Arvioi vastustajasi 2012-2013

Tänne kaikki keskustelu liigasta

Arvioi vastustajasi 2012-2013

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 12 Tammi 2013, 15:47

Noniin, vihdoinkin saadaan tämäkin ketju auki.

Jälleen kerran kyse on mututuntumasta ja siitä että miten itse näkee muiden joukkueiden rakenteet.

Tarkoitus ei edelleenkään ole ruveta tuijottamaan exceliä vaan avata vaan kyseisten joukkueiden rosteri ja tuijottaa sitä hieman ja sen pohjalta jakaa muille ajatuksiaan.

Kenenkään ei tule ottaa tätä ketjua negatiivisesti tai itseensä täällä sanotuista asioista, jos et halua muiden managerien mielipidettä joukkueestasi niin kerro se täällä niin jätämme joukkueesi arvioimatta.

Sen lisäksi että tämä on hauska tapa tutustua paremmin muiden joukkueisiin niin tänä vuonna tämä toimii myös hyvin semmoisena "ahaa, tommonenkin pelaaja on olemassa" muistutuksena.

Ensimmäistä kertaa täällä niin tulosveikkaus runkosarjaan MUTTA vain runkosarjan sijoituksista 1-4, 5-8, 9-16 sekä mestari veikkaus.

Jos ei tahdo veikata niin pakko ei ole.

Aakkosjärjestyksessä oma arvioni liigan joukkueista 2011:

Anaheim:

Onko Thornton liian vanha? Jaksaako Saku tynkäkaudella paukuttaa parastaan ? Sentteriosastolla on ongelmia mikäli noita kahta herraa väsyttää. Tynkäkausi pelaa suoraan Anaheimin pussiin: Selänne, Bertuzzi, Thronton, Koivu, Macdonald kaikki hyötynevät pienemmästä pelimäärästä.
Anaheim on aivan yhtä vaarallinen tällä kuin viimekaudella.

Runkosarja sijoitus: 1-4


Buffalo:

Sentteriosastolla on syvyyttä enemmän kun mariaanien haudalla. Hyökkäyskalusto on tasapainoinen ja jopa pelottava. Onko kuitenkaan riittävästi iskuvoimaa jokaiseen kategoriaan voittamaan riittävä määrä niitä kaudessa ? Pakisto tuntuu samanlaiselta, rauhallisesti ja varmaksi rakennettu. Buffalo on kiinni kotiedussa tällä kaudella. Quickin epäonnistuessa voi kaudesta kuitenkin tulla nopeasti katastrofi.

Runkosarja sijoitus: 1-4

Calgary:

Maalivahtien varassa lepää paljon. Toisaalta kulmakivet joukkeella rupeaa olemaan kohdillaan ja suunta on viimekaudesta ylöspäin. Paljon töitä ja sekoitusta edessä mutta mahdollisuudet parempaan suoritukseen viimekaudesta ovat ehdottomasti olemassa.

Runkosarja sijoitus: 9-16

Chicago:

Alhaalta ylöspäin rakennettu joukkue jonka kiintotähtenä Malkin. Crosbyn paluu tulee antamaan Malkinille enemmän aikaa jäällä joka tulee tuottamaan vieläkin kovemman kauden velivenäläiselle.
Chicagon pääsy playoffeihin ei ollut "fluke" vaan siellä keikutaan tänäkin vuonna.

Runkosarja sijoitus: 5-8

Detroit:

Anfalla on uskallusta ottaa riskejä, tehdä kauppoja joita muut eivät välttämättä tekisi ja selviytyä pitkällä tähtäimellä voittavaksi osapuoleksi. Onko joukkue hieman hajanainen tällä kaudella, vai onko se vain muutamasta palasesta kiinni ? Paloja voittavaan joukkueeseen tuntuu olevan mieletön määrä mutta miten palat sopivat yhteen on arvoitus minun mielessäni.
Todella vaikea joukkue lähteä arvioimaan joka kertoo minulle sitä että suunta voi olla kauden mustasta hevosesta pettymykseen.
Todella vaikea veikata sijoitusta.

Runkosarja sijoitus: 9-16

Minnesota:

Nytkö ? Olen odottanut Minnesotan läpimurtoa koko sen ajan mitä olen ollut osallisena tässä liigassa.
Pakko sanoa että olin viimekauden sijoituksesta todella ihmeissäni. Tänä vuonna nostaa sijoitustaan.

Runkosarja sijoitus: 9-16

Montreal:

Pittsburgin valtakauden kaappaaja, Cupin kotiin tuoja, mahtava mieletön, kaatamaton kataja.
Opatsulla on tänä vuonna edelleen avaimet kädessään. Playoffeissa 9-7 kirvelevä finaali tappio viimekaudella Pittsburghille. Pakiston kärki arveluttaa kunnes katsoo farmin puolelle.

Runkosarja sijoitus: 1-4. Mestari.

New York:

Muutoksia luvassa New Yorkissa. Tinkezione on ollut vahva treidaaja enkä epäile hänen kykyjään sillä osastolla, treidikumppaneita voi tosin olla vaikea tänä vuonna löytää, siinä onnistuessaan mahdollisuudet playoffeihin. Jos kovy jää KHLään on se todella paha isku New Yorkille.

Runkosarja sijoitus: 9-16

Pittsburgh:

Vahva farmi tukee erittäin hyvin rosteria loukkaantumisten sattuessa. On todella todella hankalaa yrittää löytää huonoja puolia Pittsburghin joukkueesta. Ainoastaan maalivahtiosaston pettäminen voi ajaa Pittsburgin pois kärkisijoilta, mutta tämäkin on jokaisella joukkueella sama tilanne. Boscon pelaajatuntemus kuitenkin on niin huippuluokkaa että on vaikea uskoa etteikö kauden aikana ilmestyneitä vaikeuksia pystyisi korjaamaan. Playoffeissa nähdään sitten pystyykö ottamaan Hat-Trickin mestaruuksissa. Fun Fact: 81-82 vuosi oli viimeisin kerta NHLssä kun joukkue on pystynyt kolmeen peräkkäiseen mestaruuteen, Islanders voitti tuolloin kolmannen peräkkäisen ja vielä 82-83 neljännen.

Runkosarja sijoitus: 1-4.

San Jose:

Viimekauden mustahevonen kampesi itsensä kolmanneksi vahvalla aktiivisuudella. Liigan eniten siirtoja tuotti tuloksen jota moni ei odottanut. Pystyykö uusimaan tällä kaudella menestyksen ?

Runkosarja sijoitus: 9-16

St. Louis:

Bryzgalovin onnistuessa pystyy korottamaan tasoaan, mahdollisuudet playoffeihin ehdottomasti.
Moni pelaaja sopimuskaudellaan tänä vuonna. Nuorta taitoa löytyy, tulevaisuuden joukkue jos kykenee pitämään kiinni tärkeimmistä palasista.

Runkosarja sijoitus: 5-8

Tampa Bay:

Kova nippu kasassa. Hyökkäyksen leveys on vertaansa vailla. 10 yli 20 maalin tekijää joukkueessa. Pittsburghillakin oli vähemmän. Tampassa on potentiaalia todella koviin suorituksiin. Uskon että vain osa tuosta potentiaalista näkyi viimekaudella. Tampan pelaajisto jos pääsee loppu kaudella vauhtiin niin tässä on se kuuluisa musta hevonen tälle kaudelle.

Runkosarja sijoitus: 5-8

Toronto:

On Stamkosta, Richardsia ja Callahania. Kovaa pelimiestä löytyy mutta löytyykö syvyyttä tälläkaudella ?
Jos junnuista nousee kokoonpanoon kavereita tosissaan on Torontossa asiat heti paljon paremmin.

Runkosarja sijoitus: 9-16

Vancouver:

Erittäin mielenkiintoinen pakisto, todella vahvat laidat, Keskustassa hieman kärjen puutetta erityisesti nyt kun Sharp ei ota aloituksia eikä oikeastaan ole pelannut vuoteen sentterinä. Maalivahdit ovat hyviä mutta JOS Luongo siirtyy Torontoon on Carolinan ruvettava ottamaan voittoja tälläkaudella jotta homma pysyy näpeissä. Playoffeihin matka käy siitä huolimatta

Runkosarja sijoitus: 5-8

Washington:

Joukkueessa on mielestäni vielä paljon kehitettävää mutta suunta on oikea ja kulmakivet joukkueelle löytyvät omasta takaa. Farmista löytyy kovaa nimeä, mutta nouseeko vielä tälläkaudella sieltä kukaan auttamaan joukkuetta ? Valitettavasti en usko tynkäkaudella monenkaan rookien saavan kunnon mahdollisuuksia ylhäällä joka vaikuttaa Washingtonin suoritukseen valitettavalla tavalla.
Viimekausi taisi olla managerille ensimmäinen ja tällä kaudella uudet taktiikat pääsee hiomaan huippuunsa.

Runkosarja sijoitus: 9-16

----------------------------------------

Loppusanoina vielä toistan (niinkuin viimevuonnakin), että kenenkään ei tule ottamaan tätä ketjua liian vakavasti tai henkilökohtaisesti.
Paljon vastauksia toivoen!
TweetyLeaf
 

Re: Arvioi vastustajasi 2012-2013

ViestiKirjoittaja Marwin » 14 Tammi 2013, 15:53

Anaheim
Repen poppoo on kuulunut jo useamman vuoden liigan kärkijoukkueisiin. Havaintona se, että on ensimmäisestä kaudesta viime kauteen joka kausi parantunut runkosarjan sijoustaan. Tällä hetkellä kirsikkana kakun päällä on toisen kauden yllätys ''Stanley Cup''. Erittäin monipuolinen ja laaja joukkue, jolla ei suoranaisia heikkouksia ole. Joukkue ei ole käsittääkseeni muuttunut hirveästi viime kaudesta. Muutamia ikämiehiä on joukkueessa, joiden panos voi olla pieni kysymysmerkki pitkän tauon jälkeen (Saku Koivu, Selänne, Bertuzzi). Uskon kuitenkin vakaasti tähän Anaheimiin (omissa silmissä jo kestomenestyjä), kun muistetaan vielä loistava molarikaksikko Kiprusoff-Halak. Runkosarjasijotus: 1-4.

Boston
Viime kauden jumbojoukkue runkosarjassa. Paperilla katsottaessa porukka on ihan kelvollinen, mutta petti pahasti viime kaudella. Nytkään ei hirveään hyvää lupaa - ainakin kärkisentterit Kopitar ja Bäckström ovat aloittamassa tynkäkauden sairastuvalla. Fyysisyys lienee joukkueen pahimpia heikkoja kohtia --> taklaukset (myös blokit). Maalivahtikolmikko on Lehtonen-Bachman-Rask, joka vaikuttaa hyvältä, varsinkin nyt kun Rask on saamassa ykkösmaalivahdin roolin Bostonissa. Potentiaalia tällä porukalla on, mutta se tarkoittaa useamman pelaajan roimaa parannusta viime kaudesta. Grabner, Vermette, Wisniewski (muistaakseni oli pelikiellossa runsaasti pelejä), Green jne. Lisäksi parempaa onnea Hortonille ja monille muille, että pysyvät ehjänä. Runkosarjasijoitus: 9-16

Calgary
Calgary on koko liigan lyhyen historian ajan panostanut maalivahteihin. Viime kausi oli pettymys ja porukka oli runkosarjan jälkeen liigan peränpitäjiä. Hieman väritön joukkue omissa silmissä. Terävä kärki löytyy senttereistä (Sedin, Zetterberg), mutta muutoin joukkuueen hyökkäys on ''harmaata massaa''. Tyler Ennis on mielenkiintoinen pelaaja siinä mielessä, että saattaa tällä kaudella ottaa suuren harppauksen. Puolustus on luokkaa OK. Runkosarjasijoitus: 9-16

Chicago
Pääsi viime kaudella vasta ensimmäisen kerran pudotuspeleihin. Potentiaalia nuoria pelaajia löytyy, kuten Brayden Schenn, Couturier ja Skinner, joka onkin jo tasonsa näyttänyt, mutta nyt kaivataan ehjää kautta. Joukkueessa on vain yksi tähti Malkin ja viime kaudella toiseksi paras pistemies teki Malkinia melkein 50 pistettä vähemmän. Malkinilta ja muilta kenttäpelaajilta samanlaista settiä kuin viime kaudella ja vähän parempaakin, niin playoff-paikka on mahdollinen. Veskariosasto näyttää luotettavalta. Runkosarjasijoitus 5-8

Detroit
Hyökkäyksessä on hirveä potentiaali, mutta realisoituuko se? Maalivahtiosasto on epävarman oloinen. Pakko lainata Tweetya, että todella vaikea arvioida. Detroit taistelee kuitenkin playoff-paikasta. Runkosarjasijoitus 5-8

Minnesota
Maalivahti melkeinpä täysin Rinteen harteilla. Hyökkäyspeli on heti parempaa, kun Zajac ja JvR saavat ehjät ja onnistuneet kaudet. Jostain syystä näen tässä porukassa jotain potentiaalia, ettei ainakaan ihan jumboksi jäädä tällä kaudella. Runkosarjasijotus: 9-16

Montreal
Erinomainen kokonaispaketti, jonka on viime kausina näkynyt siinä, että Montreal on Anaheimin lisäksi ainoa tiimi, joka pystyy haastamaan Pittsburghin. Taas on huippukausi edessä ja joukkue taistelee runkosarjan ja pleijareiden voitosta. Runkosarjasijotus: 1-4

New York
Aika tasapainoinen paketti. Muutama pelaaja kun parantaa viime kaudesta (etenkin Drew Doughty) niin mahdollisuudet pleijareihin. Runkosarjasijoitus: 5-8

Pittsburgh
Kaikki tietävät ja tuntevat Pittsburghin. Täydellisyyttä hipova joukkue ja uskomaton juniorituotanto. Ei yhtään heikkoa osa-aluetta. Runkosarjasijoitus: 1-4

San Jose
Kaner on ollut erittäin aktiivinen manageri ja nostanut San Josen osakkeita runsailla treideillä. Varsinaisia heikkoja kohtia ei löydy ja fyysisyydessä ilman muuta liigan kärkeä. Runkosarajsijotus: 1-4

St. Louis
Maalivahtiosasto on kysymysmerkki. Bryzgalovilta on odotettu enemmän Phillyssa ja Vokoun ja Giguere ovat käsittääkseni lähtökohtaisesti kakkosveskarin roolissa seurajoukkueissaan. Hyökkäys vaikuttaa mielenkiintoiselta ja itse odotan ainakin kolmikolta RNH-Seguin-Turris todella paljon. St. Louis jäänee niukasti ulos pleijareista. Runkosarjasijoitus: 5-8

Tampa
Laaja arsenaali hyökkäyksessä ja jos vanhat papat Whitney, Jagr, Alfredsson ja Sullivan ovat edelleen viime kauden kunnossa, niin Tampa taistelee vähintään pleijari-paikasta. Runkosarjasijoitus: 5-8

Toronto
Viisi maalivahtia ainakin vielä toistaiseksi rosterissa, joka lisää väistämättä kenttäpelaajien taakkaa. Kenttäpelaajien taso on varsin laidasta laitaan eli löytyy Stamkosia ja alempien kenttien duunareita. Toronto taistelee viime kauden tapaan playoff-paikasta. Runkosarjasijotus 9-16

Vancouver
Tasapainoinen joukkue, joskaan ei millään osa-alueella liigan terävintä kärkeä. Ovechkinilta sopii odottaa ainoastaan parempaa kautta. Playoff-paikka lienee selviö. Kestomenestyjä omissa silmissä. Runkosarjasijotus: 5-8

Washington
Huippukausi veskareilta ja kenttäpelaajilta niin mahdollisuudet pleijareihin. Vähän epäilen. Derek Roy ja Bobby Ryan saisivat ainakin parantaa viime kaudesta. Runkosarjasijoitus: 9-16
Marwin
 

Re: Arvioi vastustajasi 2012-2013

ViestiKirjoittaja AnFa » 15 Tammi 2013, 10:46

Liha on heikkoa ja sitä on paljon.
Avatar
AnFa
 
Viestit: 3834
Liittynyt: 14 Touko 2008, 16:54

Re: Arvioi vastustajasi 2012-2013

ViestiKirjoittaja Bosco » 19 Tammi 2013, 19:20

Anaheim Ducks

- Anaheim tulee tällä kaudella olemaan yhtä vaarallinen kuin aina ennenkin. Anaheim on ollut välierissä kolmena vuonna putkeen, ja helpolla ei joukkue tule tuosta paikasta varmastikaan luopumaan. Selänteen johdolla vielä kerran se kirkkain palkinto?

Boston Bruins

- Bostonilla lienee tämän kauden paras maalivahtikaksikko. Sen verran luottoa on suomalaisveskareihin ainakin täällä suunnalla. Viime kaudella liigan vähiten maaleja ja tehopisteitä kerännyt joukkue on tuosta huolimatta erittäin tulivoimainen. Pisteidentekopotentiaalia löytyy todella paljon. Kysymysmerkkinä on kuitenkin, että pystyvätkö Bostonin nuoret hyökkääjälupaukset tarjoamaan jo tällä kaudella joukkueen kaipaamaa syvyyttä tuolle osa-alueelle, ja mikä on Mike Greenin taso tänä vuonna. Bostonin kannalta toivottavaa olisi, että on pitkän off-seasonin aikana tehnyt muutakin kuin ajellut ympäri Washingtonia skootterillansa.

Buffalo Sabres

- Buffalo on yksi liigan fyysisimpiä joukkueita, vaikkakin pelannee liiankin puhdasta fyysistä peliä eli jäähyjä ei ole liikaa odotettavissa. Riittääkö joukkueelta sitten tarpeeksi pisteidentekovoimaa jää nähtäväksi, mutta silläkin osa-alueella on useita pelaajia joilta on lupa odottaa tasonnostoa. Maalivahtipeli on pitkältki Quickin varassa, mutta mikäs liigan toiseksi parhaaseen veskariin nojatessa? Buffalo tulee olemaan vahvasti mukana playoff-taistelussa.

Calgary Flames

- Kolmen peräkkäisen runkosarjan top-4 sijoituksen jälkeen viime kaudella häntäpäähän pudonneella Calgaryllä lienee edessä toinen uudelleenrakennuskausi. Joukkue on jo ennen kauden alkua menettänyt pari hyvää pelaajaa loukkaantumisten vuoksi koko kaudeksi. Kolmen ykkösveskarin vahvuinen maalivahtiosasto sekä kivenkova kokenut sentterikolmikko kyllä kantavat jo melko pitkälle, mutta muutoin lienee vielä liian vahvasti nuorten pelaajien läpimurtojen varassa.

Chicago Blackhawks

- Chicago omaa menestymismahdollisuudet joka viikko pelkästään kahden pelaajansa, Malkinin ja Lundqvistin, johdolla. Tähtivoimaa siis löytyy, kuten myös tulevaisuuden tähtiä. Maalivahtiosastolla on kolme ykkösveskaria, joten myöskään siitä ei menestys jää kiinni. Materiaalin leveyden riittäminen onkin sitten se avainkysymys.

Detroit Red Wings

- Detroitin puolustus ja hyökkäys ovat todella kovassa kunnossa, ja sieltä löytyy suuri määrä sekä tähtivoimaa että potentiaalia. Maalivahtiosasto on tuttuun tapaan Detroitin osalta se kysymysmerkki, ja sen toimivuudesta tulee hyvinkin pitkälti riippumaan joukkueen lopullinen sijoitus.

Minnesota Wild

- Wildien hyökkäyksestä löytyy todella paljon iskuvoimaa, mutta loukkaantumiset ovat jälleen ainakin kauden alussa Wildien riesana. Maalivahtiosastolla kysymys on, että riittääkö Rinteelle riittävästi taustatukea. Puolustus on myös todellinen kysymysmerkki, ja Wildien sijoitus voikin tällä kaudella olla ihan mikä tahansa.

Montreal Canadiens

- Viime kauden finalisti lähtee kauteen ehdottomasti yhtenä ennakkosuosikeista. Joukkueesta ei heikkoja kohtia löydy, vaan joukkue on laatua täynnä aina ensimmäisestä pelaajasta viimeisimpään. Maalivahtikaksikko on luotettava, puolustus on OEL:n ja Schultzin johdolla täynnä potentiaalia ja hyökkäys ei maalintekokilpailussa jää yhdenkään joukkueen jalkoihin. Tulee olemaan vaikeasti voitettava joukkue kenelle tahansa. Finaalipaikka toisena vuonna putkeen on realismia tälle joukkueelle.

New York Rangers

- Rangersin kohdalla kiinnostavin kysymys on, että onko maalivahdeista toistamaan viime kauden huikeat otteet. Hyökkäys ja puolustus nimittäin voivat ainoastaan parantaa viime kauteen verrattuna, kun siellä useat alisuorittaneet nostavat tasoaan ja nuoret Granlundin johdolla astuvat esiin, joten maalivahtipelin pysyessä viime kauden tasolla tulee Rangers taistelemaan vahvasti playoff-paikasta.

San Jose Sharks

- Sharksit ovat Kanerin johdolla vahvistuneet merkittävästi, joten siellä on GM:n toimesta tehty hienoa työtä. Viime kaudella siitä oli osoituksena pronssimitalit, ja tällä kaudella nähdään onko joukkueesta toistamaan tuo menestys. Mikäli joukkueen tähdet Getzlaf ja Carter lopettavat viime kautisen koomailunsa, niin menestyksen uusiminen on hyvinkin mahdollista. Vahvasti playoff-taistelussa mukana.

St.Louis Blues

- Pidän Bluesia tämän kauden mustana hevosena. Kolmen hännillä vietetyn kauden jälkeen uskon Bluesin nousevan takaisin playoffeihin, kunhan maalivahtipeli Bryzgalovin johdolla toimii riittävän hyvin. Hyökkäksessä nuoret tähdet RNH ja Seguin ottavat vastuuta Nashin ohella, ja näiden taustalta löytyy erikoisosaamista ja laatua kaikkiin kategorioihin. Puolustus on Kronwallin perimän vastuullisemman roolin ja Girardin lisäyksen myötä kovassa kunnossa.

Tampa Bay Lightning

- Tampalta löytyy yksi koko liigan parhaista hyökkäysosastoista, ja tehoilusta ei menestys tämän joukkueen osalta ainakaan jää kiinni. Hyökkäyksessä on hurja määrä potentiaalia aina farmia myöten. Maalinsuulta löytyy luotettava kaksikko. Puolustus ja fyysinen peli ovat Tampan kohdalla ne kysymysmerkit, ja jos ne osa-alueet toimivat, niin joukkue menee pitkälle. Melko varma playoff-joukkue toisena vuonna putkeen.

Toronto Maple Leafs

- Toronton menestys ei tälläkään kaudella jää kiinni tähtivoimasta, vaan päinvastoin siellä on joukkueen tähdiltä Richardsin, Duchenen, Heatleyn ja Parisen johdolla lupa odottaa ainoastaan parempaa tulosta. Materiaalin leveys ja maalivahtipelin toimivuus kuitenkin pienoinen kysymysmerkki ainakin allekirjoittaneelle. Mukana playoff-taistelussa kuitenkin.

Vancouver Canuks

- Vancouver on tämän liigan kestomenestyjiä, ja pudotuspeliputken jatkuminen on hyvin mahdollista. Puolustus ja laituriosasto ovat laadukkaita. Ovechkinilta tosin vaadittaneen nousua takaisin sille supertähtitasolle. Sentteriosastolta löytyy potentiaalia, mutta kuten Canucksien GM tiedostaa niin aloituksien puolesta on hiljaisempaa. Canuckseja vuosikaudet kannatellut maalivahtiosasto on pienoinen kysymysmerkki, kunnes Luongon tilanteeseen saadaan vastaus.

Washington Capitals

- Capitals lähtee tähän kauteen uuden managerin alaisuudessa tavoittelemaan sitä playoff-paikkaa. Capitalsin menestyminen tällä kaudella vaatinee Huberdeaun ja Galchenyukin läpimurtoja, jotta hyökkäyksestä löytyisi sitä tarpeellista syvyyttä playoff-paikan ottamiseksi. Maalivahdit kyllä kannattelevat joukkuetta jo pitkälle muutoinkin, mutta viime kaudella Bostonin kanssa vähiten tehoillut hyökkäys tarvitsee noilta nuorilta pelaajilta läpimurtoja.

-----

Kaiken kaikkiaan tiedossa tulee olemaan erittäin mielenkiintoinen kausi. Selkeitä heittopusseja ei löydy yhtään, ja liiga on tasaisempi kuin koskaan aiemmin. Siihen päälle vielä lyhyeksi jäävä kausi, ja mitä vaan voi sattua. Hyvä startti kaudelle vie jo pitkälle tänä vuonna.
Avatar
Bosco
Site Admin
 
Viestit: 7407
Liittynyt: 11 Touko 2008, 19:23

Re: Arvioi vastustajasi 2012-2013

ViestiKirjoittaja TweetyLeaf » 31 Heinä 2013, 15:59

7-6 meni veikkaukset veikkaajien kesken. Tasaisesti siis oltiin väärässä Marwinin kanssa :D
TweetyLeaf
 


Paluu Liigan asiat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa