Sivu 1/1

10v-miitti

ViestiLähetetty: 11 Loka 2017, 12:24
Kirjoittaja Opatsu
Ensi vuoden toukokuussa tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun Bosco laittoi tämän hienon liigan pystyyn. Näinpä tuolla Slackin puolella on esiintynyt kasvavaa kiinnostusta 10v-miitille ensi vuoden keväälle. Alustavasti suunnitelmissa on ollut viikonloppu (pe-su) mökkeillen ilman mitään baaritouhuja, jolloin jokainen saa sitten tulla ja mennä oman mielensä ja kiireidensä mukaan. Lupauduin myös alustavasti järkkäilemään tuon viikonlopun kotopuolessa Virroilla, Toisveden rannalla, eli Tampereelta tietä pitkin reilut 100km pohjoiseen. Siellä olisi varustuksena rantasauna, terassi+palju, grillikatos ja majoitustilat isollekin porukalle. Käytännössä siis kustannuksia tulisi ainoastaan matkoista, ruoista ja virvokkeista.

Ajankohta miitille olisi siis todennäköisesti keväällä huhti-toukokuussa, jolloin olisi ehkä pahimmat loskakelit jo taaksejääneitä. Tarkempaa ajankohtaa varten laitan sitten kyselyä myöhemmin, jos tämä kerää tarpeeksi kiinnostusta. Nyt laitan vain yksinkertaisen kyselyn, että kuinka monta kiinnostunutta saadaan kasaan. Äänestys ei tietenkään ole millään tavalla sitova, joten vastaa kyllä, jos näillä näkymin olisit mahdollisesti osallistumassa. Mitään ei tietysti olla lyöty lukkoon, joten ehdotuksia ja mielipiteitä asian suhteen voi vapaasti laittaa ketjun jatkoksi.

Re: 10v-miitti

ViestiLähetetty: 11 Loka 2017, 19:29
Kirjoittaja tinkezione
Duuni vie pitkin maita ja mantuja n. 130 päivää vuodessa ja täältä käiväräsaarelta Suomeen lähtö on aina tietysti projekti sinänsä, mutta tähtien osuessa kohdalleen kaikki on mahdollista. Esitän siis joka tapauksessa kiinnostukseni miittiä kohtaan.

Re: 10v-miitti

ViestiLähetetty: 27 Loka 2017, 18:08
Kirjoittaja Opatsu
Kiinnostuneita on sen verran, että eiköhän sitä jotain saada aikaiseksi. Laitoin Doodle-kyselyn pystyyn sopivan viikonlopun sopimiseksi. Siellä on nyt kaikki minulle sopivat viikonloput huhti- ja toukokuusta kyselyssä, ja näin ollen kuusi mahdollista viikonloppua sinne kertyi. Vastatkaa vaikka foorumin nimimerkillä, niin tiedän sitten jatkossa olla kiinnostuneisiin yhteydessä. Jos ei jostain syystä halua tuonne vastata, niin voi laittaa minulle suoraan YV:tä sopivista viikonlopuista.

https://doodle.com/poll/cqapyiih2vix9gsx

EDIT: Niin, tuohon on nyt merkitty vain lauantai jokaisesta viikonlopusta, mutta miitin on toki tarkoitus kestää pe-su.

Re: 10v-miitti

ViestiLähetetty: 19 Joulu 2017, 18:47
Kirjoittaja Opatsu
Tästä edespäin laitan infoa vain ilmoittautuneille, joten jos et ole vastannut Doodlen kyselyyn tai muuten ilmoittautunut osallistujaksi, niin infoa ei tule. Minulle voi toki aina laittaa viestiä miittiä koskien. Ja miittipäivä on siis 19.5.