Kausi 2011-12

Tänne kaikki keskustelu liigasta

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Marwin » 28 Marras 2011, 21:41

Niukka 9-8 tappio Pingviineille. Alkuviikkoa meikä hallitsi aika suvereenisti, mutta jopa odotetusti Penguins sitten käänsi lukemat loppuviikosta. Veskareilta varsin hyvä viikko ja se pitkälti tekikin taistosta näin tiukan. Ainoastaan torjunnat jäivät voittamatta. Kenttäpelaajilta hieman duunaripitoisempi viikko, kun taklaukset ja blokit vietiin lopulta melko selkeästi. Luke Schenn 14 taklausta ja Roman Polak 11 taklausta ja 12 blokkia, ei hassumpi saldo pojilla. Hyökkääjistä Jamie Benn ja Vinny Prospal olivat ainoita valopilkkuja. Korpikoski oli myös pirteä ja teki tehot 2+1. Ja Derek Dorsett 1+2. Muuten tuolla oli aika tasapaksua puurtamista laidasta laitaan. Pohjanoteerauksena Brian Giontan +/- -tilasto (-9). Marleau oli myös vaisu vain yksi maali. Juuri nyt kun niitä tarvittaisiin. Vain yhdeksän maalia viime viikolta koko kööriltä. Vanek on myös rauhoittanut todella pisterikkaan alkukauden jälkeen.

Tällä viikolla liigajumbo Detroit vastassa. Todennäköinen voitto tulossa, paitsi jos AnFan tähtikaarti kokee jonkun ihme heräämisen, niin sitten tulee turpaan.
Marwin
 

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Gaff » 30 Marras 2011, 14:17

Vancouver voitettiin 8-6. Tällä kertaa tuli yllättävän montakin kategoria voittoa kenttäpelaajilta kun maalivahdit jäivät lukemiin 2-2. Viikon valopilkkuja olivat Koivu 0+4, Zetterberg 1+3 ja Hudler 0+4.

Nyt vastaan tulee sarjakärki Montreal.
Avatar
Gaff
 
Viestit: 1227
Liittynyt: 15 Touko 2008, 10:23

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 01 Joulu 2011, 20:45

Mr. Smith kirjoitti:Jos ei alkukaudella tarvinnut kärsiä loukkaantumisista niin nyt niitä alkoi satamaan. IR-listalla ovat Myers, Moss ja Burish ja näiden lisäksi Kaleta missasi kaikki pelit, Sobotka, Edler ja Burrows osan peleistä.


Kaleta jatkaa näköjään day-to-day statuksella ja uusina loukkaantuivat sitten Powe ja Clutterbuck. Mainitut kaverit eivät saisi pitkään olla lasaretissa tai tuo taklaustilastokin hävitään. Pisteissä viikko on ollut tähän asti kohtuullinen kun ollaan vain 16-17 häviöllä. Mutta ehtii sekin vielä repeämään.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 02 Joulu 2011, 19:12

Viikko mennyt niin hyvin, että oli varaa viime yönä jättää Colin "1+2" Wilson sekä Erik "1+0" Condra farmiin. Vaikka tappiolla ollaan 4-13 niin kenttäpelaajien kategoriat ovat vielä ihan haarukassa. Moket ovatkin sitten esiintyneet niin jäätävästi, että ne matsit on jo hävitty.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Kaner » 03 Joulu 2011, 13:05

Joo tämä on taas yksi niistä viikoista, kun en tykkää yhtään tuosta seitsemän siirron viikkomaksimista (mikä tosin on ihan aiheellinen rajoitus, ei sillä...). 7 tehopistettä istunut farmissa tällä viikolla ja lisää on tulossa jo heti ensi yönä kun Carl vitun Hagelin ja kumppanit jatkavat dominointiaan.
Avatar
Kaner
 
Viestit: 3222
Liittynyt: 28 Kesä 2010, 14:08

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Opatsu » 05 Joulu 2011, 07:41

Turpiin tuli 7-9 Calgaryltä. Kenttäpelaajilta taas astetta heikompi viikko ja tuloksena vain 42 pistettä. Parhaana saavutuksena voitaisiin mainita torstaina 13 miehellä kerätyt 0 pistettä. Kenttäpelaajakategorioita vähän verotti Paciorettyn koko viikon kestänyt pelikielto ja Versteegin nenämurtuma, mutta saatiin kuitenkin sieltä voitto 6-5. Ratkaisu tulikin sitten maalivahtikategorioista, jotka hävittiin 4-1, vaikka tilastot olivatkin tasaiset. Yllättäen heikoimpana lenkkinä tällä vikolla oli Fleury.

Toivottavasti joukkue tästä vähän ottaa itseensä ja lähtee sisuuntuneena kaatamaan Pittsburghia.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 05 Joulu 2011, 10:54

Oho! Viimeisen yön tehot käänsivät 3-14 tilanteen 9-7 voitoksi Pittsburghia vastaan. Lähes kaikki kategoriat ratkesivat vain parin pisteen erolla ja nyt Vancouverilla oli onnikin puolellaan. Eikä jäänyt harmittamaan edes missatut nostot farmista.

Ovechkin - Crosby kohtaaminen oli varsin vaisu, jonka Crosby vei tehoin 0+3 Oven 0+2 vastaan. Tosin Ove sitten taklasi mukavat 16 kertaa. Vancouverissa tehoista vastasivat nyt muut miehet, kun 4-5 pistettä teki kuusi kaveria. Moket sitten floppasivat pahasti tällä viikolla.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Bosco » 05 Joulu 2011, 11:53

Olipahan melkoinen romahdus viimeisenä yönä. Odottelin kyllä että numerot tuosta tasoittuisivat, kun Canuckseilla oli enemmän pelaajia kehissä, mutta en uskonut että 14-3 voitto enää kääntyisi tappioksi. Mutta niin siinä sitten kävi ja tuloksena 7-9 tappio. Vituttaa...

Eipä tuo viikko kovin kummoisesti sujunut. Pisteitä alle 40, yv-tehoja niukasti ja veskarit vetivät huonoilla tilastoilla. Parannettavaa jäi lähes jokaiselle osa-alueelle.

No tällä viikolla sitten kärkitaistelu, kun vastaan asettuu runkosarjan kärkipaikkaa pitävä Montreal. Lähdetään hakemaan paluuta voittokantaan.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 05 Joulu 2011, 12:08

Käytännössä Bostonilla 8-10 rosteri pelaajaa poppari osastolla, jotkut IR tai DTD jotkut paskojen peliesitysten takia.
Tähän päälle vielä pakon edessä waiveriin on joutunut pistämään pitkäaikais loukkaantuneita.

En enää kyllä keksi että kuinka leveän jengin pitäisi olla että saa pidettyä edes jotenkin homman hanskassa.

Pitäisikö tässä ruveta täyttämään farmia 40 peliä pelanneista jannuista ja vaihtaa tämä porukka vuoden välein että saa pelimääriä per viikko vähän korotettua.

Turpaan tulee niin että soi jatkossakin jos ei tätä loukkaantumis sumaa saada purettua jotenkin.

Ja ainiin, Graber on paukuttanut tommoset 10 läpiajoa lähiaikoina, maaleja noista on tullut hintsusti mutta maalit ovat vain ajan kysymys niin kauan kun pääsee moisille paikoille.
Nyt mieheltä menny ilmesesti nivuset. :(

Liigassa olisi ollut tälläviikolla hieno yritää nousta takaisin lähelle kärkeä kun Montreal ja Pittsburgh pelasivat alle tasonsa.
Toisin tosiaan kävi ja 6-10 Turpiin Washingtonilta.

Buffalo tulee vastaan tällä viikolla ja jos Wiz saalistaa tälläkin viikolla miinus 5 tehotilastoon niin lähden henkilökohtaisesti haukkumaan miehen rapakon taakse.
TweetyLeaf
 

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Golden AWe » 05 Joulu 2011, 12:09

Toinen peräkkäinen voitto ensimmäistä kertaa aikoihin. 10-6 Bostonista. Ja tämä ilman ainuttakaan maalivahtikategoriaa.

Vapaista poimitut kiinnitykset ovat jeesanneet hemmetisti. Vaikka loukkaantumisia on tullut kovimmille pelaajilleni (Miller, Visnovsky, Pronger jne.), ovat Kuba, Brewer, Slater ja kumppanit pärjänneet todella hyvin.

Chris Kelly nyt on vuoden sensaatioita. Nick Folignon siirto ykkösketjun sentteriksi lämmittää myös. Huselius tervehtynyt. Nyt kun vielä Ryan Miller kaappaisi takaisin ykkösveskan tonttinsa, tai treidattaisiin, niin voisi alkaa haaveilla pleijaripaikasta.

Kuka olisi muuten uskonut, että tässä vaiheessa kautta Deryk Engelland on ollut kokonaisuutena tärkeämpi fantasylisä kuin Alex Semin? En minäkään.
Golden AWe
 

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 05 Joulu 2011, 12:12

Golden AWe kirjoitti:Chris Kelly nyt on vuoden sensaatioita. Nick Folignon siirto ykkösketjun sentteriksi lämmittää myös. Huselius tervehtynyt. Nyt kun vielä Ryan Miller kaappaisi takaisin ykkösveskan tonttinsa, tai treidattaisiin, niin voisi alkaa haaveilla pleijaripaikasta.


Mun pleijaripaikkaa et ainakaan piruvie vie vaikka voiton otitkin.
Pakko tästä on porukkaa saada saikulta pois ja popparia syömästä takasin sinne kolmoskenttään taklaamaan ?
Vai mitä ?
Ei tämmöistä voi jatkua koko kautta eihän ?
TweetyLeaf
 

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Kaner » 05 Joulu 2011, 12:36

8-8 tasuri Torontoa vastaan. Tästä tuloksesta voidaan kiittää pitkälti maalivahtiosastoa, joka hoiti oman osuutensa tyylikkäästi 4-0-1. Kenttäpelaajilta kaikin puolin surkea viikko. Eipä sieltä noussut esiin kuin Craig Smith tehoin 1+4 (joista 1+3 ylivoimalla). Viikon erikoisuutena oli kaksi alivoimalla tehtyä voittomaalia (Jack Skille ja T.J. Galiardi), ei ole näitäkään hirveästi omalle kohdalle osunut.

Jeff Carter saisi olla toipunut pelikuntoon jo huomiseksi. Sergei Kostitsynillekin toivotaan joko nopeaa paluuta kaukaloon tai vaihtoehtoisesti IR-statusta. Farmista löytyy kyllä ihan riittävästi kohtuullisen hyviä paikkaajia.

Tällä viikolla yritetään runtata Washington jäänrakoon. Carl Hagelinkin saanee ensimmäisen pelin San Josen paidassa, todennäköisesti vasta sunnuntaina mutta kuitenkin. Sitä odotellessa.
Avatar
Kaner
 
Viestit: 3222
Liittynyt: 28 Kesä 2010, 14:08

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Opatsu » 05 Joulu 2011, 13:02

Aika hyvin muuten taas palkittiin kaksoisstatuksilla tuossa viikonloppuna. Ehdinkin jo harmittelamaan, että on päässyt kasaantumaan pelkällä C-statuksella varustettuja kavereita vähän liikaa, niin eikös sieltä sitten ilmaantunut Filppulalle LW, Gagnerille RW ja Burmistroville RW.

Ja huomasinpa tuossa, että Filppulakin oli ottanut osumaa luistimesta viime yönä, kun juuri on päässyt vireeseen. Perkule, kun alkaa loukkaantumiset tosiaan vähän täälläkin vaivaamaan.

EDIT: Ja viime viikon tappio kaunistunut tilastotarkistuksessa lukemiksi 8-9.
Viimeksi muokannut Opatsu päivämäärä 05 Joulu 2011, 13:08, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Bosco » 05 Joulu 2011, 13:08

Opatsu kirjoitti:Aika hyvin muuten taas palkittiin kaksoisstatuksilla tuossa viikonloppuna. Ehdinkin jo harmittelamaan, että on päässyt kasaantumaan pelkällä C-statuksella varustettuja kavereita vähän liikaa, niin eikös sieltä sitten ilmaantunut Filppulalle LW, Gagnerille RW ja Burmistroville RW.


Tännekin tuli Duchenelle LW ja Nealille RW. Etenkin Duchenen LW-status tuli kuin tilauksesta. Joukkueesta löytyy nyt 9 hyökkääjää kaksoispelipaikoilla, joten variaatioita peluutuksen suhteen löytyy.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7408
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Gaff » 05 Joulu 2011, 13:24

Opatsu kirjoitti:Turpiin tuli 7-9 Calgaryltä.


Hieman on muuttunut lukemat eli voitto kotiin 9-8. Tuomo Ruudulta otettiin yksi syöttöpiste pois joten pisteet menivät Montrealiin yhdellä pisteellä. Myös taklaukset jäivät harmittavan lähelle eli kahden taklauksen päähän. Maalivahdit olivat taas tutun varmoja ja toivat kategorioista voitot 4-1.

Kenttäpelaajista neljä pistettä keräsivät Mikko Koivu ja Kevin Bieksa. Ennis ja Comeau avasivat pistetilinsä sekä vapaista nostettu Nystrom teki viikolla kolme maalia.
Avatar
Gaff
 
Viestit: 1227
Liittynyt: 15 Touko 2008, 10:23

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Golden AWe » 09 Joulu 2011, 00:28

Heh, Huselius ehti olla kaksi peliä kehissä ja taas 4-6 viikkoa. Ihme kirous tuossa Repen ja meikän treidissä, Green, Huselius, Visnovsky kaikki klesana, vain Kunitz pelaa.
Golden AWe
 

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Kaner » 09 Joulu 2011, 10:48

Golden AWe kirjoitti:Heh, Huselius ehti olla kaksi peliä kehissä ja taas 4-6 viikkoa.

Paremminhan tuo sitten meni kuin saman joukkueen Mark Dekanichilla. Ensin pre-seasonilla nilkka paskaksi ja reilun kuukauden huili. Tästä vammasta parannuttuaan kaveri lähetettiin kuntoutusstintille AHL:ään, mutta sitä leikkiä ei kauaa kestänyt, kun nivuset paukkui heti ensimmäisen ottelun lämmittelyssä. Tätä jälkimmäistä vammaa kaveri on parannellut jo kuukauden päivät.

No mutta onneksi kautta on vielä sen verran jäljellä, että ehtii ihan hyvin napata sen CBJ:n ykkösvahdin paikan.
Avatar
Kaner
 
Viestit: 3222
Liittynyt: 28 Kesä 2010, 14:08

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja AnFa » 12 Joulu 2011, 10:27

Uskomatonta, mutta totta. Voitin tosiaan yhden ottelun tälle kaudelle.
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja tinkezione » 12 Joulu 2011, 11:06

Minnesotalta tuli täpärästi 6-9 naamaan. Rangersin luisu kohti tutumpia sijoja jatkuu entisestään, eikä varsinkaan Staalin DTD auta asiaa tippaakaan. Myös Mike Smith palasi kuolevaisten joukkoon imuroimalla tämän jakson aivan totaalisesti. Elliott pitää Rangersin molariosastoa onneksi pystyssä vahvalla työllään. Kaikesta huolimatta molareille 5 voittoa, joten ihan toivoton tilanne ei ole. Tällä viikolla nahistellaan pudotuspeliviivan tuntumassa Chicagon kanssa, taisto alkaa peräkkäisiltä sijoilta ja tasapisteistä.
tinkezione
 

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja TaoTao » 12 Joulu 2011, 12:25

Calgary luukutti niin pisteisiin kuin molariosastoonkin sellaiset määritykset, ettei niitä Bluesin pojilla ollut mahdollista lyödä. Positiivista oli, että yllättäen vedoissa tuli otettua voittokin. Pistemiehistä ehdoton ykkönen oli Carlsonin John, 1+6. Nugent-Hopkins ja Henrique väänsivät kolme pistettä mieheen, muilla vähemmän. Ei siis juhlan aiheita montaa ollut.

Ensi viikolla saa seistä päällään, jos pingviineiltä pinnoja aikoo nyhtää.
TaoTao
 

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 12 Joulu 2011, 17:05

Paluu yli neljäänkymmeneen pisteeseen on tervetullut uutinen Bostonissa.
9-7 Voitto Buffalostakin on tervetullut uutinen.

4 voittoa ja 5 tappiota Bostonilla tälläkaudella, tosin Anaheim ja Pittsburgh on kohdattu jo kertaalleen.

Neljännessä sijassa kiinni tällähetkellä ja tämä on toive, että vähintään tässä slotissa ollaan kiinni. Kolmen kovan kiusaaminen olisi suurta plussaa.

Morrisonilta mukava paluu kaukaloihin poppariosastolta (2+5).
TweetyLeaf
 

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 12 Joulu 2011, 20:05

AnFa kirjoitti:Uskomatonta, mutta totta. Voitin tosiaan yhden ottelun tälle kaudelle.


Onnittelut voitosta! Eipä ollut mikään tuurivoitto, kun tehopisteitä tuli 55, jolla Vancouver jätettiin tylysti kakkoseksi. Vähän tuurillakin tuli sentään 6 kategoriaa kerättyä, mutta parempaan on pystyttävä jotta voisi edes playoffeista haaveilla. Eka voitettiin sarjakärki ja sitten hävittiin jumbolle. Mitäs seuraavaksi?
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Opatsu » 12 Joulu 2011, 21:00

Mr. Smith kirjoitti:Eka voitettiin sarjakärki ja sitten hävittiin jumbolle. Mitäs seuraavaksi?

Köhköh. Mitenkäs se nyt meni?

Viime viikolla palattiin taas yli 50 pinnan tahtiin ja voitto tuli Pittsburghista, vaikka maalivahdit imuroivat lahjakkaasti koko viikon. Giroux jälleen parhaimpana seitsemällä pisteellä ja perässä säestivät Gagner, Weiss ja Filppula neljällä pisteellä.

Tällä viikolla vastaan astelee ryhtiliikkeen tehnyt Detroit.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 12 Joulu 2011, 21:14

Opatsu kirjoitti:
Mr. Smith kirjoitti:Eka voitettiin sarjakärki ja sitten hävittiin jumbolle. Mitäs seuraavaksi?

Köhköh. Mitenkäs se nyt meni?


Vai eikö Pittsburgh ollut silloin kärjessä? Pahoittelut jos virheellisesti tuli "voitettua" sarjakärki - ehkä se oli vain sarjakakkonen.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2011-12

ViestiKirjoittaja Opatsu » 12 Joulu 2011, 23:42

Mr. Smith kirjoitti:Vai eikö Pittsburgh ollut silloin kärjessä? Pahoittelut jos virheellisesti tuli "voitettua" sarjakärki - ehkä se oli vain sarjakakkonen.

Pitäähän sitä nyt kerrankin hehkuttaa, kun vielä 10. kierroksella Pittsburgh on jossain muualla kuin sarjakärjessä.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

EdellinenSeuraava

Paluu Liigan asiat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron