Colorado - Calgary

Colorado - Calgary

ViestiKirjoittaja LostHorizon » 23 Loka 2022, 16:43

Jonathan Marchessault
3rd 2025 (TBL)
--> Calgary

Rasmus Andersson
3rd 2023 (CGY)
--> Colorado


Nuorempi ja hieman halvempi puolustaja sisään. Lisäksi ensi kesän varausvuorotilanne oli hieman tyhjä, sillä minulta löytyi vain 1. ja 5. kierroksen vuorot. Täydennettiin sitä tuollaisella pienellä siirrolla.

Marchessault on ollut eräs Coloradon kantavia pelaajia ja itse asiassa hän esiintyi Coloradon paidassa jo yli kahdeksan vuotta sitten, kun ensimmäisiä tekojani managerina oli nostaa pienikokoinen Jonathan Audy-Marchessaulti nimeä kantanut hyökkääjä ensin farmiin ja sitten pelaamaan ensimmäiset NHL-pelinsäkin. Lopulta tie oli tukossa Tampassa, joten tiputin hänet waiveriin. Seuraavan kerran tiemme ristesivät keväällä 2018, kun hankin hänet Radulovilla. Marchessault olikin toiseksi vanhin vakiokokoonpanossa esiintynyt pelaaja Cizikaksen jälkeen. Nyt Cizikas on ainoa 2019 keväällä mestaruuden voittaineista pelaajista edelleen joukkueessa, siinä sitä vaihtelua.

Marchessault esiintyi koko kesän siirtolistallani tarkoituksena tuoda nuorempaa verta sisälle. Andersson tuo juuri sitä erinomaisella sopimuksellaan. Marchessaultinkin sopimus kyllä on hieno, mutta ikää on 6 vuotta enemmän, joten siksi näin. Molemmat ovat päässeet omien joukkueidensa ykkösylivoimalle, joten tehoja pitää tulla myös Anderssonilta.

Kiitokset Gaffille sutjakoista neuvotteluista.
Avatar
LostHorizon
 
Viestit: 4602
Liittynyt: 19 Maalis 2014, 19:16

Re: Colorado - Calgary

ViestiKirjoittaja Gaff » 23 Loka 2022, 18:26

Kuitti, että tällaisesta kaupasta sovittiin. Kiitokset myös LostHorizonille kaupoista.
Avatar
Gaff
 
Viestit: 1227
Liittynyt: 15 Touko 2008, 10:23


Paluu Treidit



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Cremaster ja 3 vierailijaa