Kirjoittaja weteran » 06 Joulu 2015, 09:31
Kuitataan tapahtuneeksi...
Pistän baletin järjestykseen illasta, kunhan olen taas kotona, mutta vissiinkään tässä ei ylitelty budjettia, ainakaan rajusti, eikä ehkä tullut liikaa pelaajiakaan haalittua?
Schwatzin aika torontossa oli lopulta jopa aiottuakin lyhyempi, mutta kyllä Eberle on perustasoltaan samaa luokkaa. Kun siihen kylkeen palkkojen tasoittajaksi sai Janmarkin josta koko keskustelu lähti liikenteeseen, oltiin käytännössä valmiita. Ongelmaksi uhkasi muodostua palkkakatto. Lopulta päästiin kompromissiin jossa Neilin tilalle tulee kaksi kolmannen kierroksen varausoikeutta sekä maalivahtitilannetta "kohentamaan" Kuemper.
Nyt olisikin sitten kolme kakkosvahtia jengissä, jotka eivät juurikaan pelaa, sekä Mason joka vuorottelee oman pelivuoronsa kanssa. Eli kusessa ollaan edelleen maalivahti tilanteen kanssa. Lisäksi koko kauden kantaviin teemoihin lukeutunut jäähypörssi koki isohkon heikentymisen... Toivottavasti Eberle nousee omalle tasolleen ja äkkiä sekä Janmark jatkaa hyviä otteita ja kehittymistä.
Kaikkea hyvää Schwartzille ja Neilille Montrealiin...