Marwinin jalanjäljissä voisi nyt kirjoitella vähän Bostonistakin.
GM:n murheenkryyninä jatkuvasti ollut puolustus sai merkittävän palasen Andrew MacDonaldista. Hinta saattoi olla kallis, sillä Macin sopimus on katkolla, ja sieltä voi tulla aivan järjettömän caphitin soppari kesällä.
Toisaalta, Waiver poiminnot on tällä kaudella olleet poikkeuksellisen onnistuneita ja itse olen yllättynyt capin kanssa kikkailu onnistumisistani. Ajoittain tilanne on ollut todella vaikea.
Loukkaantumisilta ollaan säästytty hyvin. Bolland, Larsson ja DeKeyser, joka siis ei ole enää joukkueessa, ovat ainoita kavereita, kenellä on ollut pahempaa ongelmaa.
Iskukyky kenttäpelaaja kategorioissa on jopa yllättänyt managerin. Tähän ollaan oltu tyytyävisiä, että joukkueen potentiaali vihdoin, vuosien jälkeen realisoituu viikottaiseen kilpailu kykyyn ketä tahansa vastaan.
Puskin päätäni pitkään tuohon taklaus kategoriaan, mutta vihdoin viime kesänä annoin periksi ja hyväksyin sen, että koska Top end kaverit ei taklaa, niin ei tässä kategoriassa ole Bostonilla mitään asiaa pärjätä kuin kohtuullisesti, aivan liian kovalla panoksella.
Siirryin siis katsomaan muita kategorioita ja vahvistamaan joukkueen vahvuuksia. Tulos on ollut erittäin positiivinen.
Tästä huolimatta roikutaan juuri ja juuri pudotuspeli rajassa kiinni. Viime viikolla tuli isosti turpaan Washingtonilta ja joukkueen taso on silti heitellyt hieman liikaa viikosta toiseen. Nämä isot tappiot ovatkin se, mihin on erittäin vaikea löytää lääkettä. Jos katsoo liigan huippu joukkueita, ei heille tälläisiä viikkoja satu ja siitä syystä roikkuvat tuolla runkosarjan kärkisijoilla.
Bostonin ongelmat ovat siis mysteereitä suurilta osin, mitä tulee kenttäpelaajien kanssa touhuamiseen.
Maalivahti peli on tänä vuonna ollut täysin luokatonta. GAA:ssa ollaan jaetulla viimeisellä sijalla 4-9-0.
Rask ja Holtby ovat parina paljon, mutta jos toinen pelaa hyvin, niin toinen pelaa päin helvettiä. Tähän olisi pakko saada muutos. Tuo (oikea) Washington tuntuu olevan mestari raiskaamaan maalivahtien itseluottamuksen. En ymmärrä mistä tämä johtuu.
Raskiin luotan kuin vuoreen, vaikka pari paskaa peliä on tullut alle, täysin vääriin paikkoihin.
Jos maalivahti peli loppukaudella rupeaa toimiaan, niin Bostonin playoffit realisoituvat. Jos kuitenkin tulee 5-0 turpaan joka viikko, on mahdotonta ottaa sitä yhtä isoa voittoa, jonka Bruins juuri nyt todella kipeästi tarvitsisi.
Treidit tällä kaudella ovat olleet todella vaikeita toteuttaa alku-keskikaudesta. Aivan mielettömästi hankaluuksia löytää sopivia palasia sopivalla hinnalla, mutta kuten treidi ketjusta voi lukea, on hieman tilanne helpottunut kauden edetessä. Suoraan sanottuna, sarja tilanteesta huolimatta, olen helvetin tyytyväinen kehitykseen ja joukkueen tämän hetkiseen rakenteeseen.
Prospect pool ammottaa tyhjyyttään huippulupausten suhteen, ja Grigorenkosta esimerkiksi oli luovuttava, vaikka edelleen mieheen uskonkin jossain määrin. Baertchin farmi komennus tuli yllätyksenä ja heikensi kyllä joukkuettani. Nyt AHLssäkään ei ole pelit sujuneet joten onko tässäkin nyt sitten uusi Bust Bostonin scoutti osastolle. Pitää saatana potkasta mäkeen se mies joka noita pelaajia valitsee.
Farmista on kuitenki noussut yllättävän paljon pakisto pelaajia, onkohan näille tuolla Scouttaus osaston johtajalla sitten kuitenkin silmää. Aaron Ness, vaikka pelasikin suht huonosti, osoitti isompaa lupausta tulevasta mitä koskaan aikaisemmin, ja Eric Gelinas nousi täysin tyhjästä pelaamaan hienosti NJD:hen. Pitääkin siis palkata joku hyökkääjä ekspertti scoutti osastolle.
Tällä viikolla vastassa oleva Calgary pamautti sitten semmoiset molari kategoriat taululle, että taitaa tosiaan niistä tulla 5-0 turpaan Raskin huonon viime pelin johdosta. Harmillista sinänsä sillä Calgary ja Boston ovat 3 pisteen päässä toisistaan, ja tätä ei missään tapauksessa saisi hävitä, ettei tiputa vielä kauemmaksi.
Siirtolistalla on ainoastaan A.Semin, josta kuunnellaan tarjouksia, muuten on siirtolistalla hiljaista, eikä Seministä ole todellakaan mikään kiire päästä eroon. Pakisto pysyy hienosti kasassa, ainakin niin kauan kun Bartkowski on oikean Bostonin pelaavassa kokoonpanossa, joten sinne ei tarvitse tehdä mitään muutoksia enää. Peverleyn hieno pelaaminen on myös hyvin pitkälle lukinnut sentteri tilanteen.
Loppusanoina heitetään vielä, että tässä liigassa on kyllä helvetin hieno olla mukana, niin kovatasoinen tämä vuodesta toiseen on ollut, ja niin hyvä meininki on managereilla tämän kanssa.
Bostonin ainoa tavoite on vaikeuksista huolimatta voittaa mestaruus tällä kaudella.
PS: Saa kommentoida. Bostonin manageri jopa arvostaisi moista
