Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja Bosco » 23 Elo 2012, 11:44

Kysytään nyt tällaista liittyen noihin pelaajasiirtojen (eli ADD/DROP; tässä ei ole kyse pelaajien liikuttamisesta aktiivirosterin ja penkin välillä) tekemiseen, kun Yahoossa on mahdollista (oli jo ainakin viime kaudella myös tämä mahdollisuus), että nuo pelaajasiirrot pystyy tekemään myös siten, että pelaajat näkyvät samana päivänä jo kokoonpanossa (siirrot tehtävä kuitenkin viimeistään 5 minuuttia ennen ottelun alkua). Nythän on ollut käytössä tuo, että pelaajasiirrot tulee tehdä käytännössä edellisen päivän aikana (tai viimeistään ennen klo. 10.00 aamulla), jotta muutokset näkyvät kokoonpanossa tiettynä päivänä. Eli nyt sunnuntai-iltaa varten mahdolliset siirrot on tullut tehdä käytännössä jo lauantain aikana, mutta mahdollista olisi myös, että ne voisi tehdä myös sunnuntain aikana. Farmista voisi siten nostaa saman päivän aikana pelaajan ylös yön ottelua varten, kun aiemmin tuo on tullut tehdä jo edellisen päivän aikana. Onko porukalla tämän suhteen jotain tiettyjä toiveita, että kumpaa systeemiä käytetään jatkossa? Otteluohjelman tarkistaminen ja päätösten teko ainakin päivää etukäteen, vai mahdollisuus viime hetken ratkaisujen tekemiseen?

Eli kumpaa käytäntöä kannatat:

Daily - Tomorrow (nykyinen systeemi)

vaiko

Daily - Today
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja Kaner » 23 Elo 2012, 16:03

Uusi systeemi, eli daily-today, kuulostaa paremmalta.
Avatar
Kaner
 
Viestit: 3222
Liittynyt: 28 Kesä 2010, 14:08

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja repe_joke » 23 Elo 2012, 16:22

Ainoa asia mikä oli minusta espn:nnän puolella paremmin, oli juurikin tuo daily - today mahdollisuus. Minun ääni siis uudelle daily - today systeemille.
Avatar
repe_joke
 
Viestit: 3311
Liittynyt: 13 Touko 2008, 21:58

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja Tollisko » 23 Elo 2012, 18:04

Daily - Today kuulostaa mielestäni huomattavasti paremmalle.
Avatar
Tollisko
 
Viestit: 3611
Liittynyt: 19 Helmi 2012, 11:54
Paikkakunta: Jyp

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja AnFa » 23 Elo 2012, 19:28

Daily - today ehdottomasti
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 23 Elo 2012, 21:24

Daily - Today saa myös minun ääneni.
TweetyLeaf
 

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja Gaff » 23 Elo 2012, 21:29

Daily - Todaylle myös täältä ääni.
Avatar
Gaff
 
Viestit: 1227
Liittynyt: 15 Touko 2008, 10:23

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja Jarkko » 24 Elo 2012, 15:09

Daily - Today saa myös minun ääneni.
Jarkko
 

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja Olpa » 24 Elo 2012, 17:21

Daily-Today
Olpa
 

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja Grizzle » 24 Elo 2012, 18:30

Ehdottomasti uusi systeemi tulille!
Grizzle
 

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 24 Elo 2012, 19:04

Eipä oikeastaan suurta merkitystä, mutta ehkäpä Daily-Today pelastaa joskus turhalta nostolta. Ääni sille siis.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja Bosco » 25 Elo 2012, 11:57

Enemmistö on jo antanut äänensä ja kaikki ovat uuden systeemin puolella, joten siirrytään siihen.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiKirjoittaja tinkezione » 27 Elo 2012, 09:56

Ilmoitan myöskin kuuluvani enemmistöön eli Daily-Today on ehdottomasti meikäläistä kiinnostavampi vaihtoehto. En ajanut aamumiinaan kuin ehkä 124 kertaa viime kauden aikana.
tinkezione
 


Paluu Kehitysideat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa