Isompaankin voittoon olisi ollut mahdollisuudet, mutta Ryderin treidin myötä koko muu joukkue, korvaamaan tullutta Carcilloa lukuunottamatta, unohti miten tehdä maaleja.
Raskin perkele pelasi sitten kaksi sysipaskaa peliä ja nollapelin. Noilla saatiin sentään nollapeli kategoria käännettyä, mutta muuhun ei Raskista tässä skabassa tällä kertaa ollut. Holtbystä en edes puhu. Vituttaa.
Toki voitto otetaan todella lämpimin mielin vastaan, mutta kuten sanottu, yksi "big win" pitäisi jostain saada kavettua, jotta manageri voisi istua vähän rauhallisemmin mustakarhun turkista tehdyssä tuolissaan. Tämä oli lähellä, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi nälkäiselle GM:lle.
Seuraavana lähdetään Toronton kaatoon ja odotukset viikolle on valtavat.
Bostonin saldo on 9-5-0 kauden tässä vaiheessa. Loppukaudesta ei hävitä enää yhtään, eihän jätkät?`
Pudotuspelirajalla on äärimmäisen tiukkaa. 9-5 sijat on kahdeksan pisteen sisällä ja kymppisijalla majailee vielä Anaheim 12 pisteen päässä pudotuspeleistä. Muitakin playoff kisaan saattaa äkillisesti liittyä tuon alapuolelta joten nyt on oltava hereillä.
Jos Kanerin San Jose tulee playoffeissa vastaan (olettaen, että molemmat sinne edes pääsevät) tuosta kehkeytyy kyllä vuosisadan fantasymanageri matsi.
Bostonin saldo San Josea vastaan on surullinen:
Loss 7-10
Loss 5-9 (välierät 2012-2013 kaudella)
Loss 8-9 (viikko 2, 2012)
Loss 4-13 (viikko 20, 2011)
Loss 8-9 (viikko 5, 2011)
Win 14-3 (viikko 19, 2010)
Loss 11-3 (viikko 4, 2010)
Sen verran monta kertaa ollaan Kanerin kanssa oltu tukkanuottasilla tämän foorumin ulkopuolella, että kyllähän tuollainen saldo miestä syö. Erityisesti tuo välierä tappio nakertaa vieläkin.
San Jose ja Boston kohtaavat vielä tälläkin kaudella, ja jos tosiaan vastakkain päästään playoffeissa, on tuo runkosarja matsi todellinen vastustajan heikkouksien koettelu viikko. Ainoastaan mestaruus olisi hienompaa, kuin hallitsevan mestarin kaataminen playoffeissa.
