Kirjoittaja Bosco » 14 Loka 2013, 16:26
Kauden avausottelu Vancouveria vastaan sujui alusta loppuun saakka erittäin tasaisissa merkeissä, ja ratkaisut syntyivät vasta sunnuntai-yön viimeisessä kahdessa ottelussa. Hiller toi voiton hyvillä tilastoilla, ja Schneider pelasi myös hyvillä tilastoilla tappiosta huolimatta, ja nuo käänsivät lopulta maalivahtikategoriat 1-3 tappiotilanteesta 3-2 voitokseni. Torjuntaprosentti jäi harmittavasti tasoihin, ja desimaalit olivat Vancouverin puolella, joten tiebreaker meni sinne. Jos Schneider ei olisi päästänyt ottelun lopussa enää tuota toista maalia sen jälkeen kun Winnipeg oli jo tehnyt tyhjiin ratkaisevan 2-0 osuman, niin tuokin kategoria olisi kääntynyt edukseni. Lisäksi viimeisenä yönä Evander Kane teki voittomaalin, joka käänsi tuon kategorian tasatilanteesta voitokseni, ja ottelun loppulukemat kääntyivät näiden myötä 8-8 tilanteesta 11-7 voitokseni. Kausi on siten avattu hienolla voitolla ja Vancouverista saatu revanssi viime keväisestä kirvelevästä puolivälierätappiosta.
Tehojen valossa tämä ottelu oli avausviikkojen heikkotasoisin, sillä Vancouverin kanssa oltiin molemmat neljän vähiten tehoilleen joukkueen joukossa. Tampa esimerkiksi vähemmän yllättäen oli kaukana edellä pisteissä, peräti 24 tehopisteen erolla. Tehoja siten kaivataan jatkossa paljon enemmän joukkueeltani. Myös laukausmäärät olivat todella heikot avausottelussa, sillä niitä kertyi toiseksi vähiten koko liigasta. Joukkueen ykköstykin James Nealin DTD-status näkyi vääjäämättä tuolla osa-alueella. Myös maalivahtitilastot jättivät parantamisen varaa, johtuen heikosta alusta, mutta onneksi loppua kohden kiekko alkoi tarttua (Zatkoffin debyyttiottelun imurointia lukuunottamatta) ja etenkin Hiller oli tärkeässä osassa voiton kannalta.
Jäähymäärää tuli ihasteltua ensimmäisen viikon jälkeen, kun niitä oli siihen mennessä kertynyt 103. Loppusaldoksi muodostui lopulta kuitenkin vain 136 jäähyminuuttia, joten joukkue rupesi toisella viikolla pelaamaan puhdasta peliä. Hieno jäähymäärä kuitenkin ja organisaation ennätys yhden ottelun osalta. Myös taklausmäärissä syntyi uusi ennätys, 189, joten vaikka tuo kategoria tuli hävittyä selkeällä erolla niin tyytyväinen voi olla joukkueen suoritukseen tuolla osa-alueella. Mutta on tuo Canucks vaan perhanan kova joukkue taklaamaan, vielä kun Clutterbuck jäi vähäisen pelimäärän vuoksi ainoastaan kolmeen taklaukseen.
Jonas Hillerin (3 voittoa, 1.30 GAA, .959 SV% ja 1 nollapeli) lisäksi avausottelun avainpelaajia olivat tuttuun tapaansa joukkueen kapteeni Sidney Crosby (5+4, joista 2+2 yv:llä sekä 75 aloitusvoittoa) sekä organisaation uudet pelaajakohtaiset laukaus- ja taklausennätykset tehnyt Evander Kane (3+2, +3, 9 jäähyminuuttia, 30 laukausta, 27 taklausta ja vieläpä lisäksi 11 blokkausta). Myös David Backes (4+2, +4, 12 jäähyä), Steve Downie (1+3, 17 jäähyminuuttia), Alex Pietrangelo (0+5, +3) ja Justin Faulk (0+4, 14 laukausta, 11 taklausta, 11 blokkia) aloittivat kauden oikein mallikkaasti. Colton Orr (26 jäähyminuuttia ja 14 taklausta) ja Brian Boyle (0+2, 1 av-piste, 6 jäähyminuuttia, 16 laukausta, 43 aloitusvoittoa, 13 taklausta) hoitivat oman ruutunsa erinomaisesti.
Erik Karlsson, Wayne Simmonds ja Maxim Lapierre jättivät eniten parantamisen varaa. Lisäksi James Nealia ja Kris Letangia kaivataan kovasti takaisin kokoonpanoon.
Seuraavaksi sitten vastassa Columbus Blue Jackets ja toivotaan kauden jatkuvan voitokkaissa merkeissä.