Keskustelu säännöistä

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Bosco » 29 Maalis 2015, 18:06

Tollisko kirjoitti:
Bosco kirjoitti:
Tollisko kirjoitti:Olisinko saanut sääntöjen puitteissa tehdä seuraavanlaisen kikkailun tuossa taannoin: Olisin siirtänyt loukkaantuneen Richardsonin kokoonpanoon ja pudottanut jonkun farmiin tai waivereihin, sen jälkeen loukkaantunut Richardson waivereihin ja farmista Bachman ylös?

Tuo olisi mennyt kyseenalaiseksi sääntöjen kiertämiseksi nähdäkseni ja sanoisin ettei tuo olisi hyväksyttävää toimintaa. Richardsonille kun käytännössä jo kerran olet tuossa korvaajan nostanut, silloin kun sen ensimmäistä kertaa laitoit IR-listalle (tapahtui se sitten playoffien aikana tai sitä ennen jo), joten ei pitäisi silloin enää saada uutta pelaajaa nostettua tilalle tuollaisella toiminnalla.

Sen sijaan Richardsin olisit voinut tiputtaa IR-listalta suoraan waiversiin, jos IR-lista on täynnä ja kokoonpanossa olisi ollut loukkaantunut pelaaja jonka olisit halunnut laittaa IR:ään. Mutta se olisi siis vaatinut sitä toista loukkaantunutta pelaajaa, jonka korvaaminen Bachmanilla olisi ollut ihan hyväksyttävää.

Olen samaa mieltä em. toiminnan kyseenalaisuudesta ja mielestäni tuosta kannattaisikin tehdä tarkennus sääntöihin.

Hieman vaikea tuota lyhyehkösti mutta täsmällisesti sanailla tuonne sääntöihin, joten paremmin muotoiltua kohtaa saa ehdotella. Mutta lisäsin sääntöihin nyt tällaisen maininnan:

- Pelaajaa ei saa aktivoida playoffien aikana IR+ -listalta tarkoituksena ainoastaan tämän korvaaminen (tiputtamalla kyseinen aktivoitu pelaaja sen jälkeen waiversiin tai siirtämällä uudelleen IR+ -paikalle) uudestaan toisella farmista nostettavalla pelaajalla. Mikäli IR+ -listalta aktivoitu pelaaja ei teekään paluuta otteluihin, ja tämän haluaa korvata uudelleen siirtämällä pelaajan IR+ -listalle tai tiputtamalla waiversiin, tulee tämä korvata samalla pelaajalla joka hänen tieltään on tiputettu farmiin. Mikäli tälle pelaajalle on tehty tilaa kokoonpanoon tiputtamalla joku toinen pelaaja waiversiin, ei tätä saa korvata uudestaan eri pelaajalla seuraavien viiden peli-illan aikana, ellei tämä pelaaja sitten sinä aikana pelaa vähintään yhdessä NHL-ottelussa ja loukkaannu uudestaan.

Tuon nyt pitäisi estää tuollainen mainitun kaltainen roster freezen kiertäminen playoffien aikana, eli käytännössä siis estää mahdollisuus korvata sama loukkaantunut pelaaja kahdesti lyhyen ajan sisään eri pelaajilla. Laitoin siihen viiden illan aikarajan, kun joku pelaaja nyt voi olla sitten lähellä pelikuntoa ja tämän voi haluta kokoonpanoon varmuuden varalta heti ensimmäisen tilaisuuden turvin, mutta jos tieltä potkii jonkun waiversiin niin sitten joutuu odottamaan hetken ennen kuin saa farmista toisen pelaajan tilalle - eli ei tälläisella toivotaan toivotaan toiminnalla saa sitten tätä kierrätystä perusteltua myöskään.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 07 Huhti 2015, 15:46

Saatiinko koskaan päätöstä siitä, mihin sivustoon noiden palkkojen kanssa jatkossa luotetaan ?
TweetyLeaf
 
Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Bosco » 07 Huhti 2015, 15:48

TweetyLeaf kirjoitti:Saatiinko koskaan päätöstä siitä, mihin sivustoon noiden palkkojen kanssa jatkossa luotetaan ?

Ei ole mitään päätöstä asiasta. Se on asia jota tulee tässä kesän aikana pohtia.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 04 Touko 2015, 18:38

Jos pelaajalla on ollut vain try-out sopimus ja on osallistunut NHL joukkueen training campille, niin onko silloin vapaa agentti vai ei kun pelaajalla ei ole NHL varausta?

Tätä on varmaan joskus käsitelty, mutta en muista vastausta.
TweetyLeaf
 
Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Bosco » 04 Touko 2015, 18:45

TweetyLeaf kirjoitti:Jos pelaajalla on ollut vain try-out sopimus ja on osallistunut NHL joukkueen training campille, niin onko silloin vapaa agentti vai ei kun pelaajalla ei ole NHL varausta?

Tätä on varmaan joskus käsitelty, mutta en muista vastausta.

Ei. Vaaditaan NHL-sopimus.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 04 Touko 2015, 18:51

Bosco kirjoitti:
TweetyLeaf kirjoitti:Jos pelaajalla on ollut vain try-out sopimus ja on osallistunut NHL joukkueen training campille, niin onko silloin vapaa agentti vai ei kun pelaajalla ei ole NHL varausta?

Tätä on varmaan joskus käsitelty, mutta en muista vastausta.

Ei. Vaaditaan NHL-sopimus.

Kiitoksia nopeasta vastauksesta. Ihan hyvä, että asia on näin, noita try-out sopimuksia voisi olla hieman rasittava jahdata.
TweetyLeaf
 
Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja tinkezione » 16 Joulu 2015, 17:53

Saattaa olla tyhmä kysymys, mutta saako IR-listalla olevan pelaajan pudottaa suoraan pois joukkueesta?

IR-listallehan ei voi kulkea kuin kokoonpanon kautta koska palkkakatto, mutta koska säännöt eivät asiasta mitään mainitse, niin siksi varmistan asiaa.
tinkezione
 
Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja weteran » 16 Joulu 2015, 17:57

En ehkä ole pätevin vastaamaan, mutta kyllä saa? Olen mielestäni myös niin tehnyt jossain vaiheessa. Lisäksi avauskaudella ostin IR-listalla palkkasyistä roikkuneen Gaborikin ja ilman että kokoonpanossa mies kävi tuli se minulle. Siis miksipä ei saisi waiveriinkin tiputtaa?
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Bosco » 16 Joulu 2015, 18:04

tinkezione kirjoitti:Saattaa olla tyhmä kysymys, mutta saako IR-listalla olevan pelaajan pudottaa suoraan pois joukkueesta?

IR-listallehan ei voi kulkea kuin kokoonpanon kautta koska palkkakatto, mutta koska säännöt eivät asiasta mitään mainitse, niin siksi varmistan asiaa.

Saa pudottaa (joko waiversiin tai farmiin, jos on farmikelpoinen). Tai kaupata muualle.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja tinkezione » 17 Joulu 2015, 00:15

Ok kiitos selvennyksestä.
tinkezione
 
Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Kaner » 13 Maalis 2016, 10:13

Näin ennakoivasti kysyn, että saako OUT-statuksella olevaa pelaajaa siirrellä pois pelaavasta kokoonpanosta roster freezen aikaan?
Avatar
Kaner
 
Viestit: 3222
Liittynyt: 28 Kesä 2010, 14:08

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Bosco » 13 Maalis 2016, 13:49

Kaner kirjoitti:Näin ennakoivasti kysyn, että saako OUT-statuksella olevaa pelaajaa siirrellä pois pelaavasta kokoonpanosta roster freezen aikaan?

Kyllähän tuo menee samaan kategoriaan IR-, DTD- tai NA-statuksella olevien pelaajien kanssa roster freezen aikana, eli saa samoilla edellytyksillä kuin vaikka tosiaan IR-statuksellakin olevan pelaajan.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Mängimies » 26 Touko 2016, 17:55

Mikä määrittää waiver-prioriteetin tilanteessa, jossa kaksi eri joukkuetta hankkii samaan aikaan waiverilta pelaajan? Tarkoitan esim. tämän päiväistä tilannetta, jossa Minnesota sai Kempnyn ja Buffalo Johanssonin tasan klo 18 ja Buffalo on prioriteettilistalla Minnesotaa korkeammalla.
Avatar
Mängimies
 
Viestit: 3479
Liittynyt: 22 Tammi 2014, 21:27

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja AnFa » 26 Touko 2016, 18:20

Ylempänä aiemmin ollut säilyttää paikkansa ylempänä.
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 27 Joulu 2016, 10:25

Darcy Kuemper lähtenyt waiveriin joulun alla, mutta siitä ei ole mainintaa vapaissa. Saako hänet ottaa nyt vapaista vai meneekö jossain välissä waiverin kautta? Näitä unohdettuja mainintoja waivereistä on syksyn aikana muutamia tapahtunut, mutta nyt kyse pelimäärien ylityksestä farmissa ollessa.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Weissflog » 27 Joulu 2016, 11:21

21. marraskuuta olen miehen siirtänyt farmiin.
Nyt sitten tosiaan tulleet pelit täyteen. Muistin epähuomiossa että raja on 100 peliä maalivahdeille, muttei olekaan näin.

Ei ole ollut viime kuina fantasiamanagerointi päällimmäisenä mielessä, kokoonpanot olen onneksi saanut pistettyä kuntoon poikkeuksetta.

Bosco antanee tuomion, mutta Kuemper lienee vapaissa nyt?
Weissflog
 
Viestit: 1013
Liittynyt: 05 Tammi 2014, 12:28

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Bosco » 28 Joulu 2016, 10:52

Kun kerran pelit tulleet täyteen farmissa ollessa, niin säännöt edellyttävät sitten waivereiden kautta vapaisiin kulkemista. Näitä ei huomata kuitenkaan jos ei ilmoitusta tule foorumille , ja silloin waiverit ei välttämättä toteudu, niin laitetaan Kuemperin waiver-aika alkavaksi tästä päivästä.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Opatsu » 14 Tammi 2017, 22:27

Jahas, jouduin taas väärän kellonajan uhriksi, kun tarkoituksena oli aktivoida Neal ja pistää Drouin farmiin. Nyt Drouin on tiputettu, mutta Nealin peli kerkisi alkamaan, enkä saanut aktivoitua IR-listalta kokoonpanoon. Pitääkös minun nyt sitten nostaa joku random-kaveri kokoonpanoon täksi yöksi, kun on yhden miehen vajaus kokoonpanossa Yahoossa? Nealin aktivoin sitten kyllä heti huomenna ja palkkakaton alle mies menee tuolla vaihdolla. Pelaava kokoonpano on kuitenkin täysi, joten pelaamaan se nostettava kaveri ei edes pääsisi.

EDIT: Hah, pieni brain error tuli tuossa illalla, kun en kiireessä kerinnyt ihan ajattelemaan ja havainnoimaan. Tokihan Nealin sai aktivoitua kokoonpanoon, vaikka peli olikin jo alkanut. Tietty peliin sitä ei enää saanut. Unohtakaa.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Opatsu » 01 Helmi 2017, 23:43

Tuli vastaan Yahoon foorumeita lukiessa tämmöinen porsaanreikä:

Re: IR/IR+ Loophole
Let me spell this out for you, I think you get it, just won't accept it is an issue:

Day 1:

F: Kopitar (DTD)
IR+: Vanek (IR)

Day 2 (set up on day 1):

F: Vanek (no longer IR)
IR+: Kopitar (no longer DTD)

Day 3 (set up on day 1):

F: Kopitar (no longer DTD)
IR+: Vanek (no longer IR)

And so forth as long as I set it up on day 1. I get Vanek back without dropping anyone and get to stash him on non-playing days on the IR+ even though he's healthy starting on day 2.

And if this happened in the final week of playoffs of a head to head match up and Vanek plus the player I should have dropped to activate him nets me enough stats to win a league that had money on the line, you don't see a problem with this?

If it is not okay in that scenario, why would it be okay in any other scenario?

Eli, kahdesta loukkaantuneesta pelaajasta toinen on rosterissa ja toinen IR+:lla ja on tiedossa, että molemmat ovat palaamassa kokoonpanoon. Jos tässä vaiheessa, kun molemmat ovat loukkaantuneena, laittaa rosterit kuntoon reilusti tulevaisuuteen ja shufflaa noita pelaajia rosterin ja IR+:n välillä, niin Yahoo ei valita missään vaiheessa, vaikka molemmat olisivat olleet terveinä koko ajan. Tuommoisesta ei taida olla mitään mainintaa meidänkään säännöissä, joten pitäisikö tuon hyväksikäyttäminen kieltää? Etenkin playoffseissa voisi moisesta saada ihan hyvät edut, kun ei ole muuten käytännössä vaihtoja.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Tollisko » 02 Helmi 2017, 17:32

Opatsu kirjoitti:Tuli vastaan Yahoon foorumeita lukiessa tämmöinen porsaanreikä:

Minun mielestäni pitäisi kieltää tuollainen.
Avatar
Tollisko
 
Viestit: 3611
Liittynyt: 19 Helmi 2012, 11:54
Paikkakunta: Jyp

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja weteran » 02 Helmi 2017, 19:48

Ilman muuta kiellettävä!!
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Bosco » 02 Helmi 2017, 21:19

Lisäsin sääntöihin (sekä IR-listan että Roster Freezen alapuolelle) seuraavan:

o Yahoossa ei saa hyväksikäyttää mahdollisia bugeja, jotka saattavat mahdollistaa loukkaantuneiden pelaajien kierrättämisen asettamalla rosteria kuntoon useita päiviä etukäteen. Eli ei saa kahden loukkaantuneen osalta toimia siten että asettaa rosteria kuntoon päiväkausiksi etukäteen heidän ollessa vielä loukkaantuneita, mutta vaihdellen IR-listalla olevaa pelaajaa, odottaen heidän tervehtymistä ja siten edun saamista tuota kautta. Tuollainen toiminta on kielletty.

--------

Kai tuo on nyt selitetty tarpeeksi hyvin. Meni taas vaikeaksi kun yritti kirjoittaa sen selvästi mutta lyhytsanaisesti. Joka tapauksessa tuon kohdan pääpointin pitäisi olla kaikille selvä.

Toisaalta eihän nyt kukaan muutenkaan olisi reilun pelin merkeissä tuolla tapaa toiminut, ja vieläkin sen monitorointi on viime kädessä jokaisen toimimisesta reilun pelin mukaisesti kiinni, mutta onpahan nyt säännöissäkin erikseen sitten kielletty.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Opatsu » 02 Helmi 2017, 23:01

Bosco kirjoitti:Lisäsin sääntöihin (sekä IR-listan että Roster Freezen alapuolelle) seuraavan:

o Yahoossa ei saa hyväksikäyttää mahdollisia bugeja, jotka saattavat mahdollistaa loukkaantuneiden pelaajien kierrättämisen asettamalla rosteria kuntoon useita päiviä etukäteen. Eli ei saa kahden loukkaantuneen osalta toimia siten että asettaa rosteria kuntoon päiväkausiksi etukäteen heidän ollessa vielä loukkaantuneita, mutta vaihdellen IR-listalla olevaa pelaajaa, odottaen heidän tervehtymistä ja siten edun saamista tuota kautta. Tuollainen toiminta on kielletty.

--------

Kai tuo on nyt selitetty tarpeeksi hyvin. Meni taas vaikeaksi kun yritti kirjoittaa sen selvästi mutta lyhytsanaisesti. Joka tapauksessa tuon kohdan pääpointin pitäisi olla kaikille selvä.

Toisaalta eihän nyt kukaan muutenkaan olisi reilun pelin merkeissä tuolla tapaa toiminut, ja vieläkin sen monitorointi on viime kädessä jokaisen toimimisesta reilun pelin mukaisesti kiinni, mutta onpahan nyt säännöissäkin erikseen sitten kielletty.

Joo, hyvältä vaikuttaa.

En toki minäkään usko, että kukaan noin olisi toiminut, mutta hyvä se on säännöissä mainita. Voi kuitenkin olla tilanteita, joissa vaihdellaan ihan normaalistikin IR-listalla olevia pelaajia rosterissa oleviin loukkaantuneisiin, niin onpahan nyt maininta asiasta, että jokainen tietää kiinnittää asiaan huomiota
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja tinkezione » 02 Helmi 2017, 23:13

Bosco kirjoitti:o Yahoossa ei saa hyväksikäyttää mahdollisia bugeja, jotka saattavat mahdollistaa loukkaantuneiden pelaajien kierrättämisen asettamalla rosteria kuntoon useita päiviä etukäteen. Eli ei saa kahden loukkaantuneen osalta toimia siten että asettaa rosteria kuntoon päiväkausiksi etukäteen heidän ollessa vielä loukkaantuneita, mutta vaihdellen IR-listalla olevaa pelaajaa, odottaen heidän tervehtymistä ja siten edun saamista tuota kautta. Tuollainen toiminta on kielletty.

Sanamuotoa voisi ehkä viilata?

"Yahoosta löytyviä mahdollisia porsaanreikiä ei saa hyväksikäyttää esim. loukkaantuneena olevien pelaajien kierrättämiseen IR-listalla olevia pelaajia tarkoituksella useita päiviä etukäteen vaihtelemalla."
tinkezione
 
Re: Keskustelu säännöistä

ViestiKirjoittaja Bosco » 05 Helmi 2017, 15:11

tinkezione kirjoitti:
Bosco kirjoitti:o Yahoossa ei saa hyväksikäyttää mahdollisia bugeja, jotka saattavat mahdollistaa loukkaantuneiden pelaajien kierrättämisen asettamalla rosteria kuntoon useita päiviä etukäteen. Eli ei saa kahden loukkaantuneen osalta toimia siten että asettaa rosteria kuntoon päiväkausiksi etukäteen heidän ollessa vielä loukkaantuneita, mutta vaihdellen IR-listalla olevaa pelaajaa, odottaen heidän tervehtymistä ja siten edun saamista tuota kautta. Tuollainen toiminta on kielletty.

Sanamuotoa voisi ehkä viilata?

"Yahoosta löytyviä mahdollisia porsaanreikiä ei saa hyväksikäyttää esim. loukkaantuneena olevien pelaajien kierrättämiseen IR-listalla olevia pelaajia tarkoituksella useita päiviä etukäteen vaihtelemalla."

Tein tuon muutoksen siihen.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

EdellinenSeuraava

Paluu Säännöt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron