiheessa ainoa pelaava maalivahtini olisi ollut Bernier, jotain tartteis tehä fiilis. Monia eri vaihtoehtoja kävin läpi ja useita keskusteluja eri managerien kanssa. Itse myös uskoin Halakin päätyvän NHL:ssä Minnesotaan loppukauden ykkösmaalivahdiksi joten lähdin isolla riskillä kaupantekoon. Bjugstadista ei ollut tarkoitus luopua, ja siitä myös muita hyviä tarjouksia tuli aiemmin. Nyt oli kuitenkin ns. pakko tilanne. Mahdollisuuksia pleijareihin vielä oli, mutta maalivahti peli oli kriittisesti vain yhden miehen varassa. Niinpä jouduin tilanteeseen että joko pidän Bjugstadin ja lopetan tän kauden tai ajan loppuun saakka täysillä ja otan Halakin. Valitsin Halakin ja hienosti mies ruutunsa täyttikin, tosin osoite oli aivan jossai muualla, missä sen kuvittelin olevan kun kauppaa tein :)

6.3.2014

Torontoon : Anze Kopitar + Jordie Benn + Anders Lee + Mike Halmo + 2014 1st round (Boston) + 2015 1st round (Boston)

Bostoniin: Steven Stamkos + 2014 2nd round pick (Detroit) + 2015 2nd round pick (Toronto)


BOOOM!!!! Stamkosin heitin mukaan tultuani myyntiin ja kyselyjä miehestä tuli todella paljon. Tuli hyviä ja huonompiakin tarjouksia. Kun olympiatauon jälkeen oli selvää että Stammer palaa kentälle, oli paha paikka. ketä heitän edestä pois jotta stammer mahtuu katon alle, vai myynkö superstaran pois. Tämä päivä oli todella kiireinen jo pelkästään tämän diilin takia. lisäksi varmaan 6-7 muuta manageria lähestyi omilla tarjouksilla. ja tätä pakettia hierottiin ja hierottiin. Kopitar oli paketissa heti alusta asti mukana, ei aivan niin kova fantasy jäbä kuin stamkos, mutta erinomainen pelaaja siltikin. Ja luojan kiitos en kaupannut aiemmin stammeria, koska anders lee olisi silloin jäänyt huomaamatta ja myös saamatta.luultavasti myös halmo :) Nyt sain myös sekä 2014 että 2015 ykkösrundit takaisin, kun molemmat olin menettänyt aiemmin Benn kaupassa. Pakki kalustoon lisäksi Jordie Benn halvalla sopparilla ja melko vakiokokoonpano paikalla. Toivottavasti en menetä laajennuksessa. Tästä voin heittää kiitoksen Bostoniin, oli mahtavat neuvottelut!!!


jatketaaan muutamat loput kaupat vielä myöhemmin...

6.3.2014

Torontoon: 2016 3rd (MON)

Pittsburghiin: Marek Zidlicky

Kauppa joka hieman kaduttaa, ei niinkään että tuli tehtyä taikka millä hintaa, mutta ajoitus oli taas kerran pielessä :) viikko oli kesken pittsburghia vastaan. Zidlicky paukutteli muistin mukaan 0+3 tehot torontoa vastaan ja 0+1 yv:llä. olisiko jopa molemmat sekä syötöt että yv syötöt kääntyneet torontolle mikäli Zidlicky olisi pelannu itsellä? Zidlickyssä en nähnyt myöskään tulevaisuutta torontossa joten kauppa oli helppo siinä mielessä tehdä, sain edes jotakin, mutta olisin tietysti voinut päivän pari odottaa.

7.3.2014

Torontoon: Marian Gaborik

Montrealiin: 2016 3rd (TML)

Gabby makaili montrealin IR listalla terveenä vailla uutta seuraa ja siihen iskin. halvalla laadukas pelaaja joka oli juuri treidattu Kopitarin rinnalle. tässäkin ajoitus pielessä. yritys oli saada mies ekaan matsiin mukaan, mutta yksi hyväksyntä jäi puuttumaan. käytin myös viimeisen viikkosiirtoni Gabbyn nostoon jolloin jäin vain odottamaan maanantaita, josko kukaan muu ei kiinnittäisi huomiota FA:ssa olleeseen herraan nimeltä Shane Doan... hävin kisan Doanista maanantai aamuna muutamalla minuutilla :) joskus ajoitus voi olla vain pielessä :)

Torontoon: Dylan Olsen + 2016 2nd (ANA)

Anaheimiin: Jonas Brodin

Tämä diili tuli tehtyä vain koska laajennusdraft uhkaa karsia joukkuettani :) Aiemmat treidit olivat pudottaneet Brodinin pois jo B-listaltani, joten jotain piti tehdä. Anaheimista tuli tarjous Olsenista ja pienen neuvottelun jälkeen sain myös kakkos rundin mukaan, joten tulevaisuutta vaihdettiin tulevaisuuteen. Brodinin olisin mielelläni pitänyt, mutta luultavasti olisin miehen ilmaiseksi menettänyt laajennusdraftissa, niin sainpas edes jotakin.

10.3.2014

Torontoon: Mikko Koivu

Calgaryyn: Tomas Plekanec + Calle Järnrock

Mikko koivu kuuluu suosikki pelaajiini, ja playoff paikka näytti olevan jo käden ulottuvilla. Plekanecin kanssa kohtuullisen tasavahvana Mikkoa pidän, mutta pidempi sopimus sekä oma arvostukseni miestä kohtaan ajoi tilanteenseen jossa menetin myös Järnrockin, mutta Mikko oli vaan saatava...

11.3.2014

Torontoon: P.K. Subban

Anaheimiin: Roman Josi + Valeri Nichushkin + Rickard Rakell

Siinä oli se pitkän tähtäyksen suunnitelma Josin kanssa. Anaheim oli juuri menettänyt pelin pleijareiden suhteen, itse olin mielestäni hyvissä asemissa. Kyselin Subbania ja siitä se sitten lähti... Tosin kalliiksi Subbanin tuominen torontoon tuli, ja saapa nähdä kuinka ison sopimuksen mies saakaan? Diiliä tehdessä kuitenkin välkkyi mahdollisuus tehdä mahdottomasta mahdollista ja Subbanin tasoinen puolustaja ei ikinä ole pahitteeksi :)

12.3.2014

Torontoon: Louie Eriksson + Zdeno Chara + 5th 2014 (CGY) + 5th 2014 (TOR)

Calgaryyn: Cam Ward + Andreas Athanasiou + 2nd 2016 (TOR)

Ja siinä toinen pitkän tähtäyksen suunnitelma Cam Ward... minimaalinen peliaika torontossa ollessaan ja jättimäinen palkka ei ollut hyvä yhdistelmä, vaikka Ward hankittiinkin seuraavaa kautta silmällä pitäen. Tosin hankintavaiheessa Ward meni selkeästi suojattavissa A-listalle ja viimeistään Koivun hankinta tiputti sieltä pois. Laajennusdraftissa Ward olisi mennyt ilmaiseksi mikäli A-listalla paikkaa ei olisi, joten jotain oli pakko tehdä. Loppupeleissä sain Wardista todella paljon enemmän mitä uskalsin edes toivoa. Erikssonilla on todella rikkoinainen kausi, mutta kyseessä on kyllä siitä huolimatta laadukas kahden suunnan hyökkääjä. Charalla taas alkaa olla ikää aikalailla, mutta uskon potkua kuitenkin löytyvän vielä pariksi kaudeksi eteenpäin ja kun joukkue ympärillä on laadukas se auttaa isoa miestä paljonkin. muutamassa viikossa olin tehnyt joukkueestani ja varsinkin puolustuksesta kohtuullisen laadukkaan hommaamalla sinne Subbanin, Charan sekä Goligosken, lisäksi nuoria nousevia kykyjä on myös mukavasti. Laajennus draftista riippuen, Wardin hommaaminen alunperin antoi hyvät työkalut ensikautta ajatelle erikssonin ja charan muodossa. Tokihan tässä vielä kävi niin että treidistä ilahtuneena Ward nousi jälleen vastuuvahdiksi ja on pelannut kohtuullisen hyvin :)

14.3.2014

Torontoon: David Legwand + Joakim Anderson + 2014 1st(WSH) + 2015 4th(MIN)

Washintoniin: Mikko Koivu + 2015 3rd(TOR)

Neljä päivää... sen aikaa kesti Mikko Koivun ura Torontossa :) Tässä oli useampi tekijä jotta tähän lopputulemaan tultiin. 1. Pleijaripaikka alkoi olla enemmän unelmaa kuin realismia. Minnesotalla oli loppuviikosta yksi peli Detroitilla kaksi. Pienet mahdollisuudet oli kääntää aloitukset ja jatkaa unelmointia. Oli myös vissiin myös jotain diiliä vielä mielessä koska halusin palkkaa myös hieman alemmaksi. Anderson olisi hieno lisä tulevaisuudessa, mikäli vain läpäisee laajennusdraftin, loukkaantuminen sattui ikävästi kaksi peliä myöhässä. myös tuo ykkösrundi on mukava bonus mikon lyhyestä visiitistä, vaikka se loppupuolelle kierrosta meneekin

14.3.2014

Torontoon: Eric Staal & 4th round 2014 (DET)

Detroitiin: Zach Parise & 2nd round 2014 (MON)

Staal kuuluu ehdottomiin suosikkipelaajiini. Muuten aika samoin perustein kuin edellinen koivu kauppa. Staalin piti olla se tekijä joka lopullisesti kääntää ne aloitukset. lisäksi odottelin muutamaa tehopistettäkin mukaan. palkkaa tuli lisää, jonka vuoksi jouduin tekemään diilin jota ehkä eniten kadun.

14.3.2014

Torontoon: Jevgeni Nabokov

Anaheimiin: Dustin Penner + 2016 3rd (MON)

Tämä oli pakko tehdä, vaikka playoff paikka näytti karkaavan. Bernier oli juuri loukkaantunut ja Halak siis ainoa vastuuvahti. Varmuuden vuoksi diilasin Nabokovin joka antaisi mahdollisuuden mahdollisissa pudotuspeleissä pelien täyteen saamiseen... sinällään turha kauppa koska pudotuspelit jäi haaveeksi

14.3.2014

Torontoon: 3rd 2014 (VAN)

San Joseen: Brad Boyes

Diili joka kaduttaa ehkä eniten? Boyes oli kuitenkin pakko myydä että sain viikonlopuksi mahtumaan palkkakaton alle farmista nostettava Anders Leen sekä Ryan Stromen.

Tälläisiä ns. analyyseja... ehkä enemmän juttua kaupan takaa. Paljon noita tuli tehtyä, suurimmassa osassa olen mielestäni onnistunut. Ja varmaan kaikki myös huomasivat, että Torontossa ollaan valmiita isoihinkin liikkeisiin jotta menestystä tulisi (mieluummin heti)
Saa nähdä jatkuuko samanlainen mylläys vielä laajennusdraftin jälkeen ja ensi kaudella? jotenkin en usko että ihan paljon tulee kauppaa tehtyä, mutta varmasti epäkohtiin joukkueessa puututaan ja kauppoja hierotaan :)
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Seuraava

Paluu Liigan asiat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa