repe_joke kirjoitti:Vaikeahko viikko Pensseleitä vastaan päättyi laskujeni mukaan 9-9 tasapeliin. Viimeisenä yönä puolustajat vielä käänsivät blokit tappioasemasta voitoksi, ja näin sitten päädyttäisiin jälleen kerran tasuriin Boscon kanssa.
Ongelmia viikolle tosiaan toi minun taklausexperttien puuttuminen taistelusta. Green ei pelannut koko viikolla, ja Callahaninkin pelit jäivät vajaaseen yhteen. Noiden lisäksi kaikki nostotkaan eivät menneet ihan nappiin, kun sieltäkin saatiin käteen loukkaantumisten takia sivussa olevaa tauhkaa.
Mutta ei niin huonoa ettei paljon hyvääkin. Ensinnäkin Anders Lindback, kiitos maalivahtikategorioiden voitosta. Huonosti ei toki muutkaan maalivahdit pelanneet, mutta Lindback otti Boscon imureilta luulot pois heti viikon ensimmäisessä pelissä. Tämän lisäksi Huselius palasi peleihin tehokkaasti, tehden jo toisessa pelissään hattutempun. Muitakin onnistumisia viikolla nähtiin, mutta nuo mainitut jäivät parhaiten managerin mieleen.
Että tämmöistä tällä kertaa.
Tasuri tuli tosiaan jälleen kerran pelailtua Anaheimin kanssa toissa viikolla. Neljäs kohtaaminen runkosarjassa liigan historian aikana ja jo kolmas tasapeli. Vieläkään ei siis tullut ensimmäistä voittoa Anaheimista. No mutta eipähän ainakaan tullut kauden ensimmäistä tappiota vielä. Jostain syystä joukkueeni ei osaa vaan voittaa Duckseja. No playoffseissa sitten uusi yritys?
Veskareilleni osui tuolloin todella heikko viikko, ja Anaheimin veskoille unelmaviikko, mutta onnistuin sentään torjunnat viemään nimiini. Kenttäpelaajat tekivät hyvään tahtiin pisteitä ja tekivät oman ennätykseni yv-syötöissä (18). Duchene oli viikon ykkösnimi 7 pisteellä, Toewsin ja Erikssonin antaessa hyvää tukea 6 pisteen viikoillaan.
Viime viikolta puolestaan tuli tuloksena upea 15-2 voitto jumbosijaa hallussaan pitävästä Capitalsista. Veskarit hoitivat oman osuutensa hienosti 4-0, vaikka Bryzgalov oli sivussa koko viikon. Kenttäpelaajista ykkönen oli yllättäen Crosby 7 pisteellä. Letangilta myös upea viikko: 4 pistettä, 18 laukausta ja 17 taklausta.
Anthony Stewart ansaitsee vielä erikoismaininnan. Kahden edellisen viikon aikana keräsi molemmilla viikoilla 4 pistettä eli yhteensä syntyi upeat 8 pistettä. Lisäksi otti viime viikolla 15 minuuttia. Yhteensä Stewart on jo saanut kasaan 24 pistettä tältä kaudelta. Hienoa jatkoa kahden edelliskauden minimipalkkaisille FA-löydöille Versteegille ja Moulsonille.
Tällä viikolla sitten vastassa sarjakakkonen Montreal.
