Sivu 1/1

Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 23 Elo 2012, 11:44
Kirjoittaja Bosco
Kysytään nyt tällaista liittyen noihin pelaajasiirtojen (eli ADD/DROP; tässä ei ole kyse pelaajien liikuttamisesta aktiivirosterin ja penkin välillä) tekemiseen, kun Yahoossa on mahdollista (oli jo ainakin viime kaudella myös tämä mahdollisuus), että nuo pelaajasiirrot pystyy tekemään myös siten, että pelaajat näkyvät samana päivänä jo kokoonpanossa (siirrot tehtävä kuitenkin viimeistään 5 minuuttia ennen ottelun alkua). Nythän on ollut käytössä tuo, että pelaajasiirrot tulee tehdä käytännössä edellisen päivän aikana (tai viimeistään ennen klo. 10.00 aamulla), jotta muutokset näkyvät kokoonpanossa tiettynä päivänä. Eli nyt sunnuntai-iltaa varten mahdolliset siirrot on tullut tehdä käytännössä jo lauantain aikana, mutta mahdollista olisi myös, että ne voisi tehdä myös sunnuntain aikana. Farmista voisi siten nostaa saman päivän aikana pelaajan ylös yön ottelua varten, kun aiemmin tuo on tullut tehdä jo edellisen päivän aikana. Onko porukalla tämän suhteen jotain tiettyjä toiveita, että kumpaa systeemiä käytetään jatkossa? Otteluohjelman tarkistaminen ja päätösten teko ainakin päivää etukäteen, vai mahdollisuus viime hetken ratkaisujen tekemiseen?

Eli kumpaa käytäntöä kannatat:

Daily - Tomorrow (nykyinen systeemi)

vaiko

Daily - Today

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 23 Elo 2012, 16:03
Kirjoittaja Kaner
Uusi systeemi, eli daily-today, kuulostaa paremmalta.

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 23 Elo 2012, 16:22
Kirjoittaja repe_joke
Ainoa asia mikä oli minusta espn:nnän puolella paremmin, oli juurikin tuo daily - today mahdollisuus. Minun ääni siis uudelle daily - today systeemille.

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 23 Elo 2012, 18:04
Kirjoittaja Tollisko
Daily - Today kuulostaa mielestäni huomattavasti paremmalle.

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 23 Elo 2012, 19:28
Kirjoittaja AnFa
Daily - today ehdottomasti

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 23 Elo 2012, 21:24
Kirjoittaja TweetyLeaf
Daily - Today saa myös minun ääneni.

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 23 Elo 2012, 21:29
Kirjoittaja Gaff
Daily - Todaylle myös täältä ääni.

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 24 Elo 2012, 15:09
Kirjoittaja Jarkko
Daily - Today saa myös minun ääneni.

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 24 Elo 2012, 17:21
Kirjoittaja Olpa
Daily-Today

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 24 Elo 2012, 18:30
Kirjoittaja Grizzle
Ehdottomasti uusi systeemi tulille!

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 24 Elo 2012, 19:04
Kirjoittaja Mr. Smith
Eipä oikeastaan suurta merkitystä, mutta ehkäpä Daily-Today pelastaa joskus turhalta nostolta. Ääni sille siis.

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 25 Elo 2012, 11:57
Kirjoittaja Bosco
Enemmistö on jo antanut äänensä ja kaikki ovat uuden systeemin puolella, joten siirrytään siihen.

Re: Pelaajasiirtojen päivittäinen "deadline"

ViestiLähetetty: 27 Elo 2012, 09:56
Kirjoittaja tinkezione
Ilmoitan myöskin kuuluvani enemmistöön eli Daily-Today on ehdottomasti meikäläistä kiinnostavampi vaihtoehto. En ajanut aamumiinaan kuin ehkä 124 kertaa viime kauden aikana.