Kausi 2023-24

Tänne kaikki keskustelu liigasta

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja Bosco » 19 Huhti 2024, 09:55

Onnittelut Tampalle mestaruudesta! Myös Washingtoniin onnittelut pronssisista mitaleista ja kaikille managereille kiitokset jälleen yhdestä hienosti sujuneesta kaudesta manageroinnin parissa.

Ei vaan riittänyt tällä kertaa finaaleissa. McDavidin panos jäi missattujen pelien vuoksi vaisuksi finaaleissa ja siihen osaltaan kaaduttiin sitten. Häneltä olisi kaivattu niitä syöttöjä ja pisteitä lisää, jotta sen myötä olisi ollut paremmat mahdollisuudet sitten. Toki sekään ei auttanut että maalivahtiosasto hävittiin satanolla, tai siis 4-0. Luukkonen teki parhaansa, mutta Georgiev imuroi ja pilasi tilastot täydellisesti. Sitten kun Gustavssonilta ei saanut odotettuja määriä otteluja, kun Wild antoi Fleurylle ja Wallstedtille myös vastuuta, niin ei ollut edellytyksiä myöskään voitoissa ja torjunnoissa haastaa Tampan kovaa maalivahtiosastoa. Näin sitten tällä kertaa, ei vaan omalla joukkueelle riittänyt, parempi joukkue voitti.

Mängimies kirjoitti:Ja niinhän siinä kävi, että Pittsburgh painelee finaaliin numeroin 9 - 7.

Tiukkaa oli ja tilanne eli läpi viimeisen yön, mutta lopulta kääntyi Pensillle. Tehopisteet 18+29=47 vs. 18+30=48 kuvaa aika hyvin tätä matsia. Dallasin Wyatt Johnston viimeisen yön viimeisen pelin viimeisen erän viimeisillä minuuteilla teki tarvittavan pisteen, ja sillä voittoon.


Välierissä oli tosiaan tasainen kamppailu Ottawan kanssa ja ratkaisut menivät ihan viikon viimeisiin otteluihin siellä. Tuo Johnstonin lopussa tekemä maali oli osaltaan ratkaiseva, sillä ilman sitä tilanne olisi sitten ollut 8-8, mutta käsittääkseni tiebreaker olisi vielä ollut edukseni. Runkosarjakohtaamiset Ottawan kanssa tasan 1-1, mutta kategoriavoitot noista edukseni joten käsittääkseni tuo olisi ratkaissut finalistin silloin. Johnston toki ratkaiseva pelaaja välierissä, kun tuossa päätöspelissä teki tehot 1+2 eli ne illan aiemmat kaksi pistettä tällöin olivat ratkaisevia.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja Kaner » 19 Huhti 2024, 10:19

Onnittelut Tampan suuntaan mestaruudesta! Rohkeat peliliikkeet joukkueen vahvistamiseksi tuottivat vihdoin tulosta.
Avatar
Kaner
 
Viestit: 3222
Liittynyt: 28 Kesä 2010, 14:08

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 19 Huhti 2024, 11:52

Onnittelut Tampan suuntaan!
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja Mr. Smith » 19 Huhti 2024, 12:31

Vedetään samalla Vancouverin playoffit yhteen. Tai no, ensimmäiseen viikkoon se jo kariutui, mutta oli siinä hyviäkin hetkiä.

Puolivälierät Ottawaa vastaan, tappio 7-8. Äärimmäisen niukka tappio ja viikko oli kauden heikoin ja mihin paikkaan. 19 tehopinnaa vetää hiljaiseksi.

Viikon parhaat:
*** Sam Montembault, 1 win, 1.5 GAA, 94,7 % - osana maalivahtikolmikkoa kova viikko
** MacKenzie Weegar, 2+2, +2, 1 ppg, 1 ppa, 5 shots, 4 hits, 13 bloks - uusien vahvistusten osalta lunasti paikkansa ja joukkueen paras kenttäpelaaja puolivälierissä
* Jonathan Marchessault, 2+1, +2, 4 pim, 2 gwg, 13 shots, 6 hit - hyvä viikko Marchessaultilta ja kaksi voittomaaliakin

Viikon velliperseet:
Ovechkin, Nelson, Coyle, Caufield, Lehkonen, Moore, Backlund, Toffoli - joukkueen tähdet vetelivät kaikki puhtaat 0+0 saldot.

Sijat 5-8 NY Islandersia vastaan, voitto 10-8. Nyt oli sitten aivan erilainen viikko, ehkä jopa playoff-joukkueista paras viikko. Tehoja 46 pinnaa ja moket hyvässä vireessä.

