tinkezione kirjoitti:David Clarkson
UFA:ksi siirtyneen Clarksonin osakkeet olivat nousussa ja hintana maksettiin joukkueen oma vuoden 2009 kolmoskierroksen varaus, lupaava puolustaja Nick Leddy. Mukana meni myös välimiesoikeuteen saakka tähän mennessä päässyt Trevor Lewis, mutta paluupostissa tuli sen sijaan arvokasta rouhijaosastoa Rob Klinkhammerin muodossa. Clarksonin uudesta sopimuksesta muodostui lopulta valtava mörkö, mutta näillä mennään toistaiseksi.
Onnea vaan Clarksonille ja Klinkhammerille Columbukseen. Clarksonin uusi sopimus oli vielä pahempi mitä osasin edes odottaa, joten tuntuu ainakin nyt varsin onnistuneelta tuo kauppa. Klinkhammerin olisin toki mielelläni pitänyt, mutta laskeskelin että duunariosasto pitäisi olla ilman häntäkin kunnossa. Toki jos breikkaa tosissaan ensi kaudella, niin mahdollisuus tehdä ihan kelvolliset pistelukematkin, kun ei mikään ihan puukäsi ole.
Buffalosta sai lähteä seuraavanlainen kööri: Ales Hemsky, Ryan Johansen, Jimmy Hayes, Torey Krug ja mainitut Clarkson ja Klinkhammer. Ainakin Sergei Gonchar, Shawn Horcoff ja Scott Gomez ovat sitemmin löytäneet itsensä waiversista. Tulijoita ovat Nick Bonino, Patrick Sharp, Trevor Lewis ja Nick Leddy. Vapaista olen poiminut Andrej Sekeran ja Michal Handzusin, mutta molemmat ovat varsin varauksella joukkueesta ja saattavat vielä lähteä ennen kauden alkua.
Palkkakulujen pienentäminen lienee ollut jokaisen managerin ykkösprioriteetti tänä kesänä ja on homma jatkuu syksyyn. Buffalo ei ole ollut mikään poikkeus. Hemsky ja Clarkson lähtivät pitkälti palkallisista syistä. Gonchar ja Horcoff lähtivät puhtaasti näistä syistä. Nyt tilanne alkaa olla pikku hiljaa hallinnassa eli pienellä viilauksella joukkue on kauden alkaessa palkkakaton alapuolella. Tulijoista Sharp on ainut isopalkkainen kaveri (5,9M/kausi), mutta on huomattavasti tasaisempi ja varmempi pisteiden tekijä kuin esim. Hemsky. Myöhäisheränneenä pelurina luotan, että tahkoaa vielä useamman kauden kovia pistelukemia Chicagossa Toewsin ja Kanen rinnalla. Bonino ja Lewis ovat kesän ''löytöjä''. Molemmat yliopistotaustaisia jenkkipelaajia, joista on tullut salainen fetissini viimeisen vuoden aikana. Toistaiseksi ovat olleet puolustavan roolin miehiä, mutta näen molemmissa potentiaalia nousta enemmän hyökkävään rooliin joukkueissaan.
Nick Leddy tuo puolustukseen kiekollista osaamista, jota siellä on ollut aina vähän heikosti ja nytkin sitä lähti paljon Goncharin mukana. Puolustus on kaiken kaikkiaan muuttumassa aika paljon ensi kaudeksi ja ainoastaan TOP-4 on ''kiveen hakattu'', joka on Shea Weber-Luke Schenn-Andrej Sekera-Nick Leddy. Lopuista paikoista käydään sitten kovaa taistelua näiden pakkien välillä: Michael Stone, Victor Bartley, Mark Pysyk, Zach Redmond ja Matt Donovan. Toisin sanoen puolustajien osalta liikennettä Buffalon ja Rochesterin välillä nähtäneen aika paljon.
Hyökkäysosasto on vielä pikkuisen avoinna. Trevor Lewisilta puuttuu vielä jatkosopimus, joka kuitenkin tulee ennemmin tai myöhemmin välimiehen kautta. Vinny Prospal on toinen signaamaton pelaaja. Huhut kertovat, että Prospalin NHL-ura olisi jo ohi. Odotellaan kuitenkin kaikessa rauhassa, mutta Prospal olisi edelleen loistava apu joukkueelle halvalla vuoden sopimuksella. Muutoin olen hyökkäysosastoon erittäin tyytyväinen. Molemmat laituriosastot ovat mielestäni liigan ehdotonta eliittiä.
Left wings: Vanek, Marleau, Ladd, Prust, Tlusty, Foligno, Prospal/Joensuu.
Right wings: Sharp, Parenteau, Dupuis, Dorsett, Gallagher, Lewis.
Sentteriosastolta löytyy laajuutta, mutta terävin kärki on jo muutaman kauden loistanut poissaolollaan. Jamie Bennia ilmeisesti vielä kaavaillaan Seguinin laituriksi ensi kaudeksi. Aloitusvoittoja pitäisi kuitenkin nykyisellä poppoolla tulla ihan mukavasti.
Maalivahtiosasto ei ole enää niin varma osa-alue, kun kauppasin Quickin pois keväällä. Nyt löytyy kolmikko Dubnyk-Reimer-Scrivens. Scrivens kaupattiin Kingsiin ja Reimer sai Torontoon Jonathan Bernierin kilpailijaksi. Scrivensilla ei liene kuin joku reilu 10 starttia ensi kaudella Quickin takana, jos Quick pysyy terveenä. Dubnyk on ykkösstartteri Edmontonissa, mutta otteiden pitää parantua ja tasaisuutta kaivataan, että ykkösvahdin paikka ei ole uhattuna. Musta hevonen maalivahtipeliin voisi olla Vancouveriin sopimuksen tehnyt Joacim Eriksson. Useampi huippukausi takana Ruotsissa ja nyt olisi jopa Luongon back-upin paikka tarjolla Vancouverissa. Kehityksen kannalta olisi toki fiksumpaa, että mies pelaisi isoja minuutteja farmissa.
Kaiken kaikkiaan joukkue on jo erittäin valmis ensi kaudella. Isoja treidejä tuskin enää nähdään. Palkkakaton suhteen luultavasti joutuu vielä pieniä viilauksia tekemään.