Kirjoittaja Bosco » 09 Heinä 2013, 17:55
Drafti on omalta osaltani nyt ohitse. Tälle vuodelle oli panostettu, ja kahdelle ensimmäiselle kierrokselle löytyikin yhteensä 8 varausvuoroa. Tässä tämän kesän varaukseni:
Elias Lindholm (1.kierros #6)
- Lindholm oli omissa papereissani nelossijalla tämän draftin pelaajista, ja kun vielä oli vapaana tässä vaiheessa niin poimin mielelläni farmiini. Lindholmin pelikäsitys on huippuluokkaa, ja sen myötä vain taivas rajana tämän potentiaalille. Lindholm teki viime kaudella Elitserienin historian neljänneksi kovimman piste-per-peli saldon varausikäisenä pelaajana. Ainoastaan Sedinit ja Forsberg ovat kyenneet kovempaan pistetehtailuun varausvuotenaan. Näistä jälkimmäinen onkin yleisesti Lindholmista käytetty vertailukohde pelityyliltään. Carolinassa odotellaan tätä seuraavaa Foppaa jo ensi kaudeksi kokoonpanoon.
Curtis Lazar (1.kierros #12)
- Top-10 meni täysin odotusteni mukaisesti, ja noiden pelaajien jälkeen Lazar oli omissa papereissani se kiinnostavin tapaus. Ottawan scouttiosasto on yksi NHL:n parhaita, joten luotetaan siihen että iskivät kätensä taas kultakimpaleeseen. Lazar on kokonaisvaltainen ja monipuolinen pelaaja, jota on pidetty yhtenä draftin todennäköisempinä tulevana NHL-pelaajana. Lazaria on vertailtu Ryan Kesleriin pelityyliltään, mikä kuulostaa oikein hyvältä. Lazar rikkoi vuoden 2011 Canada Winter Gameseissä Stamkoksen aiemmin tekemän maaliennätyksen sekä Crosbyn aiemmin tekemän piste-ennätyksen, joten jos tuo antaa kuvaa Lazarin hyökkäyspään taidoista, niin innolla odotellaan tämän debyyttiä NHL:ssä.
Darnell Nurse (2.kierros #18)
- Edellisellä vuorolla katseet olivat pelkästään hyökkääjistä, mutta Nursen potentiaali oli liian houkuttava ohitettavaksi enää tässä vaiheessa. Nurse on isokokoinen, erinomaisesti luisteleva, fyysistä peliä rakastava puolustaja, jolla on myös hyvät hyökkäyspään taidot ja tuo osa-alue hänen pelissään on vasta kehittymässä. Viime kaudella jo teki 41 pistettä, vaikkei ollut edes ykkösylivoiman pelaajia joukkueessaan. Ensi kaudella on kuitenkin vastuullisempaa hyökkäyspään roolia tarjolla, ja odotan kovaa kautta tältä Shea Weberiin verratulta puolustajalta. Vielä on hieman kukkakeppi, joten voimaa tarvisi saada lisää ennen kuin tie NHL:ään aukeaa. Sinne päästyään voikin saada hyvin pisteitä samantien Edmontonin nuorten tähtien kanssa pelatessa.
Ryan Pulock (2.kierros #27)
- Pulockia tuli jo hieman katseltua edellisellä vuorollani, mutta silloin päädyin Nurseen. Koska Pulock kuitenkin vielä oli vapaana tässä vaiheessa oli tämä valinta helppo. Pulock on lahjakas hyökkäävä puolustaja, jonka lämäri on todellinen kanuuna (kellottanut 102 mailia tunnissa!). Tulevaisuudessa toivottavasti tekemässä kovaa jälkeä Islandersin ykkösylivoimassa.
Frederik Gauthier (2.kierros #28)
- Gauthier tippui mielestäni yllättävän alas tässä draftissa, sillä uskoin menevän top-20:ssä. Gauthier on todella isokokoinen kahden suunnan sentteri. Vertailuna pelityylin suhteen käytetty Jordan Staalia. Gauthierin kohdalla kysymyksenä onkin lähinnä se, millaiseksi hyökkäyspään pelaajaksi tämä kehittyy. Melko varma tuleva NHL-pelaaja jo loistavan puolustuspelinsä ansiosta, mutta hyökkäyspelin kehitys ratkaisee tämän uran suunnan. Koska tämän vuoden draftia on verrattu vuoden 2003 draftiin, niin en malta olla vertaamatta Gauthieria erääseen Ryan Getzlafiin. Hyvin samankaltaiset tehot varausvuotena, ja Getzlafista kehittyi lopulta eliittiluokan pelaaja. Toivotaan Gauthierin uran kulkevan samaan suuntaan, ja ensi kaudella odotellaan sitä isoa läpimurtoa junnuissa.
J.T. Compher (2.kierros #29)
- Compher on yksi tämän ikäluokan lahjakkaimpia yhdysvaltalaishyökkääjiä. Lazarin kanssa hyvin samankaltainen pelaaja, eli kovalla asenteella pelaava voittajatyyppi, jonka vahvuutena on erinomainen kahden suunnan peli. Pari seuraavaa kautta kehittää peliään yliopistossa, ennen kuin lähtee haastamaan Armiaa ja kumppaneita paikasta Buffalon kokoonpanossa.
Tristan Jarry (2.kierros #30)
- Jarry oli draftiin lähdettäessä jo varma varaus itselleni. Halusin tämän Pittsburghin maalilupauksen farmiini kehittymään, enkä uskonut tämän millään menevän ennen tätä neljän varauksen rypästäni. Eikä mennytkään onneksi. Jarryn ja Eric Hartzellin myötä Penguinsin maalivahtipelin tulevaisuus on toivon mukaan hallussani. Ensi kaudella Jarry pääsee pelaamaan ykkösveskarina Edmonton Oil Kingseissä ja toivon mukaan nousee todelliseksi huippuprospectiksi.
Jason Dickinson (2.kierros #32)
- Kun aiemmat hyökkääjävalinnat ovat olleet melko turvallisia tulevia NHL-pelaajia, niin viimeisellä vuorollani puolestaan vedettiin sitten high risk, high reward-pelaaja. Dickinson omaa potentiaalin nousta on erittäin kovaksi pisteitä tekeväksi voimasentteriksi, mutta jos ei pysty löytämään peliinsä tasaisuutta ei välttämättä pelaa koskaan NHL:ssä. Potentiaali oli vaan sen verran houkuttava, että päädyin Dickinsoniin, vaikka tarjolla olisi ollut vielä muutama muukin hyvä vaihtoehto. Ensi kaudella Dickinsonilta odotetaan kovia tehoja junnuissa.
Saldona draftista siis 5 hyökkääjää, 2 puolustajaa ja 1 maalivahti. Kaikki hyökkääjät ovatkin senttereitä, vaikka toki Gauthieria ehkä lukuunomatta pystyvät myös pelaamaan laitureina.
Kaiken kaikkiaan hyvät fiilikset noista varauksista näin tuoreeltaan niiden jälkeen. Katsellaan miltä tilanne näyttää parin vuoden päästä, mutta kyllä tuosta odotetaan ainakin kolmea varmaa tulevaa NHL-pelaajaa.