Näinhän tässä kävi.
Dvorak on oma draftionnistuminen, jolle oli kaavailtu pitkäaikaista roolia Islandersissa. Uskon että oma draftaustaito edelleen on kunnossa, joten pickit tulivat todella tarpeeseen, sillä olenhan niitä ehkä hieman liian avokätisesti kaupannut pois. Toki avauskausinani on laajennusjoukkueen pickeillä saanut melko hyvää vastinetta muilta joukkueilta

Zucker on vielä ensi kauden ajan mahtisopimuksella, ja todella hyvä (vaikka ailahteleva pelaaja). Vierastan kuitenkin ajatusta että minulla on samasta ketjusta kaksi pelaajaa, Koivun ollessa siis toinen. Näin perustelin itselleni siis miehestä luopumisen. Myös vuoden päästä häämöttävä palkankorotus tuntui itsestä hieman pahalta.
Borowiecki nyt on kaikille tuttu mies, sarjan kovin taklaaja, joka tuo osaamista sinne missä itsellä puutteet. Letestu veti todella hyvän kauden viime vuonna, ja tuskin aivan sitä pystyy toistamaan. Jos mätsää Dvorakin ensi kaudella, olen tyytyväinen.
Lisänä sitten kaksi nuorta lupausta, joista etenkin Lind voi olla jokusen kauden päästä hyvä pistelinko.
Kiva treidi, suoraviivaiset neuvottelut - Kiitos Mr. Smith!