Viikon parhaat:
*** Kris Letang, 1+5, +7, 7 shots, 7 hits, 7 bloks - hyvä
** Trevor Moore, 4+1, +2, 11 shots, 7 hits,
* Linus Ullmark, 1 win, 0.00 GAA, 100 %, 31 saves, 1 nollapeli

Viikon velliperseet:
Loukkaantumiset haittasivat vähän ja IR-lista paisui

Sijat 5-6 St. Louisia vastaan, tappio 5-13. Ihan hyvä viikko ja 59

Viikon parhaat:
*** Brock Nelson, 4+4, +5, 2 ppa, 13 shots, 30 fw - Nelson hyvästeli joukkueen tyylillä! (Voisin väittää, että Nelson on tehokkaampi sentterinä kuin laidassa - ehkä Roy oppi sen myös)
** Cole Caufield, 4+2, 1 ppg, 19 shots - maalijyvä alkoi löytymään loppukaudesta. Ennustaisiko parempaa ens kautta?
* Martin Pospisil, 0+4, +3, 10 pim, 15 shots, 22 hits! Ai että mää tykkään tästä kaverista. Pirusti taklauksia, jäähyjä, mutta myös tehoja siinä sivussa varsin mukavasti. Loistava alakenttien pelaaja tuleviksi vuosiksi.

Viikon velliperseet:
Nuoret Stankoven ja Foerster hyytyivät kalkkiviikoilla melko täysin.
Avatar
Mr. Smith
 
Viestit: 7692
Liittynyt: 14 Touko 2008, 17:00

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja Mängimies » 19 Huhti 2024, 12:45

Bosco kirjoitti:Välierissä oli tosiaan tasainen kamppailu Ottawan kanssa ja ratkaisut menivät ihan viikon viimeisiin otteluihin siellä. Tuo Johnstonin lopussa tekemä maali oli osaltaan ratkaiseva, sillä ilman sitä tilanne olisi sitten ollut 8-8, mutta käsittääkseni tiebreaker olisi vielä ollut edukseni. Runkosarjakohtaamiset Ottawan kanssa tasan 1-1, mutta kategoriavoitot noista edukseni joten käsittääkseni tuo olisi ratkaissut finalistin silloin. Johnston toki ratkaiseva pelaaja välierissä, kun tuossa päätöspelissä teki tehot 1+2 eli ne illan aiemmat kaksi pistettä tällöin olivat ratkaisevia.


Totta muuten tämäkin. Lievittää hieman tuskaa, että se loppuhetkien maali ei ollut ratkaiseva. Ratkaisupelaaja tuossa otteluparissa oli kuitenkin Wyatt Johnston, kuten sanoit.

Niin ja onnittelut kaikille managereille taas yhdestä hienosti vedetystä kaudesta. Erityiskiitos Boscolle komissaarin pyyteettömästä duunista ja tietysti vielä erikseen onnittelut Tampalle mestaruudesta, Pensille kakkossijasta ja Washingtonille kolmossijasta.
Avatar
Mängimies
 
Viestit: 3479
Liittynyt: 22 Tammi 2014, 21:27

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja Tollisko » 19 Huhti 2024, 13:46

Omalle joukkueelle ripustettiin pronssia kaulaan ja näin pidettiin sama sijoitus kuin runkosarjassa. Pronssiottelu päättyi 7-7 ja niinpä ratkaisevaksi palaseksi nousikin runkosarjassa luvuin 9-8 otettu voitto Senatorsista. Lähinnä siis olin onnekkaampi kuin mängimies, niin pieni oli tuo ratkaiseva ero.
Kauteen olen kyllä todella tyytyväinen ja pronssi tähän väliin ilahduttaa viime kauden 16. sijan jatkeeksi.
Tampaan isot onnittelut mestaruudesta, pitkään jatkunut hieno työ joukkueen puikoissa toi ansaitun mestaruuden. Boscolle onnittelut hopeasta ja kaikille kiitokset kaudesta.
Avatar
Tollisko
 
Viestit: 3611
Liittynyt: 19 Helmi 2012, 11:54
Paikkakunta: Jyp

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja Opatsu » 19 Huhti 2024, 14:59

Onnittelut kaikille mitalisteille, mutta erityisesti Tampalle mestaruudesta. Siellä on tehty pitkäjänteisesti hommia mestaruuden eteen ja pari kertaa oli jo lähellä ennen tätä.

Kiitokset kaikille mennestä kaudesta. Hienostihan se taas sujui. Ja toki Boscolle taas erityiskiitokset, että jaksaa vuodesta toiseen tätä vetää.
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja Opatsu » 19 Huhti 2024, 16:29

Meillä ei taida olla ns. mitalitaulukkoa missään, joten laitoin pikapikaa kasaan, kun alkoi kiinnostamaan. On tässä siihenkin jo sen verran historiaa. Pitäskö laittaa tuokin vaikka lukittuna tänne alueelle tai sitten osaksi tuota "Liigan historia" -ketjua?

Koodi: Valitse kaikki
Joukkue                   K   H   P

Pittsburgh Penguins       7   6   1
Montreal Canadiens        2   2   0
Tampa Bay Lightning       1   2   2
Washington Capitals       1   1   2
Colorado Avalanche        1   1   0
San Jose Sharks           1   0   4
Anaheim Ducks             1   0   1
Philadelphia Flyers       1   0   0
Ottawa Senators           1   0   0
Detroit Red Wings         0   2   0
St. Louis Blues           0   1   4
Vancouver Canucks         0   1   0
Calgary Flames            0   0   1
Boston Bruins             0   0   1
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja Opatsu » 19 Huhti 2024, 18:31

Bosco kirjoitti:Voihan tuon ihan omaksi pysyväksi ketjuksi tuohon "Liigan historia"-ketjun alapuolelle laittaa.

Sellainen huomio toki että nuo koronan vuoksi keskeytyneiden 2020 pudotuspelien mitalit pitäisi jättää sieltä pois. En ainakaan itse laske sitä kautta missään määrin mestaruudeksi joukkueelleni.


Totta. Tuohan oli jo tullut unohdettua. Eli Näin:

Koodi: Valitse kaikki
Joukkue                   K   H   P

Pittsburgh Penguins       6   6   1
Montreal Canadiens        2   2   0
Tampa Bay Lightning       1   2   2
Washington Capitals       1   1   2
San Jose Sharks           1   0   4
Anaheim Ducks             1   0   1
Colorado Avalanche        1   0   0
Philadelphia Flyers       1   0   0
Ottawa Senators           1   0   0
Detroit Red Wings         0   2   0
St. Louis Blues           0   1   3
Vancouver Canucks         0   1   0
Calgary Flames            0   0   1
Boston Bruins             0   0   1
Avatar
Opatsu
 
Viestit: 3714
Liittynyt: 22 Touko 2008, 00:31

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja fourtyone » 19 Huhti 2024, 22:56

Kiitos kaikille onnitteluista ja onnittelut myös Boscolle ja Tolliskolle mitalisijoista!

Olipahan kausi, joka huipentui vihdoin mestaruuteen jota on nyt kolme vuotta putkeen jahdattu tosissaan.

Runkosarja meni yli omien odotusten ja vasta loppumetreillä Bosco paineli ohi runkosarjan joukkoon. Pudotuspeleissä oli 1. kierroksella hieman tuuriakin mukana kun pistekategorioihin osui kauden heikoin viikko. Onneksi muut kategoriat riittivät ja päästiin välieriin kolmatta vuotta putkeen. Välierissä Tolliskoa ja finaalissa Boscoa vastaan olikin sitten parempaa tekemistä.

Nyt pitää hetki puhallella ja miettiä mihin muutoksiin on tarvetta ensi kautta koskien. Palkkakatto tuottanee ongelmia myös tällä offseasonilla, mutta nyt siitä ei onneksi tarvitse murehtia.

Kohti kesän draftia ja ensi kautta!
Avatar
fourtyone
 
Viestit: 804
Liittynyt: 23 Tammi 2014, 17:38

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja Överkill » 21 Huhti 2024, 00:34

Kausi 2023-2024 sujui alle odotusten. Toki odotuksetkaan eivät olleet korkeat. Tavoitteena oli lotterysijoilta poispääsy, mutta tämä jäi toteutumatta. Toki oma tämän vuoden lotterypick tuli kaupattua viime vuoden draftissa, kun en osannut päättää Smithin ja Michkovin välillä. Noh...ei sillä olisi tullut menestystä Celebrini-lotossa kuitenkaan. Joukkueeseen tehtiin kauden aikana pieniä muutoksia, joilla toivottavasti vankistettiin tulevaisuuden rosteria. Muuten kausi oli pitkälti kesän draftin odottelua.

Mutta mahtui kauteen paljon positiivistakin. Farmin junnuista moni pääsi pelaamaan ja näistä iso osa pelasi paljon ja loppupelissä erittäin hyvin. Dostal kapii itselleen ykkösmaalivahdin tonttia Anaheimissä. Wolf sai loppukaudesta hyvin pelejä ylhäällä. Annunen on aika varmasti ensi kaudella Coloradon kakkosmaalivahti koko kauden. Evangelista teki toisella kaudellaan 80 peliin tehot 16+23. Laferriere sai täyden kauden ylhäällä. Beecher Bostinissa 50 peliä alle. Kirkkaimpina junnuista loistavasti pelanneet Brock Faber ja Dylan Guenther. Faber ensimmäisellä koko kaudella 82 peliin 8+39 tehot. Guenther 45 peliin 18+17. Pelejä alle saivat myös Wright, Winterton, Nolan Foote, Pyyhtiä, Hunt ja Nemec. Loppukaudesta Lane Hutson sai myös kaksi peliä ylhäällä joissa molemmissa peleissä tuli syöttöpiste. Tästä on hyvä jatkaa rakennusta. Tuleva kausi myös todennäköisesti menee odotellessa draftia, eikä menestystä, taikka suurta parannusta joukkueen sijoituksessa ole näkyvissä. Toki tämä ei haittaa kun 2025 oma 1st round pick on hallussa. Antaa junnujen kehittyä ja kasvaa. Runko näyttää tulevaisuuden kannalta hyvältä.
Överkill
 
Viestit: 1011
Liittynyt: 12 Maalis 2017, 19:10

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja Överkill » 21 Huhti 2024, 02:39

Ja onnea Tampalle mestaruudesta. Loistava joukkue, jossa muutama vanha tuttu. Tampassa tehty rohkeita peliliikkeitä mestaruus tähtäimessä jo useamman kauden ajan ja nyt onnistui. Onnittelut myös muille mitalisteille ja Chicagon uskomattomalle draftilottomunkille. Kuudesta lotterystä kolmessa napsunut ykköspaikka :D . Turhat jätkät Hughes, Bedard ja Celebrini. Ja onnittelut myös meille kaikille muille taas yhdestä kaudesta. Hyvin me vedetään :lol:
Överkill
 
Viestit: 1011
Liittynyt: 12 Maalis 2017, 19:10

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja weteran » 09 Kesä 2024, 14:42

Hieman myöhässä, mutta ir nyt tyhjä, kokoonpano laahaa hieman perässä, päivitän kunhan ehdin
Avatar
weteran
 
Viestit: 3050
Liittynyt: 06 Tammi 2014, 19:58

Re: Kausi 2023-24

ViestiKirjoittaja AnFa » 13 Heinä 2024, 10:11

AnFa kirjoitti:Kausi päättyi hienoiseen pettymykseen, kun playoff-paikka jäi vaivaisen kolmen pisteen päähän. Myöhemmin koitan jotain kirjoitella kaudesta. Nyt jatkoon päässeille tasapuolisesti kireitä siimoja!


Ei vieläkään oikein ole motivaatiota kirjoittaa analyysia tai ylipäätänsä tehdä sitä viime kaudesta. Hienoinen mahalasku tosiaan omiin odotuksiin nähden. Ehkä oma sarjaohjelma oli alkuun turhan helppo verrattuna loppukauteen ja en nähnyt pitkään sitä että playoff-paikka voisi jäädä saavuttamatta. Tuli turhan pitkään roikutettua joukkueessa ”ruumiita” ja odotella heidän kuolleista heräämistä. Sitten kun aloin toimimaan, niin oli liian myöhäistä enää kääntää laivaa. Ihan viimeinen puristus playoff-paikkaan jäi myös tekemättä, kun ymmärsi että ilman erittäin suuria panostuksia olisi varmasti noussut tie pystyyn ekalla kierroksella.

Ensimmäistä kertaa olen kaupannut seuraavan oman ykköskierroksen varaukseni pois jo ennen kauden alkua. Tämä sinetöi tavoitteen mahdollisimman hyvästä ensi kaudesta. Moni on tankannut ja alkaa hiljalleen antaa painetta ”alhaalta päin”, mutta taistellaan niitä vastaan.

Kiitokset viime kaudesta ja mestarille vielä onnittelut! Ei malttaisi oikein odottaa enää kauden alkua, kun draft toi mukavasti kiekon keskelle kesää. Nyt etelän treenileirille (Tallinnaan) ja kohti seuraavaa kautta!
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Edellinen

Paluu Liigan asiat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa