Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Bosco » 18 Marras 2013, 18:52

Tässä on nyt äänestykseen menevä kokonaispaketti, jonka pohjalta mahdollinen laajennus sitten toteutetaan mikäli se saa tuekseen vähintään 14 managerin kannatuksen. Ennen äänestyykseen laittamista annan kuitenkin pari päivää vielä kommenteille, jos joku nyt huomaa jonkun asian jota tuossa ei ole huomiotu, tai on jotain muuta ehdotettavaa tuohon sisällytettäväksi tai muutettavaksi. Pari viimeistä viikkoa on ollut hiljaista tämän laajennuksen tiimoilta, joten oletettavasti nuo keskustellut asiat sitten ovat jo pitkälti valmiiksi hiottuja lopullista äänestystä varten, mutta vielä on tosiaan viimeinen mahdollisuus vaikuttaa tähän ennenkuin laitetaan asia lopulliseen äänestykseen. Torstaina viimeistään lyön sitten äänestyksen käyntiin.

En nyt jaksa tässä vaiheessa ainakaan vielä mahdollisen kahden joukkueen laajennuspakettia vääntämään, sillä kyllä ne neljä manageria löydetään vaikka väkisin jos tämä menee läpi.

-----------------------------------------------------

Yleistä:
- Liiga laajenee neljällä joukkueelle kauden 2013-14 päätteeksi, jonka myötä liiga sisältää 20 joukkuetta.
- Heti kauden 2013-14 playoffien päätyttyä kaikkien joukkueiden on tyhjennettävä IR-paikat, ja laajennusdraftiin mentäessä 28 pelaajan kokoonpanon on mahduttava kauden 2013-14 palkkakaton alle. Tässä vaiheessa mahdollisesti waiversiin laitetut pelaajat ovat sitten laajennusjoukkueiden varattavissa tulevassa FA-draftissa.

Kokoonpano:
- Kokoonpanosta poistuu kolme pelipaikkaa (2 utilitypaikkaa sekä yksi penkkipaikka), jonka jälkeen rosterin koko on 25 pelaajaa.
o 3xC, 3xLW, 3xRW, 1xW, 2xF, 6xD, 2xG, 5xBN
- Farmin koko pysyy ennallaan eli nykyisessä 35 pelaajassa.
- Maalivahtien viikottainen minimiottelumäärä tiputetaan kahteen. Pelimäärän korottamisesta takaisin kolmeen järjestetään uusi äänestys heti kauden 2014-15 päätteeksi.

Palkkakatto ja -lattia:
- Palkkakatto- ja lattia määräytyvät vuosittain NHL:n oikeiden numeroiden mukaan, jotka kerrotaan laajennuksen jälkeen kertoimella 1.2
- Palkkakatto menee kesätauolle heti FA-draftin päätyttyä

Laajennusdrafti:
- Kauden 2013-14 päätteeksi järjestetään laajennusjoukkueiden kesken varaustilaisuus, jossa he pääsevät varaamaan itselleen pelaajia vanhoista joukkueista.
- Varausjärjestys arvotaan laajennusjoukkueiden kesken.
- Joka toinen kierros on käänteisessä järjestyksessä.
- Laajennusdrafti sisältää 14 kierrosta.
- Kaikki vähintään 100 NHL-peliä pelanneet kenttäpelaajat kuuluvat laajennusdraftin piiriin, kuten myös vähintään 50 peliä pelanneet maalivahdit.
- Vanhat joukkueet saavat suojata pelaajiaan luokkasysteemin mukaisesti.
- Jokaisen luokan sisällä on rajoittamattomat pelipaikat, eli vanhat joukkueet saavat sijoittaa pelaajiaan eri luokkiin pelipaikoista välittämättä.
- Pelaajia suojataan seuraavan luokkasysteemin mukaisesti:

Class A, 8 pelaajaa
Class B, 5* pelaajaa (Jokainen joukkue voi menettää ainoastaan yhden pelaajan)
Class C, 6 pelaajaa (Jokainen joukkue voi menettää 0-2 pelaajaa)
Class D, loput pelaajat (Yksi joukkue voi menettää maksimissaan kolme pelaajaa)

* Mikäli joukkue suojaa kolme maalivahtia Class A:ssa, voi hän sijoittaa Class B:hen vain 4 pelaajaa. Jokainen ylimääräinen maalivahti Class A:ssa tuon jälkeen pienentää vastaavasti Class B:n kokoa samalla tavalla. Muutoin B-luokaan voi sijoittaa 5 pelaajaa.
* Class B:hen voi sijoittaa maksimissaan kolme maalivahtia.

Class B käsittää yhteensä 4 kierrosta, ja siinä jokaiselta vanhalta joukkueelta lähtee yksi pelaaja pois. Yhteensä tässä varataan siis 16 pelaajaa.
Class C käsittää yhteensä 5 kierrosta, ja siinä yhdeltä joukkueelta voi lähteä maksimissaan kaksi pelaajaa pois. Yhteensä tässä varataan siis 20 pelaajaa.
Class D käsittää yhteensä 5 kierrosta, ja siinä yhdeltä joukkueelta voi lähteä maksimissaan kolme pelaajaa pois. Yhteensä varataan siis 20 pelaajaa.

- Class B varataan ensin, sen jälkeen Class C ja lopuksi Class D.
- Kokonaisuudessaan siis drafti käsittää 14 kierrosta, ja siinä uudet joukkueet varaavat yhteensä 56 pelaajaa vanhoista joukkueista.
- Uusilla joukkueilla on tämän jälkeen 14 pelaajan runko kasassa.
- Vanhat joukkueet menettävät laajennusdraftissa kukin 3-4 pelaajaa, ja jokainen vanha joukkue on tämän jälkeen myös uusien rosterirajoitusten mukainen.
- Mikäli joukkue menettää maalivahdin B-luokasta, ei tämä joukkue sen lisäksi voi menettää kuin kaksi kenttäpelaajaa.
- Jokaisen vanhan joukkueen tulee sijoittaa Class B:hen ja C:hen luokan koon mukainen määrä pelaajia, sekä Class D:hen vähintään kolme pelaajaa.
- B ja C-luokista yhdeltä joukkueelta voidaan viedä ainoastaan yksi maalivahti.
- Yksi laajennusjoukkue voi varata maksimissaan kaksi maalivahtia tässä laajennusdraftissa.
- Yksi laajennusjoukkue ei voi varata samasta luokasta kahta maalivahtia.
- Class D:sta yksi joukkue voi menettää kolme pelaajaa vain mikäli tältä joukkueelta ei viety yhtään pelaajaa Class C:stä.
- Laajennusdraftissa olevat varausvuorot eivät ole treidattavissa.
- Laajennus- sekä FA-draftissa laajennusjoukkueiden tulee saada varaamansa 25 pelaajan kokoonpano mahtumaan kauden 2013-14 palkoilla kyseisen vuoden palkkakaton alle ($85.1975 miljoonaa).

FA-draft:
- Heti laajennusdraftin jälkeen järjestetään FA-drafti, jossa laajennusjoukkueet varaavat itselleen vapaana olevia pelaajia.
- Varausjärjestys on käänteinen laajennusdraftin järjestykseen nähden.
- Joka toinen kierros käänteisessä järjestyksessä.
- Drafti sisältää 26 kierrosta.
- Yhteensä laajennusjoukkueet varaavat 106 pelaajaa vapaista.
- FA-draftin jälkeen jokaisella laajennusjoukkueella on yhteensä 40 pelaajaa joukkueessaan sekä farmissaan, eli täysi 25 pelaajan rosteri sekä vähimmäismäärä eli 15 farmipelaajaa.
- Laajennusjoukkueet saavat tässä sekä laajennusdraftissa varata korkeintaan rosterin täyteen ei-farmikelpoisia pelaajia, eli joutuvat pitämään huolen myös siitä että aloittavat farmin täyttämisen eivätkä varaa pelkästään rosteripelaajia.
- FA-draftissa olevat varausvuorot eivät ole treidattavissa.
- Laajennus- sekä FA-draftissa laajennusjoukkueiden tulee saada varaamansa 25 pelaajan kokoonpano mahtumaan kauden 2013-14 palkoilla kyseisen vuoden palkkakaton alle ($85.1975 miljoonaa).

Waivers:
- Vapaiden pelaajien markkinat avautuvat vasta FA-draftin päättyttyä, jolloin kaikki vapaana olevat pelaajat ovat waivereissa 48 tunnin ajan.
- Waiver-järjestys päivittyy poikkeuksellisesti jo tässä vaiheessa edellisen kauden tulosten mukaiseksi, ja laajennusjoukkueet saavat prioriteetit 5-8.
- Laajennusjoukkueiden välinen prioriteettijärjestys on käänteinen entry draftin järjestykseen nähden.
- Poikkeuksellisesti kauden 2013-14 playoffien aikana sallitaan varaamattomien, ensimmäisen NHL-sopimuksensa tehneiden pelaajien poimiminen waivereista. Näitä pelaajia ei kuitenkaan saa playoffien aikana nostaa ylös kokoonpanoon.

Entry Draft:
- Kesän 2014 draftissa laajennusjoukkueille annetaan varausvuorot 5-8 jokaiselle kierrokselle.
o Laajennusjoukkueiden välinen varausjärjestys tullaan arpomaan draft lotteryn yhteydessä.
- Kaudesta 2014-15 eteenpäin draft lotteryssä mukana olevien joukkueiden määrä nousee viiteen.
o Draft lottery suoritetaan painotettuna viiden viimeisen kesken (viimeisellä 40%, toiseksi viimeisellä 30%, kolmanneksi viimeisellä 15%, neljänneksi viimeisellä 10% ja viidenneksi viimeisellä 5 % mahdollisuus ykkösvaraukseen)
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Bosco » 18 Marras 2013, 18:57

Lähinnä tuossa itseäni mietityttää että onko 14 kierroksen laajennusdrafti riittävän kokoinen, vai pitäisikö kierroksia olla enemmän? Ja toisekseen että onko nuo laajennusdraftia koskevat säännökset liian monimutkaiset, ja saisiko niitä tuosta vielä yksinkertaistettua jollain tapaa?
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Opatsu » 18 Marras 2013, 19:26

Tuohon Yleistä-kohtaan tai jonnekin muualle voisi vissiin laittaa maininnan, että kaikkien joukkueiden IR-paikat pitää tyhjentää heti playoffsien päätyttyä, eli ennen laajennusdraftia. Jos tällöin joutuu vapauttamaan pelaajia, ne ovat varattavissa FA-draftissa. Eikös se näin suunniteltu.

Muuten näyttää hyvältä. Säännöt nyt ovat tällä luokkasysteemillä väkisinkin vähän monimutkaisemmat, mutta selkeästi ne tuossa on minun mielestäni esitetty. 14:n pelaajan laajennusdrafti on myös ihan riittävä. Tuon lisäksi vapaista kyllä löytyy helposti se 20-30 jamppaa, jotka olisivat varmasti nykyisissä kokoonpanoissa, jos vaan palkkojen puolesta olisi mahdollista. Tällä päästään jo 20:een pelaajaan per laajennusjoukkue, minkä jälkeen voi sitten joutua turvautumaan enemmän tai vähemmän roolipelaajiin tai farmirajat ylittäneisiin menettyihin lupauksiin.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Bosco » 18 Marras 2013, 19:30

Opatsu kirjoitti:Tuohon Yleistä-kohtaan tai jonnekin muualle voisi vissiin laittaa maininnan, että kaikkien joukkueiden IR-paikat pitää tyhjentää heti playoffsien päätyttyä, eli ennen laajennusdraftia. Jos tällöin joutuu vapauttamaan pelaajia, ne ovat varattavissa FA-draftissa. Eikös se näin suunniteltu.


Joo tuo unohtui sieltä, kiitos huomautuksesta. Noin se tosiaan menee.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Opatsu » 18 Marras 2013, 20:09

Onkos siitä ollut vielä puhetta, että missä vaiheessa palkkakatto menee kesätauolle? Playoffsien jälkeen siis vanhojen joukkueiden pitää tyhjentää IR-paikat ja päästä vielä menneen kauden palkkakaton alle, mutta saako laajennusdraftissa/FA-draftissa mennä yli palkkakaton? En äkkiseltään muista, että mikä silloin kesällä 2008 oli menininki, mutta ainakin Dispersal draft -ketjusta löytyi seuraava kohta:
Bosco kirjoitti:Sääntöihin voisi vielä lisätä kohdan, että palkkakatto- ja lattia astuvat voimaan vasta viikon päästä siitä kun drafti on päättynyt. Tällöin joukkueen ei tarvisi olla heti draftin päätyttyä oikeissa luvuissa, vaan olisi vielä viikko aikaa saattaa palkkakulut oikeisiin lukuihin treidien/vapaiden pelaajien ottamisen kautta. Tietenkin draftin aikana täytyy pitää silmällä näitä lukuja, jotta ei sitten tule ongelmia draftin päätyttyä.

Vai pitääkö päästä palkkakaton alle vasta ensi kauden alussa? Ja tuolla ekalla kaudellahan oli vissiin kaikilla muutama UFA/RFA cap hitillä $0 joukkueessa.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Tollisko » 18 Marras 2013, 20:19

Opatsu kirjoitti:Onkos siitä ollut vielä puhetta, että missä vaiheessa palkkakatto menee kesätauolle? Playoffsien jälkeen siis vanhojen joukkueiden pitää tyhjentää IR-paikat ja päästä vielä menneen kauden palkkakaton alle, mutta saako laajennusdraftissa/FA-draftissa mennä yli palkkakaton? En äkkiseltään muista, että mikä silloin kesällä 2008 oli menininki, mutta ainakin Dispersal draft -ketjusta löytyi seuraava kohta:
Bosco kirjoitti:Sääntöihin voisi vielä lisätä kohdan, että palkkakatto- ja lattia astuvat voimaan vasta viikon päästä siitä kun drafti on päättynyt. Tällöin joukkueen ei tarvisi olla heti draftin päätyttyä oikeissa luvuissa, vaan olisi vielä viikko aikaa saattaa palkkakulut oikeisiin lukuihin treidien/vapaiden pelaajien ottamisen kautta. Tietenkin draftin aikana täytyy pitää silmällä näitä lukuja, jotta ei sitten tule ongelmia draftin päätyttyä.

Vai pitääkö päästä palkkakaton alle vasta ensi kauden alussa? Ja tuolla ekalla kaudellahan oli vissiin kaikilla muutama UFA/RFA cap hitillä $0 joukkueessa.


Mun mielestä vasta uuden kauden alussa tarvitsisi olla katon alla. Näin uudet voivat ottaa katosta huolimatta mahdollisimman hyviä pelaajia ja saavat kunnolla aikaa esim. kaupoilla hankkiutua katon alle.
Avatar
Tollisko
 
Viestit: 3611
Liittynyt: 19 Helmi 2012, 11:54
Paikkakunta: Jyp

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Bosco » 18 Marras 2013, 20:23

Opatsu kirjoitti:Onkos siitä ollut vielä puhetta, että missä vaiheessa palkkakatto menee kesätauolle? Playoffsien jälkeen siis vanhojen joukkueiden pitää tyhjentää IR-paikat ja päästä vielä menneen kauden palkkakaton alle, mutta saako laajennusdraftissa/FA-draftissa mennä yli palkkakaton? En äkkiseltään muista, että mikä silloin kesällä 2008 oli menininki, mutta ainakin Dispersal draft -ketjusta löytyi seuraava kohta:
Bosco kirjoitti:Sääntöihin voisi vielä lisätä kohdan, että palkkakatto- ja lattia astuvat voimaan vasta viikon päästä siitä kun drafti on päättynyt. Tällöin joukkueen ei tarvisi olla heti draftin päätyttyä oikeissa luvuissa, vaan olisi vielä viikko aikaa saattaa palkkakulut oikeisiin lukuihin treidien/vapaiden pelaajien ottamisen kautta. Tietenkin draftin aikana täytyy pitää silmällä näitä lukuja, jotta ei sitten tule ongelmia draftin päätyttyä.

Vai pitääkö päästä palkkakaton alle vasta ensi kauden alussa? Ja tuolla ekalla kaudellahan oli vissiin kaikilla muutama UFA/RFA cap hitillä $0 joukkueessa.


Ehkä siihen voisi asettaa säännön että laajennusjoukkueiden tulee draftien jälkeen olla tämän vuoden palkkakaton alla? Joutuvat siten kiinnittämään jo tässä vaiheessa huomiota palkkakattoon, eivätkä vaan varaa kaikki parhaita pelaajia hintalapusta välittämättä. Toisaalta jos he joutuvat varaamaan joukkueen siten, että se on alle 85.1975 miljoonaa palkoiltaan, niin ei se ole heille mikään iso rajoitus kun tuohon joutuvat varaamaan vaan sen 25 pelaajaa. Eli siinä on heille sitten liikkumatilaakin varattuna, kun se cappi tuosta tämän kauden luvuilla olisi kuitenkin pienempi rosterikoon pienentyessä ja joukkuemäärän lisääntyessä.

Eli jos siis asetetaan noihin drafteihin tuo nykyinen palkkakatto uusille joukkueille, ja sitten heti FA-draftin päätyttyä palkkakatto menisi kesätauolle.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 18 Marras 2013, 21:24

Bosco kirjoitti:
Opatsu kirjoitti:Eli jos siis asetetaan noihin drafteihin tuo nykyinen palkkakatto uusille joukkueille, ja sitten heti FA-draftin päätyttyä palkkakatto menisi kesätauolle.


Tämä kuullostaa järkevältä ainakin omaan korvaan.

En äkkiseltään huomaa mitään suurta epäkohtaa.

Tuli semmoinen tosin mieleen tuosta luokkasysteemin "monimutkaisuudesta", niin periaattessahan tuo on suht yksinkertainen uusille managereille. Tuo monimutkainen osuus on lähinnä tuo pelaajien luokittelu, mutta kun se on tehty niin, ei tuossa epäselvyyksiä pitäisi tapahtua. Mielestäni ainoa mitä pitää uusille managereille painottaa on nämä maalivahtisäännöt:
- B ja C-luokista yhdeltä joukkueelta voidaan viedä ainoastaan yksi maalivahti.
- Yksi laajennusjoukkue voi varata maksimissaan kaksi maalivahtia tässä laajennusdraftissa.
- Yksi laajennusjoukkue ei voi varata samasta luokasta kahta maalivahtia.

Erityisesti tuo viimeinen on sellainen sääntö johon joutuu draftin kuluessa kiinnittämään huomiota.

Toinen asia on myös se, että toivoisin haun tähän alkavan ainakin 1-2 kuukautta ennen päätöstä.
Manageriehdokkaista voisi sitten perustaa tänne ketjun ja vähän katsella, tunteeko joku heitä paremmin yms. Itse kuitenkin koen, että mitään äänestystä en halua. Parasta olisi nähdäkseni, jos Bosco valitsee kenet heistä sitten liigaan lopulta haluaa.

EDIT: Laitetaan nyt vielä selvennökseksi, eli tahtoisin, että uutta manageria etsittäisiin vähän pidempään, mutta valittaisiin vasta sitten tuolloin lähempänä ajankohtaa. Tämä antaisi myös uusille halukkaille aikaa tutustua sääntöihin jne.
TweetyLeaf
 

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 19 Marras 2013, 09:00

Bosco tehnyt niin hienoa työtä tässä, että en viitsi enää yksityiskohdista jauhaa, ne on sanottu jo aiemmin. Kokonaisuutena paketti on hyvä.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja tinkezione » 19 Marras 2013, 09:48

Hyvältä kokonaispaketilta kuulostaa ja palkkakattotäsmennyskin on mielestäni kohdallaan. Uusien managerien etsintä voisi alkaa hyvissä ajoin ja jauhantaketju ukkoihin/akkoihin tutustumiseksi tulille. Virallista äänestystä en minäkään toivoisi, mutta ehkä Bosco voisi tehdä päätökset uusista managereista sitten omien kokemuksiensa ja meidän muiden mahdollisten kommenttien pohjalta.
tinkezione
 

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Bosco » 20 Marras 2013, 12:14

Lisään nyt tuonne sen että laajennusjoukkueiden pitää saada tuo 25 pelaajan kokoonpano noista laajennus- sekä FA-draftista mahtumaan tämän vuoden capin alle. Siinä on kuitenkin liikkumatilaa hyvin heille koska tuolla uudella kertoimella cappi olisi olisi tämän vuoden luvuilla kahdeksan milliä pienempi. Estää myös etteivät sitten varaa sieltä jotain yli 100+ millin rosteria ja ole heti suurissa cappiongelmissa.

Tuleeko mitään muuta yksityiskohtia mieleen, joihin tuolla ei ole vielä puututtu?
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 20 Marras 2013, 12:59

Bosco kirjoitti:Tuleeko mitään muuta yksityiskohtia mieleen, joihin tuolla ei ole vielä puututtu?


Mietin vaan sitä, että onko nyt tarpeeksi mietitty tuota kuinka draftaaminen sujuu? Eli että jokaiselta tiimiltä otetaan 3-4 pelaajaa. Itse lähdin sitä miettimään ja tulin tulokseen (a-p joukkueet, B-D kierrokset ja luvut sitten montako pelaajaa on otettu):

B C D YHT
a 1 2 1 4
b 1 2 1 4
c 1 2 1 4
d 1 2 1 4
e 1 2 1 4
f 1 2 1 4
g 1 2 1 4
h 1 2 1 4
i 1 2 1 4
j 1 2 1 4
k 1 0 2 3
l 1 0 2 3
m 1 0 2 3
n 1 0 2 3
o 1 0 2 3
p 1 0 0 1

16 20 20 56

Tuossa skenaariossa siis joukkue p:ltä varataan vain 1 pelaaja ja muiden osalta tuo 3-4 pelaajaa. Ja vaadittu 56 pelaajaa on varattu. Vai katsotaanko tuo sitten draftin lähestyessä loppua, että vaikka g ja h joukkueilta olisi varattu vain 3 pelaajaa niin niiltä ei saa enää varata vaan pitää varata joukkueilta jolta ei ole vielä varattu vaadittua kolmea pelaajaa? Toivottavasti tuo ajatus jollekin aukeaa mitä ajan takaa.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Bosco » 20 Marras 2013, 13:14

Mr. Smith kirjoitti:Mietin vaan sitä, että onko nyt tarpeeksi mietitty tuota kuinka draftaaminen sujuu? Eli että jokaiselta tiimiltä otetaan 3-4 pelaajaa. Itse lähdin sitä miettimään ja tulin tulokseen (a-p joukkueet, B-D kierrokset ja luvut sitten montako pelaajaa on otettu):


Hyvä huomio. Onko tuohon sitten mitään muuta ratkaisua kuin että laajennusjoukkueet varaavat luokat erikseen järjestyksessä B, C ja D. B-luokka on yksinkertainen kun jokainen joukkue voi menettää vain ja ainoastaan yhden pelaajan. C-luokka on myös yksinkertainen kun yksi joukkue voi menettää maksimissaan kaksi pelaajaa. Sitten D-luokassa joudutaan valvomaan että 3-4 pelaajan menetys toteutuu jokaisen joukkueen osalta. Eli siis D-luokka on pakko varata erikseen C-luokasta.

Toinen käytännön seikka draftaamiseen liittyen on, että onnistuisiko laajennusdraftin ja FA-draftin hoitaminen samanaikaisesti? Vai tuleeko tuo FA-drafti hoitaa sitten vasta laajennusdraftin päätteeksi?
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 20 Marras 2013, 14:15

Bosco kirjoitti:Toinen käytännön seikka draftaamiseen liittyen on, että onnistuisiko laajennusdraftin ja FA-draftin hoitaminen samanaikaisesti? Vai tuleeko tuo FA-drafti hoitaa sitten vasta laajennusdraftin päätteeksi?


Päätteeksi, minä en haluasi sekoittaa draftaajana näitä kahta keskenään, muuten on todella vaikeata pitää kirjaa oman joukkueen heikkouksista/vahvuuksista jos joutuu samaan aikaan tekemään "kahta" draftia.

Kuten mainitsin, uskoisin, että googledocsin spreadsheetistä saa hyvän työkalun draftin tarkan seurannan toteuttamiseksi, jos jollain on parempia ideoita feel free to tell.
TweetyLeaf
 

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Bosco » 20 Marras 2013, 14:40

TweetyLeaf kirjoitti:Päätteeksi, minä en haluasi sekoittaa draftaajana näitä kahta keskenään, muuten on todella vaikeata pitää kirjaa oman joukkueen heikkouksista/vahvuuksista jos joutuu samaan aikaan tekemään "kahta" draftia.

Kuten mainitsin, uskoisin, että googledocsin spreadsheetistä saa hyvän työkalun draftin tarkan seurannan toteuttamiseksi, jos jollain on parempia ideoita feel free to tell.


Yhtä joukkuetta ne kuitenkin varaavat, joten eikö tuo joukkueen heikkouksista/vahvuuksista kirjan pitäminen pitäisi olla helppoa, vaikka kahta eri draftia siinä tekevätkin? Cappitilanteen kannalta lähinnä mietin sitä kuitenkin, että eikö se tekisi laajennusjoukkueille hommaa helpommaksi? Samalla eivät sitten keskity laajennusdraftissa cappitilan säästämiseen näitä Charoja ja kumppaneita varten, vaan kun samaan aikaan varaavat niin eikö silloin tuo joukkueen rakennus sallitun palkkakaton kannalta olisi helpompaa? Voivat paremmin hahmottaa tällöin tuon joukkueen cappitilanteen kehittymisen.

Mä en näe googlen spreadsheeteistä tässäkään asiassa kyllä mitään hyötyä verrattuna erilliseen varausketjuun täällä palstalla, jonka ensimmäisessä viestissä on kaikki varattavissa olevat pelaajat luokittain/joukkueittain järjestettynä.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Bosco » 21 Marras 2013, 15:39

* Class B:hen voi sijoittaa maksimissaan kolme maalivahtia.

Lisäsin tuon kohdan vielä sinne sääntöihin. Se on mielestäni tarpeellinen koska Class B:stä menetty maalivahti tietää sitä ettei sen lisäksi voi menettää kuin kaksi kenttäpelaajaa. Tuolla estetään sitten Class B:n täyttäminen maalivahdeilla ja siten tuon hyödyn hakeminen. Tuskin nyt tulee edes ajankohtaiseksi kenenkään kohdalla, mutta onpahan jo etukäteen estetty tällainen kikkailu.

Toinen mihin tullaan puuttumaan on se, että sinne ei millään kikkailulla sitten laiteta Class B täyteen heikoimpia pelaajiaan tai viimeistä luokkaa täyteen parhaita pelaajiaan jne. En nyt tiedä toisiko tuollainen kikkailu sitten mitään hyötyä, ja siksi en sitä lähde sinne erikseen kirjoittamaan, mutta toteanpa jo tässä vaiheessa että tuo estetään. Ehkä se voi näiden luokkien eri aikaisen varaamisen vuoksi jotain mahdollista hyöytyä tuoda. Mutta tarkoitus on se että siellä luokat täyttyvät järjestyksessä parhaista pelaajista, ja kaikki selvät kikkailuyritykset estetään.

Laajennusdraftin ja FA-draftin samanaikainen varaaminen voidaan käsitellä myöhemmin, kun se ei nähdäkseni mitenkään erityisesti vaikuta tämän laajennuksen toteuttamiseen, joten asiasta voidaan äänestää jo nyt. Eli laitan äänestyksen pystyyn.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 21 Marras 2013, 16:08

"- Class D:sta yksi joukkue voi menettää kolme pelaajaa vain mikäli tältä joukkueelta ei viety yhtään pelaajaa Class C:stä."

"- Class B varataan ensin, sen jälkeen Class C ja lopuksi Class D."

Nämä säännöthän sotivat toisiaan vastaan tuossa juuri äsken muutetussa säännössä, että C ja D luokka varattaisiin erikseen.

Olen edelleen sitä mieltä, että C ja D luokka pitää saada varata samaan aikaan, muuten C luokan viimeisellä kierroksella voi olla pakotettu ottamaan pelaajan jota ei tahdo ja D luokassa on pelaaja jonka tahtoo.

Vai missasinko jotain ?
TweetyLeaf
 

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja Bosco » 21 Marras 2013, 16:10

TweetyLeaf kirjoitti:"- Class D:sta yksi joukkue voi menettää kolme pelaajaa vain mikäli tältä joukkueelta ei viety yhtään pelaajaa Class C:stä."

"- Class B varataan ensin, sen jälkeen Class C ja lopuksi Class D."

Nämä säännöthän sotivat toisiaan vastaan tuossa juuri äsken muutetussa säännössä, että C ja D luokka varattaisiin erikseen.

Olen edelleen sitä mieltä, että C ja D luokka pitää saada varata samaan aikaan, muuten C luokan viimeisellä kierroksella voi olla pakotettu ottamaan pelaajan jota ei tahdo ja D luokassa on pelaaja jonka tahtoo.

Vai missasinko jotain ?


Miten nuo sotivat toisiaan vastaan? Jos Class C varataan ensin ja sieltä joku joukkue selviää ilman menetyksiä, niin silloin tämä joukkue voi sitten Class D:ssä menettää kolme pelaajaa. Helpompihan tuo sääntö on lisäksi valvoa kuin jos luokat varattaisiin samanaikaisesti.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Laajennuksen kokonaispaketti - viime hetken kommentteja?

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 21 Marras 2013, 20:16

Bosco kirjoitti:Miten nuo sotivat toisiaan vastaan? Jos Class C varataan ensin ja sieltä joku joukkue selviää ilman menetyksiä, niin silloin tämä joukkue voi sitten Class D:ssä menettää kolme pelaajaa. Helpompihan tuo sääntö on lisäksi valvoa kuin jos luokat varattaisiin samanaikaisesti.


Taisinpa nyt mennä pikkaseen miinaan oman pääni sisällä, ajattelin hieman eri asiaa tämän yhteydessä ja sen lisäksi muistin yhen säännön toisella tavalla.

Eipä tuossa mitään varsinaista ongelmaa tosiaan ole.
TweetyLeaf
 


Paluu Kehitysideat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa